kertokaahan te, jotka ovat harrastaneet nettideittaulua paljon. Missä vaiheessa olette nähneet kiinostavan ihmisen livenä? Minkälainen paikka kannattaa valita, menettekö yksin, vai otatteko esim kaverin tarkkailijaksi? Mietin sitä, että jos on vaikka kertonut luottamuksellisia asioita, ja toinen onkin vaikka joku tuttu.
nettideittailusta
--------------
5553
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suosittelen melko nopeaa tapaamista, sillä lailla neutraalilta pohjalta. Kaverina. Eli ei vaateita suuntaan eikä toiseen.
Toisen ulkoinen olemus ja olemisen tapa ovat kuitenkin todella tärkeitä.
Olen tavannut kahviloissa, eli tämä on näitä Suomen "isoja" kaupunkeja. Sopivan vilkas ja iso paikka - saa olla rauhassa, mutta on julkisessa paikassa.
En ole tuttuun törmännyt treffeillä.
Joidenkin kanssa kuvat vaihdettu ennen treffejä, ei kaikkien kanssa. Pari tehnyt oharia. Mä en.
En tosin tiedä, olenko harrastanut paljon, mutta jonkun verran kuitenkin.
Tapaamisen ajankohta vähän riippuu. Jonkun olen tavannut aika piankin, jonkun kanssa kirjoitellut pidempään. Kyllä se sopiva hetki on aina tullut yhdessä soviteltua.
Mä lähden mielelläni ekalla tapaamisella kävelylle. En mihinkään umpikorpeen, vaan tuohon tutulle maisemareitille. Kahvila on toinen ihan yhtä toimiva vaihtoehto. Tai sitten yhdistelmä, ensin kävelylle ja sitten kahvilaan. Julkiselle paikalle kuitenkin, ja niin, että päähuomio voi olla juttelemisessa. Ei kyllä tulisi mieleenkään ottaa kaveria mukaan...
Kirjoittelemalla saa kyllä aika hyvän käsityksen siitä, voiko se toinen olla joku ennalta tuttu. Kaverin tuttu osuu isossakin kaupungissa yllättävän helposti. Luottamuksellisia asioita kerron kyllä vasta sitten, kun on tavattu ja sitä luottamustakin alkaa olla ihan oikeasti.
No enpä tiiä, mikä on paljon, mutta joillakin treffeillä oon ollut...Ihan vaan kahvin tai oluen/siiderin merkeissä nähty ja juteltu, ei siinä sen kummempaa tarvitse :) Yleensä siinä viikon tai kahden jälkeen on alettu sopia tapaamisesta, ja onkin kiva, että ensin voi tutustua kirjoittelemalla.
En kyllä ottais kaveria mukaan, koska en haluais että mun seuralaisella olis joku esiliina mukana :D
Joku julkinen paikka on hyvä, kahvila tai muu, jossa voi istuskella. Ei nyt ehkä mitään yökerhoa tai muuta meluisaa paikkaa, jossei nyt heti halua istua lähemmäs jotta kuulisi toisen puheet :)
Ja mielestäni on kiva saada ihmiseltä valokuva ennen kuin tapaa hänet...jos joku ei millään halua lähettää kuvaansa, niin sekin alkaa epäilyttää.
Olen tavannut nettideittejä noin kuukauden päästä viestailun aloittamisesta. Toisten kanssa olen ehtinyt useammankin meilin kirjoittaa ja tutustua ajatuksiin. Muutamien kanssa taas parin viikon jälkeen on nähty. Meilien perusteella ehtii muodostua tietty kuva ihmisestä ja monesti omassa päässään muodostaa tavallaan haluamansa kuvan. Se olemus on kuitenkin tärkeää. Meilit eivät aina vastaa todellisuutta, toiset ovat hyviä kirjoittamaan ja toiset eivät osaa tuoda itseänsä esiin kirjallisesti. Siki suosittelen tapaamista suht pian.
Paikaksi kannattaa valita vaikka kahvila, jossa pystyy rauhassa puhumaan. Ekalla kertaa kannattaa ehdottomasti tavata julkisella paikalla, ei kenenkään kotona.
Netissä ei tuntemattomalle välttämättä kannata paljastaa luottamuksellisia asioita. Voipi kertoa itsestään, mutta minä jättäisin luottamukselliset ja arat asiat tulevaisuuteen. Muutenkin pystyn kertomaan henkilökohtaisia asioita vasta kun tunnen paremmin toisen ja pystyn luottamaan.
Kavereita en ottaisi tarkkailijaksi. Mitä ihmettä kaverilla siellä tekee?! Itse kokisin sellaisen miehen joko nössöksi, tai epämiellyttäväksi. Tuskin olisi kovin tosissaankaan tapaamassa kun kaverit pitää raahata joka paikkaan. Onko omia mielipiteitäkään. Jne.
Olen monen vuoden aikana tavannut sokkotreffeillä montakin miestä. Joistakin tapaamisista on muodostunut kuukausien suhde, jotka kuitenkin päättyneet. Useimmat treffit ovat olleet "ihan ok", mutta jommankumman tai molempien puolesta kemia on puuttunut, ei ole synkannut niin, että toista(kaan) kertaa olisi haluttu tavata.
Tapaamisia on ollut ulkona (puisto/muu julkinen ulkoilualue), kahvilla, joskus oluella, kerranpari jopa päivällisellä ravintolassa. Noista päivällisjutuista sen verran vinkkinä, että molemmilla kerroilla oli melko vaivautunutta, kun ainakin itse totesin heti miehen nähtyäni, etten ole hänestä kiinnostunut "siinä mielessä" eli seurustelusuhdetta ajatellen. Siinä sitten minuutit kuluivat suhteellisen hitaaseen tahtiin, kun odotin vain, että saamme ruokailtua ja keskustelimme väkinäisen oloisesti. Siis ekat treffit saavat mieluiten olla "kevyet" eli juuri kävelyä, kahvilla tms. EI mitään etukäteen sovittua pitkää kaavaa elokuvineen, illallisineet jne. Koska ethän voi tietää, miten teillä synkkaa. Se nettikirjoittelu kun on eri asia kuin live-elämä!
Mutta rohkaisuksi ja esimerkkinä kerron tämän hetkisestä tilanteestani. Luin läpi miehen profiilin lauantai-iltana. Hän luki omani ja laittoi aloitusviestin. Vastasin siihen. Hänen profiilinsa oli lähes tyhjä, joten hän avautui sitten vasta meilailun kautta kertomalla itsestään. Meillä sujui juttu aivan tajuttoman kivasti, huumoria, vakavaa, kaikenlaista kirjoittelimme. Siinä meni koko lauantai-ilta aina lähes aamuneljään asti! Niin hienolta tuntui odottaa toisen viestiä ja vastailla taas.
Seuraavana päivänä eli sunnuntaina meilasimme muutaman viestin päivällä. Mies soitti iltapäivällä ja illalla tapasimme. Teimme kävelylenkin, ajelimme ja kävimme hänen mökillään. Kaiken tuon tein, koska luotin häneen. Jos en olisi luottanut, tuskin ainakaan minnekään mökille olisin lähtenyt. Mutta näin aikuisena (40 ), tietää jo, kuka on perusluotettava asiallinen ihminen ja kuka ei.
Viihdyimme todella hyvin keskenämme ja sitä kemiaa oli ja on edelleen! Nyt tapaamisesta on kulunut reilut 3 viikkoa ja tuona aikana olemme nähneet lähes joka päivä. Tuntuu hienolta, että viihtyminen on molemminpuolista, pystymme puhumaan kaikenlaisesta ja olemme täysin ihastuneita toisiimme!
Tämä on niin hienoa vuosien etsiskelyn jälkeen. Kolahdus vihdoinkin! :)
Onnea, tervettä varovaisuutta ja ennakkoluulottomuutta nettideittailuusi! Ennakkoluulottomuutta siksikin,että niukasti/huonosti kirjoittava ihminen voi olla kuitenkin sellainen, joka sopii juuri sinulle. Pelkästään tekstin tuottamiseen ei ehkä aina kannata tuijottaa.