Kiusataanko minua?

Olen töissä päiväkodissa työllistettynä.(hölmö valintani saadakseen olla lyhyemmän päivän ekaluokkalaisen takia) Työpaikkani on sellainen yhden osaston paikka, jossa on minun lisäksi kolme hoitajaa ja yksi keittiö-ihminen. Meillä on yksi hoitaja ns. vastaava hoitaja. Pomo on lähistöllä olevassa isossa päiväkodissa.

Kun aloitin työt, aistin jo heti vastaavan hoitajan "kummallisen" suhtautumisen minuun. Hän ei kerro minulle asioita, ei edes työkuvaani ja hymähtelee puheelleni.
-Muuten meillä on ollut tosi hauskaa muun henkilökunnan kanssa :)

Nyt meillä oli vatsatautia, ja itsekkin sairastuin siihen viikonloppuna. Sen verran sitkeessä vaan oli, että olin maanantai ja tiistainkin pois. Kun keskiviikkona tulin töihin, ensimmäinen kommenti oli tältä ihmiseltä; "me muut sairastimme sitten vaan kaksi päivää"
(joo, huomenta teillekkin vaan, ajattelin)

Tänään Perjantaina yksi hoitajista oli vatsataudissa ja meillä sijainen. Osa lapsista 3-4 vuotiaat askarteli vastaavan hoitajan ja toisen hoitajan kanssa joulukoristeita ja me muut oltiin toisessa tilassa 1-2 vuotiaiden kanssa. Meillä on ahdas pieni vessa, joten potat on pitänyt tuoda aina eteiseen, joten nyt päätin hyvissä ajoin, että otat kaksi kerrallaan kanssani potalle ja vaipanvaihtoon, ettei ole ruuhkaa ulos mentäessä, niinkuin aina on.
Kun olin viimeisen kanssa valmis, vastaava ohjaaja tuli isompien kanssa vessaan ja pukemaan. Kun näki minun ottavan pienempien vaatteita naulakosta ja vievän niitä tilaan, missä pienet oli (niinkuin on usein tapana) hän kysyi minulta: " kuka teistä on menossa ulos?" (minun tehtäviin ei kuulu ulkoilu)Olin ymmälläni, sillä en ymmärtänyt kysymyksen tarkoitusta. Joten hän tivasi sitä minulta uudestaan. Sanoi, etten tiedä, kuka teistä on ulos menossa, johon hän vastasi, että mitä te sitten puette jo?
(ilmeisesti hän halusi, että me muut puemme ja hän vaan on, niinkuin aina)
Nyt kuitenkin kävi niin, että kun isot lapset sai kengät jalkaan, niin pienet pääsi niitä heti myös pukemaan ja normaali 25min. ulos lähtö tapahtui 10min.

Ruokailun jälkeen oli ensimmäinen aikuinen riisumassa ja vessattamassa lapsia. Tein sen lähes kaikille lapsille. Vastaava hoitaja istui toisen hoitajan kanssa eteisen lattialla juoruamassa samalla kun kaksi pienempää istui potalla heidän edessä. Kun kaikki muut lapset oli unihuoneessa ja hekin sai yhdessä nämä kaksi vaipatettua, jäljellä oli kaksi omatoimista 4 vuotiasta, minä lähdin pöytiä pyyhkimään.
Olin jo saanut yhden pöydän pyyhittyä tuoleineen päivineen, kun vastaava hoitaja tulee sanomaan minulle: "Mitä sä täällä teet? Lapset hoidetaan ensin". No, menin takaisin eteiseen, istuin kolmantena aikuisena ja katsoin kun kaksi lasta riisuuntui ja menin sitten takaisin jatkamaan pöytien pyyhkimistä.

Näitä vastaavia juttuja tapahtuu vähän väliä.
Kyseinen hoitsu itse istuu leveän takapuolen kanssa toimistossa puhelimessa tyttären kanssa monta kertaa päivässä, ja huokailee ja tuhisee kiukkuisena aina kun joutuu itse jotain tekemään. Lapset huutaa minun nimeäni aina ja vauvat pyytää aina minun syliin.
- Onko kyseessä lienee kateus, vai onkohan kyse ihmisestä, joka haluaa simputtaa vaan aina jotain? - Tätäkin tästä ihmisestä olen kuullut.

Itselläni on kuppi täynnä tuollaisia ihmisiä. Asiat voidaan esittää asiallisestikin, kuten esim. aamulla olisi voitu sanoa, että älkää pitäkö pukemisella kiirettä. Heillä kuitenkin oli omatoimiset lapset ja meillä kahdella puettavat. Eli ei se ainakaan työmäärästä kiinni ollut.

Ja minähän olen vaan työlistettynä nyt. Silloinhan hommat ei pitäisi kaatua, jos olen välillä jossain muualla kun lapsia hoitamassa.... vaiiii?
5852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tutulta kuulostaa.Omalla paikkakunnallani on vastaavanlaista touhua juuri päiväkodissa.Jotenkin on alkanut tuntua, että juuri lastenhoitoalalla on kummallista ja ilkeää porukkaa usein töissä.Paras ystäväni oli hetken aikaa töissä kunnallisessa päiväkodissa ja koko ajan häntä simputettiin ja kiusattiin,aikuista ihmistä.Hänen oli pakko irtisanoutua sieltä.Niin pahaksi tilanne meni.Päiväkodin johtaja oli oikea pirulainen.Tämä samainen johtajatar on edelleen töissä sadistisine touhuineen ja koko ajan porukka vaihtuu siellä.
Suosittelen kyllä paikan vaihtoa.Ei kenenkään tarvitse tuollaista kohtelua kestää, kuin mitä sinäkin koet.Tosi törkeää.

Äänestä
  • sääli lapsia, sillä kyllä he tarvitsisivat juuri sinunlaistasi hoitajaa päiväkodissa. Jos näköpiirissä ei ole tuon pompottajan siirtyminen muualle, on kannaltasi terveellisin vaihtoehto hakea työtä muualta.

    Äänestä

Lähde nykyisestä paikasta heti kun voit älä protestoi mitään älä valita millekkään taholle vaan yksinkertaisesti lähde. Meno ei tuosta ainakaan siellä parane jos päätät jäädä pure vain hammasta ja ole hiljaa siellä ei meno tuosta ainakaan parane.

Äänestä

Tuo vastaava hoitajahan on selkeästi sellaista ihmistyyppiä, että kaikkein parasta on, kun pääset hänen vaikutuspiirinsä ulkopuolelle.
Ei tuollaiset ihmiset muutu koskaan, heillä on ja pysyy näkökulma, että vain he osaavat ja tietävät kaiken paremmin. Minkäänlainen normaali keskustelu kysymyksenasetteluineen ja erilaisten mielipiteiden vaihto ei onnistu näiden jyräävien tyyppien kanssa.
Ole onnellinen, että olet työllistetty, kun homma loppuu, olet vapaa etsimään terveempää työyhteisöä, jossa tuollaiset öykkärit on pistetty sivuun.

Äänestä

Päivien kulkua ja kerro työkavereille että näytät videon vanhempainillassa sitten...tahtoisin nähdä noiden vätystyökavereidesi ilmeen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lähihoitaja 87 malli kirjoitti:

Olen töissä päiväkodissa työllistettynä.(hölmö valintani saadakseen olla lyhyemmän päivän ekaluokkalaisen takia) Työpaikkani on sellainen yhden osaston paikka, jossa on minun lisäksi kolme hoitajaa ja yksi keittiö-ihminen. Meillä on yksi hoitaja ns. vastaava hoitaja. Pomo on lähistöllä olevassa isossa päiväkodissa.

Kun aloitin työt, aistin jo heti vastaavan hoitajan "kummallisen" suhtautumisen minuun. Hän ei kerro minulle asioita, ei edes työkuvaani ja hymähtelee puheelleni.
-Muuten meillä on ollut tosi hauskaa muun henkilökunnan kanssa :)

Nyt meillä oli vatsatautia, ja itsekkin sairastuin siihen viikonloppuna. Sen verran sitkeessä vaan oli, että olin maanantai ja tiistainkin pois. Kun keskiviikkona tulin töihin, ensimmäinen kommenti oli tältä ihmiseltä; "me muut sairastimme sitten vaan kaksi päivää"
(joo, huomenta teillekkin vaan, ajattelin)

Tänään Perjantaina yksi hoitajista oli vatsataudissa ja meillä sijainen. Osa lapsista 3-4 vuotiaat askarteli vastaavan hoitajan ja toisen hoitajan kanssa joulukoristeita ja me muut oltiin toisessa tilassa 1-2 vuotiaiden kanssa. Meillä on ahdas pieni vessa, joten potat on pitänyt tuoda aina eteiseen, joten nyt päätin hyvissä ajoin, että otat kaksi kerrallaan kanssani potalle ja vaipanvaihtoon, ettei ole ruuhkaa ulos mentäessä, niinkuin aina on.
Kun olin viimeisen kanssa valmis, vastaava ohjaaja tuli isompien kanssa vessaan ja pukemaan. Kun näki minun ottavan pienempien vaatteita naulakosta ja vievän niitä tilaan, missä pienet oli (niinkuin on usein tapana) hän kysyi minulta: " kuka teistä on menossa ulos?" (minun tehtäviin ei kuulu ulkoilu)Olin ymmälläni, sillä en ymmärtänyt kysymyksen tarkoitusta. Joten hän tivasi sitä minulta uudestaan. Sanoi, etten tiedä, kuka teistä on ulos menossa, johon hän vastasi, että mitä te sitten puette jo?
(ilmeisesti hän halusi, että me muut puemme ja hän vaan on, niinkuin aina)
Nyt kuitenkin kävi niin, että kun isot lapset sai kengät jalkaan, niin pienet pääsi niitä heti myös pukemaan ja normaali 25min. ulos lähtö tapahtui 10min.

Ruokailun jälkeen oli ensimmäinen aikuinen riisumassa ja vessattamassa lapsia. Tein sen lähes kaikille lapsille. Vastaava hoitaja istui toisen hoitajan kanssa eteisen lattialla juoruamassa samalla kun kaksi pienempää istui potalla heidän edessä. Kun kaikki muut lapset oli unihuoneessa ja hekin sai yhdessä nämä kaksi vaipatettua, jäljellä oli kaksi omatoimista 4 vuotiasta, minä lähdin pöytiä pyyhkimään.
Olin jo saanut yhden pöydän pyyhittyä tuoleineen päivineen, kun vastaava hoitaja tulee sanomaan minulle: "Mitä sä täällä teet? Lapset hoidetaan ensin". No, menin takaisin eteiseen, istuin kolmantena aikuisena ja katsoin kun kaksi lasta riisuuntui ja menin sitten takaisin jatkamaan pöytien pyyhkimistä.

Näitä vastaavia juttuja tapahtuu vähän väliä.
Kyseinen hoitsu itse istuu leveän takapuolen kanssa toimistossa puhelimessa tyttären kanssa monta kertaa päivässä, ja huokailee ja tuhisee kiukkuisena aina kun joutuu itse jotain tekemään. Lapset huutaa minun nimeäni aina ja vauvat pyytää aina minun syliin.
- Onko kyseessä lienee kateus, vai onkohan kyse ihmisestä, joka haluaa simputtaa vaan aina jotain? - Tätäkin tästä ihmisestä olen kuullut.

Itselläni on kuppi täynnä tuollaisia ihmisiä. Asiat voidaan esittää asiallisestikin, kuten esim. aamulla olisi voitu sanoa, että älkää pitäkö pukemisella kiirettä. Heillä kuitenkin oli omatoimiset lapset ja meillä kahdella puettavat. Eli ei se ainakaan työmäärästä kiinni ollut.

Ja minähän olen vaan työlistettynä nyt. Silloinhan hommat ei pitäisi kaatua, jos olen välillä jossain muualla kun lapsia hoitamassa.... vaiiii?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu