Miten edetä?

Tapasin pari viikkoa sitten aika romanttisesti juna-asemalla miehen, joka kolahti ja jolle minäkin ilmeisesti kolahdin, koska päädyimme käymään drinkillä, siinä matkan päätteeksi :-)Vaihdoimme numeroita ja pari päivää myöhemmin mies pyysi mut ulos. Käytiin treffeillä ja ainakin mun mielestä oli mukavaa, pussailtiinkin ;-)

Sen jälkeen olemme tekstailleet päivittäin puolin ja toisin, mutta mies ei pyytänyt toista kertaa ulos?? Olin luullut, että meillä molemmilla oli mukavaa ja kun viime torstaina tuli viikko täyteen, ettei oltu nähty uudestaan, ajattelin, että selvä pyy.

Mutta eilen hän pyysikin taas ulos. Tänään olemme menossa, syömään ja drinkille.

Olisin vaan kysynyt, miten edetä? Itse olen aika ihastunut, mutten halua pelottaa miestä pois liialla innokkuudella. Mies on sanonut olevansa vähän ujo. Olen vanhanaikainen, vaikka myös "suoran toiminnan nainen", joten en olisi ikinä itse ehdottanut toisia treffejä itse, vaikka ensimmäisen suudelman annoinkin.
41203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

255 lukenut, mutta ei yhtäkään vastausta....

Treffit meni hyvin, kiitos. Pidin itseni aisoissa, enkä syöksynyt miehen suuhun ja suorastaan päälle, vaikka mieli kovasti tekikin. Hän suuteli mua muutamaan kertaan, ja sanoi, että hän vois suudella sun kanssa vaikka koko yön.

Että kaippa hänelläkin oli kiva ilta.

Äänestä
  • ...tarvitaan miesten kanssa kaiketi. harjoittelen sitä itsekin ja yritän olla kyselemättä perään. kun ne pelästyy niin helposti liikaa innokkuutta.

    juttelin ja tanssin yhden illan oikein mukavan miehen kanssa. olemme nähneet ennenkin samoissa paikoissa mutta nyt vasta jokin pysäytti.

    meillä oli eri suunta ja töihin meno aamulla joten yökyläily ei tullut kysymykseen. lähtiessä hän pamautti kuitenkin suoraan että "koska me nähdään?". oli puhe että samassa paikassa lauantaina, puhelinnumerotkin vaihdettiin.

    odotan, että sitä myös käytettäisiin...kuinkahan kauan jaksan odottaa. kolme päivää ?

    Äänestä

  • ...taitaa olla. Sehän nimittäin tiedetään, että myös nainen on erittäin helppo pelottaa pois liialla innokkuudella.

    Muuten, jos kaveri on oikeasti ujo, niin kyllä se toisille treffeille pyytäminen voi olla todella hermostuttava juttu. Kyllä nainenkin voi siinä vähän auttaa, esim. kyselemällä mitä mies aikoo puuhailla viikonloppuna, ja vaikka vihjaamalla, että itsellä on vapaata aikaa tai mielessä jotain, jota voisi kokea kaksinkin.

    Äänestä

Mitäs tähän muuta kommentoimaan, kuin että otahan iisisti ja aika näyttää. Hillitse itsesi ja opettele tuntemaan mies vähän paremmin. Ettei tule ikäviä yllätyksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toiset treffit kirjoitti:

Tapasin pari viikkoa sitten aika romanttisesti juna-asemalla miehen, joka kolahti ja jolle minäkin ilmeisesti kolahdin, koska päädyimme käymään drinkillä, siinä matkan päätteeksi :-)Vaihdoimme numeroita ja pari päivää myöhemmin mies pyysi mut ulos. Käytiin treffeillä ja ainakin mun mielestä oli mukavaa, pussailtiinkin ;-)

Sen jälkeen olemme tekstailleet päivittäin puolin ja toisin, mutta mies ei pyytänyt toista kertaa ulos?? Olin luullut, että meillä molemmilla oli mukavaa ja kun viime torstaina tuli viikko täyteen, ettei oltu nähty uudestaan, ajattelin, että selvä pyy.

Mutta eilen hän pyysikin taas ulos. Tänään olemme menossa, syömään ja drinkille.

Olisin vaan kysynyt, miten edetä? Itse olen aika ihastunut, mutten halua pelottaa miestä pois liialla innokkuudella. Mies on sanonut olevansa vähän ujo. Olen vanhanaikainen, vaikka myös "suoran toiminnan nainen", joten en olisi ikinä itse ehdottanut toisia treffejä itse, vaikka ensimmäisen suudelman annoinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu