Olen työpaikallani kokenut kiusaamista. Minulle tilanne on ollut hankala jo pitkään. Työntekijöissä on muutamia henkilöitä, jotka näkevät ja tietävät. He eivät kuitenkaan uskalla puuttua kiusaamiseen. Ehkäpä he pelkäävät itse tai eivät ymmärrä, miten paljon se koskee... En ymmärrä, miksi työnantaja lähtee puolustamaan selvää kiusaajatyyppiä, kun tieto kiusaamisesta on heille annettu. Sanovat, että kuvittelen kaiken ja ongelma on päässäni. Mitä mieltä olette lukijat. Milloin kiusaamista tapahtuu? Missä kulkee raja? Mitä tarvitsee sietää? Kokemukseni ovat seuraavanlaiset: hän ei koskaan tervehdi, ei puhu, ei katso edes päin..(istumme aivan lähekkäin), esittää perättömiä väitteitä ammattitaidostani muille, jopa minun läsnäollessa(tämä on aika kummallista-olen ollut hyvän/ammattitaitoisen työntekijän maineessa), kutsuu nimeltä seurakseen kaikkia muita nimellä (työskennellään tiiviisti samassa suuressa tilassa) esim. tauolle, saattaa alkaa huutaa minulle työstäni/usein juuri silloin kun tiiminvetäjä ei paikalla...jotenkin ymmärtäisin, jos nämä ovat satunnaisia juttuja (jokaisella voi joskus olla huono pv), mutta vuodesta toiseen sama toistuva käytös (vihamielinen, latistava)...asian tekee vaikeaksi se tosiasia, että meidän pitäsi pystyä tekemään tiiviisti työtä yhteistyössä...olitte mitä tahansa mieltä, toivon asiallisia vastauksia, olen aivan lopussa tämän asian kanssa...kiusaajani käytös on täysin erilaista muita työtovereita kohtaan. Olen yrittänyt parhaani mukaan selvittää tilannetta työpaikalla, mutta mikään ei muutu. Työnhakuprosessi ollut jo pitkään käynnissä. Lukuisia sairaspoissaoloja uupumuksen ja masennuksen vuoksi. Liian herkkänahkainenko?
Miksi
kiusaajaa suojellaan?
10858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onko työnantaja kuullut teitä molempia osapuolia ja tehnyt sen pohjalta tuon kertomasi johtopäätöksen?
Sen mukaan mitä kerrot, niin kyse on selvästikin kiusaamisesta. Ilmeisesti olette jonkun kanssa kiusaamisasiasta keskustelleetkin, kun työnantaja on ottanut kertomasi kannan. Mitä kiusaaja sanoi? Miten hän puolustautui?
Nämä ovat hankalia asioita. Jos et saa ketään avuksesi, tilanteesi tulee olemaan hankala. Saatko edes henkistä tukea kollegoiltasi? Mitä sanoo työsuojeluvaltuutettu tai luottamusmies? Entä työpaikkalääkäri? Kirjoitit, että olet koettanut selvittää tilannetta, mutta et kertonut miten. Siksi esitän näitä kysymyksiä, jotta minulla olisi parempi käsitys tilanteestasi.
Millaisina pidät mahdollisuuksiasi saada uusi työpaikka?
Voimia ja jaksamista!
Ihan ensimmäisenä : Kiitokset asiallisista vastauksista.
Tämä kiusaajani on käyttäytynyt näin (ei ole näkevinäänkään) minua kohtaan jo vuosia. Aikaisemmin olen pystynyt jättämään sen omaan arvoonsa. Silloin ajattelin, että hän on ehkäpä kateellinen minulle saamastani hyvästä palautteesta työnatajalta ja asiakkailta ja että käytös johtuisi siitä. Tilanne kärjistyi kuitenkin, kun meidät laitettiin samoihin työtehtäviin.
Kiusaajani otti kaverikseen kolmannen työntekijän porukastame. Eihän siinä mitään, mutta yhtäkkiä huomasin, että he keskustelevat vain keskenään. Kumpikaan ei tervehdi tai keskustele kanssani. Silloin tällöin pyysin heitä lähtemään kanssani lounaalle...kumpikaan ei vastaa. Kuiskuttelevat keskenään ja jättävät kertomatta minulle niitä asioita, joita minun tulisi tietää töiden hoitamisen kannalta. He kulkevat yhdessä kahville ja lounaalle. He eivät koskaan kutsuneet minua mukaansa. Vetäydyin omiin oloihini. Aamuisin tervehdin ja kotiin lähtiessä huikkasin "hei"....vastaus tuli tai oli tulematta. Esimies pisti työt kiertoon. Minulle annettiin niitä tehtäviä joita nämä kaksi olivat hoitaneen. He eivät edelleenkään suostuneet yhteistyöhön kanssani. Onneksi olen ollut aika pitkään talossa ja osaan itse selvittää asioita. Se, että hoidin samoja töitä kärjisti tilannetta entisestään. Kiusaajani ei hyväksynyt tätä. Hän esitti ystävänsä kanssa esimiehellemme, että teen virheitä. Mitään virheitä ei kuitenkaan löytynyt ja esimieheni puolusti minua.
Supatukset jatkuivat. Välillä yritin muuttaa tilannetta menemällä itse reippaammin heidän tykö (saatoin kysyä mielipidettä tai neuvoa...ajattelin että se helpottaisi tilannetta) Lopulta kiusaajani alkoi mollata minua julkisesti kaikkien kuullen....hän heitteli kommentteja, jotka loukkasivat minua syvästi. Tämän hän teki huumorin varjolla. Huumoriksi verhotot ilkeämieliset kommentit kohdistuivat minun persoonaani esim. terveydentilaan, parisuhteeseen, yleisesti yksityisasioihini. Nukuin yöni huonosti. Lopultakin jännitin niin paljon töissä olemista, että työpäivän jälkeen vain itkin. Kerroin asiasta johtajalle. Hän suhtautui asiaan ensin hyvin asiallisesti. Lupasi selvittää tilannetta. Myöhemmin hän kutsui minut luokseen ja kertoi selvittäneensä tilanteen. Tilanne oli kauhea. Johtaja otti minut hyökkäyksen kohteekseen. Yhtäkkiä minä olinkin huono työtekijä, jolla on ollut ongelmia johtajan mukaan kaikkien esimiesten kanssa. Naureskellen hän ilmoitti minulle, että minun olisi parasta ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan tms... Olin järkyttynyt...tämän jälkeen jaksoin vielä tovin ja sitten jäin sairaslomalle. Johtajan mukaan selvitys oli siis tehty ja ongelma on minulla henkilökohtaisesti. Työterveydessä oltiin hyvinkin ymmärtäväisiä. Psykologin ja hoitavan lääkärin mukaan on tapahtunut kiusaamista ja minun tulee lähteä oman itseni vuoksi pois jos tilanne ei muutu. Mitä muuta olen tehnyt? Olen puhunut näille esimiehille ja myös koittanut selvittää asiaa kiusaajan kanssa. Kiusaajani mukaan minä en voi tehdä mitään asian korjaamiseksi.......tässä hän paljastaa itsensä...Johtajan käytös osoitti sen, että hän otti asian voimakkasti syytöksenä. Tarkoitukseni oli kuitenkin pyytää häneltä apua ;( ei siis syyttää ketään.
Miten johtajanne voi olla noin ammattitaidoton. Rumempiakin sanoja liikkuu mielessäni, mutta tyydyttäköön tuohon.
Johtajannehan olisi toistakin osapuolta kuultuaan keskustella teidän kanssanne yhdessä tai ottaa heti joku neutraali taho selvittämään tilannetta. Itsellänikin on kokemusta siitä, että työnantajan edustaja siirtyy yksiselitteisesti tukemaan toista osapuolta, vaikka minun kanssani käydyissä keskusteluissa puhui aivan toista. En vielä tänä päivänäkään ymmärrä sitä, miten kiusaajani sai käännettyä asian aivan päälaelleen. Tai ymmärrän asian siinä mielessä, että kiusaajani toimi juuri niin kuin narsisti toimii.
Tilanteesi on kyllä todella tukala, ellet saa jotain tahoa (työsuojeluvaltuutettua tms.) sinua tukemaan. Jos näin on, niin huonosta taloudellisesta suhdannetilanteesta huolimatta, kannattaa kaikki paukut käyttää uuden työpaikan etsimiseen.
Koeta kestää päivä kerrallaan. Jokainen päivä vie sinut lähemmäksi uutta työpaikkaa. Ja onneksi joulu on tulossa, niin saat toivottavasti vähän vetää henkeä ja kerättyä energiaa.
että SINÄ et ole vastuussa toisen ihmisen, varsinkin aikuisen, käytöksestä. Näin ollen lopeta etsimästä syitä itsestäsi. Herkkä tai paksunahkainen, niin työpaikkalla ollaan tekemässä töitä, ei tuulettamassa jatkuvasti omia henkisiä ongelmiaan. Ja kaikilla on oikeus voida hyvin työpaikallakin. Älä mene tuohon lankaan mitä he yrittävät - "sinun syytäsi että sinua kiusataan". Ja pa*kat.
Työnantaja tuskin puuttuu sen vuoksi, että ei osaa tai ei uskalla kohdata saati myöntää että hänen työpaikallaan voisi sattua näin. Saattaa jopa ottaa hlökohtaisena loukkauksena, jos on epävarma tyyppi. Ongelmat on siksi helpompaa (ja raukkamaisempaa) henkilöidä esimerkiksi sinuun. Ennen sinua johonkin muuhun, sinun jälkeesi mahdollisesti johonkin toiseen. Nuo asiat jatkuu. Kirjastosta löytyy paljon hyvää kirjallisuutta asiasta, s eon lukemisen arvoista. Älä tee hätiköityjä juttuja ja menet vaikka saikulle ja pohdit noita juttuja silloin.
minäkin. Miksi kiusaamiselle ei tehdä loppua. No, mun kohdalla se loppuu kohta, koska haluan toiseen paikkaan. ei kenenkään tarvitse tuollaista kestää tai sietää.
Aivan kylmät väreet kulkevat selässäni. Niin samanlaista ja tahallista käytöstä jouduin itse kokemaan työpaikallani. Vaikuttaa siltä,että työnantajasi ei ole yksityinen- olisiko yksityisellä työnantajalla halu savustaa hyvä työntekijä?
Tyypillinen ylempien nuolija, jonka rahkeet eivät riitä työnsä hoitamiseen, on nyt kimpussasi. Sairasloma on työttömyyskortistoa parempi vaihtoehto, etenkin kun todnäk 3 kk karenssi rapsahtaisi.
niin, että myös hyvä työntekijä voidaan "savustaa" näissä tilanteissa -olipa kysymyksessä yksityinen/julkinen työnantaja. Asian kieltäminen on pomolle helpompi vaihtoehto kuin todellisen vastuun kantaminen työntekijöistä pitkällä tähtäimellä...työntekijät äänestävät jaloillaan ja vaihtavat maisemaa ennemmin tai myöhemmin.
No et todellakaan ole liian herkkänahkainen, ihan kaikkea ei tarvitse sietää. Mutta siinäpä se ongelman ydin juuri on, työnantaja/lähin esimies ja kiusaaja = heidän läheiset ja hyvät välit. Itse koen myös kiusaamista työpaikassani (samantapaista kuin sinulla) ja vain yhden ihmisen vuoksi, joka on kateellinen osaamisestani ja eteenpäinpyrkimisestäni (opiskelu). En ole voinut puhua lähimmälle esimiehelleni mitään, kun he ovat kiusaajan kanssa myös vapaa-ajalla tekemisissä ja esimieheni käytti melkein kokonaan kehityskeskustelumme ajan kehumalla kiusaajaa. Yritin sanoa ongelmista, mutta heti esimies käänsi asian toisinpäin. Kiusaaja on niin ilkeä, että pystyy vaikuttamaan esimiehemme kauttani muiden työvuoroihin eli minun, koska hän ei halua työskennellä kanssani siinä "hyväpalkkaisessa" vuorossa, jota hän itse tekee eli vaikuttaa myös ansioihini. Esimies karttelee minua usein viikkotolkulla, työvuorot menee useimmiten niin, että tapaisimme lähes joka päivä (hän lähtee/minä tulen), mutta jatkuvasti esimies tulee työpaikalle liian aikaisin lähteäkseen tietty aikaisemmin, on vahva tunne, että pelkää minun kyselevän jotain. Olen kuvitellut kaikki nämä vuodet, että osaan työni, mutta tänä päivänä on arvostus ja osaaminen kiusaajan taholta latistettu niin, etten uskalla tehdä juuri mitään ratkaisevaa ja työmotivaatiota ei ole. Kiusaaja ei siis puhu minulle mitään, työpaikallamme on olevinaan tiimejä ja käsittääkseni tiimityöskentely on vuorovaikutusta, avoimuutta, yhteistyötä, tehokasta toimintaa jne. Aika ajoin minä tervehdin häntä ja toisinaan yritän käydä juttelemassa hänelle, mutta ei kai aikuisen ihmisen tarvitse alkaa jonkun "persettä nuolemaan", että puhu minulle, varsinkin kun tuntuu, että kiusaajan mielenterveys ei ole aivan kohdallaan.
Lueskelin eka kertaa tämän palstan kirjoituksia ja olen edelleen epävarma, että miten tästä saisin työpaikallani jonkunnäköisen tasapuolisen ratkaisun aikaan vai joudunko itse syylliseksi, jos menen korkeammalle taholle puhumaan. Työpaikkalääkärille ajattelin mainita asiasta, kun on aika sinne muusta syystä.
Onnea sinulle työnhakuun, toivon sydämestäni, että nappaa.
Koeta vain puhua asiasta eteenpäin. Selvitä jo valmiiksi kaikki mahdolliset tahot, joihin voit ottaa yhteyttä, jos edellisestä ei ole mihinkään. Pyydä siirtoa toiseen tiimiin, jos se on mahdollista. Väistelevät nynnykät tekevät mieluummin siirtoja, jotta ei tarvitse käsitellä asiaa sen kummemmin.
Kiitos vastauksestasi. Toivottavasti myös sinulla asiat selviävät parhain päin. Joku olikin laittanut viestiä tuosta hyvästä kirjasta "Kiusaaja keskellämme". Tätä kirjaa voin suositella myös minä. Se auttoi ymmärtämään laajemmin, että mistä tässä on kysymys.
Minun tilanteestani vielä seuravaa:
Viestitin pomoille töissä, että olen valmis siirtymän / väistymään kiusaajani tiimistä toiseen tiimiin. Nyt tilanne on se, että en tee juurikaan näitä samoja töitä kuin kiusaajani. Sama tiimi. Eri työt. Se rauhoitti tilannetta ja nykyään tuo kiusaajani jopa puhuu minulle sekä tervehtii. Ilmeisesti hän koki minut uhkana itselleen. Kun mietin työssäoloaikaani niin vastaavanlaista käytöstä on tapahtunut ennenkin, mutta ei vain tässä mittakaavassa.
Pahimmalta tuntuu se, että kiusaaja hallitsee tilannetta niin voimakkaasti, että myös muut alkavat käyttäytyä välttelevästi. Lounastin tänäänkin yksin ja mietin kaikkea tapahtunutta. Olen aika hiljainen ja hieman ujokin ollut aina. Sosiaalisissa tilanteissa jään helposti äänekkäämpien jalkoihin....tämä kiusaamiskokemus on osaltaan vahvistanut tätä ;( Minusta on tullut entistäkin arempi. Silti, en ole antamassa periksi. En ainakaan tänään. Se, että jään toistuvasti ulos porukasta - ei - se ei saa minua lannistumaan. Tauoilla kiusaajani on aina äänessä ja puhuu kovalla äänellä kaikkien kanssa. Monella on varmasti se käsitys, että ongelmat ovat minussa..(olen taipuvainen ajattelemaan, että hiljaisuuteni vaikuttaa muiden käsitykseen, koska se antaa kiusaajalle valtaa).....noh...nämä ovat vain niitä tuntemuksia, mutta varmasti monelle kiusatulle tuttuja...
Kirjoittaminenkin auttaa. ...huomasin juuri ;)