Mielenkiinnolla odotan viisaita vastauksia... Olen ollut naimisissa 12 v, kolme lasta. Mies sairaalloisen mustasukkainen ja henkisesti väkivaltainen. Menimme terapiaan, vuosia jo ehdinkin siitä puhumaan. Ongelmani on, pitäisikö mieheni tietää että minua on lapsena käytetty hyväksi? Kääntyykö sekin minua vastaan, pystyykö aviomieheni kaltainen sellaista käsittelemään? Olen vaiennut siitä 18 v. Ero tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta kuin ikuinen leimaantuminen huoraksi (joksi hän minua jo nyt kutsuu)Lasten vuoksi olen jatkanut tätä avioliittoa, kunnes syksyllä tapasin toisen miehen ja silmät aukenivat. Elämä voisi olla toisenlaistakin! En lähtenyt suhteeseen, mieheni mielestä olen kuitenkin pettänyt häntä. Ajatuksissa kyllä, teoissa en.
Itseaiheutettua?
Nuda veritas
5786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En nyt tiedä, onko vastaukseni erityisen viisas... Mutta mielestäni teillä on kaksi ongelmaa. Toinen on sinun, eli lapsuudenaikaiset asiat. Oletko koskaan päässyt puhumaan esim. psykologin kanssa niistä? Oletko päässyt käsittelemään sen, mitä olet joutunut kokemaan? Minusta sinun pitäisi itsesi vuoksi huolehtia ainakin tästä asiasta. Hankkiutua terapiaan, jossa voisit käsitellä menneet asiat. Samalla saisit puhuttua miehesi tilanteesta ja saisit perspektiiviä siihen, voiko sairaalloisen mustasukkainen ihminen muuttua.
Toinen ongelmanne, se akuutti, on miehen puolella. Sinä et voi hänen henkisiä ongelmiaan ratkaista, sillä niistä sairaalloisessa mustasukkaisuudessa ja henkisessä väkivallassa on kyse. En usko edes pariterapian mahdollisuuksiin, ellei mies puolestaan pääse/kykene pohtimaan omia ongelmiaan myös pelkästään itsensä kannalta.
Kovasti suosittelisin, että hakeutuisit pikimmiten itseksesi terapiaan joka tapauksessa. Ja kysyisit siellä, miten sinun kannattaa toimia lapsuuden traumojen kanssa, kertoa miehelle vai ei. Täältä saat enemmän tai vähemmän kummallisia vastauksia, mutta et mitään käsitystä siitä, onko kommentoijalla jotain ammatillista tietämystä sairaalloisen mustasukkaisesti toimivan mielen koukeroista. Ainakaan itselläni ei ole, enkä uskaltaisi sanoa sinulle, että "kerro" tai "älä kerro". Muista pitää huolta itsestäsi, koska jokainen on vastuussa ensisijaisesti itsestään!
minäkin näkisin, että ero olisi tapauksessasi paras vaihtoehto, kaikkien kannalta. Lapsetkin kärsivät, jos isä nimittelee äitiä, on sairaalloisen mustasukkainen ja henkisesti väkivaltainen. Kodin ilmapiiri on kaikkea muuta kuin kohdallaan.
Mielestäni sinun pitäisi avautua ammattiauttajalle tuosta hyväksikäytöstä. Kaikkein viimeiseksi miehellesi.
Sinuna en kertoisi. Luulen että huorittelisi sinua siitäkin, ja se taas söisi sinua, hyväksikäyttö on tarpeeksi kamalaa ilman sitäkin että miehesi alkaisi jopa syyllistämään sinua siitä. Hän voisi laittaa jopa kaikki ongelmanne, jopa oman käytöksensä sen piiriin että sinä olisitkin se "sairas" ja ongelmainen eikä hän. Meillä aina miehen alko-ongelma kääntyi siihen että ongelmat ovatkin minussa ja minun lapsuudessani. Miehessä ei ollut vikaa.
Itse erosin alkoholistista vuosi sitten. En suosittelisi heti rankan suhteen jälkeen hyppäämään uuteen suhteeseen. Ihastukset menee ohi. Ja huonon kohtelun jälkeen helposti ihastuu ensimmäiseen joka sanoo jotain ystävällistä. Miehiä kyllä riittää myöhemminkin. Olen hoitanut itseäni tämän vuoden ja nauttinut omasta ajasta ja vapaudesta ilman jatkuvaa henkistä stressiä ja pelkoa.
Ero oli raskas, mutta vielä raskaampaa oli olla alkoholistin ja henkisesti väkivaltaisen kanssa.
Mies on muutes uuden kumppaninsa kanssa raitistunut ja pyytelee kovasti anteeksi käytöstään. Ero oli siis oikea ratkaisu myös hänelle vaikka ei suostunut eroon ja minun piti "karata" kotoa.
Olen ihan samaa mieltä kuin Johanna. En ymmärrä miksi "lasten vuoksi" pitäisi sietää huorittelua ja henkistä väkivaltaa. Päinvastoin huorittelijasta pitäisi päästä eroon, sekä itsesi että myös lastesi parhaaksi.
Äläkä nyt ainakaan kerro huorittelijalle omia muutenkin kipeitä asioitasi, siitä ei tule kuin lisää murhetta.
Itse en aivan heti ala kenellekään suosittelemaan eroa, mutta tämän jutun minäkin olen kokenut omakohtaisesti.
Seukkasin vakavasti vuosia ja tarkoituksena oli tietty mennä naimisiin ja perustaa perhe.
Juttu lykkääntyi ja lykkääntyi, kunnes väsyin koko hommaan.
Mustasukkaisuudesta ei ainakaan minun tietääkseni ole kukaan parantunut, vaan päinvastoin, se pahenee ja pahenee.
Jos kerrot miehellesi hyväksikäytöstä, niin kuvitteletko mustasukkaisuuden vähenevän?!
Uskallan hyvin vahvasti epäillä!
Mustasukkaisenkin kanssa voi toki elää, mutta säännöt ovat ankarat!
Minä en vain jaksanut.
Olen mies ja meillä mustasukkainen oli silloinen tyttöystävä, mutta en usko mustasukkaisuudella olevan isoja eroja miehen ja naisen välillä.
Periytyvääkin se valitettavasti on.
Pitäisikö sinun viedä myös lapset ennaltaehkäisevään terapiaan?
Siihen ei taida löytyä ammattitaitoa monelta?
Toivon hartaasti, että lapsesi ovat säästyneet tältä geeniltä!