Tässä hieman kahden kulttuurin suhteesta itänyttä subjektiivista pohdintaa.
Voiko sellainen kahden kulttuurin liitto toimia, jossa puolisoiden välinen kulttuurinen 'etäisyys' suuri? Mielestäni se on vaikeaa, mahdollista, mutta tavattoman vaikeaa. Itse olen havainnut kookospähkinä/jugurttirusina-ilmiön; pintapuolisesti hyväksytään toisen erilaisuus, koetaan se hyväksi, mutta kuitenkin odotetaan toisen omaavan samat arvot kuin itse.
Ongelmia tuo myös olosuhteet. Ulkomaalainen puoliso tekee töitä ja/tai opiskelee niin paljon, ettei yhteistä aikaa ole. Hänen kokemastaan syrjinnästä/rasismista tuntema kiukku ja ahdistus saattaa kulkeutua myös suhteeseen, syntyy 'you people'-ilmiö. Tämä voi toimia myös toisin päin, suomalaisen osapuolen syyttäessä ulkomaalaista puolisoa kaikista hänen etnisen ryhmänsä/uskontokuntansa synneistä.
Ryhtyessä suhteeseen ihmisen kanssa, joka on hyvin erilaisesta kulttuurista, suotavaa olisi että oma pää olisi kasassa. Ihmisellä, joka tulee maasta, jossa heikkoudelle ei ole tilaa, jossa elämän perusedellytyksetkin ovat epävakaalla pohjalla, ei ehkä ole voimavaroja käsitellä post-moderneja isä/äititraumoja, syömishäiriöitä tms (tälläisiä ongelmia mitenkään vähättelemättä).
Pitää pohtia myös mitkä asiat ja arvot omasta kulttuurista ovat sellaisia ehdottomuuksia, joista ei ole valmis neuvottelemaan. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa varttuneelle miehelle sukupuolten tasa-arvo voi tarkoittaa jotain muuta kuin suomalaiselle naiselle.
Kitkaa ovat omiaan aiheuttamaan myös tavoitteiden yhteensopimattomuus. Jos toinen haluaa menestyä elämässä taloudellisesti, ja tekee sen saavuttaakseen koko ajan töitä, toisen haaveillessa semikeskiluokkaisesta, ei-kuitenkaan-porvarillisesta, perhekeskeisestä elämästä yhteisine kompostointiprojekteineen, tulee jompikumpi osapuoli pettymään.
Parin yhteenkuuluvuuden tunteen saavuttamiseksi joutuu tekemään tietoisesti töitä yhteisen kulttuurisen viitekehyksen puuttuessa; ei ole esimerkiksi samanlaisia lapsuudenkokemuksia, koulumuistoja. Näkisin myös, että monikulttuurisessa parisuhteessa henkilökemiallinen yhteensopivuus on vielä tärkeämpää kuin kulttuurisesti homogeenisen parin tapauksessa. Jos molemmat puolisot esimerkiksi agressiivisia ja dominoivia, kompromissien tekeminen tuskainen urakka, kun taas kahden rauhallisen ihmisen yhteiselo jo varmasti paljon sujuvampaa.
Kahden kulttuurin suhdekin voi onnistua, mutta uskoisin tämän edellyttävän tietoista työskentelyä parin/perheen yhteisen kulttuurin muodostamiseksi, että kahden kulttuurin sijaan olisikin oma, yhteinen, kolmas kulttuuri.
Voiko sellainen kahden kulttuurin liitto toimia, jossa puolisoiden välinen kulttuurinen 'etäisyys' suuri? Mielestäni se on vaikeaa, mahdollista, mutta tavattoman vaikeaa. Itse olen havainnut kookospähkinä/jugurttirusina-ilmiön; pintapuolisesti hyväksytään toisen erilaisuus, koetaan se hyväksi, mutta kuitenkin odotetaan toisen omaavan samat arvot kuin itse.
Ongelmia tuo myös olosuhteet. Ulkomaalainen puoliso tekee töitä ja/tai opiskelee niin paljon, ettei yhteistä aikaa ole. Hänen kokemastaan syrjinnästä/rasismista tuntema kiukku ja ahdistus saattaa kulkeutua myös suhteeseen, syntyy 'you people'-ilmiö. Tämä voi toimia myös toisin päin, suomalaisen osapuolen syyttäessä ulkomaalaista puolisoa kaikista hänen etnisen ryhmänsä/uskontokuntansa synneistä.
Ryhtyessä suhteeseen ihmisen kanssa, joka on hyvin erilaisesta kulttuurista, suotavaa olisi että oma pää olisi kasassa. Ihmisellä, joka tulee maasta, jossa heikkoudelle ei ole tilaa, jossa elämän perusedellytyksetkin ovat epävakaalla pohjalla, ei ehkä ole voimavaroja käsitellä post-moderneja isä/äititraumoja, syömishäiriöitä tms (tälläisiä ongelmia mitenkään vähättelemättä).
Pitää pohtia myös mitkä asiat ja arvot omasta kulttuurista ovat sellaisia ehdottomuuksia, joista ei ole valmis neuvottelemaan. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa varttuneelle miehelle sukupuolten tasa-arvo voi tarkoittaa jotain muuta kuin suomalaiselle naiselle.
Kitkaa ovat omiaan aiheuttamaan myös tavoitteiden yhteensopimattomuus. Jos toinen haluaa menestyä elämässä taloudellisesti, ja tekee sen saavuttaakseen koko ajan töitä, toisen haaveillessa semikeskiluokkaisesta, ei-kuitenkaan-porvarillisesta, perhekeskeisestä elämästä yhteisine kompostointiprojekteineen, tulee jompikumpi osapuoli pettymään.
Parin yhteenkuuluvuuden tunteen saavuttamiseksi joutuu tekemään tietoisesti töitä yhteisen kulttuurisen viitekehyksen puuttuessa; ei ole esimerkiksi samanlaisia lapsuudenkokemuksia, koulumuistoja. Näkisin myös, että monikulttuurisessa parisuhteessa henkilökemiallinen yhteensopivuus on vielä tärkeämpää kuin kulttuurisesti homogeenisen parin tapauksessa. Jos molemmat puolisot esimerkiksi agressiivisia ja dominoivia, kompromissien tekeminen tuskainen urakka, kun taas kahden rauhallisen ihmisen yhteiselo jo varmasti paljon sujuvampaa.
Kahden kulttuurin suhdekin voi onnistua, mutta uskoisin tämän edellyttävän tietoista työskentelyä parin/perheen yhteisen kulttuurin muodostamiseksi, että kahden kulttuurin sijaan olisikin oma, yhteinen, kolmas kulttuuri.
Vastaukset 9
Vanhimmat
et kirjoita suoraan mitä tarkoitat?
Autetaan hieman:
Muslimin kanssa vain alistuva nainen selviää, minkäänlainen oman järjen käyttö ei ole sallittua.
Miltei sama koskee Afrikkalaisten puolisoita.
Samoin turha odottaa minkäänlaista kunnioitusta ko. olennoilta, silla:
1. he pitävät itseään lähtökohtaisesti parempina
2. naista ei yksinkertaisesti arvosteta, muuten kuin omaisuutena.
Eräs tuttavani on Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Hänen uskonnostaan en ole varma (ei ainakaan muslimi), mutta maan suurin uskontokunta on roomalaiskatolisuus. Hän haluaa suomalaisen morsiamen, ja eräs tekijä saattaa olla se, että tohtoriksi väitelleen ihmisen olisi epämukava muuttaa savimajaan ja ottaa lukutaidoton vaimo.
Afrikka on niin suuri manner, että afrikkalaisia ei voi mitenkään samaistaa yhdeksi ainoaksi ryhmäksi.
Hänkö tosiaan haluaa suomalaisen morsiamen?
Joko hän on sellaisen löytänyt?
Onko hän hyvännäköinen?
"haluaa suomalaisen morsiamen, ja eräs tekijä saattaa olla se, että tohtoriksi väitelleen ihmisen olisi epämukava muuttaa savimajaan ja ottaa lukutaidoton vaimo.
Afrikka on niin suuri manner, että afrikkalaisia ei voi mitenkään samaistaa yhdeksi ainoaksi ryhmäksi"
Mut kun kerran toi on niin suuri manner niin miks sieltä ei kuitenkaa lukutaitoista naista löydy vaan se pitäs ettiä Suomesta asti?
Ei kai sentään koko Afrikassa naisten lukutaito noin heikoilla kantimilla oo?
löytyy lukutaitoisia ja koulutettuja naisia, vaikka ne harvinaisia onkin. Tässä nyt ilmeisesti halutaan pysyväluonteinen oleskelulupa Suomeen suomalaisen naisen kautta, kun on ensin opiskellut suomalaisen veronmaksajan rahoilla.
se Suomessa asuminen on kiinni. Paljonko Afrikassa on hiukkaskiihdyttimiä?
Niimpä tietysti :). Kas kun en tota heti keksinyt.
Onhan se ihan toista olla siivojana talossa jossa on hiukkaskiihdytin kuin siivota aseman vessoja.
Miksei afrikkalainen saisi olla fyysikko?
Ihmisillä on outoja käsityksiä muslimeista.Suosittelisin tutustumaan elämäntapauskontoon enemmän ennen yleistyksiä.Muslimit ovat ihmisiä siinä missä muutkin ihmiset.