Olen kahden leikki-ikäisen lapsen yh-äiti ja muuttamassa Espanjaan ensi vuoden aikana.
Haluaisin jo nyt reippaasti ennen muuttoa tiedustella au pair -asioista.
Olen päätynyt siihen, että perheellemme sopivin olisi hieman vanhempi aupair. Minkä ikäisiä siis olette? :) Löytyykö edes vanhempia hakijoita?
Lapset olisivat koulussa arkisin n. klo 9-17, ja aupairin hommiin kuuluisi heidän kouluun vieminen/hakeminen, lasten ruuan laitto (saa toki kokata enemmänkin jos tahtoo), aamulla sänkyjen petaaminen ja yleinen järjestely, tiskien hoitaminen ja joskus varmaan imurointi ja lattioiden pyyhkimistä jne., pyykkien pesukin kuuluisi.
Illalla olisi lasten kanssa touhuilua, iltapesuja, nukkumaan laittoa jne. ihan sellaista mitä muutenkin perheissä.
Teen myös viikonloppuisin ja iltaisin töitä, epäsäännöllisesti, eli viikonloppuisinkin kertyisi työtunteja, muttei suinkaan aina. Äiti saattaa ehkä käydä tuulettumassakin joskus :)
Työni teen yleensä kotoa käsin. Viikko-ohjelmat eivät ole siis mitenkään kiveen kirjoitettuja, joustoa löytyy.
Toivoisinkin hieman vanhempaa aupairia, joka ymmärtää mitkä tehtävät voi jättää tuonnemaksi ja mitkä ovat akuutteja, ja joka osaisi itsenäisestikin suunnitella ajankäyttöään, ja joka ymmärtäsi miksi hommaan on ryhtynyt. Sellaista tiettyä 'aikuisuutta' kaipaisin.
En todellakaan ole mikään nipo enkä niskaan hengittelijä, kunhan asialliset asiat hoidetaan. Toivon siis todellista perheenjäsen -henkisyyttä tulevalta aupairiltamme:)
Haluaisin myös tietää minkälainen olisi kohtuullinen taskuraha, ja minkä verran viikkotunteja siihen voisi sisällyttää.
Kuuluvatko esim. lennot host-perheen kustannuksiin? Ymmärrän, että nämä ovat neuvottelukysymyksiä, mutta jos jonkinlaisia yleisiä käytäntöjä kertoisitte.
Kiitos!

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tässä vielä s.postiosoitteeni, jos haluat ottaa yhteyttä suoraan [email protected].
-alkuperäinen
Hei!
Ihanalta kuulostaa Espanjaan muutto! :)
Au pair world kertoo jonkin verran keskimääräisitä työtunneista, taskurahoista ym. Espanjassa.
http://www.aupair-world.net/index.php/visa/spain/
Minnepäin Espanjaa olette muuttamassa? Milloin au pairin ottaminen olisi teille ajankohtaista ja kuinka pitkään haluaisit hänen viipyvän?
Lähtisin hyvin mielelläni au pairiksi Espanjaan ja juuri suomalaiseen perheeseen, koska espanjakielen taidossani on vielä parantamisen varaa. Olen asunut Espanjassa ennenkin ja ollut myös au pairina. Ikää tulee ensi vuonna 22, en tiedä, olenko sitten mielestäsi liian nuori.
Heippa!
Kuulostaa kivalta tuo muutto Espanjaan =)
Minäkin olen kiinnostunut au pairina olosta - olen 35v. koulutuksen saanut lastenhoitaja.
Olisi kiva karistaa hetkeksi Suomen "tomut" jaloista ja käydä kurkkaamassa uutta kulttuuria.
Sähköposti osoitteeni on mukana, jos kiinnostuit!
Hola!
Espanjassa muutamme joko Costa del Solille, tai Alicanteen, tästäkään mitään täysin varmaa päätöstä ei vielä ole. Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin Torrevieja Alicantessa olevan suotuisin vaihtoehto. Molemmissa paikoissahan on suomalaisia sopivasti ennestään, Torreviejassa hieman vähemmän.
Muutto olisi joko keväällä, toukokuussa, tai sitten elo-syyskuussa, tämäkin varmistuu ensi vuoden alussa. Ajanjakso jolle au pairia kaipaisin...mieluiten mahdollisimman pitkään, mutta eiköhän se puoli vuotta ole se minimi.
Ikä ei ole niinkään tärkeä kuin asenne!
Tarja-Tuulikki, enpä huomannut sähköpostiosoitettasi :)
Muutenkin jos olette kiinnostuneet niin ottakaa ihmeessä yhteyttä suoraan [email protected]. ja kertokaa itsestänne/toiveistanne.
Mutta olenko liian vanha 45 vuotias?
Pikku vinkkinä sanoisin, että älä ainakaan tulolentoa maksa, jos vaikka aupairisi kyllästyy tahi muuten vaan haluaakin lähteä heti kohta takaisin kotiin... Näitä on nähty. Sitten jos hoitaa hommansa sovitusti ja viipyykin jopa sovitun ajan, voi olla kaunis teko maksaa paluulento - mutta EI siis mikään host-perheen velvollisuus.
meno-paluu lippu maksaa varmaan puolet vahemman kuin yhdensuuntainen. Omituista, mut nain on.
Mietin vaan joko olet löytäny jo itsellessi au parin? Olisin kiinnostunut pestistä...
Olen tällä hetkellä töissä lasten parissa(sairaan lapsenhoitajana). Olen syntynyt -86. Ei ole alan koulutusta, mutta sitäkin enemmän kokemusta! suorastaan hurmaan lapsen että vanhemmat :D Erinnomaise suositukset!
Pyrin mutkattomaan ja kotoisaan yhteiseloon... rutiinit ja maalaisjärki!
On sanottu jopa kodinhegettäreks:D:D:D
Meilla olis kanssa heti paikka vanhemmalle au pairille. Tyosuhdeauto ja kannykka, seka muut edut.
Mutta onko sellaisia saatavilla - huolimme vaikka viiskymppisen!
Hei,olen 44 v nainen paljolla kokemuksella . Minnepäin maailmaa etsitte vanhempaa hoitajaa ? Voiko kanssanne keskustella jonkin sähköpostin kautta , johon voisi laittaa enemmän tietoa itsestäni jne.
Olemme Iso-Britanniassa. Sahkopostia voi lahettaa osoitteeseen [email protected]
Hei, katsokaa myos www.finnaupair.com sivut ja laittakaa sinne ilmoitus, ne on uudet sivut www.mol.fi tilalle!
Meilla on ollut vanhempia au paireja on toiminut hyvin, eli hakekaa ihmeessa perheiseen silla osaatte varmasti markkinoida itseanne hyvin kokemuksella!
Hei, Ei kellään olisi tietoa kuka tarvisi Roomassa elokuuksi au-pairia...tiedän et suurin osa rannikolla mut ei sitä koskaan tiedä...katso hakemukseni aupair keskusteluotsikoiden alkupäästä otsikolla kokenut aupair...