Haluan kertoa yhden tapauksen.
Teen vapaa-ehtoistyötä netin kautta. Minulla oli ystävä joka ajatteli asioista samoin, mutta
hän halusi tuloksia nopeasti.
Itse tiedän, että muutokseen vaaditaan pikiäkin aikoja ja kärsivällisyyttä.
Ystäväni lopetti oman työnsä, koska ei saanut muutosta aikaan hätäilemällä ja hakemalla julkisuutta vain itselleen.
Ystävyytemme katkesi.
Kului kolmisen vuotta ja jatkoin omaa työtäni sinnikkäästi uskoen asiaani.
Reilu puoli vuotta sitten aloin saada asiattomia kommentteja netissä vapaa-ehtoistyöhöni liittyen.
Kommentteja vapaaehtoistyöstä tuli vain minulle.
Ajan myötä selvisi, että kommenttien takana oli entinen ystäväni.
Hän mitätöi tekemääni työtä nettikirjoituksillaan edelleen.
Nyt kun tiedän kenestä henkilöstä on kyse voin vain ihmetellä mitä kaikkea kateus tekee ihmiselle.
Joskus katsoin tätä henkilöä ihaillen hänen rohkeuttaan nyt katson samaa henkilöä surullisena.
Näen asian niin, että vain tämä henkilö itse voi parantaa katkeruutensa epäonnistumisestaan.
Siihen hänet ajoi oma itsekkyys.
Silti toivon vain onnea ja menestystä tälle henkilölle hänen elämäänsä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Läheskään kaikki ihmiset eivät toimi jossain epäonnistuessaan tai jonkin asian kesken jättäessään noin. Miksi jotkut toimivat, on minulle mysteeri.
Useimmat menevät elämässä eteenpäin ja ajattelevat, että tämä ei ollut minun juttuni. Sen jälkeen he ryhtyvät tekemään jotain, joka luonnistuu heiltä paremmin. Harva ainakaan ryhtyy sen jälkeen häiriköimään niitä, jotka jossain asiassa ovat onnistuneet.
Itse pikemminkin ihailen niitä, jotka ovat esimerkiksi menestyneet aiemmassa harrastuksessani siinä määrin, että ovat saaneet siitä ammatin. Se ei ollut minun juttuni, niin en näe mitään syytä negatiivisella tavalla kadehtia heitä.