Enpä kuvitellut koskaan tänne kirjoittavani, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ottaa niin paljon pannuun ja suoraan sanottuna ihmetyttää ystäväni käytös. Olemme olleet ystäviä noin reilut 9 vuotta ja nyt hän on muuttunut tosi oudoksi. Hän itse on ollut työttömänä viimeset 8 vuotta, joten en tiedä passivoiko tämä jotenkin häntä, itsekin olen 3 vuoden työttömyyden kokenut mutten koskaan mielestäni näin välinpitämätön ja passiivinen ollut. Päivät pääksytysten hän haluaa vaan pelata kotona tietokoneellaan, minnekään ei voi lähteä ennen tiettyä kellonaikaa koska hän haluaa pelata sinne asti. Rutiinit on tärkeitä, tietyn kellonaikaan on käytävä saunassa, syötävä, kaupassa. Silloin ei voi tehdä muuta tai sopia tapaamista, koska hän on vaa "aina tehnyt näin". Yö myöhään valvoo (muutamat sähköpostit jotka hän lähettänyt niin tulleet klo 02-03 aamuyöstä). Sitten kun tapaammekin niin hän suu vaahdossa kertoo tästä pelistä minulle, mitä hän on siellä tehnyt ja kenen kanssa jutellut jne. Aluksi tietenkin kuuntelin mielelläni kun ajattelin, että ystävä löytänyt uuden mielenkiinnon kohteen, mutta nyt tätä on jatkunut jo toista vuotta. Eikä tämä peli ole se ainoa syy, vaan muutenkin hänestä on tullut tosi passiivinen, hän ei soita, ei lähetä sähköpostia, ei tekstaa ellen minä ole ensin tehnyt aloitetta. Joskus voi mennä jopa kuukausiakin etten kuule mitään hänestä. Tavatessamme hän ei koskaan kysele mitä kuuluu, vaan minun pitää taas kysyä ensin häneltä ja sitten lopuksi "niin haluatko kuulla miten minulla menee" johon vastaus "no joo kaitpa". Tapaamisiinkin hän yleensä tulee myöhässä, vartin, puoli tuntia joskus tunninkin. Kerran odottelin ihan mielenkiinnosta että millon neiti suvaitsee tulla paikalle ja kun paikalle tuli (ja itse olin lähdössä jo kotia) hän oli niinkuin ei oisi tehnyt mitään väärää. Minä kysin "jaa sää tulit sittenkin, luulin että jotain on sattunut kun et mitään ilmoittanut", johon hän vasti "ai, no eipä käyny mielessä ilmotella". Sitten ilmoitin että olen jo lähdössä kotiin. Mitään anteeksipyytämättä hän vaan tokas "okei, moi". ja pyörähti kannoillaan. Sitten kun joskus tarpeeksi oikeen ärsyynnyn ja loukkaannun & sanon hälle ihan asiallisesti miten typerästi hän käyttäytyy, hän ei osaa edelleenkään puhua/sanoa/pyytää anteeksi vaan hän menee silminnähden punaiseksi, vaikeaksi ja mokeltaa vain jotain käsittämätöntä vaihtaa äkkiä puheenaihetta ja on niinkuin mitään tunteidenpurkausta ei olisi äsken tapahtunut.
Viimeksi hän kysyi, että mitä haluaisin lahjaksi, hänellä olisi minulle jo lista valmiina mistä voin valita mitä haluan hänelle ostaa. Kysymättä, oliko minulla aikomusta/halua/rahaa ostaa lahjaa. Hän kirjoittaa samanlaisen lahjalistan vanhemmilleen ja isovanhemmilleen joka joulu...
Kun kehtasin tuon jälkeen naurahtaa kysyen "että jaa oikein listat teen, pistätkö vielä maton alle joulutonttuja varten?" luullen, että hän pilaili. Hän tuntui loukkaantuvan hyvin syvästi, eihän hänen vanhempansa voi tietää mitä hän haluaa lahjaksi, jos hän ei heille listaa tee. Ja tässä vain murto-osa näistä omituisuuksista ja tavoista mitä hällä on.
Niin ja ikää meillä kummallakin on semmoiset 29 vuotta..
Viimeksi hän kysyi, että mitä haluaisin lahjaksi, hänellä olisi minulle jo lista valmiina mistä voin valita mitä haluan hänelle ostaa. Kysymättä, oliko minulla aikomusta/halua/rahaa ostaa lahjaa. Hän kirjoittaa samanlaisen lahjalistan vanhemmilleen ja isovanhemmilleen joka joulu...
Kun kehtasin tuon jälkeen naurahtaa kysyen "että jaa oikein listat teen, pistätkö vielä maton alle joulutonttuja varten?" luullen, että hän pilaili. Hän tuntui loukkaantuvan hyvin syvästi, eihän hänen vanhempansa voi tietää mitä hän haluaa lahjaksi, jos hän ei heille listaa tee. Ja tässä vain murto-osa näistä omituisuuksista ja tavoista mitä hällä on.
Niin ja ikää meillä kummallakin on semmoiset 29 vuotta..
Vastaukset 3
Vanhimmat
..perusteella vaikuttaisi että ystäväsi todella on passivoitunut tai ainakin siihen suuntaan menossa. Kieltämättä kiperä tilanne, vaikka mielesi tekisikin häntä tukea ja olla ystävä, tavallaan hän ajaa Sinua koko ajan pois.. Otapa puheeksi ihan suoraan ja kysy häneltä mikä mättää. Tee myös selväksi se ettei Sinun tarvitse hänen oikkuilujaan kestää. Jos ei mene perille, lopeta yhteydenpito hänen kanssaan.
jos tuo oli totta mitä kirjoitit, ehkä se on, sillä tuollaisia on..
mutta hän tarvitsee mielestäni nyt apua,keskustelua apua nyt ensin jonku ammattilaisen kanssa, että selviää mikä todella on vialla.Sekin voi jo laukaista tilanteen, mutta ainakin omiin ympyröihin hän on jäänyt kiinni ..
älä sinä ole nyt välinpitämätön vaan auta ystävääsi!
Tuohon päivärutiineihin ei kannata kummankaan teistä takertua. Toiset suunnittelee päivänsä tarkemmin kuin toiset. Sun täytyy vain ymmärtää häntä ja hänen taas sun suurpiirteisempää tapaa. Vaikeaahan se voi olla, koska mulla on kans ystävä joka tahtoo tietää tarkan kellonajan paljon etukäteen koska tavataan ja mua taas ahdistaa aikalimiitit. Elämä menee tylsäksi jos kaiken on suunnittellut viikoiksi etukäteen. Mutta yritän kuitenkin ymmärtää ystävääni ja joustaa mahdollisuuksien rajoissa. Tuo omien menojen suunniteluasia on vain sellainen juttu ettei siinä ole yhtä oikeaa tapaa.
Paikalle myöhässä tulo on sen sijaan törkeää. Eihän 10 minuuttia haittaisi mitään, mutta että sun ystävä tulee tunninkin myöhässä eikä muka mieleen tullut ilmoittaa mitään. Tee sinä samat hänelle.
Siihen yhteyttä ottamattomuuteen hänen puoleltaan voi olla syynä tuo pitkä työttömyys. Ehkä se masentaa ja passivoittaa.
Kieltämättä lahjalistat 29-vuotiaalla on melko omituisia;)