Nyt on käynyt niin kurjasti että mieheni ja minun välillä välitön ja rento suhtautuminen seksiin on kadonnut eikä aloitteita osata tehdä, ei kumpikaan meistä. Tähän asti suhteessamme seksi ei ole tuottanut ongelmia, se on ollut antoisaa ja hyvää. Itsestäni tiedän että osasyy ongelmaan on jonkinlainen ylpeys. En halua vongata mieheltäni seksiä kun mielestäni olen jo "liian pitkään" tehnyt yksin aloitteet ja nyt odotan mieheni vuorostaan "kosiskelevan" minua. Tänään illalla hän teki kömpelön lähestymisyrityksen kysymällä: "Muhunoidaanko?" Vaikka tiesinkin että pyyntö kauniimmasata lähestymisestä johtaa taas seksittömyyteen en voinut olla huomauttamatta ettei moinen lähestymistapa ole kovin innostava. Harmittaa vaan niin paljon kun itse kuitenkin näen vaivaa mieheni miellyttämisessä enkä vain odota että hän on valmis kun ehdotan seksiä. Toinen puoli asiaa on mieheni työnteko. Hän tekee ylipitkiä työpäiviä ja on koko ajan väsynyt. Yhteistä aikaa meille ei juuri jää ja toki ymmärrän ettei tämä voi olla vaikuttamatta seksin laatuun/määrään. Tänään vaan pettymys iski päin kasvoja kuin märkä rätti kun mieheni lähestyi niin kamalan tökerösti:/ Onko kenelläkään ideoita miten kauniisti viestittää miehelle että toivon hänen kosiskelevan minua ja käyttävän aikaa seksiin. Minä en halua vain pikaista seksiä ennen nukahtamista:( Toisaalta voi olla niin ettei mieheni tällä hetkellä muuhun pysty väsymykseltään. Hankalaa.
Seksi hukassa
Maria
51032
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moi Maria!
Minkälainen teidän suhde on, oletko ajatellut luotettavaa, laadukasta rakastajaa? Itse olen Helsingistä, 28v, tumma, 180/77, hyvävartaloinen, kyvykäs ja erityisesti 100% luotettava. Jos olet valmis niin lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Niin se menee, välillä sujuu välillä ei.Teilläkin molemmat osaa, nyt vaan homma vähän hukassa.Sinä olet kyllästynyt jatkuvaan aloitteiden tekoon mikä on aivan ymmärrettävää.Kokemuksesta tiedän että siinä alkaa miettiä mikä mikä vika minussa on...Miehesi taas tekee liikaa töitä eikä virtaa enään riitä seksiin.Kai se on mahdollista??? ;;;D Meitä auttoi joskus se että pidettiin yhteisellä sopimuksella vähän taukoa.Ensin kunnon jutustelu alle mitä kumpikin toivoisi ja sen jälkeen teille sopiva tauko.Ns.arkihellyys ei suinkaan ole kielletty pikemminkin päinvastoin.Kumpikin tietää ettei se nyt johda mihinkään.
PS: Tauon jälkeen kipinä löytyy luontevimmin esim risteilyltä, henmmotteluviikonloppu hotellissa tms.
Niin tähän ei auta enää taukokaan, kun se
ainavain pitenee.
Kahen kuukauden taun jälkeen ei minulle
ainakaan enää sanat kyllä minä rakastan
sinua auta.
Pelkään että vastaan tulee joku joka
haluaa mua, ja senjälkeen avioliito on
rikki.
Oletko sitten kokeillut vaikka tuollaista erotiikkalomaa.Naiset on siitä veikeitä että niille pitää välillä sanoa tai osoittaa että tykkää.Naisen pitää tuntea että kohtelet häntä kuningattarena.Jos kärsit puutteesta ja murjotat, sillä tavalla et ainakaan saa pillua.Vie nyt mamma vaikka risteilylle, ravaa kuuliaisesti päivä kaupoissa, tarjoa sille laivalla kynttiläillallinen, saattelet hänet illalla hyttiin jossa samppakalja jo odottaa.Sänkyyn olet ripotellut ruusun terälehtiä.Viettele naisesi uudelleen.Ihme jos ei tehoa.
Kiitos rohkaisevasta vastauksestasi:) Tässä viikonlopun aikana mieheni kanssa juteltiin positiivisessa hengessä seksittömyydestä suhteessamme ja sain tietää että mieheni on alkanut jännittää seksiä koska arvelee minun jo vaativan ihan kummia suorituksia häneltä. Ilmeisesti olen painostanut häntä vaikken niin ole tarkoittanutkaan:/ Nyt ymmärrän miestäni jo paremmin, en kai itsekään olisi kovin innokas suorituspaineiden kanssa. Hih, nyt vaan pitää muistaa olla vonkaamatta;) Kerroin miehelleni etten odota hänen olevan yhtään enempää eikä vähempää kuin oma itsensä ja että kiirettä ei ole, pääasia että tiedämme molemmat missä mennään. Eiköhän tämä tästä ala taas rullaamaan:)