Ei hitsi nyt pitää päästä pois : )

..ei vielä töistä pitkään aikaan (hyvin kulki kesärenkailla....oli niin luistava tulomatka).

Mut lomalle. Mihis voi kuljettaa parikymmppisen miehenalun tuulettumaan. Vai pitääkö taas mennä Manhattanille ja Empire State building:in katolle huuhailemaan. Jälkimmäinen onkin romanttisten elokuvien, niinkuin esim. King Kong näyttämö.
Siellä voisi taas hetkeksi ummistaa silmät (no ihan korkeanpaikan kammon vuoksi) ja muistella miten Gary Grant tuli sinne pussailemaan sitä yhtä mimmiä siinä yhdessä romanttisessa leffassa.

Missäs te olette huuhailleet? Mihinkään rannalle en suostu menemään, kun en ole koskaan osannut makailla toimettomana.
12240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kun menet pilkille. Eikä tarvi siihen rannalle jäädä, tosin takaisin tullessa saatat olla tyytyväinen, jos pääset rannalle asti. Ja matka on todennäköisesti hyvinkin tuulettava ja raikastava, arjen pölyt huuhtova.

Äänestä
  • ..olenhan minä tuon kalastuksen taidonkin joutunut opettelemaan pakosta entisessä elämässäni. Enhän voinut poikaa pullaakaan opettaa leipomaan, virkkaamisesta puhumattakaan.

    Eikä hyttysetkään vaivaa. Tammikuussa loman aikana varmaan on jo jäätäkin. Sitäpaitsi mäkillä voi pilkkiä sillalta, ettei tartte jäällä kävellä.

    Äänestä

..eurrooppaa.. jaa sä kustannat tämän miehenalun matkat ja lähet mukaa? rahasta riippuu..euroopassa näyttää olevan suht viileetä..hrrr HRRRR.. kauas kaus lämpimään.. ja ei missää nimessä pakettilomille eikä rantalomille..kulttuurii ja lämpöö.. bilemahdollisuutta unohtamatta..

Äänestä
  • ..omalla autolla. Siinä ei ole muuta ongelmaa, kuin auton pysäköinti autolautan sisään. Voi tulla vähän uudelleen muotoilua. Mutta jos tälläytyy jonkun vanhemman auton väliin, niin omistajat ei varmaan paljon kiukuttele.

    Koirallakin on EU-passi, niin voi yöpyä missä huvittaa. Ei tule ylimääräisiä juttelijoita lähelle.

    Kylmyydestä selviää vaatteilla niinkuin täälläkin : )

    Harkistsemisen arvoinen vaihtoehto : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..omalla autolla. Siinä ei ole muuta ongelmaa, kuin auton pysäköinti autolautan sisään. Voi tulla vähän uudelleen muotoilua. Mutta jos tälläytyy jonkun vanhemman auton väliin, niin omistajat ei varmaan paljon kiukuttele.

    Koirallakin on EU-passi, niin voi yöpyä missä huvittaa. Ei tule ylimääräisiä juttelijoita lähelle.

    Kylmyydestä selviää vaatteilla niinkuin täälläkin : )

    Harkistsemisen arvoinen vaihtoehto : )

    http://www.youtube.com/watch?v=PaeQykTZRHw
    The "El Camino Del Rey" Video

    Menisin jos olis lähempänä

    Äänestä

  • vuoristoreittejä; kirjoitti:

    http://www.youtube.com/watch?v=PaeQykTZRHw
    The "El Camino Del Rey" Video

    Menisin jos olis lähempänä

    ..miten ne on jaksaneet kantaa sementtiä noin korkealle. Vaikka olisi kunnon kaiteet, en kykenisi kävelemään kuin muutaman askelen. Tuo on mulle liian extremeä HUI!
    Ai juu, mutta voinhan olla piknikillä portaiden juurella sillä aikaa kun rambo kapuilee = D

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..miten ne on jaksaneet kantaa sementtiä noin korkealle. Vaikka olisi kunnon kaiteet, en kykenisi kävelemään kuin muutaman askelen. Tuo on mulle liian extremeä HUI!
    Ai juu, mutta voinhan olla piknikillä portaiden juurella sillä aikaa kun rambo kapuilee = D

    Voisithan ottaa vähän rennomminkin ja vähän löhötä välillä...ja pääseehän sieltä sinkoileen sinnetänne.

    Äänestä

  • rantaloma !! kirjoitti:

    Voisithan ottaa vähän rennomminkin ja vähän löhötä välillä...ja pääseehän sieltä sinkoileen sinnetänne.

    ..keskellä päivää yhtään missään ulkomailla. Korkeintaan joskus viikonloppuisin kotona päikkäreillä, mutta silloinkin minun täytyy olla ylen väsynyt.

    Lämpö ja aurinko kyllä houkuttelisivat, kun kotonakin on niin kammottavan kylmä, 15 astetta. Kun on köyhänä syntynyt, niin pitää olla niin viimeisen päälle nuuka, kuin nuuka voi olla. Kun kerran lämmitys kuuluu yhtiövastikkeeseen, en voi periaatteessa pitää lisälämmitintä päällä, vaikka sellaisen olen hankkinut. Luulenpa kuitenkin jo tänään nöyrtyväni pakon edessä ja alkavani kasvattamaan sähkölaitoksen rahakirstua.

    Äänestä

voit mennä Lontooseen tai Bangkokkiin,
kummassakaan ei oo rantoja!

Äänestä
  • ..siellähän ei olla yhdessä oltukkaan. Lontoo oli mukava matkakohde. Paljon nähtävää ja metrolla pääsi hyvin liikkumaan : )

    Äänestä

Minäpä olenkin ollut World Trade Centerin katolla!!

Nimittäin vuonna 1993.

Äänestä
  • ..jäljellä, kun me käytiin. Olet kokenut jotakin, mikä on pelkkää surullista historiaa jälkipolville.

    Ei silti, en olisi sinne katolle uskaltanut mennäkään, vaikka olisi ollut paikoillaankin. Lakeuden Ristikin oli liikaa minulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


padme_amidala kirjoitti:

..ei vielä töistä pitkään aikaan (hyvin kulki kesärenkailla....oli niin luistava tulomatka).

Mut lomalle. Mihis voi kuljettaa parikymmppisen miehenalun tuulettumaan. Vai pitääkö taas mennä Manhattanille ja Empire State building:in katolle huuhailemaan. Jälkimmäinen onkin romanttisten elokuvien, niinkuin esim. King Kong näyttämö.
Siellä voisi taas hetkeksi ummistaa silmät (no ihan korkeanpaikan kammon vuoksi) ja muistella miten Gary Grant tuli sinne pussailemaan sitä yhtä mimmiä siinä yhdessä romanttisessa leffassa.

Missäs te olette huuhailleet? Mihinkään rannalle en suostu menemään, kun en ole koskaan osannut makailla toimettomana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu