Kerron nyt teille pienen tarinan itsestäni näin aamuyöstä kun en saa unta. On valitettavaa jos joku tunnistaa minut, se on sit voivoi.
Olen tällainen hieman erilainen jätkä, ajatuksiltani ja tavaltani elää. Joku voisi sanoa rentuksi, mitä en kyllä allekirjoita koska velvollisuuteni hoidan aina. Tai ainakin pyrin. Ja luulen, että kiinnyn ihmisiin paljon ja haluan puolustaa heitä joista välitän. Ehkä se onkin ongelma.
Palataan erään vuoden alkusyksyyn. Olin aika helvetin hukassa ja yksin. Fundeerasin koko ajan et mitä elämällä muka vielä voisi olla annettavaa. Tuntu, että mistään ei tule mitään. Mulla mitään naistakaan ollut ollut pitkään aikaan ja se sattui kanssa paljon, en tykkää olla ilman läheisyyttä.
Sitten yksi ihminen käveli sisään mun elämään - Sellainen tyttö johon ihastuin oikeasti SAMANTIEN, en tietenkään silleen "rakkautta ensisilmäyksellä"-tyylillä, mutta kuitenkin ihastuin. Pidin siitä mitä näin. Sellainen söpö, pieni (siis kooltaan pieni) tyttö. Jotain suoraan mun unista.
Meistä tuli tosi nopeesti hyvät ystävät tän ihmisen kanssa. Tehtiin paljon kaikkea yhdessä. Ihan muutaman viikon sisään. Ja koko ajan diggasin enemmän. En osaa selittää mut koko ajan vaa tunsin että siinä on sellainen, jonka kanssa mä voisin luoda jtn tosi nastaa.
No, yritin kaikenlaista. Kukkien vientiä, hempeiden puhumista ja vihjailua. Luulin, että homma on jotenkin hanskassa. Että se tajuaa, et kohta kysyn silt jotaan. Ja kyllä sen tytön silmistä silloin näki, et se diggas kaikest tost mitä tein sille. Myöhemmin olen kyl funtsinut, et kenties hän vaan tykkäsi siitä että sai joltaan tosi paljon huomiota. Tai jotaan.
No, ihan yhtäkkiä tää kerto posket hehkuen seurustelevansa jonkun jätkän kanssa. Olin ihan että mitä vittua. Mulle oli ollut itsestään selvyys, että me vietettiin tän tytön kanssa jonkin sortin romanssia. Ilmeisesti ei ollut molemmille. Siitä huolimatta, että tyttö seurusteli, meidän suhde pysyi ennallaan - Oltiin läheisiä ja tehtiin kaikenlaista yhdessä ja ostin tytölle yhä lahjoja. Ja koko ajan mun tunteet vaan nous.
Yks päivä en sitten enää jaksanut. Murruin ja puhuin sydämeni tälle tytölle puhtaaksi. Kerroin että hän on mun sydämessä päälimäinen asia, ja että yksinkertaisesti tykkään hänestä. No, se päivä muutti kaiken.
Yhtäkkiä etäännyttiin. Tyttö ei puhunut mulle kasvotusten. Eikä mitään muutakaan. Ei vastannut puheluihin. Tekstiviestiin pariin vastasi, että me ei enää voida olla ystäviä. Olin ihan paskana.
Sähläsin vitusti siinä vaiheessa. Tein kaikenlaista, mitä ei olis pitänyt. Vedin viinaa ja särkylääkkeitä sekaisin ja muutenkin jokainen tilaisuus kun oli ryypätä niin ryyppäsin ja toiselle juopuneelle kaverille itkin mun paskaa elämää, et kuinka oon tuhlannu vuoden mun elämästä tyttöön joka ei edes välitä musta paskan vertaa.
.......
No, sitemmin olen saanut rauhoiteltua noita päihdejuttuja (dokaus on jees, mutta pidän muuten itsestäni fyysisesti tosi hyvää huolta, en polta enkä vedä mitään muuta enää viinan kanssa, kuntoilta tulee ja syötyä fiksusti) ja ollaan tytönkin kanssa väleissä, hyviä ja läheisiä ystäviä, vaikka ei enää nähdäkään niin kovin usein. Se tyttö pitää mua kai jonaan velihahmona.. En vaan ymmärrä vielä tänä päivänäkään, miksi en kelvannut. Eikun ymmärränhän. Tein virheen, jota ei pitäisi tehdä: Tein kivoja tekoja ja oletin että toinen tajuaa ja rupeaa jotenkin myös etenemään. En sanonut sanoja "rakastan sua", vaikka olis pitänyt. Uskalsin sanoa ne sanat ihan liian myöhään, kun tämä jo onnellisesti seurusteli. Ja seurustelee muuten vieläkin. Ja saman jätkän kanssa.
Mulla ei edelleenkään ole seurustelukumppania, en kehenkään ole tuon ihmisen jälkeen edes rakastunut. Ja rakastan häntä edelleenkin sydämeni pohjasta. Seksikumppaneita mulla kyllä on aina välillä ollut tässä, mutta ne ei pitkällä tähtäimellä kiinnosta paskan vertaa.
Jotain on mussa vialla, kun en pääse tytöstä irti. Ei ole päivää, et en häntä miettis, ja tuskin viikkoa, et ei vähän silmäkulma kostuis. Ja se syö mua ihan vitusti. Ois kivaa olla vapaa ja löytää joku ihana tyttö itselleen, jonka kanssa sais jotaan oikeeta. Nää seksijutut on kivoi hetken, mutta ne tympii ja nopeesti. Ihan eri asia olla sellasen kaa, josta oikeesti välittää.
Eli oikeesti, ihmiset, etenkin nuoremmat ihmiset: Älkää kävelkö onnenne ohi niin kun mä tein. Menee vaan nuoruus ja elämä pilalle. Mullakin itsemurha-ajatuksia jatkuvasti tän kaiken takia. En tiiä miks jatkan tätä paskaa. Kai jokin kieltää sit lopettamast.
En tiedä saiko tästä kukaan mitään irti. Kovin tarkkaa selostetta en tosta "suhteesta" antanut, koska se sattuu liikaa. Monien yksityiskohtien kertominen auttais teitä tajuun ton stoorin... Tosin, en ymmärrä itsekään.
Sen vaan tiedän, että on yksi rakkaus elämässä... Ja mä kävelin sen ohi.
Olen tällainen hieman erilainen jätkä, ajatuksiltani ja tavaltani elää. Joku voisi sanoa rentuksi, mitä en kyllä allekirjoita koska velvollisuuteni hoidan aina. Tai ainakin pyrin. Ja luulen, että kiinnyn ihmisiin paljon ja haluan puolustaa heitä joista välitän. Ehkä se onkin ongelma.
Palataan erään vuoden alkusyksyyn. Olin aika helvetin hukassa ja yksin. Fundeerasin koko ajan et mitä elämällä muka vielä voisi olla annettavaa. Tuntu, että mistään ei tule mitään. Mulla mitään naistakaan ollut ollut pitkään aikaan ja se sattui kanssa paljon, en tykkää olla ilman läheisyyttä.
Sitten yksi ihminen käveli sisään mun elämään - Sellainen tyttö johon ihastuin oikeasti SAMANTIEN, en tietenkään silleen "rakkautta ensisilmäyksellä"-tyylillä, mutta kuitenkin ihastuin. Pidin siitä mitä näin. Sellainen söpö, pieni (siis kooltaan pieni) tyttö. Jotain suoraan mun unista.
Meistä tuli tosi nopeesti hyvät ystävät tän ihmisen kanssa. Tehtiin paljon kaikkea yhdessä. Ihan muutaman viikon sisään. Ja koko ajan diggasin enemmän. En osaa selittää mut koko ajan vaa tunsin että siinä on sellainen, jonka kanssa mä voisin luoda jtn tosi nastaa.
No, yritin kaikenlaista. Kukkien vientiä, hempeiden puhumista ja vihjailua. Luulin, että homma on jotenkin hanskassa. Että se tajuaa, et kohta kysyn silt jotaan. Ja kyllä sen tytön silmistä silloin näki, et se diggas kaikest tost mitä tein sille. Myöhemmin olen kyl funtsinut, et kenties hän vaan tykkäsi siitä että sai joltaan tosi paljon huomiota. Tai jotaan.
No, ihan yhtäkkiä tää kerto posket hehkuen seurustelevansa jonkun jätkän kanssa. Olin ihan että mitä vittua. Mulle oli ollut itsestään selvyys, että me vietettiin tän tytön kanssa jonkin sortin romanssia. Ilmeisesti ei ollut molemmille. Siitä huolimatta, että tyttö seurusteli, meidän suhde pysyi ennallaan - Oltiin läheisiä ja tehtiin kaikenlaista yhdessä ja ostin tytölle yhä lahjoja. Ja koko ajan mun tunteet vaan nous.
Yks päivä en sitten enää jaksanut. Murruin ja puhuin sydämeni tälle tytölle puhtaaksi. Kerroin että hän on mun sydämessä päälimäinen asia, ja että yksinkertaisesti tykkään hänestä. No, se päivä muutti kaiken.
Yhtäkkiä etäännyttiin. Tyttö ei puhunut mulle kasvotusten. Eikä mitään muutakaan. Ei vastannut puheluihin. Tekstiviestiin pariin vastasi, että me ei enää voida olla ystäviä. Olin ihan paskana.
Sähläsin vitusti siinä vaiheessa. Tein kaikenlaista, mitä ei olis pitänyt. Vedin viinaa ja särkylääkkeitä sekaisin ja muutenkin jokainen tilaisuus kun oli ryypätä niin ryyppäsin ja toiselle juopuneelle kaverille itkin mun paskaa elämää, et kuinka oon tuhlannu vuoden mun elämästä tyttöön joka ei edes välitä musta paskan vertaa.
.......
No, sitemmin olen saanut rauhoiteltua noita päihdejuttuja (dokaus on jees, mutta pidän muuten itsestäni fyysisesti tosi hyvää huolta, en polta enkä vedä mitään muuta enää viinan kanssa, kuntoilta tulee ja syötyä fiksusti) ja ollaan tytönkin kanssa väleissä, hyviä ja läheisiä ystäviä, vaikka ei enää nähdäkään niin kovin usein. Se tyttö pitää mua kai jonaan velihahmona.. En vaan ymmärrä vielä tänä päivänäkään, miksi en kelvannut. Eikun ymmärränhän. Tein virheen, jota ei pitäisi tehdä: Tein kivoja tekoja ja oletin että toinen tajuaa ja rupeaa jotenkin myös etenemään. En sanonut sanoja "rakastan sua", vaikka olis pitänyt. Uskalsin sanoa ne sanat ihan liian myöhään, kun tämä jo onnellisesti seurusteli. Ja seurustelee muuten vieläkin. Ja saman jätkän kanssa.
Mulla ei edelleenkään ole seurustelukumppania, en kehenkään ole tuon ihmisen jälkeen edes rakastunut. Ja rakastan häntä edelleenkin sydämeni pohjasta. Seksikumppaneita mulla kyllä on aina välillä ollut tässä, mutta ne ei pitkällä tähtäimellä kiinnosta paskan vertaa.
Jotain on mussa vialla, kun en pääse tytöstä irti. Ei ole päivää, et en häntä miettis, ja tuskin viikkoa, et ei vähän silmäkulma kostuis. Ja se syö mua ihan vitusti. Ois kivaa olla vapaa ja löytää joku ihana tyttö itselleen, jonka kanssa sais jotaan oikeeta. Nää seksijutut on kivoi hetken, mutta ne tympii ja nopeesti. Ihan eri asia olla sellasen kaa, josta oikeesti välittää.
Eli oikeesti, ihmiset, etenkin nuoremmat ihmiset: Älkää kävelkö onnenne ohi niin kun mä tein. Menee vaan nuoruus ja elämä pilalle. Mullakin itsemurha-ajatuksia jatkuvasti tän kaiken takia. En tiiä miks jatkan tätä paskaa. Kai jokin kieltää sit lopettamast.
En tiedä saiko tästä kukaan mitään irti. Kovin tarkkaa selostetta en tosta "suhteesta" antanut, koska se sattuu liikaa. Monien yksityiskohtien kertominen auttais teitä tajuun ton stoorin... Tosin, en ymmärrä itsekään.
Sen vaan tiedän, että on yksi rakkaus elämässä... Ja mä kävelin sen ohi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Äs, paska tuuri sulla.
Se on vielä paskempaa miten pelkkä tunne voi ajan ihmisen elämän päin helvettiä...ja vielä positiivinen tunne.
Minä en kuitenkaan usko, että meille kaikille on vaan se yksi täydellinen rakkaus tässä maailmassa, eli mun logiikan mukaan sä et kävellyt sen ohi. Jos se ei ollut se tyttö, niin se on joku muu.
Ootko sä koskaan huomannut samaa kun minä? Että jonkun ihmisen, jonka seuraan oot just ekaa kertaa saapunut, muistuttaa OLEMUKSELTAAN; puhetyyli, käytös, ilmeet jne. jotain sun tuttua, niinkun vois sukulainen olla???
Meinaan me kaikki ollaan synnytty saman taivaan ja tähtösten alla, eli tuo edellämainittu ilmiö tarkottaa sitä, että vaikka ihmiset on olevinaan niin ainutlaatusia kappaleita ja yksilöitä, niin ei helevetti olla.
Ei siis ole yhtä elämän rakkautta. On vaan ihmisiä joiden kanssa asiat loksahtaa paikalleen. Ihmisiä joiden kanssa tulee jumalattoman hyvin juttuun, niin että niiden kanssa on helppo elää.
Sä löydät saman tytön vielä, vaikka samaa kaliperia. Eri nimellä varustettuna vaan ja tunteilla sua kohtaan.
Aikaahan meillä on, joten älä vielä luovuta.
Että olen huomannut tuon saman ilmiön kun sinä... Enkä mäkään tiedä uskonko kirjaimellisesti yhteen rakkauteen, mutta silti jotain niin elämää suurempaa mulla oli ja on tohon ihmiseen, et ei helv. Ei käsitä.
Arvet ei parane. Ei koskaan. Tää on suurin arpi, mikä mul on. Ehkä sä oot oikeassa, et löydän jotain sellaista vielä... Ja et aikaa on, et onnelliseksi voi tulla. On vaan vaikea uskoa, kun mikään ei oikeasti kiinnosta... Vaikea selittää. Tuntuu, että "surutyötä" en koskaan ole saanut tehtyä. Johtuu kaiketi siitä, että tän kys ihmisen kanssa ei koskaan ole oikeasti saanut puhuttua asioita läpi, vaikka ollaankin läheisissä väleissä tänä päivänäkin... Itse asiassa siihen asiaan ei saa koskea. Olen yrittänyt monesti, mutta silloin mennään taas pari askelta taaksepäin.
En tiedä oikeasti, että oliko kyse koko ajan siitä että multa oli kiva saada huomiota. Kuitenkin yksi ero minulla ja hänen seurustelukumppanillaan on: Olen esimerkiksi jo fyysisesti paljon vahvempi. En ole mikään kovin iso mies, mutta massaa löytyy kokoon nähden paljon ja samaten voimaa. Lisäksi, niinkuin totesin, mä kiinnyn ja puolustan sitä, mistä välitän. Kaikin keinoin, jos tarvitsee. Hänen seurustelukumppaninsa taas... No, se on sellainen "naru" ja muutenkin vähän nössö tietyllä tavalla... Ehkä sitten hän tykkää enemmän sellaisista miehistä miehinä ja minunlaisista jonaan veljinä jotka suojelee ja hoitaa sotkuja. Niinkun olen vähän tehnytkin.
Mut kiitos sulle tosta kommentista. Siinä piilee varmaan joku totuuden siemen.
Ei sinussa ole mitään vikaa, totta kai sinuun sattuu paljon,miksei sattuisi ,annoit tuolle tytölle niin paljon itsestäsi ja välitit todella hänestä, sen huomaa siitä tuskan määrästä ,mitä nyt tunnet.
MIksi tuohon tyttöön ei koske yhtään ,ei niin koska hänellä on KAKSI lohduttajaa SINÄ JA HÄNEN RAKAS miesystäväsä .
en haluaa olla julma ,mutta oikeuden mukainen .
Sinua en alkaisi edes ystäväksi sellaisen tytön kanssa ,joka ensin valehtelee , ja sen jälkeen hylkää kun on saanut huomiota tarpeeksi .
ON aika alkaa elämään omaa elämää ,ja unohtaa koko tyttö .ansaitset parempaa ja jotain ,mikä tekee sinutkin onnelliseksi..se ehkä ottaa oman aikansa ,mutta on sen arvoista.
Epäilen että tämä tyttö kävelee sun elämään viellä HETI lohtua vaan hakemaan TAAS , kun hän kyllästyy seurustelmaan .
mut ei muuta ,,päätökset asenteet asioihin päätät itse.
Hei, yön yksinäinen!
Viesitisi kosketti minua.
Haluan kertoa sinulle tositarinan omasta elämästäni. Toivottavasti voit sen kautta uskoa tulevaisuuden tuovan uusia hyviä asioita.
Minäkin rakastuin nuorena. Kaikkien mielestä olimme uskomattoman mahtava pari. Opiskeltiin samaa alaa, harrastettiin yhdessä valokuvausta, musiikkia, maalausta, historiaa, tehtiin jopa muutama elokuvakin yhdessä. Meillä oli mielettömän helliä hetkiä ja huumorintajummekin kävi yksiin. Olimme ystäviä toisillemme.
Näin jo nuoressa mielessäni lapsemme temmeltävän pihallamme. Haaveilimme yhteisestä kodista tulevaisuudessa. Unelmat olivat niin lähellä.
Miksi sitten sydämeni särkyi? Olimme liian nuoria sitten kuitenkin. Emme osanneet selvittää konflikteja. Kun erosimme, kohta olimme taas yhdessä. Tuntui mahdottomalle kuitenkin jatkaa suhdetta, vaikka tunsin rakastavani häntä.
Lopullisesti erottuamme vajosin kuin mustaan aukkoon. Hänen jalanjälkensäkin tuntuivat näkyvän yhteisillä poluilla. Hänen poissaolonsa tuntui kuin kuolemalta, vaikka eihän niin ollut.
Heräsin joka aamu siihen, että minulla oli tavattoman kylmä. Ikävöin häntä valtavasti. Päätin kuitenkin odottaa sitä päivää päättäväisesti kun aurinko jälleen paistaisi ja pysyä erossa hänestä tehden kaikenlaista muuta mukavaa.
Tämän jälkeen minulla on ollut useitakin poikaystäviä. Olen oppinut selvittelemään konflikteja ja puhumaan avoimemmin vaikeistakin asioista.
Tärkeintä olikin ymmärtää, että sydänsuruista paranee aina. Jokaiselle ihmiselle on useita niitä Oikeita. Pitää vain itse oppia seurustelun säännöt: rehellisyys ja avoimuus sekä molemminpuolinen kunnioitus. Niin ja se miten vaikeista hetkistä selvitään yhdessä. Se on yllättävän vaikeaa, mutta oppimisen arvoista.
Niin, ja eihän kaikki ole aina lopullista. Nuorena helposti luulee niin. Voihan olla, että sinäkin tapaan ko. tytön uudelleen vuosien päästä ja löydätte toisenne uudelleen. Sillä välin sinun tulee nauttia elämästäsi ja antaa elämän tuoda kultakimpaleita matkallesi.
Toivon sinulle kaikkea hyvää!! Anna itsellesi nyt lomaa surusta ja avaa ovi maailmaan.
Jotkut naiset kai vain sitten tekevät noin. On kiva, kun joku "välittää" eikä itse tarvitse tehdä mitään toisen eteen. Kun sitten itse kertoo välittävänsä suoraan ja odottavansa vastausta, häivytään pois. Jättävät kuin paska laivan ja vielä perään ilkeillään, että ymmärtäsit jotenkin väärin.
Kiinnostaisi vain tietää mitä niillä mielessä liikkuu ja mihin se ystävyys ja kaikki normaali ihmisten välittäminen yhtä äkkiä voi häipyä. Varmaan olet kuulut samat kuin minäkin. "Minä en ole sinulle mitään velkaa, en tahdo olla sinuun missään yhteydessä .... "
En voi muuta sanoa kuin että otan osaa!
Jos kiinnostaa, löydät oman tarinani tuosta alta tällä samalla puumerkillä ja jatkoa sille syyskuun alusta myös samalla tunnarilla.