Mitä mies

Olen kirjoitellut ja soitellut erään treffipalstan miehen kanssa jo syksystä saakka. Hän oli silloin erittäin puhelias, ja tekstailikin paljon. No, näimme viime viikolla. Kävimme syömässä ja kaikki meni mielestäni ihan hyvin.

Siinä kun teimme lähtöä molemmat suuntiimme, kysyin, että vieläkö nähdään ja hän vastasi, että "nähdään", ja suunniteltiin tapaamista jo tälle viikolle. Hän oli erittäin kiinnostuneen oloinen jne...

Treffien jälkeen onkin sitten ollut suht hiljaista. Oma-aloitteisesti hän ei laita edes viestiä, vastaa kyllä jos jotain kysyn, mutta yleensä vasta tuntien päästä. Olen aistivinani, että häntä ei kuitenkaan kiinnostanut, ja asiasta hänelle mainitsinkin, mutta hän vain sanoi, että kiirettä ei ole mihinkään.

Olenkohan mä totaalisen väärässä, jos olen sitä mieltä, että miestä ei vain voisi vähempää kiinnostaa? Itse olen sellainen ihminen, että jos toinen kiinnostaa, niin tottakai haluun häntä nähdäkin. Tää kyseinen mies vetoaa nyt kaikenlaisiin kiireisiin, ja kertoo, että "jossain välissä nähdään". Pitänee antaa koko asian olla ja antaa herran jatkaa etsimistä, koska roikkumaan en ala, rehellisyyttä vain haluan. Mutta se lienee harvinaista herkkua tänä päivänä.
184744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mies on peluri. Voi olla jopa samainen mies, jonka tapasin ; ikä n 50, kertoo nimekseen W... tai jotain muuta. On oikeasti H....
Harva mies pystyy kertomaan että se oli siinä, ei tämä natsaa....

Äänestä
  • Ei ne kaikki miehet, joilla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan, pelureita ole. Eihän tähän suomenmaahan jää yhtään normaalia tavismiestä jos kaikki ovat komeakasvoisia naistenhurmureita =) :P

    Mun on jälkiviisaasti helppo sanoa, että vaikuttaa kyllä siltä, että miestä ei kiinnosta, tai hän ei tiedä varmaksi kiinnostaako. ja silti on tarpeeksi kohtelias käyttääkseen sitä väärässä paikassa. Ajattelee varmaan, että sinulla on jo tunteita ja niin edelleen...

    Mutta hupsis, onhan siellä tosiaankin se toinenkin ääripää. Mitäs jos se on kiireinen???
    Itse olen ollut yhteydessä suomi24:lta miehen kanssa joka vaikuttaa tosi kiireiseltä, matkustelee paljon ja joutui perumaan tapaamisemme kun myöhästyi lentokoneesta. Vähän olen miettinyt, että matksaako vaivaa, ei sellaisella ihmisellä taida sitä aikaa parisuhteelle riittää ja mä olen jo kokenut yhteen suhteen jossa työ ja raha oli kaikki kaikessa. No thanks!

    Vaikea sitä miestä on saada puhumaan, jos se pakoilee tai kiertelee ja kaartelee. En tunne vielä yhtään naista joka siinä olis onnistunut =)
    Mutta pidän peukkuja sulle että se on sen verran hyvä tyyppi et ilmoittaa jos ei deittailla enää.

    Tsemppii...

    Äänestä

  • sacro.sanct kirjoitti:

    Ei ne kaikki miehet, joilla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan, pelureita ole. Eihän tähän suomenmaahan jää yhtään normaalia tavismiestä jos kaikki ovat komeakasvoisia naistenhurmureita =) :P

    Mun on jälkiviisaasti helppo sanoa, että vaikuttaa kyllä siltä, että miestä ei kiinnosta, tai hän ei tiedä varmaksi kiinnostaako. ja silti on tarpeeksi kohtelias käyttääkseen sitä väärässä paikassa. Ajattelee varmaan, että sinulla on jo tunteita ja niin edelleen...

    Mutta hupsis, onhan siellä tosiaankin se toinenkin ääripää. Mitäs jos se on kiireinen???
    Itse olen ollut yhteydessä suomi24:lta miehen kanssa joka vaikuttaa tosi kiireiseltä, matkustelee paljon ja joutui perumaan tapaamisemme kun myöhästyi lentokoneesta. Vähän olen miettinyt, että matksaako vaivaa, ei sellaisella ihmisellä taida sitä aikaa parisuhteelle riittää ja mä olen jo kokenut yhteen suhteen jossa työ ja raha oli kaikki kaikessa. No thanks!

    Vaikea sitä miestä on saada puhumaan, jos se pakoilee tai kiertelee ja kaartelee. En tunne vielä yhtään naista joka siinä olis onnistunut =)
    Mutta pidän peukkuja sulle että se on sen verran hyvä tyyppi et ilmoittaa jos ei deittailla enää.

    Tsemppii...

    miehistä tai naisista jotka vetoavat ympäripyöreisiin "kiireisiin" eivät halua aloittaa suhdetta. Miksi hiivatissa sitten deittailevat jos ei ole aikaa. Näiden luulisi tyytyvän ainoastaan yhden illan suhteisiin.

    Äänestä

että roikut hänen perässään ja voi esittää tavoittamatonta kun muuten siihen ei ole mahiksia.
Itsetunnon kohotusta vain, näitä on nähty. Minulle kävi vähän samalla tavalla aluksi paitsi tämä ei halunnut tavata. Mies kirjoitteli ihan mukavasti ja esitti oikein kunnon ihmistä. Laittoi valokuvansa sitten ja aiemmin sanoi ettei ulkonäkö ole tärkein. Sain kuvan, ihan ok mutta heti tuli tunne että taitaa oottaa kehuja ja vaikutelma oli muuta mitä kirjoitti. Niitä en laittanut vaan ehdotin tapaamista, kierteli ei käynyt. Olin jo aikaisemmin ilmoittanut ettei minulla ollut omaa kuvaa lähetettäväksi, vaikka ei ulkonäössä varsinaista vikaa ollut(enkä tule koskaan laittamaankaan, kenenkään gallerioihin). Olisinhan sen kuvan toki saanut ja voinut lähettääkin. Numeronsakin laittoi ja pyysi soittamaan, soitin ja käytös vähän outo. No lähdinpä sitten
tanssimaan, laittauduin tietysti kuten tapanani on aina hyvin.
Olin kyllä maininnut missä yleensä käyn, eikös herra paukannut sinne daamin kanssa. Ei tietysti tiennyt minun ulkonäköäni jossa ei todellakaan hävettävää ole. Enpä malttanut olla hiljaa vaan kävin tervehtimässä oikein kädestä pitäen, esitti jotain hämillään olevaa. Sitten vain unohdin koko äijän. Että tälläsiä tapauksia.

Äänestä
  • Mä poistin miehen numeron kännykästä, sähköpostitkin. Numeroa en mistään saa, koska se on salainen, joten en voi häneen itse yhteyttä enää pitää. En välitä leikkiä kissa-hiiri leikkiä ja vaikka aikaa onkin kulunut vähän, olen itse aika kärsimätön luonne enkä jaksa tuollaista joopas eipäs meininkiä.

    Joskus juteltiin tän miehen kanssa siitä, että JOS käy treffeillä siten, että toinen ei kiinnostakaan, niin pitää sanoa se suoraan, mutta jos mies nyt niin ajatteleekin, niin sanotuksi hän ei sitä saa, mut menköön sit menojaan...

    Äänestä

  • taas täällä kirjoitti:

    Mä poistin miehen numeron kännykästä, sähköpostitkin. Numeroa en mistään saa, koska se on salainen, joten en voi häneen itse yhteyttä enää pitää. En välitä leikkiä kissa-hiiri leikkiä ja vaikka aikaa onkin kulunut vähän, olen itse aika kärsimätön luonne enkä jaksa tuollaista joopas eipäs meininkiä.

    tällaisia tapauksia vastaan useampikin, kaikki tavalla tai toisella netin kautta. Yksi tapaus asui suht lähellä minua (eri kaupungissa kyllä) mutta oli niin helvetin kiireinen ja väsynyt koko ajan - silti halusi kuitenkin koko ajan olla yhteyksissä eikä halunnut lopettaa, ja tapaamisesta oli puhetta vähän väliä. Lopulta tavattiin, mukavissa ja rennoissa merkeissä, ja mies sanoi että älä sitten iske ketään miestä sieltä reissusta (olin juuri lähdössä matkalle) ja puhui seuraavasta tapaamisesta, pyysi lähettämään aina välillä viestiä matkalta jne. Lopputulos oli se, että en saanut häneltä melkein kahteen viikkoon vastausta pariin viestiini, ja sen jälkeen vain pari lyhyttä, minkä jälkeen hän ei enää vastannut ollenkaan. Ilman mitään selityksiä hän siis vain lopetti yhteydenpidon.

    Kuinka kehittymätön ja lapsellinen voi aikuinen mies olla?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    se on ikävää, mutta kun on toinen kiikarissa ei helppo kiinnosta. aidosti kiinnostunut kyllä ottaa yhteyttä itse kun malttaa odottaa...

    Äänestä

  • sellastaseon kirjoitti:

    se on ikävää, mutta kun on toinen kiikarissa ei helppo kiinnosta. aidosti kiinnostunut kyllä ottaa yhteyttä itse kun malttaa odottaa...

    tai vaikeasti tavoiteltava, jos toinen kiinnostaa. Miksi pitää kaikki tehdä niin vaikeaksi. Olen mäkin nähnyt näitä pelureita, sanovat, että haluavat nähdä, haluavat tehdä sitä ja tätä yhdessä, mut kas kummaa, aikaa ei sitten olekaan. Oma juttuni on kuten aloittajan. Minun tapauksessa miehen kanssa sovimme, että nähdään tällä viikolla. olen ehdotellut vaikka ja mitä, ja viimeisin vastaus oli, että "menee ensi viikkoon...". Joten se siitä sitten, kuten aloittaja, en mäkään jaksa odotella sitä, milloin herralla aikaa on. Jos on jo tässä vaiheessa näin kiireinen, miten aikaa olisi jatkossakaan?

    Eikä se tee minusta helppoa, jos haluan tavata mukavan ja mielenkiintoisen ihmisen mahdollisimman pian uudelleen. En pidä näistä pelureista, joita tuntuu täällä pörräävän enemmänkin. Puhuvat paljon, mutta teothan ne viime kädessä ratkaisevat.

    Äänestä

  • vaikea.... kirjoitti:

    Jos kerran on (enemmän) kiinnostunut jostain toisesta, miksi sitten antaa vääriä viestejä? Miksi sitten vannottelee ja lupailee yms yms yms. Sellainen ei oo "sellasta se on", vaan se on vastuutonta, itsekästä, typerää ja kehittymätöntä käytöstä.

    On aivan turha roikuttaa toista löysässä hirressä jos ei edes ole aikomusta häntä siitä kaappaista kainaloonsa. Olkaa hyvät ihmiset vastuullisia toisianne kohtaan älkääkä tuhlatko toistenne aikaa. Itse kullakin on parempaakin tekemistä kuin turha odottelu ja ihmettely!

    Äänestä

  • taas täällä kirjoitti:

    Mä poistin miehen numeron kännykästä, sähköpostitkin. Numeroa en mistään saa, koska se on salainen, joten en voi häneen itse yhteyttä enää pitää. En välitä leikkiä kissa-hiiri leikkiä ja vaikka aikaa onkin kulunut vähän, olen itse aika kärsimätön luonne enkä jaksa tuollaista joopas eipäs meininkiä.

    Joskus juteltiin tän miehen kanssa siitä, että JOS käy treffeillä siten, että toinen ei kiinnostakaan, niin pitää sanoa se suoraan, mutta jos mies nyt niin ajatteleekin, niin sanotuksi hän ei sitä saa, mut menköön sit menojaan...

    Oma profiilini on ollut tuolla niin vähän aikaa, että kokemuksen rintaäänellä en voi puhua, mutta mietin, että jos (kun? pessimisti vai realisti:) ) minulle käy vastaavalla tavalla, niin laitan sitten vaan ko. miehelle viestin että olen rivien välistä lukenut että hän ei ole kiinnostunut ja että yhteydenpito joutaa päättyä tähän...

    Tsemppiä!

    Äänestä

Minä myös tapasin mukavanoloisen miehen. Tapasimme muutaman kerran. No sitten miehellä alkoi olla aina työkiireitä vaikka kyselikin itse että koska tavataan. Ja kun ehdotin tapaamisaikaa niin aina tuli jotain kiirettä eikä etukäteen tiennyt mlloin joutuisi lähtemään töihin. No miehellä oli aikaa kyllä roikkua treffipalstalla kun vihreä valo paloi profiilissaan. Mutta ei ollut aikaa vastailla puhelimeen kun soitin. No jonkunlainen suhde siitä lopulta muodostui, mutta mies kävi aina työmatkoilla toisella puolella suomea. Lopulta paljastui, että toista naistahan siellä kävi tapailemassa. Olisi sitten kyllä lopulta halunnut jatkaa minun kanssani mieluummin kuin sen toisen, mutta kun ei ajoissa tiennyt mitä tahtoi ja osoittautui petolliseksi ja valehteli menemisistään, niin en huolinut häntä enään. Ja toinenkin kiireinen osui kohdalleni, vetkutteli aina tapaamisen järjestelyä, jotain muuta tuli aina tilalle.

Itse olen sanonut eräälle miehelle, että menee vain tapaamaan toista, kun itse en ollut kiinnostunut. Mielestäni se oli reilua, mies ei tosiaan lainkaan sytyttänyt.

Äänestä
  • ovat niin naiset kuin miehetkin,
    toki eihän se tapaaminen aina onnistu ihan oikeastikkaan työesteiden sun muiden menojen vuoksi,
    vaan useasti halutaan vaan tapailla muitakin ja eikä niin olla kovin kiinnostuneita, onhan se hyvä pitää "varastossa" seuraa, jos sitä ns. "parenpaa" seuralaista ei satu kohdalle sattumaankaan,
    raadollista ehkä, mutta näin se vaan tuntuu menevän, puolin ja toisin,
    väittäisin kuitenkin, että jos molemmat todella viihtyvät toistensa seurassa, niin kyllä sitä yhteistä aikaa alkaa varmasti löytymään,

    Äänestä

Kannattaa olla varovainen ja varautunut palstan miehiin, koska varattuja huijareita on paljon liikkeellä.

Yksi tuntemani mies piti kuvallista deitti ilmoitusta vaikka seurusteli.. Silti tapaili sekä soitteli muille "ehdokkaille", piti vain huvia sillä aikaa kun naisystävällä oli lapsi viikonloppuna eikä täten voinut lähteä mukaan rientoihin....

Äänestä
  • enemmän. Itsetunto-ongelmaisia, varattuja, sitoutumiskammoisia ja muita kriisikimppuja niin miehiä kuin naisia sivustolla.
    Mutta ei haittaa, tiedän itse olevani tavoittelemisenarvoinen, täysissä järjissä ja mukavan näköinen. Vertaiseni mies on täällä jossakin ja ehkä tapaamme.

    Äänestä

  • rehellinen ja vapaa kirjoitti:

    enemmän. Itsetunto-ongelmaisia, varattuja, sitoutumiskammoisia ja muita kriisikimppuja niin miehiä kuin naisia sivustolla.
    Mutta ei haittaa, tiedän itse olevani tavoittelemisenarvoinen, täysissä järjissä ja mukavan näköinen. Vertaiseni mies on täällä jossakin ja ehkä tapaamme.

    täältä löytyy myös positiivisesti ajattelevia ihmisiä, eikä pelkästään katkeroituneita, muutamiin ehkäpä jotenkin huonoihin treffehin pettyneitä ihmisiä.
    Suurin osa seuran hakijoista varmasti ihan aitoja ja mukavia ihmisiä.
    Valittajat vaan aina useammin on äänessä, kuin sitä oikeaa seuraa löytäneet.
    Ei vaan kannanta masentua ihan pienistä, hakea vaan, eikä ottaa turhan vakavasti ennenkuin on vähän paremmin toiseen tutustunut.
    Tsemppiä vaan kaikille.

    Äänestä

  • homma, että kirjoitti:

    että parempi niin, jotta miehen/naisen huonot puolet paljastuu jo alussa, ennenkuin on toiseen tutustunut paremmin. Onhan noita nähty, ja kun lukee näitä tarinoita, ei voin kuin ihmetellä miten samantapaisia juttuja voi ollakaan. Itselläni oli eräs mies "kuvioissa", oululainen sellainen ja paljastui todellakin feikkipelleksi, mut meitä on joka lähtöön.

    Äänestä

  • Joku uskaltaa pitää kuvallista profiilia netissä, vaikka seurustelee. Ihmettelen suuresti kuinka tällaiset suhteet kestävät kun nettiä käyttää lähes kaikki alle 50 vuotiaat seuranhakijat. Paljastumisen riski on suuri kumppanille, jopa todennäköinen

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    että parempi niin, jotta miehen/naisen huonot puolet paljastuu jo alussa, ennenkuin on toiseen tutustunut paremmin. Onhan noita nähty, ja kun lukee näitä tarinoita, ei voin kuin ihmetellä miten samantapaisia juttuja voi ollakaan. Itselläni oli eräs mies "kuvioissa", oululainen sellainen ja paljastui todellakin feikkipelleksi, mut meitä on joka lähtöön.

    elikkä yks aktiivine feikki kerkee pilata monen päivän.

    Ja yleensä valituksia on kahdenlaisia. Sekä miehil et naisil.

    Joku ettii pikaseksii ja pettyy ku toinen suunnittellee seurustelluu. Taikka toisin päin.

    Ja sit tietty, jos sattuu hiukka epätarkka olemaa se profiilin kuvaus, saattaa olla vaikeeta jatkaa. Vaikkapa sattuu kokonaan vastakohtaset tiedot olemaan mitä todellisessa elämssä.

    Ja ei kaikki natsaa ees lievenä. Mul ainaki 20 v jäläkeen havaittii et ei mahuta saman katon alle.

    Mut sen ny jokainen ymmärtää et ei töissäkäyvee miestä kannata trefata, ei niil o aikaa naisel. Tällanen työtön on hyvä, sil ei o muita menoja.

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

haluaa?? kirjoitti:

Olen kirjoitellut ja soitellut erään treffipalstan miehen kanssa jo syksystä saakka. Hän oli silloin erittäin puhelias, ja tekstailikin paljon. No, näimme viime viikolla. Kävimme syömässä ja kaikki meni mielestäni ihan hyvin.

Siinä kun teimme lähtöä molemmat suuntiimme, kysyin, että vieläkö nähdään ja hän vastasi, että "nähdään", ja suunniteltiin tapaamista jo tälle viikolle. Hän oli erittäin kiinnostuneen oloinen jne...

Treffien jälkeen onkin sitten ollut suht hiljaista. Oma-aloitteisesti hän ei laita edes viestiä, vastaa kyllä jos jotain kysyn, mutta yleensä vasta tuntien päästä. Olen aistivinani, että häntä ei kuitenkaan kiinnostanut, ja asiasta hänelle mainitsinkin, mutta hän vain sanoi, että kiirettä ei ole mihinkään.

Olenkohan mä totaalisen väärässä, jos olen sitä mieltä, että miestä ei vain voisi vähempää kiinnostaa? Itse olen sellainen ihminen, että jos toinen kiinnostaa, niin tottakai haluun häntä nähdäkin. Tää kyseinen mies vetoaa nyt kaikenlaisiin kiireisiin, ja kertoo, että "jossain välissä nähdään". Pitänee antaa koko asian olla ja antaa herran jatkaa etsimistä, koska roikkumaan en ala, rehellisyyttä vain haluan. Mutta se lienee harvinaista herkkua tänä päivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu