Gothoni ja Vähälä Nobel-juhlaan

Commitee

Pianisti Ralf Gothoni ja viulisti Elina Vähälä esiintyvät Oslon Nobel-juhlassa, jossa presidentti Martti Ahtisaarelle luovutetaan rauhanpalkinto.

Gothoni uskoo, että Ahtisaari sai vaikuttaa Nobel-orkesterin johtajan valintaan. Hän on Ahtisaaren pitkäaikainen ystävä. - Tunnemme toisemme vuosien takaa.

Sellisti Nobel-komitealla oli jo katsottuna, mutta viulistiksi Gothoni valitsi vaimonsa Elina Vähälän. Sellisti Audun Sandvik edustaa Nobel-toimikunnan perinnettä nostaa esiin nuoria norjalaisia muusikoita.

Gothoni ja Vähälä esiintyvät myös kevyen musiikin konsertissa palkinnonjakotilaisuuden jälkeisenä päivänä. Päätähti on yhdysvaltalainen laulajatar Diana Ross. Gothonin ja Vähälän haasteena on löytää konserttiin kappale, jossa orkesterin säestämä pianon ja viulun soolonumero ei kestä yli sallittua kolmea minuuttia. - Se on työn alla. Täytyy löytää, tai sitten soitetaan niin nopeasti, että päästään kolmeen minuuttiin, Gothoni nauraa.

Nobel-juhla järjestetään Oslossa 10. - 11. joulukuuta.

YLE

13

1569

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noilla mennään

      Gothoni ja Vähälä ovat ehdottomasti Nobel-juhlan arvoiset esiintyjät, mutta ei voi mitään, että ällöttää se, kuinka Vähälän ura on pitkälti 30 vuotta vanhemman aviomiehensä ansiota; Gothonihan on häntä kaikkialle alusta alkaen raahannut, niin kuin nytkin Nobel-juhlaan. Ja ei sinänsä, onhan se normaalia, että perhettä suositaan. Mutta jotenkin se suosiminen on tällä parilla mennyt niin yli.

      Hieno juttu Vähälälle, kun parikymppisenä lähti viisikymppisen Gothonin matkaan :) Paljon olisi jäänyt tekemättä, vaikka varmasti olisi pärjännyt ihan hyvin omillaankin.

      • MikkoMallikas osaa myös soi...

        Ikävä juttu paremmilleen, ku mennään suhteilla. Ei mitään noita kahta vastaan, mutta itse ne kehtaisi noin räikeästi edetä puolison avulla.

      • Ihmettelen...
        MikkoMallikas osaa myös soi... kirjoitti:

        Ikävä juttu paremmilleen, ku mennään suhteilla. Ei mitään noita kahta vastaan, mutta itse ne kehtaisi noin räikeästi edetä puolison avulla.

        Voi teitä kateellisia raukkoja, kun on pakko keksiä noin negatiivisia kommentteja. Elina Vähälä kun sattuu olemaan kuitenkin yksi hienoimmista suomalaisista ikäpolvensa viulisteista, ja hänen ihan omat ansionsa riittäisivät saattamaan hänen uransa tuohon pisteeseen, jossa se nyt on. Joku pätevä muusikkohan tuollaisissa juhlissa aina soittaa ja yleistä on, että jollakin lailla palkinnonsaajankin toiveita tuollaisissa tilanteissa kuunnellaan. Eipä se kai ole Ahtisaarelle mikään häpeä, että henk.koht. tuntee tuon tason muusikkoja.

      • MikkoMallikas osaa myös soi...
        Ihmettelen... kirjoitti:

        Voi teitä kateellisia raukkoja, kun on pakko keksiä noin negatiivisia kommentteja. Elina Vähälä kun sattuu olemaan kuitenkin yksi hienoimmista suomalaisista ikäpolvensa viulisteista, ja hänen ihan omat ansionsa riittäisivät saattamaan hänen uransa tuohon pisteeseen, jossa se nyt on. Joku pätevä muusikkohan tuollaisissa juhlissa aina soittaa ja yleistä on, että jollakin lailla palkinnonsaajankin toiveita tuollaisissa tilanteissa kuunnellaan. Eipä se kai ole Ahtisaarelle mikään häpeä, että henk.koht. tuntee tuon tason muusikkoja.

        Kannattaisi malttaa lukea kommentit loppuun ajatuksella eikä tulkita niitä oman mielensä mukaisesti päin prinkkalaa.

        Ensimmäinen kirjoittaja laittoi, että "Gothoni ja Vähälä ovat ehdottomasti Nobel-juhlan arvoiset esiintyjät" ja että Elina olisi varmasi "pärjännyt ihan hyvin omillaankin", ja itse sanoin, ettei minulla ole "mitään noita kahta vastaan". Ja tässä voisin lisätä, että he ovat molemmat mielestäni alansa huippuammattilaisia.

        Ainoa negatiivinen mielipide, joka minulla ja nähtävästi myös ensimmäisellä kirjoittajalla on, liittyy siihen perheenjäsenen suosimiseen. Kuten ensimmäinen kirjoittaja sanoi, "onhan se normaalia, että perhettä suositaan", mutta "jotenkin se suosiminen on tällä parilla mennyt niin yli". Ja yhdyin tuohon mielipiteeseen lisäten, että se on ennen kaikkea "ikävä juttu paremmilleen" enkä itse "kehtaisi noin räikeästi edetä puolison avulla". Tuo ei tarkoita, että jos itse en jotan kehtaisi tehdä, niin kenekään ei pitäisi.

        Ja kun ensimmäinen kirjoittaja sanoi, että häntä "ällöttää se, kuinka Vähälän ura on pitkälti 30 vuotta vanhemman aviomiehensä ansiota", niin eihän se tarkoita, että häntä ällöttäisi kyseinen aviopari - vain se tapa edetä uralla, eli eteneminen suhteilla. Minua se ei ällötä, vaikka se ei aina olekaan reilua, koska monet paljon paremmat saattavat ja jäävätkin taka-alalle.

        Ja onhan se "hieno juttu Vähälälle, kun parikymppisenä lähti viisikymppisen Gothonin matkaan", koska niin kuin niin monilla muillakin, vaikutusvaltaisesta aviopuolisosta on monesti apua. Mikä ei siis ole itselle huono juttu, muttei välttämättä ulkopuolisia kohtaan aina reilua.

        Eli se siitä kateellisuudesta, raukkamaisuudesta ja negatiivisista kommenteista. Gothoni ja Vähälä ovat alansa huippuosaajia, Vähälä olisi varmasti pärjännyt ilman Gothoniakin vallan hyvin, mutta kyllähän mies on valtavasti vaikuttanu vaimonsa urakehitykseen - YLE kulttuurissahan viimeksi nyt kerrottiin, että Gothoni itse valitsi vaimonsa Nobel-juhlaan esiintymään. Ja tuossa jäi moni paljon parempi suomalainen viulisti jalkoihin, koska mentiin suhteilla. Mutta Vähälä on tottakai juhlan arvoinen esiintyjä, ei siitä ole epäselvyyttä.

      • En kauhiasti ihmettele

        Kirpaisiko kritiikki, kun noin kovasti on kommentoitava? Ja ilmeisenä asiantuntijana voit meille vielä listata valistukseksi ne tässä jalkoihin jääneet "monet paremmat suomalaiset viulistit", niin saadaan maailma tältäkin kohtaa järjestykseen.

      • urkuristi
        En kauhiasti ihmettele kirjoitti:

        Kirpaisiko kritiikki, kun noin kovasti on kommentoitava? Ja ilmeisenä asiantuntijana voit meille vielä listata valistukseksi ne tässä jalkoihin jääneet "monet paremmat suomalaiset viulistit", niin saadaan maailma tältäkin kohtaa järjestykseen.

        kyllähän se on musiikkipiireissä (ainakin suomessa) sääntö että jos vain on puoliso/veli/sisko/lanko/muu sukulainen tai lähipiirin sukulainen niin varmasti suositaan. Kyllä esimerkkejä löytyisi nimillä,mutta antaa olla,varmaan on jo tiedossa. Vähälä on loistava viulisti mutta tuo Gothonin kanssa pariutuminen oli lottovoitto uralle. Spekuloida voi tietysti:entä jos Gothonin vaimo ei olisikaan kuollut kolarissa joulunalla 1997...Kyllä jos minulle tulisi kutsu vastaavaan niin suosisin sukulaisia,harmi vaan että ei ole yhtään muusikkoa suvussa. :) Velipoikakin laulaa niin nuotinvierestä että..

      • molemmat tavannut

        Vähälä ja Gothoni ovat musiikkipiireissä tunnettuja siitä, että hyvin haluttomasti tarjoutuvat yhteisesiintymisiin. Ketä kiinnostaa, niin katsokoon Vähälää sivulla www.elinavahala.com, jossa selviää hänen henkilökohtainen uransa, joka on suomalaisten viulistien joukossa poikkeuksellinen.

      • pianomann
        molemmat tavannut kirjoitti:

        Vähälä ja Gothoni ovat musiikkipiireissä tunnettuja siitä, että hyvin haluttomasti tarjoutuvat yhteisesiintymisiin. Ketä kiinnostaa, niin katsokoon Vähälää sivulla www.elinavahala.com, jossa selviää hänen henkilökohtainen uransa, joka on suomalaisten viulistien joukossa poikkeuksellinen.

        Kehotan Lampeniuksen myyjää tutustumaan Vähälän sivuun saadakseen tietää mitä tekee seriöösi klassinen viulisti henkensä pitimiksi.

      • Klasariopiskelija
        pianomann kirjoitti:

        Kehotan Lampeniuksen myyjää tutustumaan Vähälän sivuun saadakseen tietää mitä tekee seriöösi klassinen viulisti henkensä pitimiksi.

        Olit muuten nyt muuttanut "seriöösi viulistin" "seriöösi klassiseksi viulistiksi", ja ero on merkittävä, koska Linda ei ole pelkkä klassinen viulisti vaan artisti, ja sellaisena hän on musta vakavasti otettava viulisti, mutta vakavasti otetteva klassinen viulisti.. joo on hän sitä myös, muttei yhtä paljon, koska klassinen musiikki on jäänyt merkittävästi vähemmälle ainakin julkisissa esiintymisissä ja hänestä ja musiikkiin liittymättömistä asioista on ollut niiiiiin paljon juttua eri medioissa ettei hän voi oikein esiintyä ainakaan Suomessa klassisessa konsertissa ilman että lähes poikkeuksetta jokainen miettii häntä yksityishenkilönä ja mitä on puuhaillut musiikin ulkopuolella.

        Elina Vähälän sivut ovat tutut, onhan hän ehdottomasti suosikkiviulistejani! Suomalaisista klassisista viulisteista ykkönen! Toivottavasti hänen uransa lähtisi viimeisin toivottuun nousuun Nobel-esiintymisten turvin.. Tekee hyvää uraa, mutta hänestä on jo pitkään toivottu Suomen uutta karita mattilaa viulussa, ehkä nyt tärppää ja nousee oikeasti erittäin tunnetuksi nimeksi alan piireissä maailmalla, siis ei vain asiantuntijoiden vaan isomman kuulijakunnan.

      • Suomi soi taas kerran
        Klasariopiskelija kirjoitti:

        "..Tekee hyvää uraa, mutta hänestä on jo pitkään toivottu Suomen uutta karita mattilaa viulussa, ehkä nyt tärppää ja nousee oikeasti erittäin tunnetuksi nimeksi alan piireissä maailmalla, siis ei vain asiantuntijoiden vaan isomman kuulijakunnan".

        Ahtisaaren puhe oli valtava, ja olipa upeaa soittoa kummaltakin soittajalta, vaikka äänitys olikin normaalia telkkaritasoa. Silti kuului se olennainen, jonka takia asiantuntijat tietävät mitä arvostavat ja miksi. "Isompi kuulijakunta" valitettavasti valitsee suosikkinsa usein muitten maun mukkaan ( = iltapäivälehtien lööpit). Tuskinpa Vähälä haluaa tuohon kastiin. Gothonihan on ikänsä kulkenut omia polkuja.

      • Äksy Exä
        Suomi soi taas kerran kirjoitti:

        Katselin perjantaina 12.12. koostetta juhlasta. Mielelläni olisin kuunnellut musiikkiesitystä, mutta ohjelman juontaja kuunteli mieluummin omaa ääntään, puhuen esityksen päälle.
        Enpä osaa arvioida viulisti Vähälän taitoja muihin verraten. Mutta tavallisena tellustelijana arvelisin, että kaunis ulkonäkö ei ollut ainakaan haitaksi tällaisessa kansainvälisessä gaalassa, joka televisioitiin ympäri maailmaa.

      • Musiikkiamusiikkia
        MikkoMallikas osaa myös soi... kirjoitti:

        Kannattaisi malttaa lukea kommentit loppuun ajatuksella eikä tulkita niitä oman mielensä mukaisesti päin prinkkalaa.

        Ensimmäinen kirjoittaja laittoi, että "Gothoni ja Vähälä ovat ehdottomasti Nobel-juhlan arvoiset esiintyjät" ja että Elina olisi varmasi "pärjännyt ihan hyvin omillaankin", ja itse sanoin, ettei minulla ole "mitään noita kahta vastaan". Ja tässä voisin lisätä, että he ovat molemmat mielestäni alansa huippuammattilaisia.

        Ainoa negatiivinen mielipide, joka minulla ja nähtävästi myös ensimmäisellä kirjoittajalla on, liittyy siihen perheenjäsenen suosimiseen. Kuten ensimmäinen kirjoittaja sanoi, "onhan se normaalia, että perhettä suositaan", mutta "jotenkin se suosiminen on tällä parilla mennyt niin yli". Ja yhdyin tuohon mielipiteeseen lisäten, että se on ennen kaikkea "ikävä juttu paremmilleen" enkä itse "kehtaisi noin räikeästi edetä puolison avulla". Tuo ei tarkoita, että jos itse en jotan kehtaisi tehdä, niin kenekään ei pitäisi.

        Ja kun ensimmäinen kirjoittaja sanoi, että häntä "ällöttää se, kuinka Vähälän ura on pitkälti 30 vuotta vanhemman aviomiehensä ansiota", niin eihän se tarkoita, että häntä ällöttäisi kyseinen aviopari - vain se tapa edetä uralla, eli eteneminen suhteilla. Minua se ei ällötä, vaikka se ei aina olekaan reilua, koska monet paljon paremmat saattavat ja jäävätkin taka-alalle.

        Ja onhan se "hieno juttu Vähälälle, kun parikymppisenä lähti viisikymppisen Gothonin matkaan", koska niin kuin niin monilla muillakin, vaikutusvaltaisesta aviopuolisosta on monesti apua. Mikä ei siis ole itselle huono juttu, muttei välttämättä ulkopuolisia kohtaan aina reilua.

        Eli se siitä kateellisuudesta, raukkamaisuudesta ja negatiivisista kommenteista. Gothoni ja Vähälä ovat alansa huippuosaajia, Vähälä olisi varmasti pärjännyt ilman Gothoniakin vallan hyvin, mutta kyllähän mies on valtavasti vaikuttanu vaimonsa urakehitykseen - YLE kulttuurissahan viimeksi nyt kerrottiin, että Gothoni itse valitsi vaimonsa Nobel-juhlaan esiintymään. Ja tuossa jäi moni paljon parempi suomalainen viulisti jalkoihin, koska mentiin suhteilla. Mutta Vähälä on tottakai juhlan arvoinen esiintyjä, ei siitä ole epäselvyyttä.

        Ihmettelen, miksi joku älähtää niin pahasti tuota tosiasiaa - kukaan ei tuntenut Vähälää, ennenkuin Gothoni otti hänet siipiensä suojaan. Se, oliko hänessä ainesta, ei ole tässä määräävä tekijä vaan se, että moni häntä lahjakkaampi ja yhtä lahjakas jäi tallotuksi - sillä huipulla ei ole tilaa kuin muutamalle. Ja silloin suhteilla on merkitystä. Näin on.

      • krixis
        Musiikkiamusiikkia kirjoitti:

        Ihmettelen, miksi joku älähtää niin pahasti tuota tosiasiaa - kukaan ei tuntenut Vähälää, ennenkuin Gothoni otti hänet siipiensä suojaan. Se, oliko hänessä ainesta, ei ole tässä määräävä tekijä vaan se, että moni häntä lahjakkaampi ja yhtä lahjakas jäi tallotuksi - sillä huipulla ei ole tilaa kuin muutamalle. Ja silloin suhteilla on merkitystä. Näin on.

        Kyllä tunsi hänen musikaalisuutensa varsin monet jo ennen avioliittoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      375
      877
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      865
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      78
      652
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    5. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      159
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      31
      590
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      580
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe