Viina

Mikä suomalaisia miehiä vaivaa ja miksei valtio tai yhteiskunta ota mitään vastuuta, että isät ja tulevat isät riehuvat kuin mielipuolet? Nyt joku viisas keksimään jonkun hyvän kampanjan millä miehet saadaan lopettamaan aivan älytön juominen! Hauskaa voi olla ilman viinaakin! Naisia kyllä valistetaan, että raskauden ja imettämisen aikana ei saa juoda tai tupakoida. Miksi ei miehiä? Olen aivan varma, ettei yksikään humalainen tai känninen ole hyväksi lapselle vatsassa saatikaan jo syntyneelle lapselle. Miehet täytyy saada kantamaan vastuuta ettei kohta koko suomi ole täynnä yksinhuoltaja äitejä ja juoppoja sinkkumiehiä. Miksi miesten sallitaan olevan vastuuttomia? Sitä jopa ihannoidaan!
''Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe''.
EI NÄIN! Pelastakaa miehet ry!!!
8820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

myös kummallista se, että monet yöpaikat tavallaan tukevat ja kannustavat tähän ylenpalttiseen viinalla läträämiseen, ja myös ammattiliitot! Joka kurssilla ja tapaamisella tarjotaan viinaa. Se on sinänsä minusta hieman kummallista, että smaan aikaan jauhetaan eri lehtiotsikoissa, että Suomalaisten työikäisten miesten liika alkoholosoituminen ja huono kunto alkavat olla ongelma ja haitata työntekoa. Ja Myös valitetaan, että Suomalaiset eivät osaa nauttia alkoholia sillain sivistyneesti ruokajuomana jne.

Äänestä
  • piti lukea.

    Äänestä

viisasten juomaksi tarkoitettu tuo kuningas alkoholi. Ei paljon naurata kun en ole tavannut niin viisasta vielä, jolla oisi sitä oikeus juoda. Täytyy itse yksinhuoltajaäitinä yrittää omasta pojasta kasvattaa selväpäinen ja toisia ihmisiä arvostava mies tähän maailmaan. Kova homma yhden ihmisen hartioilla, mutta kun se toinen vaan juo ja örveltää. Ei siitä ole malliksi miehen minun pojalleni.

Äänestä

..en ole vielä ketään tavannut kuka sinällänsä ihannoisi juomista...itse olen ollut nuorena ihan suht kova bilettämään, lapsen ilmoitettua tulostaan olen ollut melkein raitis, saatan ottaa vuodessa ehkä kerran, kaksi..mieheni taas juo kuukaudessa 4-5 kertaa...hänen mielestään hänen pitää saada rentoutua...ja olen kyllä itsekkin miettinyt miksi miehille rentouttaminen tarkoittaa muutamaa tai enemmän olutta, minulle rentoutuminen on myös kavereiden kanssa tyttöjen ilta hyvän juoman parissa, kävely metsässä jne jne.. en väitä ettenkö minäkin tykkää ottaa siideriä mutta se ei tosiaan ole niin tärkeä asia että tekisin sitä joka kuukausi...
eräs tuttavapariskunta on raskaana..nainen on ollut aikoinaan kova ottamaan kuppia..nyt kun hän ei voi ottaa, ja mies jatkaa, se on hänen mielestään ihan ok koska "jos hän voi ottaa niin miksi kieltäisin"..k.o perheellä on ennesätään kaksi lasta ja miehen juominen ei ole vähentynyt lasten synnyttyä vaan pysynyt samana kerta tai kaksi viikossa..en kyl ymmärrä miksi nainenkin hyväksyy juomisen..kyllä meilläkin juodaan mutta en minä sitä hyväksy(paitsi olemnalla parisuhteessa hänen kanssaan)

Äänestä

Olisikin hyvä jos tosiaan kampanjoitaisiin samalla tavalla kuin isyyslomista ja raskaudenaikaisen juomisen haitoista myös isäksi tulevan vastuusta ja juomisen haitoista odotusaikana sekä vauvan synnyttyä.

Näissä ennen synnytystä tapahtuvissa synnytysvalmennuksissa aiheen voisi ottaa ihan omana osionaan esille!

Olen muuten aina ihmetellyt miesten perinnettä pitää varpajaiset. Vaimo vastasynnyttäneenä sairaalassa harjoittelee vauvan hoitoa ja isäntä ottaa ilon irti kotipuolessa kaveriporukalla. Sama meno jatkuu hyvässä tapauksessa koko viikonlopun. Käydään ehkä krapulassa äitiä ja vauvaa katsomassa pikaisesti. Eikö tuore äiti tarvitse tukea, apua? Sitten tuore äiti vauvan kanssa tulee kotiin jossa on bileet pidetty. Mikään ei ole niin ihanaa kuin tulla vauvan kanssa sairaalasta ja alkaa siivoamaan ja tekemään ruokaa... puhumattakaan että pitäisi levätä, keskittyä vauvaan. Isä jää isyyslomalle, mikä ihana tilaisuus ottaa vähän vapaata töistä ja viettää vähän "harrastuslomaa".

Näitä tapauksia näkee sellaisissa perheissä jossa lapsi ihan yhdessä suunniteltu ja isä todella innoissaan mukana. Mutta onko tosiaan kun näin käyttäytyy?

Äänestä
  • ovat tosiaan omituinen perinne, ikäänkuin isäksi tuleminen vaatisi tällaisen riitin onnistuakseen. Ryyppäämällä kavereiden kanssa ei isäksi tulla, ainoastaan humalaan ja krapulaan. parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa pitää vielä ottaa korjaussarjaa pari päivää.. Siinä sitten äiti-osapuoli vauvan kanssa saa mieheltään tukea kun sitä tarvitsisi ja vauvan suhde isäänsä saa mahtavan viinalta tuoksuvan alun. En voi mitään, että pikkasen on katkera olo moisesta. Ei siksi, että itse ei äitinä voi, vaan siksi että toisen täytyy vaikka ei pitänyt.
    Anteeksi kyllä osataan pyytää, ainakin aluksi, kun vielä jaksetaan, mutta lopulta se menee siihen haukkumiseen ja sättimiseen ja usein vielä pitemmälle. Ei ihme, etteivät äidit aina jaksa ja masennus on yleisempää kuin neuvolassa kehtaavat ottaa puheeksi.

    Monellakaan viinalle kakkoseksi jäävällä ei ole ketään kelle asiasta puhua, kavereille ei kehtaa, vanhemmille ei voi ja viranomaispuolelle ei aina uskalla seurausten pelossa.

    Hei, nyt kuitenkin alkoholiveroa nostetaan ja viinapullo kallistuu peräti 0,79 euroa!! Hurraa, sepä estää juomisen ja kaikki ihanat juopuvaiset perheenisät jäävät kotiin hoitamaan parisuhdettaan ja lapsiaan ja siirtävät kunnon isän mallin lapsilleen. Sosiaalinen perintö on pelastettu.

    En tiedä miksi välillä tulee noita äijiä seuratessa olo etteivät ole koskaan muuttaneet oikeasti vanhempiensa kotoa pois, ovat vain vaihtaneet osoitteensa vähän nuoremman huoltajan osoitteeseen.

    Äänestä

Tuntuu yleisesti olevan vallalla käsitys, että ainoastaan ns. juoppojuominen olisi perheelle haitallista - jos juot niinkuin muutkin tässä maassa, niin kaikki on hyvin.

Mutta onko?

Minusta jokainen vanhemman humalatila jonka lapsi joutuu kokemaan - oli se sitten kuinka viaton juhannushuppeli tahansa - on liikaa. En vain näe, että alkoholi ja lapset kuuluisivat millään tapaa yhteen. Esimerkillä se suurin oppi kuitenkin annetaan, hiljaisella kasvatuksella...

Meillä tavallisillakin miehillä on tosiaan karannut alkoholimopo käsistä - alkoholi on kuitenkin nautintoaine, ei mikään jokapäiväinen mielialojen korjaaja.

Vähän jokaisessa perheessä kannetaan viikonlopuksi yhä suurempaa kaljapakkausta tuhottavaksi - jos ei kaikkea saada viikonloppuna kumottua, niin loput sitten arki-iltana peliä katsellessa tai nurmea ajellessa.

Siinä sitä on sitten isän mallia lapselle...

Tavallaan on hyvin ikävää, että yhteiskunnastamme on tehty näin vapaa - jokainen vastaa itsestään ja saa tehdä mitä lystää. Se vastuunkanto on jokaisen meidän omilla harteillamme... ikäväksemme...

Itse jätin alkoholin käytön lähestulkoon kokonaan jo odotusaikanamme. Päätin, ettei minun lapseni ainakaan tarvitse katsella isäänsä humalapäissään. Kohta vuoden kestänyt raitistumiskausi on avannut silmiä vanhemmuuteen.

Totuus kuitenkin on, että lapsen hankkiminen vie itseltä tietyt oikeudet ja vapaudet - meillä on oikeus ja vapaus hankkia lapsia, ja samalla saamme velvollisuuden antaa heille turvallisen ja terveen kasvuympäristön.

Jos sitä ei voi hyväksyä, on parempi keskittyä tumputtamiseen... siinä kun ei ole jälkikasvun saannin vaaraa ;)

Äänestä

Terveysalan lehdestä juuri luin tilanteesta.Yhä enemmän on naisten alkoholin käyttöä ja olin todellisen järkyttynyt kun seurailin erään palstan keskusteluja,jossa mahdollisesti jo raskaana olevat äidit keskusteli,kuinka kauan voi ryypätä ennen kuin se vaikuttaa sikiöön.Ainakin siihen asti voi mielestään kännätä,kun raskaustesti näyttää positiivista.Onko niin varmaa,että testi tehdään ajoissa ym,ym.Kun aikanaan aloimme suunnitella lapsia,ei olisi tullut mieleenikään ,että olisin juonut,jos edes kuvittelin,että raskaus olisi ollut mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


On piru! kirjoitti:

Mikä suomalaisia miehiä vaivaa ja miksei valtio tai yhteiskunta ota mitään vastuuta, että isät ja tulevat isät riehuvat kuin mielipuolet? Nyt joku viisas keksimään jonkun hyvän kampanjan millä miehet saadaan lopettamaan aivan älytön juominen! Hauskaa voi olla ilman viinaakin! Naisia kyllä valistetaan, että raskauden ja imettämisen aikana ei saa juoda tai tupakoida. Miksi ei miehiä? Olen aivan varma, ettei yksikään humalainen tai känninen ole hyväksi lapselle vatsassa saatikaan jo syntyneelle lapselle. Miehet täytyy saada kantamaan vastuuta ettei kohta koko suomi ole täynnä yksinhuoltaja äitejä ja juoppoja sinkkumiehiä. Miksi miesten sallitaan olevan vastuuttomia? Sitä jopa ihannoidaan!
''Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe''.
EI NÄIN! Pelastakaa miehet ry!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu