Tässä on miehen kanssa vietetty elämää yhdessä jo monta vuotta ja nähty paljon ja rakennettu pesää sekä tehty lapset jne.
Elämä on alkanut kolhia "ulkopuolisten" sattumien vuoksi, osittain,varmaan myös vaikuttanut omakin kasvaminen,lasten kasvu ja murrosiät.
Nyt miehellä on tapana puhua,että toista ei saa sitoa vaan pitää antaa mennä ja elää omaa elämäänsä ja kaikilla pitää olla omia harrastuksia.
Itse olen ollut parikyt vuotta yhdistysaktiivi ja muutenkin harrastanut hevosia sekä koiria.
Sen lisäksi vielä piirrellyt, harrastuksena laitellut pihaa jne...
Nyt en jaksa tuota hokemaa....
Sen hokeman taakse kätkeytyy elämä miehelle..
eli hän haluaisi viettää enemmän aikaa esim.viikonloppusin muiden kanssa; iltaa istumalla.
Käy itse harrastamassa siten,että on kotona vain illat eli poissa kotoa kaikki päivät..
Yhteisiä harrastuksia ei ole ja todellakin sitten pelkää,että minä suutun kun hän menee.
Suuttumisen takana on mm. äkkilähtöjä pari kertaa nuorempana ulkomaille ja muualle työmatkalle,siten, että työnantaja on halunnut näyttää,että työntekijät saa kokea jotakin kivaa (ottamatta huomioon,että ole ollut kotona neljän lapsen kanssa,jotka ovat kaikki olleet silloin alle kouluikäisiä).
Mies on rauhallinen,mutta ei tunnu enää hyvälle, ollaan keskusteltu ja paljon,
mutta itseä ahdistaa ja välillä kotia tulokin ahdistaa, kun tuntuu,että kohta alkaa väittelyt.
Parisuhde ei pelitä, niinkuin joskus ja siihenkin on syynä raha-asiat (kuulemma).
Tosin,tässä välissä kun kirjotin,niin elämäämme liittyy eräs pariskunta,jonka mielestä meidän tai mieheni pitäisi olla siellä jatkuvasti töissä tekemässä heidän taloon jotakin ja omat hommat on sitten kuseneet sormille,
kerroin mitä nämä ovat minulle sanoneet ja puhuneet ns.paskaa seläntakana ja haukkuneet suoraankin,niin miehestäni se on ihan ok.
kun eihän ne hänelle ole sanoneet,että heitä akkas pihalle,mut yhteisille tutuille.
Kaikki siis vaan pitäisi sulattaa ja jatkaa kaveruutta.
jossakin on vikaa,jos kaiken sulattaa -eikä välitä kuin omista tunteistaan..
Kiitos,että sain purkaa sydäntäni,mutta akuuttina tämä tuli noin tunti sitten taasen esille ja nostatti tunteita pintaan,mutta rauhallisena tässä olen muutoin.
Silti,mietin,että pitäisikö minun antaa miehen vaan mennä ja olla ja elää sitä omaa elämäänsä.
Lasten kanssa hän harrastaa tosi vähän !
Elämä on alkanut kolhia "ulkopuolisten" sattumien vuoksi, osittain,varmaan myös vaikuttanut omakin kasvaminen,lasten kasvu ja murrosiät.
Nyt miehellä on tapana puhua,että toista ei saa sitoa vaan pitää antaa mennä ja elää omaa elämäänsä ja kaikilla pitää olla omia harrastuksia.
Itse olen ollut parikyt vuotta yhdistysaktiivi ja muutenkin harrastanut hevosia sekä koiria.
Sen lisäksi vielä piirrellyt, harrastuksena laitellut pihaa jne...
Nyt en jaksa tuota hokemaa....
Sen hokeman taakse kätkeytyy elämä miehelle..
eli hän haluaisi viettää enemmän aikaa esim.viikonloppusin muiden kanssa; iltaa istumalla.
Käy itse harrastamassa siten,että on kotona vain illat eli poissa kotoa kaikki päivät..
Yhteisiä harrastuksia ei ole ja todellakin sitten pelkää,että minä suutun kun hän menee.
Suuttumisen takana on mm. äkkilähtöjä pari kertaa nuorempana ulkomaille ja muualle työmatkalle,siten, että työnantaja on halunnut näyttää,että työntekijät saa kokea jotakin kivaa (ottamatta huomioon,että ole ollut kotona neljän lapsen kanssa,jotka ovat kaikki olleet silloin alle kouluikäisiä).
Mies on rauhallinen,mutta ei tunnu enää hyvälle, ollaan keskusteltu ja paljon,
mutta itseä ahdistaa ja välillä kotia tulokin ahdistaa, kun tuntuu,että kohta alkaa väittelyt.
Parisuhde ei pelitä, niinkuin joskus ja siihenkin on syynä raha-asiat (kuulemma).
Tosin,tässä välissä kun kirjotin,niin elämäämme liittyy eräs pariskunta,jonka mielestä meidän tai mieheni pitäisi olla siellä jatkuvasti töissä tekemässä heidän taloon jotakin ja omat hommat on sitten kuseneet sormille,
kerroin mitä nämä ovat minulle sanoneet ja puhuneet ns.paskaa seläntakana ja haukkuneet suoraankin,niin miehestäni se on ihan ok.
kun eihän ne hänelle ole sanoneet,että heitä akkas pihalle,mut yhteisille tutuille.
Kaikki siis vaan pitäisi sulattaa ja jatkaa kaveruutta.
jossakin on vikaa,jos kaiken sulattaa -eikä välitä kuin omista tunteistaan..
Kiitos,että sain purkaa sydäntäni,mutta akuuttina tämä tuli noin tunti sitten taasen esille ja nostatti tunteita pintaan,mutta rauhallisena tässä olen muutoin.
Silti,mietin,että pitäisikö minun antaa miehen vaan mennä ja olla ja elää sitä omaa elämäänsä.
Lasten kanssa hän harrastaa tosi vähän !
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla on avioliittoa takana vasta 8 vuotta ja kaksi lasta, mutta kaikenlaista sotkua siihenkin jo on mahtunut. Alla pitkä kirjoitus, mitä ajatuksia minulle kirjoituksestasi tuli.
Itse olet ollut yhdistysaktiivi ja muutenkin harrastanut paljon. En ihan ymmärrä, miten voit vastustaa miehesi menoja jos itse vietät paljon aikaa muualla.
Yrittääkö hän vaatia tasapuolisuutta menoihin hokemalla, että toista ei saa sitoa. Jotenkin jäi sekava kuva teidän tilanteesta. Kirjoitat, että hän pelkää sinun suuttuvan jos lähtee jonnekin. Se on toisen sitomista. Ilmeisesti sinun menot on hyväksyttäviä, mutta hänen menoistaan olet "mustasukkainen". Vai onko se tapa, jolla hän menoistaan ilmoittaa sinulle väärä, eli jutut tulee sinulle yllättäen tms.
Työnantajan äkkilähdön on vaan sellaisia, joita tulee. Ymmärrän, että vituttaa jos itse on kotona lasten "vankina" ja mies lähtee työnantajan kanssa pitämään hauskaa. Mutta kun töissä käy, niin silloin on tanssittava työnantajan pillin mukaan ja käytännössä osallistuttava myös (puoli)pakollisiin työ/huvireissuihin. Ei ihan aina eikä ihan kaikkiin, mutta usein kuitenkin. Muuten jää porukasta pihalle, saa kaikki paskahommat, pienimmät palkankorotukset ja on ensimmäisenä irtisanottavien listalla.
Kannattaa perustella, miksi olet miehen menoja vastaan. Helposti tulee sorruttua vain nalkuttamaan vääryyksistä. Jos vain olet negatiivinen ("onko sun taas pakko lähteä", "mihinkäs pilipalireisuun olet taas menossa"), ei se johda mihinkään. Kannattaa itsekin miettiä, mikä on se varsinainen perimmäinen syy. Jos olet sitä mieltä, että miehesi tulisi olla enemmän lasten kanssa tai tehdä enemmän kotitöitä, niin kerro se asia hänelle. "Mielestäni sinun pitäisi olla enemmän lasten kanssa. He tykkäisivät tehdä jotain yhteistä isän kanssa." tai "Minä joudun tekemään näin ja näin paljon kotitöitä. Olen väsynyt siitä. Voisitko auttaa ja ottaa hoitaaksesi vaikka asian x. Siitä olisi minulle apua.". Nämä asiat pitää sopia silloin, kun on hyvä hetki, jotta asioista pystyy puhumaan kiihtymättä. Tärkeää on, että on itse rauhallinen ja ettei suutu vaikka toinen aluksi ärtyisikin. Neuvotteleva, toista kuunteleva asenne auttaa.
Vaikuttaa, että olette etääntyneet. Sinä olet hoitanut lapset ja kodin, hän käynyt työssä. Vähän tuntuu, että maailmanne eivät enää kohtaa ja yhteiset keskustelut kääntyvät kinasteluksi. Eli kommunikaatio ja vuorovaikutus kun on vähäistä, niin ei nähdä toisen ihmisen näkökulmaa asiaan. Silloin toisen tekemiset tuntuvat helposti vääriltä tai epäoikeudenmukaisilta. Kuitenkaan se toinen ei ole puupää eikä tahallaan ilkeä sinulle. Todennäköisesti hän on ihan yhtä kypsänä tilanteeseen kuin sinä. Jos keskusteluyhteys toimii ja kuulee toisen ajatukset asiasta, niin on helpompi sopia yhteinen molemmille sopiva tapa tehdä asiat. Esimerkiksi tuttavaperheen avustaminen voi miehen mielestä olla hyvä tapa auttaa ystäviä ja pitää yllä yhteyksiä. Jos hän on tehnyt remonttia, hän tietää miten hidasta, hankalaa ja tylsää remontin teko ilman apua on. Sinusta se on vain ajanhukkaa.
Tekstin perusteella vaikutat aika kypsältä tilanteeseen. Todennäköisesti se välittyy sinusta ulos tuttavillenne. Ja kuka viitsii sellaista nurjaa kurjaa akkaa katsella lähipiirissään. Sori nyt vaan, mutta siltä asia saattaa ulkopuolisesta näyttää vaikka asia on oikeasti tietysti monitasoisempi ja sinulla on tietysti oikeus saada tarpeesi kuulluksi parisuhteessa.
Ei teidän tilanne loppujen lopuksi katastrofilta vaikuta. Kannattaisi ottaa myös avioliitto puheeksi ja mitä kumpikin siltä haluaa. Yhteistä lapsetonta aikaa kannattaa varata ja yrittää keksiä jotain yhteistä tekemistä jos mahdollista. Ja ammattiapua suosittelen myös, mikäli omat keinot ei johda mihinkään. Ulkopuolisen kanssa keskustellessa saa asioita ihan eri tavalla auki.
Olet hirveän paljon oikeissa noissa asioissa,
ja tosi paljon menee läheltä meidän elämää ja näet sen oikein.
En ole ENÄÄ yhdistysaktiivi vaan kotona lasten kanssa ja heidän menojaan vietän ja menen tai sitten olemme kotona, eli minulla on tavallaan eri elämä kuin miehellä ja mies ei tiedä lasten mm. koulunkäynnistä.
Muutama vuosi eteenpäin niin lapset ei meitä vanhempia halua nähdä enää niin paljon,kun kaikille on kaverit tärkeitä,siks tahtoisin että se perhe viettäisi aikaa enemmän.
En jaksa suuttua miehen menoista,mutta jos on päivät töissä ja illat sitten menossa tai muuten töissä se on jo niin pitkälle sitä, että siinä ei näe sitäkään mitä on se yhteinen elämä.
Ehdotuksena tein mm.että harrastamme kerran tai kaksi viikossa jotakin yhdessä, ennen oltiin riehumassa pulkkamäessä, on moottorikelkkailtu yhdessä ja paljon muutakin.
Sitten tuli eka lapsi teini-ikään,miehen isä kuoli ja mies pakeni tilanntta muualle kokoajan, me surimme pappaa kotona ja tuin miestäni hänen äitiään ja sukua siinä missä voin.
Henkinen väsymys iski kesällä (tapahtumat viime talvelta).
Sitten tuli kuvioihin miehelle ns. uusi tuttavuus, joka on 10v nuorempi ja haluaa viettää sinkkuelämää,vaikka on perheellinen.
No,nämä keksivät että elämä voi olla kaikki illat vaikka kaljan juontia yms.
Ja sitä jatkui jonkun aikaa, kunnes kysyin,etät onko se tärkeämpää kuin oma perhe ja sen kanssa harrastaminen tai läsnäolo.
Olemme käyneet parisuhdeterapiassa,mutta ei ole vielä antanut tuloksia,
sen mitä huomasivat, niin kaiken tämän takana olen vahva ihminen,mutta olen ulkopuolisista paineista vetänyt itteni niin piippuun,että mm.hetken aikaa oli juttelun sijasta karjuminen eka vaihtoehto.
Nyt tilanne senkin osalta rauhoittunut.
lainaus:
Esimerkiksi tuttavaperheen avustaminen voi miehen mielestä olla hyvä tapa auttaa ystäviä ja pitää yllä yhteyksiä. Jos hän on tehnyt remonttia, hän tietää miten hidasta, hankalaa ja tylsää remontin teko ilman apua on. Sinusta se on vain ajanhukkaa.
*********'
olen itse rakennustyömaanjohtotehtävissä,tiedän,että se on hidasta,mutta jos illat oman työn jälkeen auttamalla oikeasti kuukausia oli varmaan 3 ja päälle olisi vielä tälle syksylle haluttu auttamaan...
Niin jossain on vikaa,koska ok-talossa asumme itsekin ja sekin vaatii hoitoa ja huoltoa yms.
tekemistä,jotta voi elää ja asua.
LAINAUS:
Yhteistä lapsetonta aikaa kannattaa varata ja yrittää keksiä jotain yhteistä tekemistä jos mahdollista.
****
ite olen järkännyt mm. talliinaan matkan -se meni ihan ok.
sitten kylpyläloman, mies sairastui,
sen jälkeen olen sanonut,että eikö hänvoi keksiä välillä jotakin menoa kaksin tai vaikka mentäisiin metsään istumaan kannonnokkaan ja kuuntelemaan hiljaisuutta,
EI SAA sitä aikaiseksi.
Tämä korostuu nyt just siksi,että yksinkertaisesti se jaksaminen on rajallista ja kun 7päivänä viikossa on päivät töissä,niin on vähän paska juttu jakaa yksin omia ajatuksia,
ystäviä en jaksa kokoajan rasittaa omilla jutuilla, voin heille puhua ja paljon on ajatuksia vaihettu ja se villakoiran on heidänkin mielestään on juuri tämä,että miksi hän pelkää niitä ja haluaa hokea omista menoistaan,koska jos teen listan kun jossaki on ollut,milloin olen suuttunut ja milloin en-
on se jälkimmäinen todellakin pisempi.
Eli mies pelkää jo sitä,että jos hän vastaa kaverilleen puhelimessa,niin mie suutun.
En ole siten toiminut....
En myöskään sanonut tästä kun on nyt kaikki viikonloput päivisin harrastamassa,niin en ole sanonut mitään, en viime syksynäkään.
Siksi olen hämmästynyt, mutta hänellä on tällä hetkellä sellainen tapa,että hokee sitä vaikka tietäisi minun olevan oikeassa.
Paljon olet tehnyt perheesi eteen. Ei ole kohtuutonta vaatia toistakin osallistumaan ja olemaan perheensä kanssa. Vaikuttaa miehesi käytös todella sluibalta. Vältellään kaikkea vastuuta ja paetaan tilanteita omiin harrasteisiin.
Vähän voit lohduttautua sillä, että lapset sitten vanhempana ja aikuisena todennäköisemmin haluavat pitää yhteyttä vanhempaan, jonka kanssa on lapsena ollut läheiset välit.
Todella kohtuuttomuuksiin on mennyt, jos useita kuukausia käydään tutun omakotitaloa remppaamassa. Ja jos vielä ilmaiseksi on jaksanut käydä, pitää olla todella kova tarve paeta kotielämää.
Vaikka et ole viikonloppumenoista sanonut, niin hän sanattomasta viestinnästä varmaan aistii, että ei olisi ollut suotavaa. Kun asiaa ei sanota, vaan annetaan muuten ymmärtää, jää päälle painostava fiilis. Sanoilla asian voi käsitellä pois, periaatteessa ainakin.
On hyvä asia, että olette käyneet terapiassa, toivottavasti se alkaa auttaa. Mutta jos toisella ei ole mitään halua ja motivaatiota viettää yhteistä aikaa vaimon ja lasten kanssa, niin ei kai ole järkeä pakolla pakottaa. Sitten pitää miettiä, onko itsellä motivaatiota pitää talossa kämppistä, joka käy kotona nukkumassa ja kaikki elämä keskittyy kodin ja perheen ulkopuolelle.
^ kyllä näin nimenomaan on asia,
ja tämä,että naapurikin kysyi minulta,että eikö miehelläsi saa olla kavereita, eli käännetään ne sanomiset ja pyynnöt minua vastaan, kun oli taasen luvannut mennä tekemään jotakin.
Kivaa on varmasti tehdä yhdessä kaikkea, mutta on se raja jossakin sitten.
Terapian alun jälkeen,mies on ollut illat kotona,mutta muuten tosiaan enemmän poissa ja vaikka on kotona ei aina ole läsnä.
Ikäänkuin viimevuotiset asiat purkaantuisi nyt masennuksena. (kuolema yms)
Koettelee se ja vallan sitten lapsia,joten olen sanonukkin,että ei heidän kuullen tapella.