Muutimme pari vuotta sitten yhteen ja siitähän kaikki riidat alkoivat. Ensin oli jatkuvaa henkistä väkivaltaa minua kohtaan. Pahat sanat koskivat luonnettani, tekemisiäni ja ulkonäköäni. Perheeni ja ystäväni sotkettiin myös mukaan sanoihin. Riitatilanteessa minua on haukuttu niin monella sanalla, etten tiedä yhtään mitä ei olisi vielä sanottu.
Sitten siihen lisäksi tuli tuo päälle sylkeminen. Sylkykuppi oli yksi suosittu minun kutsumanimi. Pikkuhiljaa alkoi sitten tavaratkin lennellä ja minä olin kohteena. Kohti lensi kirja, haarukka, kännykkä.. Huulessani on mukava arpi muistona sytkärin osumasta.
Tavaroiden heittely kuitenkin loppui siihen, kun se sytkäri tosiaan teki aika syvän lommon tuohon huuleen ja veri sotki vaatteet, niin taisi poika itsekin säikähtää tekosiaan.
Haukkuminen jatkui kyllä edelleenkin ja ne sanat tekivät minut hyvin epävarmaksi. Tunsin itseni huonoksi ja luulin, että olen todellakin se tyhmä ja saamaton ihminen, miksi hän minua kutsui.
Hänellä on joku pakonomainen tarve saada minut murtumaan lopulta riitatilanteissa. Kaikkea olen yrittänyt saadakseni hänet lopettaa haukkumisen, mutta kaikki kuitenkin johtaa siihen, että minä olen hiljaa ja itken. Sitten hän jättää minut rauhaan ja menee itsekin rauhoittumaan.
Olen niin väsynyt kaikkeen tuohon. Miljoona kertaa olemme sopineet ja hän on luvannut lopettaa, mutta kuitenkin joskus tulee se päivä vastaan, kun unohdan viltin myttyyn sohvalle ja hän hermostuu. Välillä se on niin pieni asia, minkä takia tulee riita.
Pari päivää sitten en ollut kerinnyt tiskata, kun hän tuli kotiin ja olimme lähdössä pariksi päiväksi reissuun. Hän hermostui, haukkui ja minä yritin olla kuulematta hänen sanojaan, jotta en alkaisi itkemään. Tätä jatkui koko alkumatkan ja pyysin rauhallisella äänellä lopettamaan, mutta se paheni vain, kun sanoin jotakin. En kuitenkaan itkenyt, vaan sain pidettyä itseni kasassa. Jonkin ajan päästä hän hieman rauhoittui ja matkustimme jonkin aikaa ihan hiljaa. Sitten hän alkoi kysellä mitä olin sanonut aikaisemmin, kun riitelimme. En suostunut kertomaan, koska minun mielestä hänen ei ollut tarpeellista tietää tätä ja pelkäsin, että se johtaisi uuteen riitaan.
Hän jatkoi kyselyä ja minä päätin olla hiljaa, kun hänen äänensävy alkoi muuttua taas vihaiseen suuntaan. Hän pysäytti auton ja uhkasi jättää minut kävelemään. Kaivoin puhelimen taskustani pelatakseni peliä ja yritin siirtää ajatukseni muualle, jotta en alkaisi itkemään. Hän yritti repäistä puhelinta kädestäni, mutta kerkesin vetää sen kauemmas, ettei hän yllä siihen. Sen jälkeen tunsin kipua päänahassani kun hän riuhtaisi hiuksistani pari kertaa ja muistan itse vielä omat huudahdukseni kivusta ja äänet kun hiuksia irtosi. Eikä se ollut edes ensimmäinen kerta.
Nyt istun yksin kotona, kirjoittelen tätä ja mietiskelen asioita. Tavallaan tämä, että kirjoittaa nämä asiat paperille ja lukee itse vielä tämän läpi, saa minut ymmärtämään missä tilanteessa oikein olen.
Silti jostain syystä löydän pian itseni taas samasta tilanteesta.
Osaisiko joku sanoa, miten ihmeessä tästä kierteestä pääsee pois? Joka ikinen kerta päätän, että tämä on viimeinen. Suurin piirtein pakkaan jo tavaroitani ja etsin asuntoa muuttaakseni pois. Joka kerta minulle myös luvataan, että se oli viimeinen. Ja minä jään katsomaan.
En tiedä yhtään mistä saisin sen voiman lähteäkseni pois.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Sinun on lähdettävä nyt, ei vasta viikon päästä ennenkuin jotain pahempaa saattaa sattua. Heti huomenna pakkaat ja lähdet etkä huoli miestä takaisin koskaan. Vuoden päästä ihmettelet miksi et lähtenyt jo aiemmin. Muuta vaikka jonkun ystäväsi luokse siksi aikaa kunnes löydät asunnon.
Mies ei tule muuttumaan, se on varma. Alistaa sinua ja joka päivä on vain vaikeampaa lähteä.
Lähde pois, et todellakaan menetä mitään, päinvastoin.
Rohkeutta!
Ei tuollaista tarvitse kenenkään sietää. Kysy joltain kaveriltasi jos saisit muuttaa tämän luokse kunnes löydät itsellesi uuden asunnon.
Koita kestää!
Lopeta tuo suhde. Itse olen ollut ihan samanlaisessa tilanteessa 6vuotta, ja joka vuosi oli vaan pahempi. Aina joku uusi keino satuttaa ja loukata. Tuosta ei parannuta ilman ammattiapua. Ja mun kohdallani äijä ei tajunnut ees tarvitsevansa apua.
Nykyisessä suhteessani itken jos mies sanoo hölmöksi, sen verran vanha suhde herkisti. Miten vitussa sitä on kestänyt niitä sanoja ja lyöntejä niin helvetin kauan??
Tsemppiä, oman itsesi vuoksi, lähde!
aika luuseri miesystävä sulla kyl kun kehtaa käsiks käydä =/. Kuten ylempänä sanottu ystävien luokse asumaan kunnes uuden asunnon löydät. Niin... ja toivottavasti löydät uuden miehen joka OSAA kohdella naista oikein.
kirjotuksistanne. Tämäki helpottaa omaa päätöstä kun saa muiltakin hieman mielipiteitä tähän tilanteeseen.
Ystävien tai perheen luokse olisin takuu varmasti jo mennyt, mutta olemme muuttaneet vieraalle paikkakunnalle, joten täällä ei ole ainuttakaan semmosta ihmistä, jonka luokse pääsisin asumaan hetkeksi. Eikä ole edes lomaa, jotta voisin lähteä täältä.
Mietin vaan sitä, että jos nyt jään odottelemaan tänne, että löydän asunnon, niin hän kerkeää puhua minut jäämään.
Se olisi kuitenkin paras ratkaisu, että voisin jäädä, ja tämmöistä ei tapahtuisi enää ikinä. Mutta olen aika varma siitä, ettei tämä lopu, ellen lähde.
Tosi karsee poikakkaveri sulla tuo.
Hyi himputti, kuinka se kehtaa sylkeä likkakaveriaan naamaan ja haukkua sylkykupiksi.
Siis ni--in idiootti jätkä ettei mitään määrää.
Älä nyt tollasen kans oo.
Vaikka tilanteei olisi lievempikin, niin se on vahingollinen. On aivan selvää, että sinun tulee lähetä heti! Älä jää miettimään, vaan lähde.
Sen ainakin minä opin.
Sitä ei lähde ei vaikka joku käskeekin. Ei edes vaikka kaverit itkisi silmiesi alla ja anelisivat pakkamaan tavarasi ja lähtemään heti pois. Sitä jää, sitä on heikko ja arka. Sitä muka niin välittää ja uskoo parempaan arkeen - huomiseen.
Kuolema tai ehkä se viimeinen niitti asioissa saa sinut lähtemään, mutta se kumpuaa jostain sieltä sinun sisältäsi -halu lähteä pois.
Itse aikoinani jaksoin olla noin kolme vuotta.Elämäni pisimmät vuodet, joiden aikana menetin elämästäni itseni, en mitään muuta.Nyt olen muuttanut jo aikaa sitten pois mieheni luota.Hänestä on tullut ex-mieheni ja silti hän koittaa hallita minua raudankovalla tahdollaan, mutta turhaan.Kasvoin vahvaksi, kasvoin viisaammaksi ja kasvoin ymmärtämään elämän monimutkaisinta asiaa rakkaus. Mitä se saa aikaa kierolla tavalla ja kuinka se voi antaa enemmän kuin mikään muu maailmassa.
Tiedät sen itsekin että on aika mennä eteenpäin ja tehdä valintoja.Ne valinnat vaan on paljon sinusta kiinni mitä ne on.Tiedät ettei miehesi siitä muutu ja sama toistuu, mutta oletko koskaan ajatellut että ehkä sen ei tarvitse olla niin, koska sinä voit muuttua ihmisenä. ota elämäsi omiin käsiin äläkä anna sen olla muiden päätettävissä.Jonain päivänä voit olla ylpeä itsestäsi.
Suosittelen sinulle kuitenkin yhtä asiaa, että otat yhteyttä vaikkapa paikkakuntasi mielenterveystyöntekijään ja asioit siellä ahkerasti.
Sullahan on tukijoukkojakin. Eikö kukaan heistä muka tiedä asiasta mitään? Mikä sut saa antamaan aina anteeksi? Tuskinpa se henkisenä ja fyysisenä nyrkkeilysäkkinä oleminen kovin herkkuakaan on.
Sen voiman sä saat meidän viesteistä, ystävistäsi, vanhemmistasi, vihasta miestä kohtaan, halusta olla jotain muuta kuin haukuttavana oleva "sylkykuppi" kuten toinen osapuoli asian esittää.
Nyt heti kun mies ei ole kotona, niin pakkaat kaikki kamasi ja asut vaikka kaverisi tai vanhempiesi luona sen aikaa kunnes pääset jotenkuten jaloillesi ja löydät sen oman asunnon. Miehelle voit jättää vaikka kirjeen keittiönpöydälle, jossa avaudut että tämä oli viimeinen pisara ja yhteyttä ei tarvitse enää ottaa. Teidän suhteenne on LOPPU! Kyllä porukat ja kaikki muut ymmärtää sua varsin hyvin.
Äläkä vaan palaa takaisin, vaikka sieltä tulisi mitä tahansa itkuvirttä ja uhkailua. Et edes vastaa sen viesteihin ja tekstareihin.
Yhdelle ystävälle kerroin vuosi sitten näistä asioista ja "karkasinkin" hänen luokseen eri paikkakunnalle muutamaksi päiväksi, mutta tulin kuitenkin takaisin. Sen jälkeen en ole kertonut hänellekään näistä riidoista, koska häpeän.
Mies on kuitenkin täysin eri ihminen silloin, kun hän suuttuu. Jos hän olisi aina tuossa normaali mielentilassaan, niin en varmasti jättäisi häntä ikinä. Kauheaa on vain silloin, kun hän suuttuu.
Sehän se minut saakin jäämään, koska on niin paljon hyvääkin.
Olemme nyt jutelleet muutaman päivän aikana asiasta ja hän sanoo ymmärtävänsä tilanteen minunkin kannalta ja tietää kohdelleensa minua aivan väärin.
Kerroin nyt ensimmäistä kertaa omista peloistani ja tunteistani hänelle.
En pelkää sitä lähtötilannetta ollenkaan, koska sillon hän heittäytyy suurin piirtein polvilleen maahan ja rukoilee minua jäämään ja lupaa muuttua. Ja hän saa minut uskomaan, että hän todella haluaa muuttua.
Sanoin, että hän on saanut jo tarpeeksi aikaa muuttua ja nyt alkaa olla mitta täysi. Tässä olen nyt vielä kahen vaiheilla, että kummin teen. Lähdenkö nyt vai ens kerralla? Koska osa minusta haluaa uskoa ja uskookin, että hän muuttuu.
ja toivoin, annoin anteeksi ja palasin monta kertaa takaisin, vaikka olin jo lähtenyt pois.
Ja kun lopulta lähdin kokonaan niin hyysäsin miestä vielä monta vuotta omassa asunnossani. Siitäkin huolimatta, että hän kohteli minua edelleenkin huonosti.
Viimeinen pisara tuli, kun hän alkoi haastaa riitaa tyttäreni kanssa ja uhkailla tätä.
Vasta silloin heitin hänet ulos. Vasta silloin pääsin irti.
Vieläkin ihmettelen, miksi siedin sen kaiken. Miksi uskoin, toivoin ja luotin mahdottomaan? Miksi en suostunut näkemään totuutta, vaan roikuin itsepintaisesti niissä hyvissä asioissa (joita en näin jälkeen päin edes löydä enää)?
Miksi hukkasin elämästäni monta vuotta ja melkein annoin tuhota itseni?
Tänä päivänä en löydä vastauksia näihin kysymyksiini. En ymmärrä itseäni. Mutta tiedän, että koskaan enää yksikään mies ei kohtele minua huonosti. Olen kiitollinen, että selvisin täysipäisenä ja nautin jokaisesta päivästä ilman pelkoa, haukkumista, alistamista.
Olen onnellinen. Sinäkin voit olla. Teet vain lujan päätöksen ja pysyt siinä.
Ei siinä ole mitään hävettävää. Perheväkivalta on kai aika yleistä ja monet naiset ovat samassa tilanteessa. Ne jotka puhuu asiasta lähimmäisilleen ja uskaltautuu ottamaan askeleen eteenpäin muutenkin. Niin niillä naisilla on vielä mahdollisuus selvitä ja päästä pois siitä helvetistä.
Jos tämä asia ei vaivaisi sua ja ne miehen hyvät puolet voittaisi ne huonot puolet, niin tuskinpa sä tänne perheväkivalta puolelle olisit edes kirjoittanut. Millaisia vastauksia sä meiltä odotit saavasi?
Mitä sun kirjoitukseen on uskomista, niin sä olet saanut henkisesti ja fyysisesti selkääsi vähän liiankin monta kertaa. Eli miehellä on ongelmia, eikä pysty hillitsemään itseään silloin kun on suuttunut jostain.
kun ei tiedä mihin uskoa ja päätöksen teko tuntuu niin vaikealta.
Pahaahan nuo riidat minulle tekee, mutta jostain syystä sitä toivoo, että ne vain loppuisivat.
Nyt tavallaan on itselläkin vasta silmät auenneet tämän asian suhteen, koska aikaisemmin tuuduttauduin aina siihen ajatukseen, että eihän tuo paha asia ole ja uskoin, että se ongelma oli minussa. Ja osittain uskon vieläkin, koska tämä ei ole ensimmäinen suhde, missä on käytetty väkivaltaa. Edellinen suhde päättyi sillä sekunnilla, kun mies yhtäkkiä riidellessämme alkoi kuristaa minua. Silloin soitin virkavallan samantien paikalle ja kävimme asian takia käräjilläkin. Sen suhteen lopetus oli aivan selvä ja helppo päätös.
Nyt tavallaan vertaa tätä siihen, ja väkisinkin miettii, ettei tämä ole niin paha.
Tänne kirjoittelu auttaa selventämään omia ajatuksia ja tuntuu tärkeältä, että näkee myös muiden mielipiteitä asioista. Aikaisemmin olen miettinyt näitä vain itse omassa päässäni.
Mainitsit, että olet kokenut väkivaltaa ennenkin ja aikaisemmalla kerralla siitä oli helpompi heti lähteä, koska fyysinen väkivalta oli kovaa silloin. Olethan nytkin kokenut fyysistä väkivaltaa ja silti siellä olet vieläkin odottamassa seuraavaa kertaa. Miksi? Oletko kenties alistumassa asiaan että vika olisi sinussa ainoastaan?
Otetaans tämä läpi vielä kerran kumminkin.Väkivallantekijä on vastuussa omista tekemisistään, eikä kukaan ole voinut häntä siihen pakottaa!
Minun mieheni oli myös uskomattoman hyvä puhumaan siitä kuinka hän aikoo muuttua ja hakeea apua ongelmiinsa.Minä uskoin aina hän sanaansa, kunnes vuosien päästä aloin ymmärtää että vaikka hän sanoisi mitä ja tekisi mitä niin hän ei tule muutumaan ikinä.Kaikki ne vuodet turhaan kulutettuina ammattiauttajialla meni siihen, ettei mieheni koskaan halunnutkaan muuttua.Hänelle oli helpompi esittää muutoksen haluista minulle kun luopua minusta kokonaan, vai ulkopuolinen pystyi näkemään kuinka typerä sitä itse onkaan turhien lupausten kuulijana ja naisena jolle turpiin saaminen on jokainen askel muka parempaan muutokseen. Ei se vaan niin ole.
Me naiset ollaan yleensä se tunteilla paljon enemmän elävempiä kuin miehet. ja nyt sit mollaan kunnolla itseikin, mutta väkivaltaisten suhteiden jatkamisessa me ollaan tyhmiä ja järkeä meillä ei ole yhtään mihinkään. Me ollaan tunteiden sokaisemiaorjia, jotka tarvii kunnolla sen herätyksen kukin tavallaan siihen päivään, että tämä ei ole oikein itseään kohtaa. Maailmassa ei ole minun mielestä kuin kaksi aitoa rakkautta, se rakkaus mitä äiti tuntee lastaansa kohtaan ja se miten rakastaa itseään.Miksi siis et rakastaisi itseäsi tarpeeksi? ymmärsin että teillä ei ole lapsia, ja luojan kiitos älä edes kosksaan unelmoi tekeväsi niitä tähän suhteeseen mikä sinulla nyt on! Silloin et ole koskaan rakastanut lastasi.
Mitä sinulle nyt siis jää?Suhde jossa et voi kehittyä ihmisenä, ikuinen arpi mieleesi, huono mies mieheksesi...onko ne asiat juuri niitä mitä olet aina itsellesi kaivannut.onko se määrä rakkautesi arvoinen? mieti asiaa ja tee päätöksiä
on, että eihän tämä kyllä johda yhtään mihinkään ja paha olo tästä tulee.
Aina oon ollu vähän semmonen, että jään polkeutumaan muiden jalkoihin. Sitten oli semmonen kausi, että päätin polkea itse. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että ei tiedä missä se raja menee.
Ei aina ymmärrä sitä, että miten minua kohdellaan suhteessa. Luulee vain, että ne joka kertaiset itkut johtuu vain omista ongelmista ja huonosta itsetunnosta. Jossain vaiheessa luulin, että tuommonen on ihan normaalia, jos käyttäydyn itse typerästi tai jotain.
Nyt tuntuu siltä, että tässä täytyy alkaa tekemään jonkinlaisia ratkaisuja.
Nyt pysähdy kunnolla ja ajattele. Sinun pitää muuttaa elämäsi, jättää tämä mies, ei ikinä enää kontaktia siihen. Jätä työsi, asuntosi, paikka kuntasi jos sukulaisesi/kaverisi asuvat muualla mene sinne. Materiaaliset jutut eivät ole mitään, mies ei muutu sinun kanssasi. Terveellisessä, rakastavaisessa, normaalissa suhteessa ei ole tälläisiä ongelmia, ei väkivaltaa toisen morkkaamista, pelkoa, tämä ei ole normaalia. Sinun pitää muuttaa elämäsi, on sinusta kiinni, ei kenestäkään muusta. Ei ole oikein kenenkään sinua lyödä tai kiusata mutta ei ole oikein olla se alistujakaan. On aika ajatella miksi hyväksyt tälläista käyttäytymistä? Elämässä on paljon parempaa, usko vaan, vaikka on todella vaikeeta se irtoutuminen ja uudelleen alkaminen, olen ollut siinä mutta kun sen olet tehnyt hyvin äkkiä tajuat miksi helvetissä ikinä jäit siihen tilanteeseen. Auta itseesi!!! Tee se ratkaisu nyt tänään ja lähde menee eläkä tule takas. Älä kerro miehelles mitä aiot tekee, tee salassa, pakkaa tärkeimmät ja pyydä apua ulkopuoliselta olemaan mukanasi hakemassa kamojasi, yritä tehdä se kun mies ei ole paikalla. Se sinun pakkaaminen koko ajan miehesi nähden ja puhuminen sille jättämisestä on vaan sinun yritys saada häntä muuttumaan, ei muutu sorry vaan sinun täytyy muuttua.
Itse tarpeeks kauan katteli ja odotin parannusta, kunne löysin itteni tajuttomana sairaalan vuoteelta. Älä halua samaa.. Mulla on itsellä jäänyt vammoja, pysyviä, tuollaisen kusipään kanssa olemisesta ja voin vannoa, ettei suunta ole parempaan. Itse tein niin, että kaikessa hiljaisuudessa hankin kämpän ja työpaikan toiselt paikkakunnalta ja sitten päivää ennen muuttoa ilmoitin asiasta. Mulla ei ollu ku sänky ja telkkari. Mut nyt mulla on ihana asunto, jonka olen säästämällä sistustanut ja jossa kukaan ei minua ahdista..Olen varma, että jo kuukauden päästä lähdöstä olet 3x onnellismpi ja et enää valmis palaamaan, vaikka epätoivon hetkiä välillä tulisikin! Tsemppiä ja kerro meille kuin kävi!
Sinuna ottaisin ja lähtisin pois vaikka kuinka sattuisi. Ihminen ei muutu vaikka kuinka sanois ja puhuis, koska taustalla täytyy olla jotain muuta jonka takia hän purkaa vihaansa sinuun. Epäilisin et joko hän on narsistinen persoona taikka hänellä ei ole puhtaa jauhot pussissa elikkä omatunto kolkuttaa.
Onko miehen käytös kuitenkaan oikeutettua, vaikka tämä viha naista kohtaan johtuu jostain naisen teosta?
Onko mitään tekoa, millä mies saa oikeutettua henkisen ja fyysisen väkivallan?