Katselin että täällä oli muillakin samoja ongelmia kuin minulla, mutta katsoin sopivaksi tehdä uuden keskustelun. Eli tilanteeni: 24v mies, avopuolisoni kanssa 5 vuotta yhdessä, yhteinen auto ja asunto, ja nyt olen rakastunut toiseen naiseen. Olen jo pidemmän aikaa pohtinut suhteen tulevaisuutta, sillä ei kaikki ole niinkuin ennen. Toki meilläkin on hetkemme, mutta intohimo on kadonnut, ja seksiä harrastamme ehkä kerran parin kuukauden välein, jos silloinkaan. Olen pidemmän aikaa miettinyt, että jättäisin tämän elämän Suomessa ja muuttaisin ulkomaille.
Ja nyt sitten tosiaan olen tavannut naisen toiseltapuolen maapalloa, jenkeistä, ja tuntuu että olen korvia myöten rakastunut / rakastumassa. Ainakin ihastunut. Toki sanotaan että alkuihastus on aina ohimenevää, mutta kun tuntuu että olisi jotain muutakin syvällisempää. En vaan tiedä onko järkevää tehdä niinkuin sydän sanoo? Avopuolisoni luulen kuitenkin näkevän suhteemme lämpimämpänä kuin minä. Tuntuu kuitenkin todella pahalta jos joudun siihen tilanteeseen, että eroamme ja hänelle tulisi ihan puskista se.
En tiedä mitä tekisin? Ajattelin vain elää ja katsoa meneekö ihastuminen ohi vai jatkuuko vielä kuukausien, vuoden päästä? Ehkä jos tunteet vain voimistuu olisi syytä tehdä jotain asialle? Mutkistaa vaan ikävästi asioita tuo yhteinen omaisuus. Löytyykö kohtalotovereita? Mitä teit vastaavassa tilanteessa? Jos ihastuisin Suomessa johonkin naiseen niin tuskin eroaisin, mutta kun olisi mahdollista aloittaa uusi elämä USA:ssa... Vaatii tosin varmaan helvetisti järjestelemistä?
Onko tässä enää mitään järkeä? Mitä kaikkea ihminen tekee rakkauden eteen? Pitäisikö yrittää parantaa nykyistä suhdetta? Meneekö se aina kuitenkin vaan siihen nalkuttamiseen ja pihtaamiseen? Löytyykö onni vaihtamalla? Luin tältä palstalta että monen mielestä ei, mutta jotkut sanoo että löytyy. Haluaisin vain olla onnellinen... 5 vuotta on pitkä aika heittää romukoppaan.
Ja miten pystyn elämään sen kanssa, että murtaisin toisen sydämmen?
Ja nyt sitten tosiaan olen tavannut naisen toiseltapuolen maapalloa, jenkeistä, ja tuntuu että olen korvia myöten rakastunut / rakastumassa. Ainakin ihastunut. Toki sanotaan että alkuihastus on aina ohimenevää, mutta kun tuntuu että olisi jotain muutakin syvällisempää. En vaan tiedä onko järkevää tehdä niinkuin sydän sanoo? Avopuolisoni luulen kuitenkin näkevän suhteemme lämpimämpänä kuin minä. Tuntuu kuitenkin todella pahalta jos joudun siihen tilanteeseen, että eroamme ja hänelle tulisi ihan puskista se.
En tiedä mitä tekisin? Ajattelin vain elää ja katsoa meneekö ihastuminen ohi vai jatkuuko vielä kuukausien, vuoden päästä? Ehkä jos tunteet vain voimistuu olisi syytä tehdä jotain asialle? Mutkistaa vaan ikävästi asioita tuo yhteinen omaisuus. Löytyykö kohtalotovereita? Mitä teit vastaavassa tilanteessa? Jos ihastuisin Suomessa johonkin naiseen niin tuskin eroaisin, mutta kun olisi mahdollista aloittaa uusi elämä USA:ssa... Vaatii tosin varmaan helvetisti järjestelemistä?
Onko tässä enää mitään järkeä? Mitä kaikkea ihminen tekee rakkauden eteen? Pitäisikö yrittää parantaa nykyistä suhdetta? Meneekö se aina kuitenkin vaan siihen nalkuttamiseen ja pihtaamiseen? Löytyykö onni vaihtamalla? Luin tältä palstalta että monen mielestä ei, mutta jotkut sanoo että löytyy. Haluaisin vain olla onnellinen... 5 vuotta on pitkä aika heittää romukoppaan.
Ja miten pystyn elämään sen kanssa, että murtaisin toisen sydämmen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuskinpa kannattaa haihatella jostakin maapallon toisella puolella asuvasta. Niitä ohimeneviä hastuksia tulee ja menee - myös parisuhteessa. Vaikka se nyt tuntuukin, että olet korviasi myöten rakastunut, niin tuskinpa olet. Tuntuuhan se jokaisella varmasti, että tämä on nyt jotakin elämää suurempaa, mutta aikuisen ihmisen pitäisi kuitenkin pitää järki päässä ja tajuta se, että ne perhoset vatsassa eivät ole sama asia kuin rakastuminen.
Arki tulee tottakai vastaan pitkässä suhteessa, mutta se tuskin on syy heivata se vanha suhde mäkeen. Siihen arkisuuteenkin kun saa takaisin sen kipinän, jos vain lakkaa pitämästä toista itsestäänselvyytenä.
Niin ja maailman vanhin keino, puhuminen. Välillä kun meinaa vähän tuntua siltä, että kukaan ei pidä suhteen tilasta keskustelemista vaihtoehtona ollenkaan, vaan sen sijaan itketään netissä tai etsitään uusi.
"Meneekö se aina kuitenkin vaan siihen nalkuttamiseen ja pihtaamiseen?"
Ei mene. Se on myös sinunkin tehtäväsi pitää siitä huoli. Harva nainen (tai mies) syyttä nalkuttaa ja pihtaa, kyllä sitä vikaa on yhtälailla myös siinä nalkutuksen kohteena olevassa osapuolessa.
Mutta oma toki on valintasi. Vaihtamalla tuskin paranee, se ei-niin-hohdokas arki on väistämättä aina edessä.
Kuten edellinen tuossa jo hyvin tiivisti KESKUSTELKAA!! Ilmeisesti emäntäsi elelee tyytyväisenä ja sinä kituutat puutteessa? Tuttu juttu, sitä se on mutta ei asiat parane puhumatta/vaihtamalla. Arki koittaa jokaisessa suhteessa ja varmasti ruoho alkaa vihertämään muualla. Totuus siitä vihreydestä on toisenlainen. Hetken helpotuksen voi saada vaihtamalla=> alkuhuuman sexiä,fiilikisä tms.
Houkuttaako sua oikeasti nuo Jenkit ja dollarit? Nainen olisi mukava lisä ja houkutin?
Ota ittees niskasta kiinni ja muista, että parisuhde ei aina ole helppoa ja se on teidän yheinen juttu. Kerro mitä fiiliksiä sulla on ja mikä mättää. Helppoa se ei ole ja varmasti sattuu suhun/häneen/molempiin ja hyvä niin! Jos ei satu niin jotain jossain pahasti vialla.
Keskusteluista riippuen kannattaa pitää mielessä, että jos ei tule yhdessä asiohin selkoa niin parisuhdeneuvontaa yms. on saatavilla.
Onhan noissa jutuissanne perää. Mutta tosiasia on että olen lopen kyllästynyt tähän elämään täällä Suomessa. Haluaisin uuden alun jossain muualla, mahdollisimman kaukana. Harmi vaan että on vielä opiskelu hieman kesken. Jos ei olisi, niin se helpottaisi jo huomattavasti asioita. En tiedä mikä siellä jenkkilässä viehättää, mutta joku sinne vetää. Parhaillaan ei taida kyllä olla paras hetki muuttaa sinne. Ehkä menenkin kesäksi töihin sinne, tapaamaan naista ja katsoa miten se menee... Tää elämä on niin pirun vaikeaa! :|
Voisiko olla niin, että koska yleensäkin kaipaat elämänmuutosta etsit rakastumisen tunteen helpottaaksesi lähtöäsi?
Ole reilu ja tee rehellisesti lähtösi jotta voit häpeilemättä myöhemmin muistella ratkaisujasi.
Suoraan eroaminen voi tuntua vaikeammalta, mutta antaa kumppanillesi kuitenkin paremman mielen kuin petetyksi tuleminen.
Hänelle jään reilumpu kuva vastakkaisesta sukupuolesta ja on helpompi alun jälkeen jatkaa omaa elämäänsä.
Voi sitä rakastua ihan elämänmuutoksia etsimättäkin. Ne "syyt" rakastumiselle on kyllä täsmälleen samat varatuilla kuin sinkuillakin. Yleensä sille ei juuri löydy mitään syytä eikä selitystä. Se vain yllättää.
Kaikessa on riskinsä. Olen tähän asti elänyt elämää säästöliekillä. Alistunut tossun alle, elänyt oikeastaan sitä elämää mitä mun on haluttu elää. On kyllä hyvä pointti, että elämänmuutokseeni etsin helpotusta rakastumisesta... Se tekee asioista jotenkin helpompaa, voi perustella asioita sillä... tai miten sen nyt sitten näkee. Ottaisin kyllä helvetin ison riskin jos päättäisin sinne lähteä. Mielummnin eläisin sitten huonossa parisuhteessa kuin yksin. Jos hommat ei sujuisikaan tuolla rapakon tuollapuolen, niin olisin menettänyt kaiken. Mutta haluaisin kerrankin elää. En halua vanhana muistella, että mitä kaikkea MEINASIN tehdä, mutta en tehnytkään...
Sun juttusi kun luki, niin siinä tuli hyvin selvästi ihmisten pinnallisuus. Jos et pysty kunnon suhteeseen täällä Suomessa, niin tuskin se suhde onnistuu ulkomaillakaan. Arki tulee joka tapauksessa vastaan ellei elä jonkinlaisessa järjestetyssä erikoiseessa suhteessa kuten esim. kaukosuhteessa. mutta toisaalta taas ymmärrän sinua, jos ja kun olet nuori, niin sitä haluaa kokeilla muutakin.
Itse nuoruudessani olin melkein joutua naimissiin, mutta tajusin, että en halua elää saman ihmisen kanssa, jonka olen tavannut 19- vuotiaana ja sitä ennen ei mitään suhteita. Ero tuli tämän miehen kanssa ja tapasin toisen kaverin, mutta eihän sekään kestänyt kun minä asuin Kuopiossa ja se Joensuussa. Se oli sitä nuoruuden haikailua ja sekoilua, mutta nyt vanhempana tajuaa, että liike oli oikein.
Näin vanhempana daamina en lähtisi enää vaihtamaan kumppania. Ihmisen läheisyys ja jokapaäiväiset asiat pitävät yllä suhdetta, vaikka päivät eivät olekkaan aina ruusuisia. Elämä opettaa ja kasvattaa ja mikä parhainta hyvässä ihmissuhteessa ikäänkuin saavuttaa jotain itselleen ja kehittyy ihmisenä. Kannaattaa kunnelaa itseään ja sydäntään. Ainahan sitä ei tajua omaa parastaan eikä toisenkään, vaan elämä opitaan virheiden kautta.
Työskennellessäni vanhainkodilla musiikkiterapeuttina tein sen havainnon että kukaan ei vanhana sure tekemisiään. Kaikki tuntuivat katuvan tekemättä jättämisiään.
Ottaisit todellakin helvetinmoisen riskin lähtiessäsi. Toisaalta: Mieluummin yksin kuin pihtaavam naisen kanssa.
Eikö siellä rapakon takana olisi mahdollista piipahtaa vähän katselemassa miten sielläpäin oikein elellään? On tosi iso riski vain hyökätä ensimäiseen lenskariin ja odottaa että kyllä tämä tästä...
Oletko pystynyt puhumaan kumppanillesi toiveistasi ja suunnitelmistasi? Yritä edes.
Jokuhan tutkimus se sanoi, että "rakastuminen" katoaa 3 vuoden ja 6 kuukauden päästä. Hah hah.
Siis kun lähdet niin tiedä tämä.
Mutta jos ei ole vielä valmis sitoutumaan myös sen ensi huuman jälkeiseen elämään ja opetella todellista rakastamista kannattaa seikkailla jotta ei vanhana kaduta.
itse kannatan rehellisyyttä ja reiluutta jotta kenenkään ei satu. Ennen petosta eroa reilusti ja tee hyvällä omallatunnolla seikkailusi.
Onhan se mukava haaveilla Jenkkilään pysyvästi menosta. Fakta kuitenkin on että ellei naisesi lupaudu ja mene naimisiin kanssasi, siis oikein realistisesti - ei vain paperilla- sinun asumisesi Jenkeissä onkin vain haave.
Siellä on työttömyyttä jo tarpeeksi omasta takaa ja lisää tulossa. Sinulla ei ole mitään sellaista ammattia jota ei jenkkiläinen pysty tekemään. Onko sinulla tarpeeksi dollareita (siin todella paljon) pystyäksesi todistamaan viranomaisille että olet tuottava jäsen jenkkiyhdyskuntaa?
Ainahan haaveita voi ja pitääkin olla. Täytyy kuitenkin pitää realismi mielessä.
En kyllä pysty tuota ihan suoralta kädeltä uskomaan, etteikö insinöörillä olisi töitä jenkkilässä? Varmasti heilläkin on samaa työtä tekeviä, mutta kyllä silti luulisin pohjoismaisen ammattitaidon olevan korkeassa asemassa siellä. Mutta pitääpä ottaa hieman asioista selvää oletko oikeassa..
Aikaisemmassa viestissäsi opinnot olivat kesken ja suunnittelit "kesätöitä". Nyt oletkin jo insinööri.
Jos olet tosissasi, niin lopeta haaveilu ja ota selvää maahanmuuttolaeista. Pohjoismainen tutkinto ei siellä päin sano välttämättä mitään työnantajalle, ja jos sanoisikin, miksi työnantaja kutsuisi suomalaisen opistoinsinööri -dropoutin tuosta noin asiantuntijatehtäviin. kun samoihin hommiin on tyrkyllä intialaisia matematiikkaneroja. Toisaalta kai jotkut lupaavat mennä naimisiinkin jonkin nettituttavuuden perusteella...
Tuntuu, että olet saanut päähäsi jonkun romantisoidun Amerikka-unelman joka muuttaa kaiken tylsän ja ikävän. Itsekin nuorempana paljon reissanneena ja myös USA:ssa asuneena on pakko huomauttaa, että se sama peilikuva sielläkin odottaa.
Hieman pisti silmään myös tuo toteamuksesi, että mieluummin kuitenkin olet nykyisessä liitossasi kuin yksin. Oletko tullut ajatelleeksi, kuinka yksinäistä elämä ulkomailla varsinkin aluksi on, siinäkin tapauksessa, että tytön ihastus kestää. Hänellä on perheensä ja ystävänsä, työnsä ja elämänsä. Sinulle jo kieli on haaste, ellet ole aikaisemmin asunut englanninkielisessä maassa.
Aina kannattaa yrittää, mutta maitojunaan kannattaa varautua.
Täytyy myöntää että viestisi pisti hymyilemään ;) Siinä vaiheessa kun jenkkilään muuttaisin niin olisin valmis insinööri, vielä en ole. Ja kieli ei ole ongelma minulle. Sanotaan, että kyllä tämän aiheen käsitteleminen täällä pistää miettimään koko asiaa. Pitää selvittää faktoja vähän paremmin, ennenkuin hötkyilee. Pahimmassa tapauksessa menetän kaiken täällä, sekä rapakon takana. Se ei olisi kivaa alkuunkaan...
Ja ei se elämä yhtään sen yksinäisempää olisi kuin täällä Suomessakaan, mutta eipä tarvitsisi teeskennellä kenellekkään. Ja kyllä, olen huono ihminen! Voin ihan suoraan myöntää sen. USA unelma on elänyt mielessäni jo monta vuotta... jos käy niin että nykyinen suhteeni kuitenkin jatkuu niin luultavasti koitan sitten saada avopuolisoni suostuteltua sinne. Mutta sitä ei tiedä miten tässä käy. Yritän nyt olla tekemättä mitään hätiköityä ja miettiä asioita...
... että olet miettinyt asiaa realistiseltakin kannalta. On totta, että mikäli Amerikka ei onnistu, joudut aika lailla tyhjän päälle. Toisaalta nuorena sekään ei ole maailmanloppu, varsinkaan, jos elämä tuntuu jo valmiiksi epätyydyttävältä.
Mikä sinua kiehtoo juuri Amerikassa? Siis jos tämä tyttö lasketaan pois. Elintaso, kulttuuri, yhteiskunta? Oikeasti se on nimittäin aika erilainen maa kuin elokuvissa.
Euroopassa on aika monta mielenkiintoista maata, joissa saa oleskella ja tehdä töitä menemättä naimisiin paikallisen kanssa tai kulkematta hyvin tiukkojen vaatimuksien läpi. Ja jos etsit maata, jossa "ei tarvitse teeskennellä kenellekään", en ole varma, täyttääkö USA tuon vaatimuksen parhaiten.
Toisaalta unelmat ovat unelmia, eikä niitä tarvitse selitellä. Uteliaisuuttani kyselen, koska itsekin olen tuntenut kaukokaipuuta Atlantin taakse ja siellä asunutkin.
"Pahimmassa tapauksessa menetän kaiken täällä, sekä rapakon takana. Se ei olisi kivaa alkuunkaan... "
Ja tuolla tarkoitat mitä? Käsitin ainakin, että tarkoitit naisia. Amerikassa sitä uutta naista ja Suomessa nykyistä avokkiasi. Joo se ei tosiaankaan olisi kivaa menettää molempia, sinun kannaltasi. Rehellisempää avokkiasi kohtaan olisi tehdä ratkaisu erosta ennen lähtöä, eikä jättää tänne odottelemaan kun herra testaa Amerikkaa.
mitä hait aloituksellasi.
Mutta kun luin koko ketjun, niin huomasin sun hakevan vaan hyväksyntää omalle kannallesi.
Sulla on jo valmis suunnitelma ja vastaus jokaiselle kommentoijalle..
Sä "rakastut" ja se tekee sun omista päämääristä tärkeimmät?
Miksi muutit nykyisesi kanssa yhteen?
Miksi rakastuit häneen?
Vai rakastuitko?
Jos et, niin miksi IHMEESSÄ muutit hänen kanssaan yhteen?
Oot elänyt elämää, jota muut on halunnu sun elävän??
voi äitee................ Sulla ei ole ollut selkärankaa tähänkään asti, joten en usko sulla olevan niin paljon munaa että selvittäisit ENSIN asian AIKUISMAISESTI avopuolisosi kanssa--
ja sitten vasta jatkaisit unelmiesi tavoittelua.
Joillekin ei vaan mikään riitä.
Olet miettinyt pitkään suhteen tulevaisuutta. Entä oletko keskustellut asiasta? Avovaimokin varmaan tajuaa et joku on vialla, mut ei välttämättä tiedä että mikä. Ei voi tietää ahdistaako toista työ, opiskelut vai parisuhde ellei se sano mitään. Tää on ehkä inhasti sanottu mut et varmaan ole tärkein asia avokkisi elämässä ei hänen maailmansa siihen kaadu vaikka eroaisitte. Vähän se kirpaisee, mutta enemmän kirpaisee se ettei toinen viitsi sanoa mistä kenkä puristaa.