Meillä on pieni vauva, lasta haluttiin molemmat, mutta raskaus ei paljon miestä kiinnostanut, synnytys melko vaikea, imetys ei onnistunut. Vauvaa mies rakastaa ylikaiken, mutta minua kohtelee miten sattuu esim. haukkuu ja arvostelee, juo viikonloppuisin ( ei kauhesti mutta molempina iltoina). läheisyys ja seksi ihan nollassa, (mielummin mies touhuaa itsekseen, katsoo netistä pornoa, taitaa olla chatissakin tai soittaa johonkin).
Epäilen että hänellä on toinen, sitä hän ei myönnä. Tunnen itseni masentuneeksi, en saa enään kunnolla nukutuksi jne. En tiedä mitä tekisin, auttaako tässä enään mikään vai lähdenkö lapsen kanssa?
Epäilen että hänellä on toinen, sitä hän ei myönnä. Tunnen itseni masentuneeksi, en saa enään kunnolla nukutuksi jne. En tiedä mitä tekisin, auttaako tässä enään mikään vai lähdenkö lapsen kanssa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
että kaikki voipi muuttua paremmaksi vaan ei välttämättä kuitenkaan muutu.Ei sinun tarvitse kestää ei lapsen ei minkään takia sinun kotisi on lapsenkin koti,lähde siitä.Älä HUKKAA yhtä elämääsi huonossa seurassa kaikki me ansaitsemme hyvää kohtelua.
että et niin vaan lähde. sulla ei ole mitään oikeutta viedä lasta mukanas noin vaan. Mä soittaisin poliisin perään alta aikayksikön ellei vaimo palaisi kotiin puhumaan asiasta tai suostus kertomaan olinpaikkaansa jne jne. Ellei kyseessä sittne siis ole väkivaltainen koti, mitä meillä nyt ainakaan ei oo
Oletko ajatellut keskustella vaikka neuvolatädin kanssa tästä asiasta? Sulla voi olla se kuuluisa synnytyksen jälkeinen masennus. Itse olin muutaman kuukauden "hukassa" uuden pienen vauvan kanssa, mutta ajan myötä asiat muuttui.
Mä ainakin kehottaisin sua keskustelemaan miehesi kanssa ennen kuin teet mitään päätöksiä. Kerro miltä susta tuntuu ja kysy myös miten miehesi voi ja jaksaa. Sun miehesi on myös ihan uuden asian edessä johon se ei osaa suhtautua oikealla tavalla.
Meillä oli aika pitkälti sama tilanne n. kolme vuotta sitten. Kaiken päälle vauva oli pari kuukautta kun tajusin odottavani jo toista lasta. Mutta minä jäin siihen silti, koska uskoin ja toivoin parempaa, vaikka ekan raskauden istuinkin yksin kotona kun mies päätti istua ennemmin kapakassa. Käsittämättömän monet itkut myöhemmin olen nyt kuitenkin onnellinen että jäin. Miehelle voi olla todella vaikeeta myös sopeutua yhtäkkiä siihen uuteen arkeen ja siinä on niin monia asioita että niitä on turha lähteä spekuloimaan. Omaakin ukkoani ymmärrän vasta nyt vuosien jälkeen. Ironista kyllä, istun nytkin yksin kotona, miehen ollessa kapakassa, mutta makkarissa tuhisee kaksi täydellistä pakkausta. Mieheltä saan nykyään lähes yhtä paljon huomiota kuin silloinkin kun lapsia ei viellä ollut ja olemme ns. rakastuneita uudestaan. Se fakta vaan on ettei pienten lasten vanhemmilla yleensä ole kovin ruusuista arkea. Ja siihen menee aikaa että se helpottaa, mutta me huokaillaan nykyään yhdessä että "huh, kylläpä meillä oli vaikeeta sillon aluksi". Kaikkeen sopeutuu ja vasta nyt n.3 vuoden jälkeen tajuun kuinka masentunut olin synnytyksen jälkeen. Äh tästä vois kirjottaa vaik kirjan, eli lopetan nyt kun ei ketään ehkä kiinosta lukee mun henkilökohtaisesta helvetistäni sen enempiä. En voi sanoa mitä sun pitäis tehdä tai olla tekemättä, mutta ei se nyt ainakaan itsestään selvästi kaikki ole hukkaan heitettyä viellä. Yrittää sopii aina, eikä yrittämisen jälkeen tartte ainakaan jäädä miettimään loppu iäksi että tekikö varmasti kaiken mahdollisen. Ja tietty myös se tosiasia ettei se ruususta olis yksinhuoltajanakaan...
Toivottavasti saatte homman järjestettyä ihan puhumalla yhdessä, (tai mun mies ei ainakaan olis lähtenyt mihinkään terapioihin...) lupaan et se helpottaa se arki kyllä siitä ja jonain päivänä ehkä huomaatte että nautittekin taas toisistanne ihan uudella tavalla..Voimia!
Jos miehesi kykenee rakentavaan keskusteluun, niin voisit ihan kysyä, että haluaako hän, että sinä ja lapsi lähdette pois.
Jos kieltävä vastaus tulee heti, niin toivoa vielä on, mutta jos on yhtään epäröintiä miehen puolelta, niin välimatka on ihan fiksu veto.
Yhdenkään äidin ei pidä kestää henkistä väkivaltaa. Äideillä on oikeus olla naisia ja tuntea itsensä naiseksi, sitä ei yksikään mies saa tuhota.