Olemme olleet yhdessä 8 vuotta joista puolet naimisissa. Meillä on perinteinen perhe tilanne eli kaksi lasta omakotitalo, farmariauto ja koira. Elämässä periaatteessa kaikki on hyvin, mutta minusta tuntuu että nyt naimisissa ollessa olen yksinäisempi kuin koskaan.
Mieheni on paljon iltoja poissa töiden takia, tai sitten kavereiden luona. Lapsiaan ei tahdo kovin usein hoitaa ja hermostuu helposti niiden kiljumisesta ja itkemisestä. Hoidan ja kasvatan lapsia oikeastaan yksin ja isä onkin vain kaveri lapsille silloin harvoin kun haluaa lasten kanssa viettää aikaa.
Hellyyttä ei ole oikeastaan muulloin kuin silloin, kun mieheni haluaa seksiä. Keskusteluja käymme todella harvoin ja puhutut asiat ovat hyvin arkisia ja yksisanaisia. Lisäksi miehelleni on tullut tavaksi haukkua minua ja lapsia kun on väsynyt tai jokin painaa mieltä.
Olen kysynyt mieheltäni että haluaako hän erota jos elämä perheen isänä on niin kamalaa, mutta ei halua. Lisäksi on hyvin mustasukkainen minun tekemisistäni ja yhdessä kun liikumme haluaa näyttää muille aivan kuin omistavansa minut.
Onko avioliitto todella tällaista? Vai toimiiko toisilla asiat paremmin?
Mieheni on paljon iltoja poissa töiden takia, tai sitten kavereiden luona. Lapsiaan ei tahdo kovin usein hoitaa ja hermostuu helposti niiden kiljumisesta ja itkemisestä. Hoidan ja kasvatan lapsia oikeastaan yksin ja isä onkin vain kaveri lapsille silloin harvoin kun haluaa lasten kanssa viettää aikaa.
Hellyyttä ei ole oikeastaan muulloin kuin silloin, kun mieheni haluaa seksiä. Keskusteluja käymme todella harvoin ja puhutut asiat ovat hyvin arkisia ja yksisanaisia. Lisäksi miehelleni on tullut tavaksi haukkua minua ja lapsia kun on väsynyt tai jokin painaa mieltä.
Olen kysynyt mieheltäni että haluaako hän erota jos elämä perheen isänä on niin kamalaa, mutta ei halua. Lisäksi on hyvin mustasukkainen minun tekemisistäni ja yhdessä kun liikumme haluaa näyttää muille aivan kuin omistavansa minut.
Onko avioliitto todella tällaista? Vai toimiiko toisilla asiat paremmin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kahdeksan vuotta yhteistä elämää ei ole paljon. Sitä niin kuin oltaisiin vasta avioliiton alkumetreillä, koska elettävää elämää voisi kuvitella olevan jopa kymmeniä vuosia. Toisaalta taas monien liitoissa asiat menevät eteenpäin aikajaksoittain; välillä menee hyvin ja taas välillä huonosti. Siinähän sen sitten näkee onko oikeaa rakkautta olemassa , kun kestää yhdessä kaiken kokeman. Kannaattaa vaana olla kärsivällinen ja hoitaa lapset niin hyvin kuin vain voit. Voisiko miehelläsi olla toinen nainen? Oletko koskaan miettinyt sitä. Kaikki tänä päivänä voi olla mahdollista. Haetaan lohtua muualta, toisen sylistä. Täälläisissa tilanteissa ei voi muuta kuin lisävoimia tulevaan elämään!!
Olin ex-mieheni kanssa yhdessä kans n.8v, joista 6 avioliitossa. Elämänlaatu alkoi mennä tasaisesti alaspäin, kun mieheltäni lakkas mielenkiinto perhettämme kohtaan, ja lasten parasta kohtaan.
Päätinpä, että en tyydy elämään avioliitossa, joka oli kulissia ja suhteemme oli lopussa enemmän kaveruussuhde kuin kahden aikuisen ihmisen tasavertainen suhde.
Erottiin, otin lapseni ja kamani ja perustin uuden kodin meille. Ei enää tyhjää riitelyä ja tyytymättömyyttä. Puhumattomuus ja painostava hiljaisuus oli poissa. Lapset helpottuivat, kun äidin mieliala parani.
Nykyään juttelemme exäni kanssa asioista ja nauramme ja itkemme ja olemme onnellisia tahoillamme. Kai.
Naiset, Älkää tyytykö! Me ansaitsemme parempaa, koska mehän tehdään perheemme eteen yleensä kaiken ja viimeisenä ajattelemme vasta itseämme!
Toista naista en usko miehelläni olevan. Tiedän kuitenkin aika hyvin missä hän milloinkin liikkuu ja koska asumme pienellä paikkakunnalla, olisi hän jo jäänyt mahdollisesti kiinni pettämisestään.
Itse olen miettinyt eroa, mutta lasten ja kodin takia yrittänyt vain jaksaa. Lisäksi tiedän, että jos minun halustani eroaisimme saisin monelta ihmiseltä paljon lokaa niskaan. Pitävät minun miestäni niin ystävällisenä ja hyvänä miehenä. Nykyään tuntuu myös että ei enään olisi henkistävoimaa lähteä. Tuntuu kuin olisin henkisesti kuollut.
Unelmoin paljon asioista ja se pitää minut vielä jotenkin tässä päivässä kiinni. Olin melko nuori kun sain lapset ja menin ieheni kanssa yhteen,joten joskus tuntuu, jotain elämäni on jäänyt vaille. Olisin halunnut edes kerran elämässäni kokea sen, millaista on olla rakastettu ja hyväksytty.
Et ole ainut tossa tilanteessa oleva!! Kirjoituksesi on kuin minun kirjoittamaa... muuten paitsi meiltä puuttuu se oma talo. Mies reissutöissä ja käy kahdenviikon välein kotona viikonlopun... Jotenkin vaan tuntuu välillä etten jaksa tätä liittoa, mutta jokin se vaan pitää meidät yhdessä.
Tai sitten se on vaan sitä uskalluksen puutetta... Minäkin unelmoin paljon asioista mitä voisi olla toisin yms. mutta sit sekin pelottaa että onkos se kuitenkaan niin ihanaa se elämä sittenkään eronneena?
Kaipaan itse sitä rakastumisen tunnetta ja lämmintä syliä ja ennen kaikkea ymmärtäväistä luotettavaa kumppania. Mieheni on mustasukkainen jokaisesta liikkeestäni, mutten voi elää kuitenkaan neljän seinän sisällä ettei minua kukaan näkisikään.. töihinkään mieheni ei "päästä" minua koska pelkää jotain..? Aihetta mustasukkaisuuteen en ole koskaan antanut! Lapset pitää hoitaa vaan ja ainoastaan minun, koska hän tuo sen leivän meidän talouteen. Oma aikani on 2,5h viikossa kun käyn harrastuksessani.
En tiedä miten voisin auttaa sinua muuten kuin sanomalla että meitä on muitakin!! Toivotan sulle paljon voimia elämään ja kyllä me täältä vielä noustaan... ja korkealle! Kun se tilaisuus tulee niin ei epäröidä vaan toimitaan!!
...jos käytät avioliiton tai elämän onnellisuuden mittarina saavutettua maallista mammonaa!
Ikävä sanoa, mutta jos olisit oikeasti onnellinen, ei sitä sinun tarvitsisi kysellä täällä eikä uskotella itsellesi, että "pakko meillä on kaikki olla hyvin, kun kerta on farmariauto, okt, lapsia ja koira."
Suosittelen kyllä avioeroa.
Olen onnellisesti eronnut. Ihana elää kun kukaan ei vähättele, pidä itsestään selvyytenä, kiukuttele joka asiasta ja arvostele kaikkea sanomistani ja tekemistäni.
On ihana tulla illalla kotiin kun tietää että saan olla rauhassa kiukuttelulta.
No olihan meillä hyviäkin hetkiä exän kanssa silloin joskus mutta loppua kohti suhde huononi liikaa.
Eli jos et ole onnellinen, kannattaa vakavasti harkita muita vaihtoehtoja elämässä.
En sanokaan että talon ja auton yms. pitäisi tuoda onnea. Nuo olivat vain asioita joita mieheni kanssa suunnittelimme ja halusimme kuten kaksi lasta. Nyt kun meillä on saavuttamamme asiat, mieheni ei enään haluakkaan minua ja lapsia tai ei ainakaan osaa kunnioittaa ja arvostaa meitä...
Kylläpä on niin perinteinen kuvio ja myös todella monelle parille todellisuutta.
Talo, lapset, auto, koira on. Sinä hoidat lapset sekä kodin ja mies tuo rahan kotiin. Mies tekee paljon töitä ja on stressaantunut, eikä siis jaksa olla lapsille isä, vaan hermostuu heidän kiljumisestaan. Vapaa-ajan viettää mieluummin kavereidensa kanssa, kuin perheensä.
Onko siis kotoa opittua? Vai yllättikö tilanne miehesi, että mitä se perhe-elämä oikeen on ja mitä se vaatiikaan? Onko lainat niin isot, että mies ei voi vähentää töitä ja opetella olemaan isä? Voisitko sinä mennä töihin joksikin aikaa ja mies olla kotona?
Teillä todellakin on ISO ongelma ja ettette ajautuisi erilleen, jotain olisi todellakin tehtävä! Keskustelkaapa tämän hetkisestä tilanteestanne ja siitä, että mitä haaveita teillä elämällenne vielä on ja miten tästä eteenpäin...