Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Muutin pääkaupunkiseudulle "maalta" n. 20 vuotta sitten mentyäni naimisiin miehen kanssa.Saimme neljä lasta. Kolmannen jälkeen alkoi jo ongelmat. Mies halusi "elää" ja olisi halunnut minun mukaan menoihinsa, seuraelämään, matkoille, edustamaan. Itse koin jo olevani homssuinen kotiäiti ja tein päätökseni neljännestä lapsesta.Näin jälkikäteen huomaan että se olikin ehkä sitä että halusin jäädä kotiin, en viihtynyt työpaikallani, tunsin itseni ulkopuoliseksi enkä osannut olla tilanteissa joissa piti tutustua uusiin ihmisiin ja "edustaa". Mieheni hyväksyi iltatähtemme mutta pian syntymän jälkeen huomasimme ettei meillä ole enää mitään yhteistä. Minusta hän ei saanut kaipaamaansa edustusnaista, olen aina ollut ujo ja syrjäänvetäytyvä, ja erittäin vaatimaton. Vuosi sitten mies haki eroa, yksipuolisesti, hänellä oli uusi nainen. Tietysti sellainen nuori ja edustava. Kolaus oli kova, minulla meni shokissa ensimmäinen puoli vuotta. Nyt katson elämääni, tuntuu että olen täysin yksin, kotona, vanhana ja kiukkuisena. En ole hoitanut sosiaalisia suhteita ja taisin eristäytyä elämästä jo avioliiton aikana. Turvauduin lapsiin, jotta voin olla oma harmaa itseni. Nyt tajuan että tarvitsisin myös ihmissuhteen, äitinä olo eik korvaa naisena olemista. En tiedä mistä alottaa, kun tunnen vain katkeruutta miestäni kohtaan. Sillointällöin tunnen myös kateutta siitä että hän osaa "elää" ja nautti, mitä minä en osaa. Tarvitsisinkohan vertaistukea ja kannustusta, ja vinkkejä niiltä joilla on sama tilanne.
Olenko mitättömyys?
0lga, kohta 50:nen
61168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei :)
Et ole mitättömyys. Olet tehnyt mm. 4 upeaa lasta! Minä en ole saanut aikaiseksi ainuttakaan.
Ehdithän sinä vieläkin työelämään mukaan - siitä saisit piristystä ja uutta suuntaa! Vaihda vaikka ammattia (siitä nuoruudenammatista). Mitä olet aina halunnut tehdä?
Uudet harrastukset tuovat kuvioihisi uusia ihmisiä, kutsu heitä kotiisi.
Elämän realiteettejä on että joillekin miehille ei vaan riitä kotona jumittava, väritön lasten synnyttäjä, vaan he tarvitsevat naisesta jotakin muutakin, kuten kumppanin, neisellisen viehettävän olennon jota arvostaa ja vaalia. Itse yritin elää pakkoavioliittoa lasteni äidin kanssa, joka antoi itsensä rapistua ja unohti huolehtia itsestään. Myötätunto pitkäaikaista kumppania kohtaan johti minut masennukseen kunnes tajusin että en voi elää ihmisen kanssa, joka on omalta osaltaan jo luovuttanu. Hän elää nykyään yksin. Minulle löytyi unelmakumppani naisesta joka haluaa näyttää naiselta, meikkaa, pukeutuu, tutustuu, ennakkoluulottomasti ja nauttii seurastani. Entinen taisi olla alunperinkin minulle liian tavallinen ja liian harmaa.
On varmaan lukuisia syitä minkä vuoksi jotkut naiset ovat kiinnostuneita itsestään, ovat ulospäin suuntautuneita ja toiset linnoittautuvat äitiyden ja kotipiirin turvaan. Saattaa olla sekä luonne- että itsetuntokysymys ja ehkä myös omasta kotikasvatuksesta johtuvaa.
Itse kuulun siihen ryhmään naisia, joka on kiinnostunut omasta ulkonäöstään ja elämästä myös kodin ulkopuolella. En millään lailla väheksy koti-äitiys-mukavuusverkkari-siskoja, mutta pieni rohkaisun sana olisi kyllä paikallaan. Ensinnäkin olisi hyvä miettiä minkä vuoksi menee miehen kanssa yhteen. Joillekin tarkoituksena on lasten saaminen, äitiys ja perhe-elämä. Se riittää. Mutta tuloksena on se, että mies jää helposti sivulliseksi. Hän ei oikein hahmota omaa paikkaansa tässä äiti-lapsi-koti -kuviossa. Mihin se Nainen hänen elämästään katosi? Ja: hyvä on myös muistaa, että elämää on myös kodin seinien ulkopuolella eli rohkeasti vain mukaan, varsinkin vielä kun mies jaksaa pyydellä.
Parisuhteet ja kiitot epäonnistuu monesta syystä. Yleensä, niinkuin tässäkin tapauksessa, tapahtuu se, että ihmiset alkaakin kasvamaan eri suuntiin. Sinä halusit perheen ja mies menot. näin karrikoiden sanottuna. No, siinä kun miehesi päätti, että hän vain "menee", mikä ei enää pitäisi olla vaihtoehto niin selvästi lasten jälkeen, ja että hän vain haluaa edustusvaimon jne. Eikä lasten äitiä, sinä teit myös päätöksen: tehdä lapsen. Ei sellaista tehdä yksin ja neuvttelematta, ei sellaistakaan sitten saa vain päättää. Te olette molemmat pitäneet vain kiinni omastanne ja siinäpä se. Parisuhde kun vaatisi sitä yhteistä, sitä paria...Te vain molemmat toimitte itsenäisesti eri suuntiin.
Se ei ikävä kyllä toimi, ja sitten kun on jo tullut niitä railoja, niin isoilla ratkaisuilla ne vaan syvenevät. Kumpikaan ei tullut vastaan, keskustellut, tehnyt kompromissia, jne. Tarpeeksi ainakan. Sinä et voi tietenkään vaikuttaa miehesi valintoihin, vain omiisi. Mutta voi olla, että miehesi halusi, mitä halusi ja sille ei mahtanutkaan mitään. Sitä ei nyt koskaan tiedä.
Sinulla on silti oikeus olla se, kuka olet. Tottakai, aina on syyt ja aseuraukset niistä, mutta siinäpä tullankin siihen, että elämä on valintoja.
Mutta sinuna en nyt itseäni piiskaisi asiasta noin: Sinulla sentään oli avioliitto ja nyt sinulla on lapset. Entäs kaikki ne, ketkä eivät koskaan löydä puolisoa eivätkä saa lapsia? Entäs ne ketkä erovat useamman kerran? Mitäs he sitten ovat, jos sä olet mitättömyys? Eikö ihmisella olekaan oikeutta virheisiin?
Anna anteeksi, miehelesi se on varmasti helppoa, mutta itselleen anteeksi antaminen onkin vaikeampaa. "Itse koin jo olevani homssuinen kotiäiti ja tein päätökseni neljännestä lapsesta.", "En ole hoitanut sosiaalisia suhteita ja taisin eristäytyä elämästä jo avioliiton aikana." ja "En tiedä mistä alottaa, kun tunnen vain katkeruutta miestäni kohtaan. Sillointällöin tunnen myös kateutta siitä että hän osaa "elää" ja nautti, mitä minä en osaa." kertovat karua kieltään, kuten otsikko: Et vihaa miestäsi, vaan itseäsi. Et ole katkera miehellesi, vaan elämällesi. Ja anteeksi, sinun täytyy antaa itsellesi. Se on tota, viha tulee kuluttamaan sinut loppuun. Minä tiedän vaikka kuinka monta naista ja miestä, jotka ovat löytäneet puolison vielä 5kympppisenä, ja vielä vanhempanakin, mutta jos kaadat vihasi heti heidän päälleen, voit olla varma, ettei siinä kukaan viihdy.
Et ole mitättömyys, et ole syyllinen mihinkään sen enempää kun toinenkaan, eikä elämäsi ole ohi, sinä voit vielä elää ja kasvaa ja kehittyä. Sinnulla olisi myös asioita mistä olla todella kiitollinen, kuten ne lapset, ja elää vaikka sitten heille esimerkiksi, että elämän vaikeistakin asioista voi selvitä voittajana. Hae apua, hanki harrastuksia, pikkuhiljaa, ala elää taas. Onnea matkaan sinulle!
Sait edellisessä viestissä todella hienon vastauksen. Siinä on meille kaikille äideille ajattelemista.
Minäkin OLIN melko harmaa kotiäiti, mutta onneksi pääsin takaisin työelämään. Tunsin kuinka aloin taas elää. Aloin elää myös ITSELLENI enkä ainoastaan lapsilleni ja aviomiehelleni. Vuosikaudet olin ollut pääroolissa äiti ja vaimo - uhrautuvainen ja huolehtivainen. Siinä sivussa unohdin itseni; omat tarpeeni, haluni, toiveeni, onneni sekä ulkonököni. Elin vain perheelle.
Onneksi nyt on toisin! Työn mukana tutustuin uusiin ihmisiin. Työssä olen saanut arvostusta. On ihana tunne, kun on jotain omaa - ilman perhettä. Työn myötä tulee kutsuja erilaisiin menoihin ja niistä avautui taas uusi maailma. On ollut mahtaaa huomata miten iloiseksi ja energiseksi olen taas tullut.
Työn ja myös uusien harrastusten myötä olen välittänyt enemmän ulkonäöstäni. On ihanaa meikata, laittaa hiukset sekä kynnetkin ja ostaa uusia vaatteita. On ihanaa kokea taas olevansa NAINEN. On ihanaa, kun tuntee toisten ihailevia katseita - myös mieheltäni.
Arvostan edelleen perhettäni. Arvostan sitä aikaa, kun olin äitinä läsnä pienille lapsilleni. Aikansa kutakin. Nyt on aika olla toisenlainen äiti, menevämpi. Olen myös toisenlainen vaimo, vaadin myös omaa aikaa sekä yhteistä ilman lapsia. Kaikki sujuu loistavasti!!!
Sinunkin on aika olla muuta kuin äiti lapsille. Anna itsellesi vapaus, vapaus nauttia elämästä. Avaa silmäsi uusille mahdollisuuksille. Hakeudu uusiin harrastuksiin tai ota yhteyttä vanhoihin tuttuihin. Osallistu kaikenmaailman naisteniltoihin ja avaudu - ota vastaan ystävyyttä ja anna sitä reilusti. Hymyile, katso ihmisiä suoraan, selkä pystyssä. Muista, että et ole mitättömyys. Olet tärkeä ihminen, lapsiesi elämän merkkihenkilö.
Unohda entinen miehesi. Opi antamaan itsellesi anteeksi ja opi arvostamaan itseäsi. Kun opit tuntemaan elämäniloa, se näkyy myös ulospäin. Se on tarttuvaa. Elämme täällä vain kerran, älä hautaa itseäsi enää kotiin. Lähde sieltä etsimään uusia seikkailuja. Elämä on ihanaa ja sillä on meille kaikille niin paljon annettavaa, sinullekin aivan varmasti.
Onnea matkaan!!!