Seksitön liitto

Erosin 15 vuoden avioliitosta, syynä oli minun ja vaimoni täysin erilainen seksin tarve.
Hänelle riitti kerran kuukaudessa minun haluni olivat huomattavasti aktiivisemmat sopiva tahti olisi ollu 1 - 3 kertaa viikossa. Sillä olisin pysynyt uskollisena, koska en kaivannut mitään vaihtelua, vaimo erittäin kaunis jne jne.
Muutama vuosi sitten jäin kiinni kun kävin vieraissa ja silloin tein asian hänelle selväksi että jos ei seksiä saa kotona niin sitä saa jossain muualla, koska kyse on luonnollisesta tarpeesta. Vertasin asiaa aika rumasti vessassa käyntiin että jos wc ei kotona toimi niin varmaan pitää käydä naapurissa tai riulla. Jonkun aikaa meni ihan hyvin ja sit taas alkoi hiipumaan.
Meillä ei ole ollut koskaan isompia riitoja vanhimmat lapsistamme on olleet jopa ylpeitä siitä että heidän isä ja äiti asuu yhdessä kun lähes kaikkien koulukaverien on eronneet, joten tämä ero oli heille todella suuri järkytys.
Nykyään asun avoliitossa jossa nautin seksin yltäkylläisyydestä enkä kaipaa vanhaan liittoon lainkaan enkä myöskään ole hetkeäkään katunut lähtöäni vaikka ex-vaimoni on sanonut että koska tahansa saa tulla takaisin ja aloittaa alusta.
Haluaisinkin tietää onko muilla miehillä ollut samasta syystä eroprosesseja, vai olenko jotenkin poikkeuksellisen itsekäs ihminen kun en suostunut runkkaamaan parisuhteessa.
111865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ON, olen vain pitkittänyt ratkaisua!
Kirjoituksesi rohkaisi kummasti päätöksen teossani.

Äänestä

ymmärrän, että toisen jatkuva kieltäytyminen seksistä on loukkaava ja itsetuntoa järsivää. Mutta oletko ikinä miettinyt, miksi hän ei halua seksiä? Jos seksillä tarkoitat jotain viiden miinuntin rytkytys sessiota, niin ei ihme että hän ei seksiä halua.

Sinua miettisin myös asioiden arvojärjestystä, eikö rakastava puoliso, yhteinen koti lapsillesi ole tärkeämpää pidemmän päälle kuin seksitarpeesi? Varmasti löydät uuden kumppanin, joka seksiä haluaa, mutta silloin voi puuttua monet muut asiat ja jätäkö tämän uuden sitten kun seksin lisäksi rakkautta ja lämpöä et saakaan?

Sinuna miettisin vielä. Puhuisit vaimosi kanssa, voisittehan päätyä johonkin ratkaisuun, avoimeen suhteeseen kenties?

Äänestä
  • Mielestäni arvojärjestys on se, että jos jompikumpi vanhempi on tyytymätön suhteeseen, se vääjämättä vähän ajan päästä vaikuttaa myös siihen tyytyväisempään vanhempaan. Ja lopulta koko perhe voi huonosti. Ihan "vaan" vaikka puutteellisen seksielämän takia. Tai sen takia, että tunne-elämä on puolisoiden välillä kuollut. (Juu , rumasti sanottuna moni aviosuhde muistuttaa ns. vakipanosuhdetta: Molemmilla omat menot/elämä, asutaan vain yhdessä).

    Ihan omasta naisnäkökulmasta katsottuna: En voi kuvitella itselleni miestä, joka sanoo, kertoo rakastavansa minua, muttei halua seksiä kanssani. Huomaisin myös välittömästi, jos mies sanoo rakastavansa ja haluaakin seksiä kanssani; tyydyttääkseen pikaisesti itsensä.

    Äänestä

vaikka en mies olekkaan,niin ajattelin kertoa et naiset saattaa joskus kärsiä ihan samanlaisesta tilanteesta. Meillä on seksiä ollu reiku vuosi sitten! No joo-o, oon käyny toisen luona muutaman kerran- tarpeet ne on myös naisilla. Muutenki kyl liitossa ongelmia, lapset pitäneet yhdessä...ja talovelka

Äänestä

...vai onko seksin harrastaminen tässä tärkeämpi asia? Meneekö siis seksi tunteiden edelle?

Kysyy kolmevitonen nainen.

Äänestä
  • Ei nykyinen suhteeni perustu pelkkään seksiin vaikka sitä tarpeeksi harrastammekin. Meillä on myös paljon muuta yhteistä mitä edellisessä suhteessa ei ollut. Ulkoilua, kalastusta, marjastusta,
    sienestystä jne. Olen alkanut taas suunnittelemaan elämää eteen päin kun ennen elin päivän kerrallaan.

    Äänestä

  • miehillä menee seksi tunteiden edelle.Se on ikävää ja valitettavaa.

    Äänestä


Olen itse lähtenyt seksittömästä liitosta. Enkä kadu minäkään. Nykyisen kumppanin kanssa peitto heiluu monta kertaa viikossa.

Äänestä

Muutaman avioliitto vuoden jälkeen vaimoni jäätyi pystyyn. Ei mitään läheisyyttä, erotiikasta puhumattakaan. Erohan siitä tuli.

Mielestäni sinun pitäisi jatkaa valitsemallasi linjalla, ettei sitten vanhana tarvitise katua elämättä jäänyttä elämää.

Ero on aina kivulias asia enkä suosittele sitä kenellekään heppoisin perustein. Sinulla oli mielestäni hyvinkin pätevät perusteet oroon.

Anna palaa

Toivottaa:

seppo

Äänestä

ei toimi ilman seksiä (mielestäni). Mutta ei se välttämättä toimi monesta muustakaan syystä. Ihan samantekevää mistä syystä ero tulee, jos on tullakseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


En kadu kirjoitti:

Erosin 15 vuoden avioliitosta, syynä oli minun ja vaimoni täysin erilainen seksin tarve.
Hänelle riitti kerran kuukaudessa minun haluni olivat huomattavasti aktiivisemmat sopiva tahti olisi ollu 1 - 3 kertaa viikossa. Sillä olisin pysynyt uskollisena, koska en kaivannut mitään vaihtelua, vaimo erittäin kaunis jne jne.
Muutama vuosi sitten jäin kiinni kun kävin vieraissa ja silloin tein asian hänelle selväksi että jos ei seksiä saa kotona niin sitä saa jossain muualla, koska kyse on luonnollisesta tarpeesta. Vertasin asiaa aika rumasti vessassa käyntiin että jos wc ei kotona toimi niin varmaan pitää käydä naapurissa tai riulla. Jonkun aikaa meni ihan hyvin ja sit taas alkoi hiipumaan.
Meillä ei ole ollut koskaan isompia riitoja vanhimmat lapsistamme on olleet jopa ylpeitä siitä että heidän isä ja äiti asuu yhdessä kun lähes kaikkien koulukaverien on eronneet, joten tämä ero oli heille todella suuri järkytys.
Nykyään asun avoliitossa jossa nautin seksin yltäkylläisyydestä enkä kaipaa vanhaan liittoon lainkaan enkä myöskään ole hetkeäkään katunut lähtöäni vaikka ex-vaimoni on sanonut että koska tahansa saa tulla takaisin ja aloittaa alusta.
Haluaisinkin tietää onko muilla miehillä ollut samasta syystä eroprosesseja, vai olenko jotenkin poikkeuksellisen itsekäs ihminen kun en suostunut runkkaamaan parisuhteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu