Minua selvästi nuorempi ja minulle tuntematon mies pyysi minua kanssaan kahville. Siis kahville. Ei naimisiin. Silti aloin heti mielessäni spekuloida, miten ikäero vaikuttaa suhteeseen, miten mies ei taatusti ole valmis isäksi lähivuosina ja tuskin haluaa naimisiinkaan. Vein ajatukset aivan liian pitkälle, yhdestä kahvikutsusta.
Mutta silti en voi olla ajattelematta tätä kaikkea. Olen lapseton kolmekymppinen nainen ja tunnen, ettei minulla ole aikaa kahvitella tai treffailla miehiä, joiden kanssa en näe yhteistä tulevaisuutta. Ja mielestäni on järkevämpää kieltäytyä treffikutsusta kuin alkaa tapailla toista, johtaa harhaan ja antaa toisen kuvitella muuta. Tahdon pian lapsia enkä mahda tälle tunteelle mitään. Enkä niille ajatuksillekaan, mitkä yksikin treffikutsu minussa herättää.
Tyhmäähän se on, että ajattelen kaiken liian pitkälle. Kysymys kuuluukin, onko täällä ketään muuta samalla tavalla hölmöä, parisuhdetta etsivää naista?
Mutta silti en voi olla ajattelematta tätä kaikkea. Olen lapseton kolmekymppinen nainen ja tunnen, ettei minulla ole aikaa kahvitella tai treffailla miehiä, joiden kanssa en näe yhteistä tulevaisuutta. Ja mielestäni on järkevämpää kieltäytyä treffikutsusta kuin alkaa tapailla toista, johtaa harhaan ja antaa toisen kuvitella muuta. Tahdon pian lapsia enkä mahda tälle tunteelle mitään. Enkä niille ajatuksillekaan, mitkä yksikin treffikutsu minussa herättää.
Tyhmäähän se on, että ajattelen kaiken liian pitkälle. Kysymys kuuluukin, onko täällä ketään muuta samalla tavalla hölmöä, parisuhdetta etsivää naista?
Vastaukset 7
Vanhimmat
mutta samaa voisi sanoa itsestäni tai kenestä tahansa joka etsii vakavaa suhdetta.
Totta kai sitä toista arvioi ja miettii mitä yhteistä teillä on ja onko elämäntilanne samanlainen. Toisen motiiveja sekä myöskin yhteensopivuuttaa on hyvä miettiä.
Miksi tuhlaisit aikaa siihen jos lopputulos on että vaikkapa eroatte parin vuoden kuluttua ja sinulla ei ole edelleenkään sitä perhettä?
Toisaalta tahdon miehenä sanoa että en haluaisi naista kovin kovasti joka etsii minua vain perheen perustamismielessä eli toinen näkee minut vain jonkin sortin "välineenä". Se olisi vähän sama kuin pelkkää seksiä naisilta vokotteleva mies.
Itse olen tuossa kohta puoliin 30 vuotta ja esimerkiksi nuorempien naisten kanssa tuntee olevansa sen verran eri maailmoissa että epäilee miten pitkälle se suhde siitä kehittyisi vaikka en todellakaan lasten hankkimista juuri heti suunnittele.
Minusta tuo on hyvin tervettä ajattelua ja kannattaahan sitä miestä myös etsiä sillä perusteella että siitä miehestä todella on isäksi ja suhde kestää.
Tokihan sitä kahvilla voi aina käydä mutta kannattaa muistaa että jos siitä kehkeytyy jotain ja tunteitakin ilmenee niin samalla ne todelliset mahdollisuudet löytää se kumppani koko ajan häviää siltä ajalta kun olet keskittynyt tähän henkilöön. Osa ihmisistä usein on suhteissa ja ajattelee että se on aina paras paikka olla ja samalla kävelevät onnensa ohi kun eivät ole vapailla markkinoilla.
Toisen johtaminen harhaankaan ei ole kovin kivaa. Osoittaa aikuismaisuutta jos ei leiki ihmissuhteilla.
alku tuosta kirjoituksesta kun huomas heti et on kyseessä pelkkä provo. Ei kukaan ajattele pelkästä kahville menosta naimisiinmenoa tai edes suhdetta. Varsinkaan tuon ikäinen nainen. Et HÖPÖHÖPÖ KOKO KIRJOITUKSELLE.
Juuh, tutulta kuulostaa. Erosin lähes kolmekymppisenä pitkäaikaiesta avomiehestäni. Kun aloin treffailla miehiä, skippasin jo alkuvaiheessa ne miehet jotka eivät tienneet haluavatko lapsia vai eivät. Minulle oli selvää että haluan lapsia joten ei olisi ollut mitään järkeä aloittaa vakavaa suhdetta miehen kanssa joka ei vielä tiedä mitä perheasioissa haluaa. Haikeaahan se välillä oli jos tyyppi oli muuten kivan oloinen ja viehättävä.
Eihän sitä tiedä miten sinun tapauksessasi on; kyllähän nuorikin mies voi olla valmis perheen perustamiseen? :)
itse en halua lapsia. Olen melko varhaisessa vaiheessa tämän kertonut miehille. Jokunen on siinä vaiheessa sanonut että "ok, minä taas haluan lapsia ja mielellään melko pian". Voihan näistä asioista puhua avoimesti niin ei hukkaa aikaa, jos se kerran on tärkeää. Sehän on kuitenkin iso asia suhteen ja tulevaisuuden kannalta. Voihan olla että se mies on varhaiskypsä ja lapsirakas. Tai sitten ei, ja parhaassa tapauksessa sekin ilmenee.
Ja voihan kahvilla käydä ihan vaan silleen rennosti :)
ihan hyvin sen yhden kerran ainakin kahvilla käydä. Ei se sun aikaasi niin paljon vie! tiedä vaikka siinä kahvitellessa tulee lapsiasioistakin puhuttua. tai jos ei tule, niin voithan vaivihkaa jotain sen suuntaista kysäistä:-)
Jos sinä et kerran tunne sitä miestä, niin et sinä voi tietää hänen valmiuksiaan ja halujaan sitoutumisen ja/tai lasten suhteen.
Muutenkin tuli jotenkin mieleen, että ajattelemalla ettei sinulla ole aikaa muuhun hukattavaksi kuin siihen, että saat kalasteltua jostain pennun haluavan miehen, niin näinköhän noin saa mitään pitkäkestoista ja tasapainoista aikaan? Voi saada, mutta kuinka todennäköistä sellainen on?
Muutenkin jos miettii sitä, että tietäisi etukäteen toisen olevan vauvakuumeessa, niin voi vaan arvailla kuin herkästi sellainen voi epätoivoissaan olla tyytymässä ja käyttämässä tilannetta hyväkseen saadakseen sitä jälkikasvua.
Tai käy niin, että kun molemmat tyytyvät toisiinsa yhteisellä päätöksellä saattaakseen kersan alulle, niin repivät myöhemmässä vaiheessa toisiltaan hiuksia päästä kun ei siitä yhteiselosta tulekaan mitään vaikka ollaankin lykätty pulla uuniin.
Spekulaatiota joo. Mutta mikset voi selvästi kysyä esim. treffikutsua ehdottavalta mieheltä hänen suhtautumistaan lapsiin ja lähitulevaisuutensa odotuksiin?
minusta se ei ole tyhmyytä, koska itse olen jo yli 30 v ja etsin aktiivisesti ihmisiä joka on valmis tositarkoitukseen ja lapsen tekoon, koska mullakaan ei ole aikaa treffailla ja tapailla joka toinen viikko joku uusi mies, vaikka tällähetkellä on paljon pyyntöjä kahveille, mut en uskalla vastaa ja mennä. Mut ei sittenkään mitään tapahdu ellei tapaa ketään ja jutella niitten kanssa, että homma toimisi... välilä tuntuu olen ikuinen sinkku:(