Tuttavaperheessäni on uskottomuuskriisi meneillään. Mies on jäänyt kiinni kuukausia kestäneestä suhteesta toiseen naiseen. Arvatenkin ystäväni, tämä petetty osapuoli siis, on palasina. Keskusteluyhteys mieheen kuitenkin toimii ja keskutelleet he ovatkin, usein ja paljon. Mies on myöntänyt rakastuneenssa toiseen, mutta sanoo edelleen rakastavansa vaimoaan eikä tiedä mitä tehdä, ei osaa päättää haluaako erota vai jatkaa.
Minun roolini ystävänä on kuunnella ja tukea ja sitä olen tehnytkin. Haluaisin kuitenkin sanoa jotain järkevää ja lohduttavaa, jotain kättä pitempää. En kuitenkaan tiedä mikä on oikein ja mitä itsekään ajattelisin asiasta. Tietenkään minulta ei odoteta valmiita vastauksia enkä toki sillä tavalla halua puuttuakaan.
Olenkin pohdiskellut sitä, mikä yleensä on tälläisen suhteen tulevaisuus, tämän avioparin siis. Voiko uskottomuuden yli päästä ja olla joskus vielä onnellinen tämän pettäneen miehen kanssa? Voiko sivusuhteen antaa anteeksi ja rakastaa edelleen? Vai olisiko parempi suunnata katse tulevaisuuteen ja omaan elämään?
Korostan, en aio kannustaa ystävääni kumpaankaan suuntaan, haluaisin vain ymmärtää mitä hän käy läpi ja miten muut ovat saman tuskallisen tilanteen kokeneet.
Minun roolini ystävänä on kuunnella ja tukea ja sitä olen tehnytkin. Haluaisin kuitenkin sanoa jotain järkevää ja lohduttavaa, jotain kättä pitempää. En kuitenkaan tiedä mikä on oikein ja mitä itsekään ajattelisin asiasta. Tietenkään minulta ei odoteta valmiita vastauksia enkä toki sillä tavalla halua puuttuakaan.
Olenkin pohdiskellut sitä, mikä yleensä on tälläisen suhteen tulevaisuus, tämän avioparin siis. Voiko uskottomuuden yli päästä ja olla joskus vielä onnellinen tämän pettäneen miehen kanssa? Voiko sivusuhteen antaa anteeksi ja rakastaa edelleen? Vai olisiko parempi suunnata katse tulevaisuuteen ja omaan elämään?
Korostan, en aio kannustaa ystävääni kumpaankaan suuntaan, haluaisin vain ymmärtää mitä hän käy läpi ja miten muut ovat saman tuskallisen tilanteen kokeneet.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kyllä sen voi saada kuntoon,mutta aikaa se vie.itse teen paranemista koko ajan ja sitä on kestänyt kaksi vuotta,eikä loppua näy.on vaikeaa saada se luottamus takaisin.kyllä kysyin saatuani selville mieheni syrjähypyn haluaako eron,mutta ei halunnut.meillä ei ole yhteisiä lapsia joten sen takia ei tarvi yhdessä olla.mutta hän sanoo rakastavansa minua,ja uskon siihen,koska kyllä hän siinä tapauksessa olisi lähtenyt.mutta hän kyllä joka tavalla on näyttänyt katuvansa ja yrittää kovasti.mutta en sano että tämä on helppoa,ja kaikilla ei edes yrittäminen onnistu.me puhumme asioista,ja yritän löytää syytä siihen,että niin pääsi käymään.mieheni sanoo sen johtuvan viinasta,mutta itse olen toista mieltä.ihminen tekee tietoisen valinnan pettäessään kumppaniaan,eikä sitä ole helppo hyväksyä.mutta kaikki teemme virheitä,ja kaikki ansaitsevat toisen mahdollisuuden.ole tukena ystävällesi,vaikka hän päättäisi mitä.anteeksi antaminen on vaikeaa mutta onnistuu kyllä ajan kanssa
Että kyseen alaistan kantasi ,siihen että ihminen tekee kaiken tietoisesti.
Voisin väittää että pettämis tapauksista suurin osa on " vahinkoja". Eli suoraan sanoen ne johtuvat jonkinlaisesta humalanasteesta,tai"hullaantumisesta".
Väite on sikäli faktaa että, itse en olisi pettänyt vaimoajani/kumppaniani koskaan tietoisesti selvinpäin.Se että jos täysissä sielun ja ruumiinvoimissa petetään toista, niin silloin ollaan jonkimmoisessa kriisissä.
Mutta kohtalaisesti kokeneena voin sanoa että
siitäkin selvitään puhumalla ja taas puhumalla.
ELI Tarinan opetus on että puhumalla selviää enemmän kuin sotimalla!!!!!!
Hyvin vaikea on vastata tuohon kysymykseen yksiselitteisesti.
Todennäköisesti helpompaa olisi suhde saada kuntoon jos kyseessä olisi vain joku yhdentekevä hetkellinen suhde, mutta mieshän on myöntänyt rakastuneensa toiseen, eikä oikein itsekkään tiedä mikä olisi parasta.
Mitään mahdollisuuksia tämän liiton onnistumisella ei ole, ennen kuin mies on saanut ajatuksensa selviksi, sillä eihän ystäväsi voi edes aloittaa "surutyötä" ennenkuin tietää miehensä aikomukset.
Olet niin oikeassa kun suhtaudut omaan rooliisi noin eli kuuntelijana ja tukena sitten siinä tilanteessa kun ratkaisut on tehty.
Pahin mahdollinen tapa olisi olla kaikkitietävä neuvoja ja yrittää syöttää omia näkemyksiään totuuksina. Niskakarvani nousevat aina pystyyn kun luen jollekin onnettomalle ja ajatuksiansa selvittävälle ihmiselle osoitettuja neuvoja tyyliin "heitä pihalle".
Kyllä jokaisen on itse loppumetreillä tehtävä ne ratkaisunsa ja silloin on kullanarvoista kun on ystävä joka tukee, on ratkaisu sitten mikä tahansa.
Ystäväsi tapauksessa on mitä todennäköisintä että asioiden selvittelyyn menee todella aikaa, sillä ei myöskään voi olettaa että mies pystyy nappia painamalla lopettaa tunteensa tätä toista naista kohtaan.
Toivon sinulle kärsivällisyyttä olla se hyvä kuunteleva ystävä!
Mainitsemasi miehen päättämättömyys on eritäin loukkaavaa. Ystäväsi miehen pitäisi pystyä sanomaan mitä haluaa, on kohtuutonta, että ystäväsi joutuu odottomaan kuin tuomiolla. Jos mies haluaa jatkaa liittoaan, niin silloin hänen olisi mahd. pian osattava näyttää se ja jätettävä kaikki muu. Jos ei, niin tulevaisuus ei hyvältä näytä.
Olen itse kokenut tuon mitä ystäväsi, mutta mieheni sanoi heti, että haluaisi jatkaa liittoamme ja lopetti suhteensa. Hän ei epäröinyt, jos olisi, tilanne olisi ollut aivan toinen.
Tietysti kaiken a ja o olisi ensin jollain keinolla selvittää, jatkuuko tuo toinen suhde edelleen vai ei. Edellytyksiä suhteen paikkaamiselle ei mielestäni ole, jos toinen suhde on yhä siinä rinnalla. Toisen osapuolen täytyy pystyä olemaan 100%:n varma, että suhde on ohi ja myös pysyy (mikä ei aina ole niin satavarmaa jos puhutaan jo rakastumisesta).
Rakastuminen kuitenkin on aina hyvinkin eri asia kuin ihastuminen/platoninen tuttavuus. Rakastumisessa ollaan jo sydämellä mukana ja siitä vaikeampaa irtautua, kun ihastumisen voi vielä saada sammumaan kun tahtoa on vain riittävästi. Eli.. kyllä miehen pitäisi ensin pysyä päättämään. Sen jälkeen vasta luottamusta voi alkaa rakentamaan uudelleen ja nähdä, onko liitolla tulevaisuutta vai ei. Toki onnistumiselle kannattaa mielestäni antaa mahdollisuus, silloin ainakin tilanne on katsottu loppuun saakka. Muistelen jostain lukeneeni, että seuraava vuosi on se kriittinen ja sen aikana usein selviää, kannattaako parin jatkaa vai ei. On kai siitä jotain tilastotietoja olemassa, kuinka moni pari keskimäärin onnistuu ja ketkä päätyvät lopulta kuitenkin eroon ennemmin tai myöhemmin, mutta en nyt muista mitä luvut olivat..
Tiedän sen verran, että mistään muusta ei tule vittujakaan niin kauan kun rakastuminen toiseen kestää. On mahdotonta panostaa täysillä, jos mitenkään, avioliittoon, jos mieli on muualla.
Voi päästä uskottomuudesta yli, edellyttäen että tunteet toisiin loppuu ja että toinen pystyy sen rakastumisen anteeksi antamaan. Eli eipä se tulevaisuus helpolta vaikuta.
"Mies on myöntänyt rakastuneenssa toiseen, mutta sanoo edelleen rakastavansa vaimoaan eikä tiedä mitä tehdä, ei osaa päättää haluaako erota vai jatkaa."
No entäs se vaimo. Entäs se toinen nainen. Tuo mies ei ehken ole ainoa, joka voi tehdä niitä päätöksiä.
mutta uskottomuuskriisi oli meille kasvun paikka, ja tämä kokemus oli kuin "onni onnettomuudessa": se vahvisti liittoamme entisestään ja olemme entistä läheisempiä ja rakastuneempia toisiimma. Kissa nostettiin pöydälle, asiat puhuttiin halkipoikkipinoon, löysimme ihan uusia ulottuvuuksia toisistamme, emme olleet koskaan keskustelleet keskenämme niin syvällisesti kuin tämän kriisin myötä. Tavallaan löysimme toisemme uudelleen ja aloitimme puhtaalta pöydältä vahvempina ihmisinä kuin koskaan. Löysimme myös uudelleen sen ensirakastumisen huuman tunteen. Eli kyllä, suhde on mahdollista saada kuntoon pettämisen jälkeen, jopa voimaan paremmin kuin ennen. Tämä riippuu vain ja ainoastaan niiden kahden ihmisen luonteenpiirteistä, tahdosta, halusta ja siitä, kuinka rakentavasti he kykenevät käsittelemään kriisejä elämässään, ja kuinka aidosti ja vahvasti he todella toisiaan rakastavat. Aito, kypsä rakkaus nimittäin on pyyteetöntä, epäitsekästä ja kykenee antamaan anteeksi. Unohtamaan ei välttämättä kykene, mutta ajan kanssa helpottaa, eikä välttämättä edes tarvitse unohtaa. Kokemuksen ei kuitenkaan tarvitse jäädä kummittelemaan mieleen minään painajaisena, vaan pikemminkin kasvattavana ja opettavana kriisin vaiheena elämässä. Mutta tosiaan, riippuu yksilöistä.
Meillä on hieman samantyyppiset seuraukset mieheni uskottomuudesta. Yhdessä jatkaminen ei ollut mitenkään itsestään selvää, asuimmekin jonkin aikaa erillään. Periaatteessa ja käytännössä olisimme voineet erotakin. Lasten asiat olisi saatu sovittua ja maallinen mammona jaettua.
En ehkä kuvailisi meidän tapauksessamme uskottomuutta "onni onnettomuudessa",mutta se oli yksi kriisi, minkä seurauksena asioita käytiin läpi. Elämä ei ollut täydellistä ennen uskottomuutta eikä se ole sitä vieläkään. On huonoja hetkiä ja hyviä hetkiä. Hyviä kuitenkin enemmän kuin huonoja. Kypsä ihminen ei varmaan hae mitään täydellistä onnea tai jos hakeekin, ymmärtää, ettei esimerkiksi intohimo ole joka päivä samanlaista.
Alkuperäiselle sanoisin, että uskottomuuden jälkeen kannattaisi käydä asioita läpi, vaikka lopulta eroaisikin. Kosto tai näyttämisen halu on huono motiivi erota. Myöhemmin aika kultaa muistot ja käsittelemättömät asiat pyrkivät pintaan. Vaikka eroaisi, se ei poista uskottomuutta ja petetyksi tulemista. Sen kanssa on elettävä loppuelämä, mutta katkeroitumatta . Asian kanssa on päästävä sinuiksi ja hyväksyttävä tapahtunut. Joillekin se onnistuu vasta erotessa, mutta erokaan ei sitä automaattisesti tee. Petetyllä on usein edessä kuukausien ja jopa vuosien itsetutkiskelu: mitä haluan elämältäni ja mitä olen sen vuoksi valmis tekemään. Ero tai jatkaminen eivät kumpikaan ole automaattisesti parempi ratkaisu.
Olipa positiivinen viesti ja lohduttavaa ihmiselle, joka on itse hukassa omien tunteiden kanssa.
Mietin kanssa tässä, että miten eteenpäin miehen uskottomuuden paljastuttua. Asia on juuri akuutti.
Tällaiset viestit antavat toivoa myös siitä paremmasta suunnasta.
Ystäväsi käy läpi hirveää kriisiä. Sinä ystävänä voit kuunnella, olla läsnä ja tukea häntä. Osasi on raskas, onneksi ystävälläsi on sinut!
Ihmissuhteet ja tunteet ovat kummallisia. Maailma on täynnä ihastuttavia ihmisiä ja heihin on helppo rakastua. Hyvässäkin parisuhteessa elävä voi omien kriisiensa keskellä rakastua toiseen. Rakastuminen kestää korkeintaan kaksi vuotta, sitten se joko hiipuu tai muuttuu oikeaksi rakkaudeksi.
Ihminen voi rakastaa kahtakin yhtä aikaa. Kun oikeat tunteet ovat mukana, pettäjä on todella kovilla. Oma puolisoni sai tässä ristipaineessa vaikeita rytmihäiriöitä ja verenpaineet olivat pilvissä. Lopulta hänen oli kerrottava suhteesta minulle ja silloin liittomme sukelsi syvälle kriisiin.
Kriisimme aikana selvisi, kuka on todellinen ystäväni. Hän vastasi aina puhelimeensa ja kuunteli pohdintani ja itkuni, jätti tilaa omille ajatuksilleni. Vaikeimpien asioiden käsittelyssä hän saattoi sanoa: Mielestäni asia voisi olla näinkin... Toimintaohjeita en saanut. Pahimpia olivat neuvot, joita sain ihmiseltä, jota luulin ystäväkseni. Jos olisin niitä noudattanut, olisin nyt varsin varakas, katkera ja eronnut. Se ystävä hävisi elämästäni.
Kun selvittelimme omaa kriisiämme, tieto auttoi. Luin eräästä kirjasta, että yli puolet avioeroista on ns. turhia - asiat olisi voinut selvittää. Sen jälkeen kantavana ajatuksenani oli, ettei liitomme pääty turhaan eroon. Töitä olemme tehneet yli neljä vuotta. Emme tietenkään voi enää saavuttaa sitä upeaa elämäämme, mitä ennen elimme - liittomme oli ollut todella onnellinen. En enää luota sokeasti puolisooni, ehkäpä suhteemme on nyt normaalimpi? Olemme onnellisia, kun onnistuimme rakentamaan suhteemme uudelleen. Nyt voimme edelleenkin jakaa yhteisen elämämme ilot - kuten lasten syntymät - ja surut sen ihmisen kanssa, jonka kanssa ne on koettu. Elämme tasaveroisina ihan hyvää ja onnellista elämää yhdessä.