Olemme joutuneet yhden miniän kanssa tilanteeseen, jollaista ei olisi uskonut voivan ollakaan. Olemme lämpimissä väleissä poikiemme kanssa ja paljon tekemisissä vanhemman pojan perheen kanssa, samoin nuoremman pojan kanssa. Nuoremman avovaimo sitä vastoin ei ole käynyt meillä monivuotisen seurustelun aikana kuin muutaman kerran kiireesti, joskus on jopa jäänyt autoon odottamaan kun poika käy täällä. Eivät käy myöskään tämän tytön kotona yhdessä. Tytöllä on periaate, että he seurustelevat keskenään, ei suvun kanssa. Myöskään sisarusten kanssa hän ei halua seurustella, ja suhtautuminen toisen ystäviin tuntuu myös torjuvalta. Olisihan se kuitenkin mukavaa tutustua ja olla heidän molempien kanssa, kun perhettä ollaan. Meillä ei ole mitään tyttöä vastaan, ja hänet on toivotettu mieluisasti tervetulleeksi.
On odoteltu että hän vähitellen tottuisi sukuunkin, mutta kieltämättä alkaa vähitellen tuntua surulliselta ja loukatulta. Onko se painostusta jos otan asian puheeksi? Onko pahasta pyydellä heitä käymään yhdessä? Vai tyydynkö vain siihen että ihmisillä on sukulaisten suhteen erilaisia tapoja?
On odoteltu että hän vähitellen tottuisi sukuunkin, mutta kieltämättä alkaa vähitellen tuntua surulliselta ja loukatulta. Onko se painostusta jos otan asian puheeksi? Onko pahasta pyydellä heitä käymään yhdessä? Vai tyydynkö vain siihen että ihmisillä on sukulaisten suhteen erilaisia tapoja?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kurja tilanne... Kannattaa ehdottomasti kysyä asiasta naiselta kun seuraavan kerran tapaatte. Vaikka elämme todella yksilökeskeistä aikaa, ei tuo aivan normaalia ole. Eikö hän halua mahdollisilla tulevilla lapsillaankaan olevan minkäänlaista suhdetta omiin sukuihinsa?
Tässä on takana ehkä naisen ujous tai trauma naisen oman perheen puolelta. Kun kysytte asiasta, kysykää hellästi.
Ehkä miniä on vielä niin lapsellinen että luulee ettei eri ikäiset voi seurustella keskenään, ehkä oma murrosikä on vielä kesken? Jotkut ei valitettavasti aikuistu koskaan... Ehkä hänellä on kielteisiä kuvitelmia ja pelkoja suvun puuttumisesta asioihinsa, tai ehkä hän ei ole seurustelussaan niin tosissaan että haluaisi sitoutua miehen perheeseen. Tai sitten hän on niin itsekeskeinen ettei välitä siitä tarvitsevatko toiset häntä, on vain niiden kanssa joita hän itse tarvitsee. Omituisen käytöksen syyt olisi hyvä selvittää, että osaisit suhtautua oikein.
Kun miniä tulee poikanne kanssa teille, keität hyvät kahvit ja kysyt miksi ihmeessä tyttö ei halua teihin tutustua?
Jos tyttö jää autoon, niin hekäpä menet sitten sinne kysymään?
>>>Kun miniä tulee poikanne kanssa teille, keität hyvät kahvit ja kysyt miksi ihmeessä tyttö ei halua teihin tutustua?
Ei, ei näin.
Jos kerran ujo miniä tulee hiukan painostettuna kylään kahville, niin hänhän on jo tulossa puolitiehen vastaan. Jos anoppi sitten rupeaakin tivaamaan tuollaista, niin ei taatusti tule tyttö kovin pian toista kertaa käymään.
Juttelette normaaleja asioita leppoisasti. Se on ainoa tapa murtaa jää ja luoda semmoinen ilmapiiri että tyttö saattaa ruveta kyläilemään ihan vapaaehtoisestikin.
Tämä täti on samaa mieltä kuin nutturatäti. En ala arvailemaan syytä tytön vetäytyvään käytökseen - on monia mahdollisia syitä.
Omassa perheessäni on ujo ja sosiaalisesti kömpelö nuorimies. En nyt avaa meidän keissiä sen enempää, mutta hän kuitenkin saattaa käyttäytyä niin, että vaikuttaa epäkohteliaalta ja ylimieliseltä. Vaikka siis oikeasti ei ole sellainen.
Voisin kuvitella, että jos hän joutuisi mahdollisen tulevan anopin kuulusteluun, että miksi et halua tutustua meihin, niin ei siinä kyllä selviäisi eikä aukeaisi yhtään mitään. Päinvastoin siinä tärväytyisi jotakin jo saavutettua.
Ihmiset on otettava sellaisina kuin he ovat. Kehoittaisin alkuperäistä edelleen ystävällisesti mutta painostamatta kutsumaan ja viestittämään, että tervetuloa käymään. Tyttö siitä joko vähitellen tulee mukaan tai sitten ei. Luultavasti hänen käytöksensä ei ole mikään protesti tai loukkausyritys, vaan hänellä on ihan ikiomat syyt - ehkä kipeätkin.
Minulla jäi niin kauheat pelot entisestä anopistani, joka harjoitti jatkuvaa henkistä väkivaltaa minua kohtaan, että viivyttelin kauan aikaa nykyisen anoppini tapaamista. Onneksi hän pyytää minua kylään, tiedän ainakin olevani tervetullut ja toivottu. Menen oman jaksamiseni mukaan. Uskon, että aika parantaa haavat ja pääsen itsekin tuon pahan ihmisen aiheuttamista arvista yli.
Painostamaan ei varmaan kannata alkaa. Hehän ovat aikuisia ihmisiä ja saavat elää miten parhaaksi katsovat. Voithan kohteliaasti ilmaista sen, että toivoisit myös miniäsi tulevan kylään teille. Kannattaa miettiä sitäkin, mihin tyyliin sen sanoo ;). Syyllistävää tyyliä kannattaa välttää.
Oma vaimoni on suunnilleen samanlainen. Olen vihdoin ymmärtänyt, että kyse on puhtaasta pelosta. Teidän ei pidä tulkita asiaa niin, että teissä olisi jotain vikaa. Pelko on tunnetta, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä järjen kanssa. Ihmisillä kaikenlaisia mitä kummallisimpia pelkoja, jostain lapsuuden traumoista ne varmaan ovat syntyneet.
Oma vaimoni pelkää valtavasti, että hän ei saa minulta riittävästi huomiota. Sen vuoksi häntä suututtaa jos olen tekemisissä jonkun sellaisen ihmisen kanssa joka merkitsee minulle jotain. Tämä on ikävä elämäämme rajoittava ongelma, koska hän ei pysty katsomaan sitä, että huomioin jotain ihmistä johon minulla lämminsuhde.
edes mies :)? provo...?
En ymmärrä, miksi ei voisi olla tekemisissä useitten ihmisten kanssa, joihin on läheinen suhde. Eihän äidin rakastaminen vähennä vaimon rakastamista, eikä sisarusten rakastaminen ole pois esim. ystävyyssuhteilta. Ihminen rakastaa myös sekä puolisoaan että lapsiaan, sisaruksiaan, vanhempiaan, ihan samanaikaisesti. Vain parisuhde on sellainen, johon ei sovi toista parisuhdetta (meidän kulttuurissamme)
Oletkohan tulkinnut vaimoasi väärin ja keksinyt omia selityksiäsi sille ettei hän pidä äidistäsi.