Kerrohan mieleen jääneestä opettajasta.
opettajapersoona
5
356
Vastaukset
- hetulaaz
oli hyvä.
Vaikka ei tykännytkään Vietnamin sodasta.
Minä, taas, pidin sitä sotaa hyvänä.
Ja Lennonin "Ono-laulut" vieroittivat hänestä hyvin. - Jademuru
latinan/suomen opena tosi komea otus. Persoonallinen oli myös. Istui latinan tunnilla mun (olinko ylpee, no olin) pulpetin kannella!!!Tosi on ja kertoi vitsejä. En ollut varmaan itsekään ihan vaisu tytteli.keskikoulussa sain hyviä numeroita ainekirjoituksessa vaan en enää lukiossa. Ne asia-aineet ei oikein luonnistaneet. Saatoin sanoa aha kun sain aineeni takaisin ja meikäläistä vietiin. menin käytävään mököttään. (Omituinen otus siis). Viimisellä luokalla mentiin luokka ja tää ope johonkin taloon vähän bailaan koulunpäätymisen kunniaksi. Siellä oli ulkovessa. Arvatkaas olinko onnellinen kun pyysi mua mukaansa. Ai,no ei mitään. Vahtimaan ovea et sai olla vessassa rauhassa. Mut olihan sekinjo paljon. Sain kyllä halauksenkin-pitkän, mutta viattoman.
- kutriina : )
No muistan hyvin mun 1 ja 2 luokan opettajan.
Oli sellanen vanhempi tummahiuksinen nainen ja erityisesti muistan ilmeen kun sillä oli kulmat kurtussa. Ja mieleen painunut tapauksia, jolloin sain noottia.
Jäänyt siitä varmaan jotain traumoja, kun vielä vuosikymmenienkin jälkeen on noin mielessä.
Varmaan jollain tavalla vaikuttanut siihenkin, millainen nyt olen. Valtavan iso parrakas mies. Antoi minulle joka vuosi kympin kuvaamataidosta.
- person..
joka kulkee mukana koko ajan eli minä ite :)Täytyypi olla mielessä, ei sentään täällä.
Mutta mutta...ehkä näin juuri siksi että oli monta ihailtavaa opettajapersoonaa. Ilkeitä en muista olleenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5211640- 641186
- 62881
- 62874
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18857- 79785
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101776- 30707
- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701