Välittääkö hän?

Minulla on eräs pieni ongelma. Olen 17v mies ja seurustelen tyttöystäväni kanssa, joka on 19v. Meillä on välimatkaa toisillemme hieman alle viisi kilometriä. Se ei tunnu pitkältä matkalta, olen käynyt kesäisin lähes päivittäin kevytmoottorilla katsomassa häntä. Nyt kun ilmat ovat viilenneet ja ajokelit ovat huonontuneet, olen vaihtanut autoon ja ajanut ilman ajokorttia kyläilemään. Asumme onneksi molemmat maalla.
Tässä on tosiaan muutama pieni epäkohta: Edelliskerralla kun tyttöystävä kävi katsomassa minua, voin sanoa, että vihdoinkin en pysty laskemaan vierailuja enään yhden käden sormilla! Mahtaa kuulostaa järkevältä, eikö vaan? Ainakin verrattuna siihen, että minä olen käynyt hänellä noin about 150 kertaa tähän mennessä.
Varsinainen ongelma onkin se, että välissämme tuntuvat olevan aina vaan.... eläimet! Mielenkiinnosta voin luetella kokoelman: 2 hevosta, 2 kissaa, 2 koiraa, vuohi, hiiriä n.20, käärme, kanoja 5-10, sekä uusin tulokas hoitohevonen (entisiäkin heppoja oli jo 2)
Aina vain vaikuttaa siltä, että tytön kaikki aika ja rakkaus menee vain eläimille. Koirat ja hevoset ovat pahimmat. Hevosille täytyy heittää heinät aina tarkkaan neljän aikaan illasta ja viedä ne sitten sisälle kello 8.
Joskus olisi hieno jos hän osoittaisi kiintymyksensä ilman, että tarvitsisi erikseen kysyä ja niin, ettei tuntuisi siltä, että hänet on pakotettu johonkin.
Viime kerralla kun aioin tehdä hänelle tunnustuksen miten ajattelen hänestä (Rakastan sinua), pyysin häntä tulemaan hajareisin syliin, mielestäni se olisi ollut rauhallisin tilanne kertoa asia, mutta hän ei suostunut. Eihän hän tiennyt mitä aioin sanoa, tai saattoi hän arvellakkin sen suurinpiirtein erehtymättömällä naisen vaistolla. Kuitenkin olemme pussailleet, halailleet ja olen koittanut häntä paidan alta ilman, että hän on nähtävästi pahastunut. Eikö hän vieläkään luota minuun vai olisiko tilanne ollut niin intiimi, että hän halusi sen välttää?
Mitä mieltä te olette tällaisesta?
7889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hänen eläimiään kohtaan. Jollet ole asian kanssa sinut,voit unohtaa tytön täysin.
Ei hän aio eläimiään unohtaa jonkun toisen takia. Eikä pidäkään. Sillä niin kuin luettelit:

"2 hevosta, 2 kissaa, 2 koiraa, vuohi, hiiriä n.20, käärme, kanoja 5-10, sekä uusin tulokas hoitohevonen (entisiäkin heppoja oli jo 2) "

Tiedätkö paljonko aikaa näiden hoitoon menee? On hienoa että tyttösi kantaa vastuuta ja huolehtii näistä eläimistä. Tämä elämäntyyli on hänelle tärkeää.

Jotta sinä pääsisit tyttöä lähemmäksi,on tärkeää että hyväksyt nämä eläimet. Menet mukaan auttamaan häntä etkä vaadi häntä tulemaan sinun luoksesi.

Hän tulee kyllä luoksesi kun huomaa että hänen elämänsä on ok sinulle. Miksi hän tulisikaan sitä ennen jos huomaa että hänen elämäntyylinsä ei sinulle kelpaa?

Nyt menen puoli väliin vastaa ja osoitat että hänen elämänsä kelpaa sinulle. Jonain päivänä autat eläinten hoidossa ja saatte näin yhteistä aikaa sekä kun työt on kahdestaan nopeammin tehty,saatte muutakin yhteistä aikaa.

Jotta itse saa jotain,täytyy myös muistaa itse antaa jotain.

Äänestä
  • sen, että nimenomaan minä olen osoittanut kunnioitusta hänen eläimiinsä ja niiden hoitamiseen.
    Olen lähtenyt joka kerta mukaan ruokkimaan hevoset, olen hakenut koirat ulkoa kaatosateesta kun tyttöystävää tai hänen äitiään ei ole huvittanut, olen käynyt oma-aloitteisesti laittamassa hevosille valot katokseen ja siivonnut karsinatkin ilman, että hänen on tarvinnut pyytää. Olen tehnyt kaiken laista, en minä ole osoittanut hänelle avoimesti, että vihaisin hänen eläimiään. Minä en vihaa eläimiä vaan sitä, että ne vievät kaiken hänen aikansa ja rahansa. Ja hän ei edes vaikuta huomaavan miten minä kärsin.
    On vain hyvin turhauttavaa, että hän ei siltikään siitä huolimatta osoita riittävästi huomiota minulle ja anna yhteistä kahdenkeskistä yhdessäoloa. Mielestäni en vaadi liikoja, mutta se mitä hän ei tee tuntuu kurjemmalta kuin mikään muu elämässä.

    Äänestä

  • suomipoika17 kirjoitti:

    sen, että nimenomaan minä olen osoittanut kunnioitusta hänen eläimiinsä ja niiden hoitamiseen.
    Olen lähtenyt joka kerta mukaan ruokkimaan hevoset, olen hakenut koirat ulkoa kaatosateesta kun tyttöystävää tai hänen äitiään ei ole huvittanut, olen käynyt oma-aloitteisesti laittamassa hevosille valot katokseen ja siivonnut karsinatkin ilman, että hänen on tarvinnut pyytää. Olen tehnyt kaiken laista, en minä ole osoittanut hänelle avoimesti, että vihaisin hänen eläimiään. Minä en vihaa eläimiä vaan sitä, että ne vievät kaiken hänen aikansa ja rahansa. Ja hän ei edes vaikuta huomaavan miten minä kärsin.
    On vain hyvin turhauttavaa, että hän ei siltikään siitä huolimatta osoita riittävästi huomiota minulle ja anna yhteistä kahdenkeskistä yhdessäoloa. Mielestäni en vaadi liikoja, mutta se mitä hän ei tee tuntuu kurjemmalta kuin mikään muu elämässä.

    näitä asioita todella tehnyt,eikä tyttösi siltikään huomioi sinua,voisin suoraan sanoa ettei hän välitä sinusta.
    Niin pahalta kuin se kuulostaa ja tuntuukin.

    Siinä tapauksessa koitapa että et ota yhteyttä häneen tai et auta näiden eläinten hoidossa. Huomaako hän tämän ja miten siihen reagoi?

    Jollei huomaa eikä reagoi,on todennäköistä ettei hän välitä tai ole kiinnostunut sinusta.

    Tuli nyt vähän ristiriitaisia neuvoja,koska ensimmäisessä viestissä et maininnut että olet osallitunut eläinten hoitoon. Sen mukaan tein ensin johtopäätökseni.

    Äänestä

  • jos olet kirjoitti:

    se oli omaa typeryyttä kun en älynnyt sanoa. Olen testannutkin jo antamaasi neuvoa, mutta epäonnistunnut siinä surkeasti, koska ikävä ja kaipaus painaa heti kun lähden kotiinpäin. En pysty olemaan kuin korkeintaan muutaman päivän ilman häntä.
    Olen yrittänyt testata ja koetella häntä monilla eri tavoilla uteiaisuuttani, mutta olen alkanut uskoa, että hän kuitenkin välittää minusta, vaikka hän saa minut toisinaan epäilemänä asiaa. Eihän ihminen luonteenpiirteilleeen mitään voi :)
    Kiitos kuitenkin, on helpottavaa kertoa jollekkin asioista, jotka painavat mieltä.

    Minä taas kehottaisin sinua tukemaan tyttösi harrastuksia. Niinhän olet jo tehnytkin. Tyttösi on kuitenkin varmaankin koko ikänsä harrastanut elämiä, ja on varsin ymmärrettävää, että seurustelusuhdekkaan ei aina muuta mielenkiinnon kohdetta.. Tämä ei kuitenkaan mielestäni suoraan kerro sitä, ettei kumppanisi sinusta välittäisi aidosti. Tuo "hajareisin pyytäminen päälle" taas oli mielestäni melko seksuaalinen pyyntö, joten luultavasti tyttösi vain säikähti näin suorasukaista ehdotusta, jos kerran on kokematon näissä asioissa.

    Mielestäni kuitenkin ansaitset kunnioitusta ja aitoja tunteita siinä missä kumppanisikin. Kysy häneltä rohkeasti hänen tunteistaan. Kyllä tunteet pitäisi pystyä näyttämään toiselle suoraan. Ja kyllä sitä kiitollisuutta pitäisi osoittaa, jos olet kerran jopa ottanut osaa hänen harrastuksiinsa. Tässä olet ainakin toiminut oikein. Puhu tyttöystäväsi kanssa suoraan asioista! Saattaa tuntua pelottavalta, mutta parempi sekin kuin epätietoisuus..

    Äänestä

Oot siis käynyt kattomassa 150 kertaa jotain muijaa navetassa,rikkonut lakia siinä sivussa, ja nyt vasta huomaat, että olis kiva ns."saadakin" muuta, kuin erilaista näkökulmaa vuohenhoitoon.

Tuosta ei voi seurata mitään hyvää, sorry.

Äänestä

Eihän sun pakko ole hänen kanssaan seurustella, jos se oikeastaan nytkään sitä on. Sä olet vielä nuori ja ihan varmasti löydät jonkun vähemmän eläimiin hulluna olevan naisen. Ehkäpä hän ei vaan välitä susta samalla tavalla kuin sä kenties siitä ja sen takia kaikki intiimit jutut tuntuu hänestä ällöiltä.

Testaa naisen reaktio heittämällä ilmaan lauseen "ei tästä mitään parisuhde mielessä tule, oltaisko vaan kavereita?"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomipoika17 kirjoitti:

Minulla on eräs pieni ongelma. Olen 17v mies ja seurustelen tyttöystäväni kanssa, joka on 19v. Meillä on välimatkaa toisillemme hieman alle viisi kilometriä. Se ei tunnu pitkältä matkalta, olen käynyt kesäisin lähes päivittäin kevytmoottorilla katsomassa häntä. Nyt kun ilmat ovat viilenneet ja ajokelit ovat huonontuneet, olen vaihtanut autoon ja ajanut ilman ajokorttia kyläilemään. Asumme onneksi molemmat maalla.
Tässä on tosiaan muutama pieni epäkohta: Edelliskerralla kun tyttöystävä kävi katsomassa minua, voin sanoa, että vihdoinkin en pysty laskemaan vierailuja enään yhden käden sormilla! Mahtaa kuulostaa järkevältä, eikö vaan? Ainakin verrattuna siihen, että minä olen käynyt hänellä noin about 150 kertaa tähän mennessä.
Varsinainen ongelma onkin se, että välissämme tuntuvat olevan aina vaan.... eläimet! Mielenkiinnosta voin luetella kokoelman: 2 hevosta, 2 kissaa, 2 koiraa, vuohi, hiiriä n.20, käärme, kanoja 5-10, sekä uusin tulokas hoitohevonen (entisiäkin heppoja oli jo 2)
Aina vain vaikuttaa siltä, että tytön kaikki aika ja rakkaus menee vain eläimille. Koirat ja hevoset ovat pahimmat. Hevosille täytyy heittää heinät aina tarkkaan neljän aikaan illasta ja viedä ne sitten sisälle kello 8.
Joskus olisi hieno jos hän osoittaisi kiintymyksensä ilman, että tarvitsisi erikseen kysyä ja niin, ettei tuntuisi siltä, että hänet on pakotettu johonkin.
Viime kerralla kun aioin tehdä hänelle tunnustuksen miten ajattelen hänestä (Rakastan sinua), pyysin häntä tulemaan hajareisin syliin, mielestäni se olisi ollut rauhallisin tilanne kertoa asia, mutta hän ei suostunut. Eihän hän tiennyt mitä aioin sanoa, tai saattoi hän arvellakkin sen suurinpiirtein erehtymättömällä naisen vaistolla. Kuitenkin olemme pussailleet, halailleet ja olen koittanut häntä paidan alta ilman, että hän on nähtävästi pahastunut. Eikö hän vieläkään luota minuun vai olisiko tilanne ollut niin intiimi, että hän halusi sen välttää?
Mitä mieltä te olette tällaisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu