Kosijan putti

Opera Pieno esittää oman näkemyksensä Mozartin klassikosta Cosi fan tutte. Suomen kielelle käännettynä tämä on tietenkin Kosijan putti. Ensi-ilta on ensi viikon perjantaina Aleksanterin teatterissa. Kyllähän tuo täytyy nähdä.

Olin katsomassa saman ryhmän esittämän Naisten koston, ja aika vakuuttavaa jälkeä oli. Sopivasti kieli poskessa tehtyä, laadusta kuitenkaan tinkimättä. Hyvä on nauraa välillä, oopperasalissakin.
12744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Così fan tutte lienee ollut ensimmäinen ooppera, joka on esitetty Suomessa niin, että esityksestä on jäänyt jälki historiankirjoihin. Joku saksankielinen oopperaseurue lienee pistäytynyt esittämässä Mozartin ja da Ponten oopperan ”So machen alle Frauen”.

Äänestä
  • Milloinkas tämä oli?

    Monasti olen mielessäni kiitellyt, että onneksi Mozartilla oli da Ponte.

    Äänestä

  • on korostaa. Teosta ei olisi juurikaan esitetty enää 1800-luvusta eteenpäin, jos sen olisi säveltänyt vaikkapa Salieri, niin merkityksetön libretto siinä on.

    Äänestä

  • stahanov kirjoitti:

    Milloinkas tämä oli?

    Monasti olen mielessäni kiitellyt, että onneksi Mozartilla oli da Ponte.

    Täytyy luntata kirjasta, kun pääsen kotiin. Kirja oli muistaakseni Henry Bacon: "Oopperan historia". Tuskin kuitenkaan ehdin tänään, illalla mennään kuuntelemaan Oneginia :)

    Äänestä

  • Sailbad Sinner kirjoitti:

    Täytyy luntata kirjasta, kun pääsen kotiin. Kirja oli muistaakseni Henry Bacon: "Oopperan historia". Tuskin kuitenkaan ehdin tänään, illalla mennään kuuntelemaan Oneginia :)

    Ok. Taitaapa muuten löytyä meikäläisenkin hyllystä tuo sama kirja... Eli voin katsoa itsekin illalla, nyt kun tiedän mistä hakea.

    Antoisaa oopperailtaa!

    Äänestä

  • merkitystä kirjoitti:

    on korostaa. Teosta ei olisi juurikaan esitetty enää 1800-luvusta eteenpäin, jos sen olisi säveltänyt vaikkapa Salieri, niin merkityksetön libretto siinä on.

    Onhan tämä hyvä libretto omalla sarallaan. Ei komiikan kirjoittaminen sen helpompaa ole.

    Ja ainakin Don Giovannin da Ponte ja Mozart saivat aikaan, jos muuta ei suostu tunnustamaan.

    Äänestä

  • Löytyi asia ”Oopperan historiasta”, minun painoksessani sivulta 585. Mutta kun olen saanut kirjan 9 tai 10 vuotta sitten, enkä ole kirjan historiaosuuksia sen jälkeen uudestaan lukenut (ainakaan Suomen kohdalta), niin muistinvarainen lainaukseni ei mennyt ihan nappiin. Ehdottamani ”So machen alle Frauen” olisi ollut tarkka käännös italiankielisestä nimestä ”Così fan tutte”, mutta kirjan mukaan teos esitettiin nimellä ”So sind die alle” (mikä olisi ollut ”Così son tutti”). Baconin kirja kertoo myös, että Cosìa ennen Suomessa oli esitetty ”Verldens skaplese” (sic., po. skapelse), mutta Bacon sanoo tästä vain, että se on ”teos”, ja kun useimmat luomisaiheiset teokset ovat oratorioita, niin arvelin tämänkin oratorioksi. Sanotaan sitten, että on epäselvää, onko Così ensimmäinen Suomessa esitetty ooppera, mutta ainakin ensimmäinen, jota esitetään vielä nykyäänkin. Vuosi oli 1813.

    Muistini on vähän omituinen. Muistan hirveän määrän erilaisia asioita, mutta yleensä vähän sinne päin. Pitäisi tarkistaa faktat ennen kuin sanoo mitään.

    Äänestä

  • Sailbad Sinner kirjoitti:

    Löytyi asia ”Oopperan historiasta”, minun painoksessani sivulta 585. Mutta kun olen saanut kirjan 9 tai 10 vuotta sitten, enkä ole kirjan historiaosuuksia sen jälkeen uudestaan lukenut (ainakaan Suomen kohdalta), niin muistinvarainen lainaukseni ei mennyt ihan nappiin. Ehdottamani ”So machen alle Frauen” olisi ollut tarkka käännös italiankielisestä nimestä ”Così fan tutte”, mutta kirjan mukaan teos esitettiin nimellä ”So sind die alle” (mikä olisi ollut ”Così son tutti”). Baconin kirja kertoo myös, että Cosìa ennen Suomessa oli esitetty ”Verldens skaplese” (sic., po. skapelse), mutta Bacon sanoo tästä vain, että se on ”teos”, ja kun useimmat luomisaiheiset teokset ovat oratorioita, niin arvelin tämänkin oratorioksi. Sanotaan sitten, että on epäselvää, onko Così ensimmäinen Suomessa esitetty ooppera, mutta ainakin ensimmäinen, jota esitetään vielä nykyäänkin. Vuosi oli 1813.

    Muistini on vähän omituinen. Muistan hirveän määrän erilaisia asioita, mutta yleensä vähän sinne päin. Pitäisi tarkistaa faktat ennen kuin sanoo mitään.

    Joo. Katsoin itsekin asian, ja tuo ennen Cosia esitetty edusti jotain nevöhööd-osastoa. Minun painoksessani sitä taidettiin oopperaksi tituleerata. Mainittiin myös, että Luojan roolin laulanut esiintyi kukikkaassa aamutakissa. Vuosi oli niinkin aikainen kuin 1768.

    Kyllä se meni ihan tarpeeksi nappiin! ;)

    Äänestä

Kävimme katsomassa ja kuulemassa pienon edellisen tekeleen, Naisten koston, se oli aivan hirveää! Tietenkin jos oopperaa halutaan popularisoida, niin se on joskus paikallaankin, mutta pienon tapauksessa heidän tekeleellään ja oopperalla ei ollut enää mitään tekemistä keskenään. Huonosti näyteltyä, huonosti laulettua, huonosti riimiteltyä ja täysin turhanpäiväistä höttöä. Ehkäpä kohdeyleisökin on joku muu kuin oopperan harrastaja

Äänestä
  • No, kyllähän näissä joitakin konventioita kaadetaan. Ehkä haetaan jopa uudenlaista määrittelyä oopperalle, kuka tietää. Tarkoitus kai onkin olla selkeä vaihtoehto Kansallisoopperan ohjelmistolle. Ja olihan yleisö kieltämättä hieman nuorekkaampaa kuin normaalisti.

    Äänestä

Naiset loistivat tässä oopperassa. Varsinkin Hedvig Paulig varasti sydämeni kauniisti soivalla äänellään. Despina vetäisi hyvän aarian. Katri Mäntylä sopii erinomaisesti ainakin tällaisiin koomisiin rooleihin - mainiota eläytymistä.

Ei vaikuttanut ihan yhtä rääviltä kuin trailerista olisi voinut päätellä - liekö näyttämövaiheeseen tieten tahtoen siistitty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stahanov kirjoitti:

Opera Pieno esittää oman näkemyksensä Mozartin klassikosta Cosi fan tutte. Suomen kielelle käännettynä tämä on tietenkin Kosijan putti. Ensi-ilta on ensi viikon perjantaina Aleksanterin teatterissa. Kyllähän tuo täytyy nähdä.

Olin katsomassa saman ryhmän esittämän Naisten koston, ja aika vakuuttavaa jälkeä oli. Sopivasti kieli poskessa tehtyä, laadusta kuitenkaan tinkimättä. Hyvä on nauraa välillä, oopperasalissakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu