Suvaitsevaisuus?

Suvaitsevaisuus on sitä, että suvaitsee toista sellaisena kuin toinen on. Tämä tarkoittaa myös ujoutta. Jos oikeasti välittää toisesta ihmisestä, myös suvaitsee sellaista asiaa kuin vähäpuheisuus. Sellainen parisuhde on täydellinen, missä voi olla vapaa, eikä tarvitse koko ajan esittää/muuttaa mitään. Se "muuttaminen" on vain typerää koheltamista, jota on tehty viimeiset 100 vuotta eikä mikään ole mmuuttunut. Se on vain sellainen lapsellinen hollywood elokuvista opittu narsistinen unelma jostain täydellisestä perheestä.

Me suomalaiset olemme muuten paljon fiksumpia kun noi "small talk" amerikkalaiset. Meidän kansankirjallisuus on huomattavasti henkisesti kehittyneempää kuin joku amerikkalainen John Wayne paska. Vertaamalla USA:ta meihin , me päihitämme ne melkein joka alueella.
3290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

välittää oikeasti toisesta ihmisestä, jos tutustuminen ei onnistu toisen vähäpuheisuuden takia?

Äänestä
  • Vaihtoehtoja on tapaamisen sopimiseksi. Jos juttelu ei onnistu kahden keskenkään, sitten ei voi mitään.

    Äänestä

Jotkut erityisen ajattelevaiset tai empaattiset yksilöt saattavat jopa tajyuta, että ujous voi olla söpö ja positiivinen piirre. Eivät ekstrovertit ole yhtään sen parempia kumppaneita tai ihmisiä.

Ja amerikkalaisiin meitä ei kannata edes verrata, USAan verrattuna Irak, Pohjois-Korea ja Afganistan ovat loistavia ja ihailtavia yhteiskuntia. Small talk on nimensäkin mukaisesti turhaa. Puhelias ihminen on kiva, kunhan puhuu siten että puheella on oikea aihe ja punainen lanka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.............................. kirjoitti:

Suvaitsevaisuus on sitä, että suvaitsee toista sellaisena kuin toinen on. Tämä tarkoittaa myös ujoutta. Jos oikeasti välittää toisesta ihmisestä, myös suvaitsee sellaista asiaa kuin vähäpuheisuus. Sellainen parisuhde on täydellinen, missä voi olla vapaa, eikä tarvitse koko ajan esittää/muuttaa mitään. Se "muuttaminen" on vain typerää koheltamista, jota on tehty viimeiset 100 vuotta eikä mikään ole mmuuttunut. Se on vain sellainen lapsellinen hollywood elokuvista opittu narsistinen unelma jostain täydellisestä perheestä.

Me suomalaiset olemme muuten paljon fiksumpia kun noi "small talk" amerikkalaiset. Meidän kansankirjallisuus on huomattavasti henkisesti kehittyneempää kuin joku amerikkalainen John Wayne paska. Vertaamalla USA:ta meihin , me päihitämme ne melkein joka alueella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu