Petellä on ajoittain oikein hyvä ääni, "hitaampien" biisien äänestä en välttämättä pidä, tulee ainoastaan mieleen Lumo nimisen bändin laulaja (liekö vielä bändi edes hengissä?), mutta esimerkiksi edellisen sunnuntain Nothing biisi oli täyttä tavaraa jonka Pete veti mielestäni järjettömän hyvin, ollen näin viime sunnuntain yllättäjä ja paras. Tämän sunnuntain vedosta (eikös ollut Saran biisi?? o_O) alku ei rauhallisesta alusta johtuen miellyttänyt, mutta parani aikaa myöten. Kaikin puolin oikein jees laulaja, ajoittain loistava, tarvii vaan löytää ne omat musiikkilajinsa "biisinsä" niin sanotusti. vielä semfinaalienkaan alkaessa ei tämä kovinkaan paljon vakuuttanut, mutta on tässä matkan varrella kyllä osoittanut ansaitsevansa paikkansa kolmen parhaan joukossa. Ja ihan söpö poitsu, siitä parturointia kipeästi kaipaavasta pehkostaan huolimatta :D
Anna on oikein kiva flikka, ehdottomasti ansainnut paikkansa finaalissa, ääni ei kuitenkaan aina täydellinen, kuten tän illan vedossa, "lujemmat" lauluosuudet olivat mielestäni vähän värittömiä. Mutta osaltaan opettelemassahan äänenkäyttöäkin vielä ovat. Viime sunnuntain veto oli myös todella hyvä. Eniten kyllä selvästi suunnittelee tarkasti myös nimenomaan esityksensä pelkän lurittelun lisäksi, mikä tottakai on tärkeää todennäköisesti tulevassa ammatissaan. Vankkumattomana Tehari-fanina en uskonut voivani kuulla hyvää tehari-tulkintaa ikinä muitten laulajien laulamana, mutta täytyy myöntää että Anna teki kyllä ihan kunniaa upealle kappaleelle.
Ja tästä päästäänkin sitten tämän vuoden omaan suosikkiini eli Kooppiin. Mielestäni ehdottomasti kaikista vahvin paketti. Persoonallinen lauluääni tulee suhteellisen luonnostaan, ja toimii kaikissa asteissa. Mielestäni myös oikein hyvä esiintyjä. Viime viikon veto oli jotain omaa luokkaansa ja tän viikon veisu oli kyllä aika rohkea veto, mistä vei kyllä kuitenkin pisteet kotiinsa. Koopissa on myös sitä jotain, sitä oikean miehen karismaa :D Että kelpaisi kyllä mullekkin :P Mutta miten paljon Koopin korostuksellinen suomen kieli tulee vaikuttamaan lopputulokseen? ehdottomasti näkisin hänet vähintään finaalikaksikossa, ellei jopa voittajana.
Kallesta en muuta kommentoi kuin että ihan sympaattinen kaveri, ja ihan korvia särkemätön sujuva lauluääni, mutta niin monen ihmisen tavoin täytyy ihmetellä että mitä IHMETTÄ hän edelleen tekee kisassa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minäkin toivoisin Koopin voittavan. On mielestäni ehdottomasti paras laulaja joka suhteessa porukasta. Suomenkieli tulee ajan kanssa korjaantumaan, eikä tuo minua ainakaan häirinnyt nytkään.
näitä "aksenttilaulajia". Georg ja Eugen Malmsten, Leif Wager jne.
On minunkin suosikki ja juuri samoilla perusteilla ;) Noin hyviä miehiä on harvassa oikeesti!