Gallup

Kiinnostaisi tietää, kuinka moni täällä soittaa yritykseen varsinaisen hakemuksen lisäksi. Eli

1) Soitatteko ennen tai jälkeen hakemuksen lähettämistä hakemaanne yritykseen?
2) Pääsettekö haastatteluun ilman soittoa?
3) Onko mielestänne suuri ero sillä, soitatteko vai ette?
5635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minuun pätee vaihtoehto 2.

Äänestä

2). Pääsen hyvin haastatteluihin. Pari kertaa olen soittanut ja pääsin silloinkin haastatteluihin. Näistä toinen paikka oli sellainen että tuo puhelu saattoi jopa jotain vaikuttaa. Mutta siihenkin oli syynsä miksi epäilen etteivät muuten olisi ottaneet, ei ollut ihan minulle tehty se paikka kuitenkaan. Eli olen sitä mieltä että soitteleminen on turhaa. Toki jos on hyvä supliikki ja miellyttävä puhelinääni niin voisi kuvitella että soittamalla voi tehdä hyvän ensivaikutelman, kunhan onnistuu vielä säilyttämään sen saman vaikutelman haastattelunkin ajan.

Äänestä
  • soittaa..paperilla voit olla vaikka kuinka fiksu mut puheentuottaminen ihan tönkköä. soittamalla annat itsestäsi aktiivisen ja puhetaitoisen kuvan. meillä pääsee haastatteluun vain soittamalla.

    Äänestä

Ei oikein kuulu it-alan käytäntöihin hoitaa tuollaista asiaa puhelimitse. Sähköpostilla olen usein ennen varsinaisen hakemuksen lähettämistä kysellyt tarpeellisia lisätietoja tehtävästä. Haastatteluun olen päässyt jotain 1/3 tapauksissa kun olen lähetänyt hakemuksen.

Minusta soittaminen on häiritsemistä lähinnä.

Äänestä

Soitan, os on jotain kysyttävää. Pääsin työhaastatteluun äsken, vaikka en soittanut.

Toisaalta eilen soitin yhteen paikkaan, ja vähän epäilen, että en pääse edes haastatteluun. Olin vähän liian epätietoinen, että mitä koulutusta ne hakee, ja varmasti jo puhelimessa kuului epävarmuus.
Että en oikein usko, että se oli mitenkään plussaa, se mun puhelu näes.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


soitatteko? kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, kuinka moni täällä soittaa yritykseen varsinaisen hakemuksen lisäksi. Eli

1) Soitatteko ennen tai jälkeen hakemuksen lähettämistä hakemaanne yritykseen?
2) Pääsettekö haastatteluun ilman soittoa?
3) Onko mielestänne suuri ero sillä, soitatteko vai ette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu