opetelkaa jakamaan miehenne. Älkää yrittäkö omistaa häntä.
miniöille opetusta
aviomies
1035780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 103
Vanhimmat
pistää jakeluun.
jep, jakoon vaan ja jalkavaimoja kehiin.
ei ole vielä napanuora katkennut eikä sitä äiti ja poika haluakaan katkaista. Minä vedin anoppiini yli 10 vuoden hajuraon kun aina oli jotain änkkäämistä meidän siellä käydessä kerran vuodessa ja silloinkin pari-kolme päivää. Sairaalassa ehdin anopin juuri ja juuri näkemään elossa ennen viime henkosia. Etelä-Pohjanmaan anopit on rautaa.
No oleppa nyt tyytyväinen.
Kerran vuodessa kävit anoppisi luona, etkä sitäkään vähää kestänyt. "Aina jotain änkkäämistä," entä sitten? Miksi menit sairaalaankaan, luuletko anoppisi siitä jotenkin ilahtuneen vai pidätkö itseäsi nyt jotenkin parempana ihmisenä?
Nää napanuorajutut saisi viimeinkin jo lopettaa. Miniöillä on kummallinen tarve nähdä napanuoria vähän siellä sun täällä. Miksi muuten äidin ja pojan välinen side pitäisi katketa, jos se kerran olemassa on? Mitä pahaa siinä on?
Eikö miehellä saisi olla äitiä? Änkkää se nyt sitten tai ei, miniällä ei ole siihen mitään sanomista, äiti oli ensin, sori vaan. Äidillä on aina äidin asema pojan sydämessä, sille ei kukaan mitään mahda, eikä pidäkään mahtaa.
Koittakaa nyt vaan ymmärtää tämä asia: Anopin EI tarvitse olla mitenkään erityisen mukava eikä ihana ihminen, eikä anopin tarvitse miniää miellyttää. Ei miniänkään tarvitse miellyttää anoppia. Jokainen olkoon millainen on. Mutta miestään ei pidä erottaa tämän äidistä. Jos heillä suhde on hyvä ja toimii, miniä sulkekoon suunsa mistään napanuorista ja keskittyköön vaimona olemiseen. Nämä on kaksi eri asiaa. Anoppi kuolee aikanaan, ja miniä saa silloin viimeinkin olla se miehen ainoa nainen, nauttikoon silloin asemastaan täysin siemauksin. Kas näin se elämä menee.
Terveisin kahdenkin voimakastahtoisen anopin kanssa elänyt miniä. Ei siihen kuule kuole, vaikka anoppi mitä "änkkäisi" eikä siihenkään, että se rakas oma aviomies äitiinsä yhteyttä pitää, kas se on äidin ja pojan välinen asia.
Nuo napanuorajutut ovat hyvä esimerkki miniöiden sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Ei siinä mistään sen kummemmasta taida olla kyse.
naitatti pojalla itseään ja siitä pojasta sattui tulemaan minulle mies !
Sano vielä saatana että sairasta !!!
Paljon on tehty elokuvia poikien äideistä jotka sabotoivat miniän elämää silkasta omistushalustaan ja taitaa olla samaa myös tosielämässä, jos on dr. Philliin uskominen.,,
Jotkut ei vaan osaa irrottaa otettaan ja olla tunkematta nokkaansa joka paikkaan.
Toisilla ei vaan kertakaikkiaan ole omaa elämää.
Sitä en osaa kuvitella miten miniä muka
pystyisi estämään miestä tapaamasta vanhempiaan tai sukuaan. Käsiraudoilla vai pitämällä lukkojen takana ja jos äiti on pojalle tärkeämpi kuin vaimo niin kiristäminenkään ei auta;)
Vaikea uskoa että tuollaista voisi tapahtua.
Rakastan poikaani, mutta hän on minun lapseni, ajatuskin tuollaisesta on niin vieras että en voi uskoa.
asiasta näin että "kun se oli niin köyhää silloin". Mielestäni tämä oli myöntävä vastaus. Heidän naapurinsa minulle kertoi ja siitä syystä kysyin suoraan. Ja koska perheessäni tapahtui vaikeita asioita tästä syystä.
Kenen kanssa pitää ukko jakaa?
-Ai niin, uskovaisten tavara on yhteistä...
Jakoon vaan ukot, tavarat ja uskovaiset.
No tietenkin miehen äidin ja naispuolisten sisarusten kesken. Ei kai sitä kaikkea huomiota itselleen voi vaatia.
Kunnon orgiat pystyyn:)
Anoppi sitten varmaan jakelee sitä ukkoaan..
Minkä ihmeen vuoksi mies pitäisi jakaa!!
Mies saa olla silloin onnellinen.
olla onnellinen? Jos miestä vie siskot ja äiti kuin pässiä narussa niin miten mies on ajatellut tehdä vaimolleen selväksi että hän on elämänsä tärkein nainen? Anna sitten vaimon mennä anopillekin ja siskojesi kotiin arvostelemaan ja sisustamaan. Katso että kutsuvat syömään jotta voi vaimo haukkua heidänkin ruokansa. Anna vaimolle tietoja lapsuudestasi että voi vaimo vastavuoroisesti kertoa missä meni anopilla pieleen. Olethan sitten myös hiljaa kuten olet silloinkin kun äitisi ja siskosi arvostelevat vaimoasi?
Miten se ilmenee että anoppi ja siskot vie miestä kuin pässiä narussa?
Joo nyt vaan miniät haukkumaan ja arvostelemaan anoppi, jos ei puolla omaa vaimoaan ja äitiänsä puoltaa niin tietää ainakin kuka on se tärkein
haluat olla enemmän naimisissa äitis kanssa kuin vaimos kanssa sillä muuten et tommosta esittäisi.
Sanotaan, että 20% äidin ja 80% vaimon kanssa.
se vastaus tulikin!!!!!!!
Ole kuule aviomies MIES äläkä tuollainen vätys itkijä! Ja ala seisoa omilla jaloillasi!! Vaikka sitähän ei äitisi tainnut opettaa........
Eikö nainen kestä sitä, että hänen miehensä tarvitsee sekä vaimonsa, että oman äitinsä tukea?
pientä mamman poikaa.
Minun puolestani itke vaan siellä vaimosi ja oman äitisi helmoissa hamaan hautaan saakka..
Onneksi minulla on mies joka seisoo rinnallani sata prosenttisesti ja anopillani on oma ukko tukenaan.
Ei minun tarvitse jakaa ukkoani muille, ei anopille eikä sisaruksille. Pappi on aamenensa sanonut ja avioliitto on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Niin se vaan menee...Luonnon laki..
Kuinka monessa linnunpöntössä olet nähnyt anopin;)
No huhhuh, kylläpä sitä nyt ollaan närkästyneitä.
Tajuan täsmälleen mitä ap tarkoittaa.
Itselläni on vanha äiti jota pyrin käymään katsomassa vähintään joka toinen päivä, meitä on monta mukulaa ja olemme hyvin läheisiä keskenämme.
Se ei kuitenkaan ole mitenkään mieheltäni pois jos näin teen.
Pitäisikö mielestäsi vanhukset hylätä kun itse menee naimisiin? Eli kun se pappi on aamenensa sanonut, ihmiseltä loppuu se entinen elämä siihen?
Ja muuten, joutsenet ovat ainoita lintuja jotka viettävät koko elämänsä parisuhteessa, muut lintuset hakevat joka vuosi uuden kumppanin, että se siitä linnunpöntöstä:)
mene mammalinnulle itkemään että akkalintu hyppäsi uuteen koloon:)
No vakavasti..Onko sinusta sitten oikein, että mies toimii äitinsä palvelijana ja talonmiehenä päivittäin ja tuntitolkulla vaikka itsellään on pieniä lapsia?
Ihan hyväkuntoinen on äiti.
Kierre senkun jatkuu kun nuori äiti kasvattaa yksin poikaansa ja tulee tästä riippuvaiseksi.
Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta, hiiohoi, hiiohoi....
Milloin asiat ovat kääntyneet sille tolalle, että mies tarvitsee tukea niin äidiltä kuin vaimoltakin.
Mikä on miehen rooli nykyperheessä?
Kyllähän nainen sen kestää, kun on pakko. Kuka tukee vaimoa? Anopilla on oma miehensä.
Hänellä on fiksu vaimo.
He käyvät usein eikä meillä mitään riitaa omistusuhteista ole, eikä tule.
Poika on nyt naimisissa ja vaimo on ensimmäisellä sijalla.
Mutta ei äitiään tarvitse hylätä, ei se vaimolta ole pois.
Olen ollut huomaavinani että miehet kestävät paremmin sen että vaimo pitää tiiviisti yhteyttä äitiinsä, miniät taas ottavat miehen yhteydenpidon kuin loukkauksena omistusoikeuttaan kohtaan.
Taitaapi olla niin, että nämä perinteiset miehet, jotka eivät pahemmin ongelmistaan puhu hakevat neuvoa viinapullosta. Sitten kun on sopiva määrä promilleja, niin alkaa valtava itsesäälin sekainen uho. Minusta on rakentavampaa, että ongelmista keskustellaan suoraan niiden oikeilla nimillä.
Viinaan menevät miehet ovat eri asia. Uskon, ettei ap. tarkoita alkoholistia, kun sanoo miehen kaipaavan tukea vaimolta ja äidiltä.
Olen vain tässä sitä mieltä, että perinteisesti naiset ovat hakeneet ja saaneet tuen perheen miesväeltä, mutta nyt asiat kääntyvät päinvastaiseksi, ja naiset ovat se vahvempi osapuoli, joiden tule tukea miestä.
Kysynkin, miten vaimot, äidit ja morsiamet tämän kestävät, kun heidän kontollaan kuitenkin on esim. suurempi osavastuu lapsista kuin miehellä. Jos ero tulee, on mies ja hänen isompi palkkansa poissa kodin kuvioista, perinteisesti.
Miehelle jää silloinkin vielä tuki äidistä, mutta kysyn, kuka tukee näinä päivinä yh- äitejä?
Veit kyllä sanat suustani! Hyvin sanottu! =)
Sanotko noin myös aviomiehille?
Olen valmis siihen, että vaimoni antaa huomioita myös omalle isälleen ja veljilleen. En tarvitse 100% hänen huomiostaan. Tarvitsen tietenkin paljon hänen huomiotaan, mutta kyllä hän saa sitä jakaa myös miespuolisille sukulaisilleen.
hei poika kasva aikuiseksi ! oletko mieltänyt avioliiton vai haluatko jatkaa leikkejä ? hyvin sanottu tuo ettei linnunpönttöön mahdu se anoppi :) meillä ei ainakaan varsinkin kun on kysymyksessä aivan siis aivan karmea akka joka ei sitäpaitsi kykene hoitamaan omia perusasioitaan..
Kyllähän sitä joutuu tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ei kai sitä täysin erakoksikaan kannata ryhtyä, ihan vaan kun ei tule ihmisten kanssa toimeen?
Mitä logiikka tuo on että mies huomio vain naispuolisia ja vaimo vain miespuolisia sukulaisiaan? Eikö miehellä ole isää ja veljiä ja eikö vaimolla ole äitiä ja siskoja?
Ei tartte jakaa koska kun lapsuuden kodista on muuttanut pois niin ei aikuisena viitti paljon kuunella vanhempien komentelu eikä muutakaa narinaa. Riittää kun vainhempiaa käy 2-4 kertaa vuosessa moikkaamassa niin kyllä se riittää koska se puoliso on paljon tärkeämpi kuin oma äiti. Itse käy ja teen kaikki mökkiremontit äitini mökillä ja ei sitä melkein viisikymppisenä viitsi paljon samaan aikaan mökillä olla kun elämänrytmi on ihan erilainen.
Esiomerkiksi kun minä teen aamiaista niin äitini rupeaa laittamaan lounasta ja niin edelleen. Sitten kun ottaa vaikka oluen niin on ihan sama onko 20 kyppinen vai 50 kymppinen niin tulee että taasko sitä kaljaa juodaan. Kyllä siina kunnon mieheltä vanhemmat jää vähemmälle huomiolle kun hyvän puolison löytää. Se napanuora on joskus katkaistava.
...siis onkin eri asia, jos mies itse ei kestä vanhempiaan. Mies itse tekee päätöksen, hei haloo!
Mutta jos mies tykkää vanhemmistaan ja kaikki ok heidän kesken, niin kyllä se on vääryys alkaa vaatia miestä jättämään lapsuudenperheensä huomiotta. Minun mies oli hyvissä väleissä äitinsä kanssa loppuun asti ja kävi lapsuudenkodissaan vähintään kerran kuukaudessa, onhan sitä nyt äitiään kattomassa käytävä. Mitä ne puheet sitten on, kun valitetaan, että lapset ei välitä vanhemmistaan enää ja että tyttäret on niitä, jotka joutuu iäkkäät vanhemmat hoitamaan, pojat pääsee helpommalla jne.? Onko se sitten niin, että nää miniät ei anna poikien huolehtia vanhemmistaan?
Multa ei ollut mistään pois, vaikka mies kävi äitiään katsomassa, käynhän minäkin omalla äidilläni. Te, joilla on ikävät vanhemmat jostain syystä, olette eri asia, mutta tämä on joka tapauksessa sen lapsen ja vanhemman välinen asia ja päätös, ei sen lapsen puolison.
Tuo ei sitten ole totta, mitä tää Make60 kirjoittaa, että KUNNON mieheltä vanhemmat jää vähemmälle huomiolle, kun hyvän puolison löytää. Kunnon mies nimenomaan huolehtii ja huomioi myös vanhempansa.
Vanhempien "vähemmälle huomiolle" jääminen yleensä siinä vaiheessa, kun ihminen tulee aikuiseksi ja hankkii puolison ja perheen, on vain normaalia, ihan niin kuin tämä aviomies mainitsi 20/80 %, ihan hyvä suhdeluku. Jonkun mielestä sekin oli heti mammanpojan meininkiä. Voi elämän kevät!
No huolehtikaa sitten te miniät myös siitä, että oma veljenne ei sitten puutu teidän omien vanhempienne hoitamiseen ja seuranpitoon, se olkoon edelleen vain ja ainoastaan tyttärien homma. Eihän nyt veli voi sellaiseen puuttua, sehän on hänen vaimoltaan pois.
Terveisiä aviomiehelle, olet aivan oikeilla linjoilla!
Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Se, että jotkut naiset vaativat miestä katkaisemaan välinsä sukulaisiin on valitettavaa. Kyse on samanlaisesta henkisestä väkivallasta mitä jotkut miehet harrastavat naisystäviään kohtaan. Ääritapauksissa naisilta on takavarikoitu puhelin ja heitä kytätään jatkuvasti, eikä heillä saa olla mitään ystäviä. Kyse on aika vakavasta ja inhottavasta asiasta.
miksi miehet menevät sitten naimisiin ? mikä merkitys on perheellä ? kyllä siellä äiskän luona voi ja saa käydä mutta ei asua tai olla riippuvainen jokainen sen ymmärtää. Alkuperäisen kirjoittajan käsityksestä saa sen mielikuvan että hän on riippuvainen äidistään ja päinvastoin. Mitä sitten kun tulee perheenlisäystä ? ongelmia tiedossa....mites sen äidin kanssa ?
Oletko yhtä ymmärtäväinen sellaisia miehiä kohtaan, jotka vaativat naisystäviään katkaisemaan välinsä ystäviinsä. Eikö yhtä hyvin voisi kysyä, että miksi ihmeessä naiset haluavat mennä naimisiin, jos he haluavat viettää aikaansa ystäviensä kanssa?
Omituista kysyä heti, että miksi miehet sitten menevät naimisiin! No miksi naiset sitten menevät naimisiin?
Eikös kyse ole ihan normaalista elämänmmenosta?
Ei kai sukulaisuussuhde mikään riippuvuus ole? Eikös silloin jo voida puhua naisen riippuvuudesta mieheen, jos mies ei saa pitää yhteyttä äitiinsä ja yleensä naispuolisiin sukulaisiinsa? Mikä tekee naisesta näin riippuvaisen?
Eihän naimisiinmeno ja yhteys omiin sukulaisiin ole toisiaan poissulkevat asiat.
On muuten vanha elämänohje, että kannattaa katsoa, miten poika kohtelee äitiään. Koska poika kohtelee samalla tavalla myös omaa vaimoaan. Jos poika kunnioittaa ja huolehtii äidistään, sellainen mies on hyvä myös aviomiehenä.
Kerran kuussa on aivan eri asia kun päivittäiset käynnit ja vielä puhelimessa roikkuminen tunnin välein.
Ja jos vaimon kanssa on sovittu kauppareissu ja mamma soittaa kyytiä, niin vaimo saa mennä yksin lastensa kanssa ostoksille
Millaisia poikia ne äidit sitten kasvattaa jos eivät osaa itse mennä mammaansa katsomaan vaan vaimo sanelee ehdot..Nössöjä ovat nekin.
Turha syyttää miniää jos ei poika tahdo kyläillä ja mamma voisi katsoa peiliin ja miettiä mikä mättää.
miestä joka kohtelee mua kuin äitiään..
Poikaystäväni on äitinsä edessä täysi tallukka.
Mä haluun miehen, en tallukkaa..
Kai se pitäisi miniänkin järkeen mennä että äiti on äiti ja vaimo on vaimo.
Olen anoppi eikä poikani ole tallukka kenenkään edessä.
Eikä miniäni vaivaa päätään moisilla joutavuuksilla.
Hän tietää asemansa, on ykkönen pojalleni.
kyllä silloin kun mennään naimisiin muokkautuu yhteiset ystävät ja jää ne hurlumhei kaverit taka-alalle niinkuin tässä tapauksessa kuuluisi sen äiskän jäädä
Tarkoititko, että jos on erilainen maku ystävien ja tuttavien suhteen ei pidä mennäkään naimisiin?
Asia ei ole näin. Kaksi hyvin erilaista ihmistäkin voivat olla hyvä aviopari. Tälläisessä onnellisessakin liitossa vaimon paras ystävätär voi olla sellainen, ettei mies voi häntä sietää.
Kyllä vänhempien pitäisi jossain vaiheessa kun lapset ovat täysi-ikäisiä niin lopetta määräileminen ja komentelu koska ei täysi-ikäinen mies tai nainen viitsi kuunnellä komentelua jos on muuttamut lapsuudenkodistaan pois. Monet vanhemmat eivät huomaa että heidn lapsensa ovat aikuisia ja lässyttavät ja komentelevat niin ei sitä hirveästi pidä kuunnella. Jos puoliso yrittää että toinen katkaisisi välinsä vänhempiinsa niin silloin hänellä on jotain vikaa omassa suhteessaan vanhempiinsa. Lapset houtavat suhteensä omiin vanhempiisa omalla tavallaan eikä siihen tarvitse puolison puuttua. Jos toinen puolisoita tapaa vanhempiaa niin että se on kohtuuttomasti pois perheen yhteisestä ajasta niin silloin pitää vähän vihjaista niin kyllä toisen silloin pitää tajuat että oma perhe on tärkein.
Nyt haluaisin kysyä kaikilta miniöiltä kuinka paljon vierailevat omien vanhempiensa luona?
Puhuvatko äidilleen omista ongelmistaan ja asioistaan?
Kun on mitä tahansa murheita, haetaanko omalta äidiltä tukea?
Kuinka paljon omat vanhemmat käyvät teillä vierailulla?
Onko miehenne koskaan sanonut että äitinne juoksee liikaa teillä?
Miksi haluatte kieltää omalta mieheltänne mahdollisesti hyvinkin läheisen suhteen omiin vanhempiinsa, kun itsellenne kuitenkin sen sallitte?
Onko mielestänne avioliitto jonkinlainen omistussuhde, johon päättyy kaikki muu sosiaalinen elämä, mukaanlukien vanhemmat, sisarukset, ystävät jne?
Millainen äiti tai anoppi on.
Jos anoppi tai äiti hallitsee nuorenparin elämää joka asiassa, tai menevät puolison edelle niin ei se hyväkään ole.
En tule anoppini kanssa toimeen, mutta en kiellä miestäni ja äitiään tapaamasta, mutta kukaan ei voi estää minua lähtemästä kotoani muualle kun anoppi tulee.En myöskään vieraile anopilla. Jostakin syystä mieheni ei vaan halua mennä yksinkään..Onko se sitten minun vikani? No anopin mielestä on.
Oma äitini käy noin kerran vuodessa meillä. Itse käyn kerran tai pari kuussa. Ei siksi etteikö oltaisi väleissä, vaan neljän lapsen kouluilta ja harrastuksilta ei ehdi.
En tarvitse tukea äidiltäni..jutellaan vaan niitä näitä ja avioliitostani en hänelle mitään tilitystä tee sen enempää kuin en mistään muistakaan murheista. En tahdo huolestuttaa vanhaa äitiä omilla vaikeuksillani.
Mutta kysynpä sinulta, että kun äiti ja tytär ovat samaa sukupuolta ja tytär on koko ikänsä tottunut tekemään äitinsä kanssa naisten juttuja, niin eikö silloin olisi luontevampaa, että se poika olisi enempi sen isänsä kanssa kaveri vielä isonakin. Kävisivät kalassa ja tekisivät niitä miesten juttuja. Pojassaan roikkuva äiti on jotenkin säälittävä kuten myös poika joka itkee äitinsä helmoissa on nössö.
Äitini sanoi kerran, että halusi tytön ja itselleen kaverin..oli jo ennestään neljä poikaa:)
Nyt olen jo iso "tyttö". En itke äitini helmoissa vaan olen se kaveri hänelle. Joskus riidelläänkin että ovet paukkuu, mutta ei olla pitkävihaisia. Anoppi ei siedä mitään arvostelua eikä sanomisia koska ollaan vieraita keskenämme ja siksi saa aina olla hänen läheisyydessään kuin kusi sukassa.
Korostan vielä, etten ole esteenä miehen ja äitinsä suhteessa, mutta kavereita meistä ei saa.
No eikös ne miehet niin teekkin, kun ne siellä ktonaan käyvät? Kyllä monet nimenomaan isänsä kanssa tekevät niitä miesten juttuja, mutta kun miniät ottaa huomioon VAIN sen äidin, joka siellä anoppilassa myöskin on.
En muuten ole ikinä nähnyt kenenkään miehen itsevän äitinsä helmoissa. En oikein ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan. Nämä miniät ilmeisesti pelkäävät, että tämä mies kertoo äidilleen avioliitostaan ja vaimostaan jotain pahoja asioita, ja sitten äiti neuvoo, että ota poika ero tuollaisesta pahasta naisesta! Hui.
Ei ainakaan minun mieheni äidilleen puhunut yhtään mitään, jos meillä oli joku asia keskenämme huonosti. Hän ei halunnut äitiään sellaisella rasittaa, kyllä sillä ihmisellä elämänsä aikana huolta muutenkin oli ollut. Äitiään hän kävi ihan vaan tapaamassa, hieromassa hartioita, käyttämässä kaupassa ja lääkärissä, tekemässä pihatöitä jne. Kun appiukko eli, tekivät isänsä kanssa kaikenlaista traktori- ja autoremonttia, ottivat joskus väkeviäkin. En ymmärrä, miksi minun olisi tuosta pitänyt pulttia ottaa.
En usko, että kovinkaan monet miehet valittavat äidilleen parisuhdeasioistaan. Voihan sellaisiakin olla, mutta esim. oma veljeni, joka on ollut äidin kanssa tosi läheinen aina (iltatähti ja asui pitkään kotona vielä aikuisenakin), ei ikinä puhunut tämmöisiä äidille. Kun hän erosi vaimostaan, ero tuli meille kaikille täytenä yllätyksenä. Muutenkaan ei naisasioistaan ole meille lukua pitänyt. Silti välit on hyvät ja läheiset.
Eikä siitä muuten mihinkään pääse, että äiti on äiti, pojallekin. Hirveän usein se äiti on läheisempi kuin isä, niin pojille kuin tyttärillekin. Monet miehet muuten sodassakin kauhun ja kuoleman hetkellä huusivat vaistomaisesti äitiä, minkähän takia? Mummoni oli lotta, ja hän sanoi, että haavoittuneet miehet usein houreissaan kyseli äitiä. Ei koskaan isää.
Miettikää tätä. Sitäpaitsi teillä voi olla itsellännekin poikia, ajatelkaa asiaa tältä kannalta. Ei kukaan halua pojastaan mitään mammanpoikaa, mutta kukaan ei halua, että poika hylkää isoksi tultuaan oman äitinsä.
Tunnetko paljonkin miniöitä joilla on sellainen valta, että saavat miehen hylkäämään sukulaisensa?
Itse en tunne yhtään..Äitejä kyllä tiedän jotka kiristävät ja syyllistävät "lapsiaan" kun eivät käy tai soittele päivittäin.
Ihmisiä vaan on moneen junaan. Niin anopeissa, miniöissä,vävyissä ja miehissä.
On riippuvaisia äitejä dominoivia miniöitä ja vävyjä ja nössöjä miehiä..loputon lista...
Eiköhän se ole kuitenkin melkoisen pieni prosentti ihmisiä jotka vaativat puolisoaan hylkäämään sukunsa kokonaan ja kaipa siihenkin joissakin tapauksissa on hyvät perusteet. Vaikkapa alkoholi huumeet tai insesti.
tervehtimässä ja laitoin pari kynttilää heidän haudalleen. Äitiä kaipaan paljon koska hänen kanssaa pystyi puhumaan asioista eikä hän kieroillut selän takana.
Anopin haudalle olen myös vienyt kukkia ja kynttilöitä vaikkakin se on kaukana ja vaikka anopin ja mieheni kautta elämästäni tuli suoraa helvettiä.
Joo en tunne sellaisia, jilla olisi oikeasti valta siihen, mutta sellaisia tunnen kyllä (ja tämä palsta vahvistaa käsitykseni), jotka yrittävät kaiken aikaa. Ja siitä sitten syntyy se kierre ja kehä, jonka kurimuksessa sitten eletään. Vaimo naama nyrpyllä, kun miehen äidistä tai sisaresta tulee puhe, jatkuvaa pientä nälvimistä, niskojen nakkelemista, mielenosoituksellisiä poistumisia, jos anoppi tulee käymään, kyttäämistä vieressä, jos anoppi soittaa, ja äyskimistä "mitä se nyt taas oli vailla" jne. Tätä olen kyllä kuullut ja nähnyt. Minua tällainen ahdistaa, koska olen seurustellut nuorena monta vuotta sellaisen miehen kanssa, joka halusi eristää minut perheestäni ja ystävistäni. Hän haukkui äitini ja isäni kauhean rumasti ja käänsi vaikka maat ja taivaat nurin, etten olisi ollut heidän kanssaan tekemisissä. Tiedän, miltä tuntuu, kun omia vanhempia haukutaan. Se sattuu sydämeen aivan valtavasti.
Tiedän tällakin hetkellä miehen, joka käy entisessä kodissaan salaa. Se on kuulemma kotirauhan vuoksi parempi niin. Syy on joku perinnönjakoon liittyvä asia, miehen isän kuoltua vuosia sitten. Niin kuin miniällä olisi siihen asiaan mitään sanomista. Mutta voin kuvitella, miten ahdistavaa tuolla miehellä on. Pakko sen on vaikuttaa parisuhteeseenkin, voiko rakkauskaan kestää pitemmän päälle sellaisen ihmisen kanssa, joka polkee toisen normaalia tarvetta ja oikeutta pitää yhteyttä omaan äitiinsä ja sisaruksiinsa?
Korostaisin sitä, että aina ei ole niin, että tyttäret kysyvät ja saavat neuvoja omalta äidiltään kaiken aikaa.
Uskon, että on lukemattomia naisia, jotka haluavat hoitaa asiansa ilman äitinsä väliintuloa. Monen naisen suhde äitiinsä on kaukainen, ja mielipiteet lasten ja kodin asioissa menevät niin ristiin, ettei tytär ole halukas puhumaan mistään asioistaan äitinsä kanssa.
Saattaa olla jopa, että äiti on väleissä poikansa kanssa enemmän kuin tyttären, ja siinä sivussa sitten miniä joutuu opettelemaan anopin kohtaamista.
Eihän kenenkään silti tarvitse olla riidoissa. Lastenlasten tulee voida olla hyvissä väleissä isovanhempiensa kanssa, kuten muunkin suvun.
Ihminen tarvitsee yhteisön, johon kuuluu. Ei oman perheen perustaminen ole syy katkoa vanhoja siteitä läheisiin ihmisiin.
Asioiden tärkeysjärjestys vain muuttuu. Perheessä pitää ajatella ensin omaa perhettä, vasta sitten lapsuudenkotia.
Vanhempien on myös tämä ymmärrettävä ja kasvatettava lapsi tietämään, että hänen on otettava oma elämä haltuunsa, kun kotoa lähtee.
>Nyt haluaisin kysyä kaikilta miniöiltä kuinka >paljon vierailevat omien vanhempiensa luona?
Pari kertaa vuodessa. Soitan 3-4 kertaa vuodessa. Äiti soittaa minulle vähän useammin, ehkä kerran kuussa.
>Puhuvatko äidilleen omista ongelmistaan ja >asioistaan?
>Kun on mitä tahansa murheita, haetaanko omalta >äidiltä tukea?
Ei juuri ole ongelmia ja murheita, mutta vaikka olisi niin en niitä juurikaan äidille tilittäisi. Ihan tavallisia asioita puhutaan.
>Kuinka paljon omat vanhemmat käyvät teillä >vierailulla?
Joka toinen vuosi. Asutaan eri paikkakunnilla.
>Onko miehenne koskaan sanonut että äitinne >juoksee liikaa teillä?
Ei ole. :-)
>Miksi haluatte kieltää omalta mieheltänne >mahdollisesti hyvinkin läheisen suhteen omiin >vanhempiinsa, kun itsellenne kuitenkin sen >sallitte?
Tuossa kysymyksessä on jo iso kasa väitteitä haudattuna.
Ensinnäkin siis en pidä omaa äitisuhdettani varsin läheisenä. Tai on se ihan hyvä mutta yhteydenpito ei siis ole kovin tiivistä.
Mieheni äitisuhde on läheisempi, jo siksikin kun asuu samalla paikkakunnalla. Mutta se on eräänlainen palvelu/hyväksikäyttösuhde. Anoppi on kovin ystävällinen ja herttainen, mutta aina jotakin vailla. Tarvitsee apua milloin missäkin arkiasiassa vaikka hänellä käy palkattu kodinhoitajakin. Ellei muuta niin rahat on loppu ja kinuaa "lainaa" tai sitten masentaa joku vuosikymmenien takainen asia.
Eipä tuo minua enää niin häiritse, aikaisemmin häiritsi enemmän. Käyköön mies jeesaamassa ja jeesailen itsekin joskus. Kyläilemmekin, mutta omassa kodissani en kovin usein jaksa seurustella. Ei se onneksi enää tuputa kamalia astioita ja pyyheliinoja ja koriste-esineitä.
>Onko mielestänne avioliitto jonkinlainen >omistussuhde, johon päättyy kaikki muu >sosiaalinen elämä, mukaanlukien vanhemmat, >sisarukset, ystävät jne?
Ei todellakaan. Sukulaiset ja kaverit, yhteiset ja kummankin omat, ovat kaikin puolin hyvä juttu kunhan eivät puutu pariskunnan asioihin ei-toivotulla tavalla tai hallitse kohtuuttomasti toisen ajankäyttöä.
Esimerkiksi tuossa joku miniä kertoi että mies jättää vaimon yksin kauppareissulle ja lapsia hoitamaan niiltä sijoiltaan jos äiti vinkaisee tarvitsevansa palvelua. Tällaisessa tapauksessa se napanuora on liian tiukalla. Minun mieheni sentään sanoo että juuri nyt ei ehdi mutta huomenna sitten.
Siis hyvä ja läheinen suhde saa olla sukulaisiin ja ystäviin, mutta aikuisen äitisuhde ei saisi olla samanlainen kuin kymmenvuotiaan. Tämä taitaakin olla se asia joka meitä miniöitä ärsyttää: kun oma rakas mies, joka muuten on ihan itsenäinen ja vastuullinen ihminen, käyttäytyy äitinsä läsnäollessa kuin pikkupoika. Minun mieheni ei onneksi tee niin, mutta on noitakin tapauksia nähty.
>>>olen seurustellut nuorena monta vuotta sellaisen miehen kanssa, joka halusi eristää minut perheestäni ja ystävistäni. Hän haukkui äitini ja isäni kauhean rumasti
Ikävää, mutta ota nyt huomioon että tuolle tilanteelle on muitakin vaihtoehtoja kuin se että soitellaan äidin kanssa ja kyläillään koko ajan ja joka asiasta pitää kuulla äidin mielipide.
Kyllä aikuisten pitää osata löytää vanhempiensa kanssa sellainen kohtuullinen vuorovaikutuksen taso, joka ei hallitse elämää täysin. Tai saahan sitä elää mammanpoikana tai -tyttönä jos haluaa, mutta sitten on parempi olla menemättä itse naimisiin tai ainakaan hankkimatta lapsia.
mies juoksee kun äiti vinkaisee, mutta se johtuu siitä kiristyksestä, ei napanuorasta..
Anoppi käyttäytyy kuin marttyyri ja pikku tyttö jos ei saa palvelua sillä sekunnilla...
Olemme joskus lainanneet anopilta rahaa ja vetoaa aina tähän...kun on sitä velkaakin...
Heh heh!!! Juu en ainakaan minä omista.
Olen itseasiassa (kadehdin sitä että miehellä on niin hyvät, läheiset ja lämpimät välit omiin vanhempiinsa. Haluaisin niin kovasti että omalla puolellani olis kans niin.... Omat vanhemmat kun eivät koskaan ole viis veisanneet omista lapsistaan, vaan aina on ollut vaan haukkumista ja väheksymistä sieltä päin väkivaltaa lapsena.
Oma anoppi on teräväkielinen mutta reilu, ja kyllä mää hänestä enemmän pidän kun omista vanhemmistani!!!!
Ja pakko sanoa, että joka toinen kerta lähden anoppilaan ja joka toinen kerta en. Päinvastoin, minusta on kiva että mies menee käymään kotopuolessa... se tietää vaan että saan aina viettää muutaman päivän kotona itsekseni, ihanan rentouttavaa!!! Siis toistan!! Jään kotiin monta kertaa sen takia että on ihana huilia itsekseen, en sen takia että yritän välttää anoppia!!!
yksin rentoutumisen ja kiva ettei tartte vältellä anoppia.
Mä välttelen ja jään kotiin, koska olen liikkuvaa sorttia ja on yhtä tuskaa istua se pakoollinen vierailuaika nyökkäilemässä kun anoppi paasaa..
Ukkokin vetää siinä pienet tirsat, niin että menkööt yksin vaan..
Kyllä mä lapsuuden kotiin voin mennä kun siellä voi lähteä vaikka kalastamaan tai sienimetsään,,anopilla vaan istutaan...Eikä mua kiinnosta kylän juorut, kuka on saanut vauvan, mistä kolottaa milloinkin, mitä appi on toilaillut ja minne kissa on tehnyt tarpeensa jne..
ei ole kysymys jakamisesta. Joskus voi olla niin, että anoppi käyttäytyy miniäänsä kohtaan niin hirveästi ettei tämän seurassa voi olla. Jos mies oikeasti rakastaa vaimoaan hän ei anna äitinsä käyttäytyä vaimoaan kohtaan miten sattuun. En minäkään antaisi oman äitini kohdella miestäni miten sattuun. Myös vanhemmilta ihmisiltä voi oodottaa käytöstapoja.
Mammanpojat ovat jääneet äitiinsä roikkumaan eivätkä uskalla irtautua elämään itsenäistä aikuisen ihmisen elämää. He eivät yritä pärjätä elämässä omin voimiin vaan heti kun tulee jotakin ongelmaa juostaan äidin helmoihin kuin pikkupoikana. Säälittävää...oikea MIES isolla M:llä on tuki ja turva omalle vaimolleen, lapsilleen ja perheelleen. Minua eivät mamikset kiinnosta, yök. Mameron ei kannata ottaa vaimoa itselleen, parempi vaan omistautua sille äidin palvonnalle.
Usein kuitenkin on niin, ainakin tämän palstan viestin perusteella, että pelkkä anopin olomassaolo on miniälle liikaa. Miniä on vain sairaalloisen mustasukkainen miehestään. Tietenkin ne tapaukset, joissa anoppi suoranaisesti solvaa miniää on oma lukunsa, mutta joskus tuntuu siltä, että jo se, että anoppi hengittää on karmea loukkaus miniää kohtaan.
Oikea mies isolla M:llä on myös äitinsä tukena. Eikä omistaudu pelkästään parisuhteelleen.
hirsimökki kun anoppi ei halunnut mennä vuokra-asuntoon edes maaseudulla. Ts. mökki oli meidän ja anopin asuntona koko ikänsä mutta minua siellä oli lupa hänen tökkiä silloin harvoin kun kävimme. Itsellemme emme ole vieläkään rakentanett uutta taloa koska minulle pitää kelvata vanhakin toisten jäljiltä. Olen sanonut miehelleni monesti että olis mennyt äitinsä kanssa naimisiin kun äiti opetti hänet naimaankin jo alaikäisenä.
ihan kuin joku nainen siellä kirjoittelisi? Anopin olemassa olo miniän elämässä voi olla liikaa silloin kun asiat ovat menneet liian pitkälle, aviomies sivusta katsonut mitään tekemättä. En usko että olet mies, olet anoppi joka esiintyy miehenä...
Vain pojan äiti tai todellinen mammanpoika voi kirjoittaa noin..
Mammanpoika puolustaa äitiään henkeen ja vereen tai pojastaan mustasukkainen anoppi solvaa miniöitä...
aika pahasti haiskahtaa juuri tuolle..
Olen naimisissa oleva mies, joka ihailee oikeudenmukaisuutta. Valitettavan moni mies on niin munaton, että on valmis katkaisemaan välinsä äitiinsä pelkästään vaimonsa painostuksesta.
Ihailetteko te naiset todellakin sellaisia nyhveröitä, jotka sanovat aina "kyllä kulta, olet aivan oikeassa"?
kaikista parhain! Sitä voi viedä kuin lapasta eikä sille tartte antaa.
ja munattomaksi silloin kun mamma on läsnä ja kuten olet huomannut, niin KUKAAN nainen ei sellaista miestä ihaile...paitsi tämän äiti kun on kasvattanut kiltin ja nöyrän palvelijan itselleen.
Kyllä miehellä täytyy olla munaa sanoa äidilleenkin vastaan jos tämä vetää kuin pässiä narussa.Piste.
>>>Ihailetteko te naiset todellakin sellaisia nyhveröitä, jotka sanovat aina "kyllä kulta, olet aivan oikeassa"?
Emme todellakaan. Emme varsinkaan sellaisia nyhveröitä, jotka sanovat noin omille äideilleen.
Miehellä pitää olla munaa sanoa myös vaimolleen vastaan, vai onko niin että haluaisitkin kiltin ja nöyrän palvelijan ITSELLESI.
Siis ihailen kyllä miestä joka pitää VANHASTA äidistään huolta jos tämä apua tarvitsee, mutta en todellakaan ihaile miestä jonka pitää lupa kysyä vaimoltaan siihen.
Jokainen meistä pitäköön omista vanhemmistaan huolta kun nämä vanhaksi tulevat. Surullista on se että nykyään tottatosiaan sanonta, "yksi äiti pitää huolta kymmenenestä lapsesta, mutta kymmenen lasta eivät pysty pitämään huolta yhdestä äidistä", pitää täsmälleen paikkansa.
Te nuoret miniät jotka täällä huudatte miten anoppi on aina vailla jotain ja miehen ei naimisiin mentyään enää pidä äidistään huolta pitämän, muistakaa omat sananne kun olette vanhoja ja lapsienne puolisot huutavat tätä samaa täällä.
Oma anoppini kuoli kuukausi sitten vanhana ja sairaana ja tarvitsi viimeiset vuodet paljon apua, jos mieheni ei työkiireiltään ehtinyt, minä kävin anoppia auttelemassa ja asioita hoitamassa. Itselläni on kaksi jo aikuista poikaa, anopiksi en vielä ole päässyt, mutta toivon että omat poikani osaavat valita puolisoikseen hiukan vähemmän itsekkäät naisihmiset kuin mitä täällä olevat miniät tuntuvat olevan.
yksinään ja opetti tälle myöskin sänkyhommat jotka tämä sitten vuorostaan opetti tyttärellemme joten on siinä tai sillä miehellä munaa ollut ainakin vaimoa vastaan vai mitä arvelet!!!
jakaa...
Mä omistan mun miehen ja hän kysyy aina minulta luvan saako mennä sukulaisiaan tapaamaan.
Äitiään hän ei saa tavata koska en voi sietää tätä..
Miehelleni aina haukun miten kamala äiti tällä on ja joululahjatkin lentää suoraan roskikseen..
Omistan myös lapseni kunnes nämä ovat aikuisia. Silloin puoliso omistaa heidät..Anoppi ei heihin saa koskea ja piste.
Kuulehan nyt miniä, johan pomppas, sinä et omista ketään muuta kuin itsesi.
Jos miehesi pitää kysyä sinulta lupa oman sukunsa tapaamiseen, niin kyllä olet nynnyn miehen kaapannut itselles.
Ja lapsia et myöskään omista, olet hoitovastuussa heistä, kunnes tulevat täysikäiseksi, sen jälkeen heillä on oikeus elää omaa elämää ja piste.
Mietihän hiukan, mitä kirjoitit, oleto ihan tosissasi sen tehnyt.
En voi muuta kuin hämmästellä kirjoitustasi.
Oikeus elää omaa elämää...
Kunpa sen kaikki poikienkin äidit tajuaisi..
Mutta ei, kun roikutaan nurkissa päivästä toiseen eikä osata edes hehkulamppua vaihtaa eikä pyykkikonetta avata ilman oman kultapojun apua.
Hoitovastuussa myös, mutta omat lapset on omia.
Kun tulevat täysi-ikäisiksi niin tämä mamma ostaa asuntoauton ja lähtee kiertelemään maailmaa eikä roiku toisten nurkissa jollei kutsuta.
Palvelutalosta on paikka katsottuna, samoin uurna hommattu. Minulle ja OMALLE ukkokullalle..
Muuten kukahan niistä pojista kasvattaa nynnyjä miehiä?
Joka ei uskalla olla edes äitinsä kanssa eri mieltä asioista ei elämässä pärjää.
Silleen sitä pitää elämä elää.
Kun kerran on ukon ottanut ja huushollin perustanut, niin sinne ei kukaan tule kuin tunnussanalla.
Se on minunkin periaatteeni.
Vaimon asia on huolehtia, että puolisolla on oikeanlaiset ihmiset ympärillään, jotta ei joudu vaikeuksiin.
Ensi töiksi siis miehen suku niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Lapsiin saavat olla yhteydessä valokuvin ja kirjein, syntymä- ja muina juhlapäivinä shekkejä, kiitos vaan.
Aikuinen ihminen pitää omistaan huolen ja on kodin kaunistus ja ilo. Ei siellä tarvitaan ketään muuta.
Se paistaa joka lauseesta joita kirjoitit.
Jos poika joutuu kysymään muijalta luvan siihen saako tavata äitiään ja sukulaisiaan niin hän ei ole mies, hän on tossun alla ja viimeisen päälle nynny.
Kyllä eri mieltä voi olla jos siihen on aihetta.
Mutta jos olet kuten entinen kunnanvaltuutettu jonka mielilausahdus oli: "Asiasta en tiedä, mutta hanttiin minä panen."
Sulla näkyy olevan tuo periaate anoppisi suhteen.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Saatat vielä kokea saman kuin anoppisi nyt ja vielä pahemmin.
niin muista mitä tuli kirjoiteltua ja tehtyä.
Asiat tahtoo mennä niin että tuollainen asenne kääntyy itseä vastaan.
Huomaat sen raukka vasta kun on myöhäistä.
anoppi joka on mustasukkainen pojastaan ja on saanut pakit miniältä. Keksit hyvän keinon solvata täällä miniöitä.
Ei tällaista paskaa oikea rehellinen vaimon kanssa elävä mies kirjoita tosissaan, vai että miniöille opetusta. Siinähän paljastit itsesi kun kirjoitit miniöille!!!
Täytyy sanoa, että nyt olen täysin pihalla näistä kommenteista, joissa haukutaan mammanpojaksi ja annetaan se käsitys, ettei mies saisi äitiään tai isäänsä tavata. Tämä on jotain ihmeellistä suurkaupunkilaisten urbaania touhotusta varmaankin.
Täysin käsittämätöntä meikäläiselle, joka on tottunut siihen jo lapsena, että meitä kakaroita vietiin luonnollisesti mummoloihin ja siinä samalla vanhemmat piipahtivat aina vähintään kahvilla ennen huostaanjättöä. Ja tottakai kotitöissä tai putkirempoissa autettiin sen verran kun anoppi vain antoi passuuvietiltään periksi.
Kyllä lapset kärsii tuollaisesta natsimeiningistä. Vai laitetaanko lapset linja-autolla yksin mummolaan menemään, ettei tartte anopille miestä näyttää?
Nyt olen itse naimisissa, ja minusta on aivan selvää vaimon kanssa, että me käymme yhdessä toistemme appiloissa silloin kun voidaan ja meillä on useimmiten hauskaa. Näin tekevät myös sisaremme ja veljemme. Ei meidän ole tarvinnut tapella tällaisista itsestäänselvyyksistä. Emme ole riippuvaisia olleet vanhemmistamme enää pitkiin aikoihin, mutta se ei tarkoita sitä, että lakkaisimme osoittamasta rakkauta heitä kohtaan.
Totuus näyttää olevan tarua ihmeellisempää, kun puhutaan tämän maan yksinäisistä vanhuksista. Hävetkää!
Siis tietysti eri asia on se, jos miehellä oikeasti on hivenen liian läheinen suhde äitiinsä, eli että jätetään oma perhe pulaan, jos äiti tarttee just sillä sekunnilla apua (ilman että hengenhätää olisi). Sekään ei ole oikein, jos mies ei puolusta vaimoaan pisteliästä äitiään vastaan.
Asioihin sekaantuvat anopit taas ovat ihan normaali asia, eikä sellaisista kuulu vaimojen kitistä -eikä miestenkään vaimojensa äideistä. Tietenkään miehen ei kuulu antaa äitinsä mielipiteiden silloin vaikuttaa oman perheensä elämään.
Mutta kuten nimimerkki Aviomies sanoi, niin on merkillistä, jos vaimo kitisee anopin olemassaolosta, vaikka näitä yllä mainitsemiani vikoja tai vastaavia ei olisikaan. Joillekin tosiaan on liikaa jo se 2-4 kertaa vuodessa kyläily.
Älkää viitsikö sekoittaa rajatilatapaus-anoppeja, mammanpoikia tai tyranneja tähän keskusteluun, jossa kyse oli nimenomaan NORMAALEISTA ja siis TAVALLISISTA äiti-poika suhteista eikä mistään napanuorasta riippuvaan jääneistä suhteista! Näin minä ainakin käsitin nimimerkki Aviomiehen tarkoittaneen!
helppohan se on sanoa jos ei itsellä ole ollut ilkeää anoppia... kuunteleppa itse pari vuotta ilkeän anopin v:lua ja ota kotisi täyteen anopin roinaa ja menetä oma elämäsi ja tule sitten sanomaan ja ihmettelemään. Kyllä siinä voi olla tarpeen hajurako äitiin jos tämä ei älyä rajojaan... vai haluatko sinä aikuisena ihmisenä jonkun määräilemään sinua?
En kerta kaikkiaan käsitä näitä "anoppi määräilee" juttuja. Kyllähän sitä ääntä maailmaan mahtuu ja pitääkö kaikki ottaa niin tosissaan. Antaa anopin vittuilla ja määräillä, pitääkö sille korvaansa lotkauttaa?
Ethän sinä kaivoonkaan hyppää jos joku toinen käskee. Miksi sitten anopin jutut on niin ylitsepääsemättömän kamalia?
Kun täällä lukee näitä anoppi kommentteja, tuleeko meistä kaikista ihan oikeasti hirviöitä kun oma lapsemme saa puolison? Tai siis tarkemmin sanoen poikalasten äidit ovat keskimääräistä vittumaisempia ämmiä, sillä ei täällä miehet valita vaimojensa äideistä.
Jotenkin vaan tuntuu siltä että miniät ovat astetta herkempiä nokkiintumaan joka asiasta, hirveän kovalla tohinalla puolustetaan sitä ihan ikiomaa pikku reviiriä jota todellisuudessa kukaan ei edes uhkaa, kuvitellaan vaan.
Omalle miniälleni tein asian ihan selväksi heti kättelyssä. Hänellä on oma huushollinsa, minulla omani. Hän ei puutu minun asioihini enkä minä hänen. Poika tulee aina olemaan minun poikani ja realistisesti ajatellen jos kinaa tulee, asetun kyllä varmasti pojan puolelle joten ei kannata perheriitojaan kantaa minun eteeni. Sanon asiat suoraan ja reilusti ja minulle voi myös asiat näin esittää. Seläntakana parkumista en siedä ja jos näin toimii, kakkoseksi tulee jäämään sillä sen verran häijy ämmä olen jos tarve vaatii.
Hyvin ollaan toimeen tultu eikä mitään reviiritaistelua ole ollut.
Kyllä aikuisen ihmisen on hyvä osata pitää puoliansa, ilman kiukuttelua. Jos anoppi vittuilee, niin kysyt suoraan mitä tarkoitit? Tai kysyt miksi solvaat minua? Tai jos kyse ei ole solvaamisesta, niin voit kertoa suoraan anopille, mikä hänen puheessaan loukkaa. Kaiken tämän voi kertoa ihan ystävällisessä hengessä ilman, että omat tunteet nousevat pintaan.
Enkä ymmärrä miksi kiukuttelet, jos anoppisi tuo teille kaikenlaista romua. Ei sinun ole mikään pakko sellaista ottaa vastaan. Voit sanoa, hänelle ystävällisesti, että kiitos huolenpidostasi, mutta nuo tavarat eivät ole minun makuuni. Jos anoppisi suuttuu tästä, niin asia ei ole sinun ongelmasi.
Siis en todellakaan ymmärrä mikä tässä voi olla ongelma.
puhuin ex-anopistani. Jätin mammanpojan :). Ei kiinosta haluan elää omaa elämääni. Nykyään minulla on itsenäinen aikuinen mies jonka kanssa elän tasapainoista onnellista elämää ja jolla on normaali suhde äitiinsä.
Helpommin sanottu kuin tehty, sanoin kyllä aivan kohteliaasti ex-anopilleni mutta hänelle ei viesti mennyt perille. Hänen käytäksensä vain paheni päiväpäivältä. Mamero mies ei tehnyt yhtään mitään, hänestä äidissä ei ollut yhtään mitään vikaa ja äidin vi:lu oli vain hänen tyylinsä. Seisoi aina vaan tumput suorina kuin mikäkin tollo ei koskaan puolustanut minua. Tosimies olisi puolustanut.
Miehen tehtävä on pistää äitinsä kuriin koska kyseessä on HÄNEN OMA äitinsä. Ei ole miniän tehtävä ja asia. En odottaisi moista omalta mieheltänikään jos äitini alkaisi kohdella tätä kaltoin, en koskaan antaisi tehdä sellaista. Minussa oli enemmän munaa kuin miehessäni. Miehen pitää ITSE OTTAA VASTUU elämästään ja ITSE tehdä asioille jotakin. Siinäkin yksi syy siihen miksi joku on mammanpoika.... haluttomuus ottaa vastuuta ja aikuistua. Äitinsä avulla mies saa alistettua vaimoaan ja tässä myös yksi syy mammanpoikuuteen, itse ei pärjätä vaimon kanssa.
miksi kenenkään tarvitsee ylipäätään kuunnella ilkeilyä? Joillain ihmisillä on se tyyli, että he eivät yhtään ajattele toisten tunteita... miksi miniän pitäisi kuunnella kiltisti anopin ilkeilyä vuodesta toiseen? Kaikki ihmiset eivät ole yhtä kovia että jaksaisivat kerta toisensa jälkeen laittaa ilkeilyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kuuntele itse ensin pari vuotta kun sinulle ilkeillään jatkuvasti, tuskinpa kestäisit. Jos ei itse ole sellaista kokenut niin on helppo neuvoi muita olemaan välittämättä. Miksi anopin ei tarvitse ottaa vastuuta omasta käytäksestään? Miksi anopin ei tarvitse miettiä mitä ja miten hän miniälle puhuu? Miksi anopilla ei tarvitse olla käytöstapoja?
Jokaisella on ainakin jonkinlainen vastuu omasta viihtyvyydestään. Jos jokin asia on vaimolle ongelma, mutta mies ei ymmärrä ongelmaa, niin on tietenkin ihan oikein pyytää mieheltä apua. Pointtini on se, että vastuu ei ole tässä tapauksessa yksin miehellä.
Aikuisten ihmisten olisi hyvä osata hoitaa myös vaikeitakin tilanteita. Nykyisin on suosittu tapa on lyhyt jänteisyys ja se, että jonkun toisen on heti korjattava minun ongelmani. Hyvä esimerkki löytyy työmaailmasta, pörssissä ei tarvitse olla kuin hetken laskusuhdanne, niin työnantaja on valmis antamaan monoa työntekijöilleen. Hetken päästä työnantaja etsii itselleen uusia työntekijöitä, jotka eivät ole yhtään erotettuja parempia.
Minun mielestä todellinen mies on sellainen, joka toimii oikein. Hän laittaa joko äitinsä tai ihan yhtälailla vaimonsa kuriin, riippuen siitä kumpi toimii väärin.
siitä millaista ilkeilyä se anoppi harrastaa? Joskus kun täällä lukee näitä miniöiden kommentteja,
oikeasti tuntuu että poikalasten äidit ovat ihan oma rotunsa, pahanilkeitä, omistavia, tunkeilevia, siis kertakaikkiaan pahoja ihmisiä.
Miksi se miniä ei voi suoraan sanoa että lopeta ilkeily tai älä pidä yhteyttä MINIÄÄN, siis huom miniään, tämä ei koske muuta perhettä.
Kannattaisikohan myös miniöiden hiukan katsoa peiliin. Kun suurin ongelma miniöillä tuntuu olevan se että anoppi ns piilovittuilee, naamanilmeillä ja inhottavilla kommenteilla jäytää miniää, mies ei tiedä asiasta mitään eikä ole huomannut mitään. Voisikohan olla mahdollista että miniä ihan itse pienessä päässään vaan kuvittelee ja tulkitsee joka otsan rypistyksen olevan kohdistettu häneen. kannattaisi melkeen repiä se pää syvältä omasta takalistosta ja yrittää nähdä myös jotain muuta ympäriltään kuin vaan ne ah niin helposti loukattavat omat tunteet.
Olen eri miniä kuin tuo äskeinen, mutta tämä romujuttu on tuttua:
>>>Enkä ymmärrä miksi kiukuttelet, jos anoppisi tuo teille kaikenlaista romua. Ei sinun ole mikään pakko sellaista ottaa vastaan. Voit sanoa, hänelle ystävällisesti, että kiitos huolenpidostasi, mutta nuo tavarat eivät ole minun makuuni. Jos anoppisi suuttuu tästä, niin asia ei ole sinun ongelmasi.
Kyllä se vaan on minun ongelmani, kun anoppi soittelee perään seuraavana päivänäkin ja itkee miksi olen niin ilkeä että en anna hänen tuoda tuliaisia omalle pojalleen ja hänellä oikein sydämestä ottaa. Kun siis olin ystävällisesti sanonut juuri noin kun ehdotit, anopin etelänmatkalta tuomasta astiastosta.
Sinne matkallekin anoppi oli päässyt kun kinusi rahaa mieheltäni. Eli oli ostanut ne kamalat kipponsa mieheni rahoilla.
Anoppi toi sitten vielä toisella kertaa miehelleni jättimäisen pyyheliinan ja totesi minulle, että hän saa tuoda omalle pojalleen lahjoja eikä asia kuulu minulle.
Mitä tästä opimme: Se vaan on helpompaa antaa anopin täyttää nurkkansa roinalla ja viedä niitä sitten vähin äänin kirpparille. Vaivansa siinäkin.
Usein ne anoppikonfliktit ovatkin tuollaisia täysin naurettavia tilanteita, joissa anoppi jonkun sinänsä mitättämän asian varjolla antaa ymmärtää että vaimo on vain vaimo ja hän on sentään äiti. Jotkut sentään ovat rehellisesti ilkeitä, mutta vielä pahempaa on tuollainen psykologinen kiristys: äidille tulee niin kauhean paha mieli ellet tee niin tai näin.
Meillä siis mies osaa luovia noissa tilanteissa hyvin, mutta jotkut rupeavat puolustamaan äitiään vaimoltaan, tajuamatta mamman manipulointia. Tällainen murentaa avioliiton perustan äkkiä kokonaan, kuten Minnikäinen joutui toteamaan.
>>>Antaa anopin vittuilla ja määräillä, pitääkö sille korvaansa lotkauttaa?
Ethän sinä kaivoonkaan hyppää jos joku toinen käskee. Miksi sitten anopin jutut on niin ylitsepääsemättömän kamalia?
Luepa tuolta ketjusta alempaa esimerkkitapaus ei-toivotuista lahjoista. Kamalaa on se, jos anoppi tekeytytyy sydänjuuriaan myöten loukkaantuneeksi ellei saa tahtoaan läpi jossain pikkuasiassa. Tällä tavoin se pikkuasia nousee jotenkin symboloimaan anopin, miniän ja miehen keskinäisiä suhteita.
Vielä jos mies on niin tollo että lähtee äitinsä psykoterroriin mukaan, niin miniän elämä käy helvetiksi. Ja jos on lapsia, niitäkin voi käyttää välikappaleina. Mummo on kiltti ja antaa karkkia, äiti on ilkeä kun nipottaa karkkipäivistä.
>>>Kun täällä lukee näitä anoppi kommentteja, tuleeko meistä kaikista ihan oikeasti hirviöitä kun oma lapsemme saa puolison?
Ei toki kaikista, läheskään, mutta joistakin tulee. Tai jotkut ovat perusluonteeltaan kieroja ja anoppius korostaa tätä piirrettä. Jos ei ihan kokopäivähirviöitä niin joissakin tilanteissa voi sarvet pilkottaa päästä. Kyllä tuo minunkin anoppini on yleensä ihan ok, alkuaikoina vain tuli muutama tuollainen arvovaltakriisi.
Vai siitä nyt onkin kyse että anoppi ostelee kamalia kippoja teidän kotiinne. No se onkin tosi kauheaa ja onhan siinä tosiaan vaivaa niitä sitten krpparille roudata. Minulla menee vielä huonommin, kamalia kippoja ja kuppeja mun kotiini ostelee anopin lisäksi myös äitini, kummitätini, joskus jopa sisareni erehtyy tuomaan jotain todella kauheeta krääsää. Ja ihan jokaiselle heistä vaan hymyilen ja kiittelen kovasti vaikka lahjat eivät olekaan minun makuuni. Sitä ei voi kukaan uskoa kuinka paljon vaivaa ja hankaluutta saattaa lahjan antaja aiheuttaa lahjan saajalle...hohhoijaa
Lukutaitoiset ymmärsivät, että kyse ei ollut kipoista, vaan siitä että anoppi pahoittaa mielensä kippojen takia ja käyttää kippoja tekosyynä ilmaistakseen, että miniä on ilkeä ihminen joka haluaa loukata häntä ja erottaa hänet pojastaan.
Tämä tarina oli vastaus siihen kun joku ihmetteli, miksi anopille ei voi sanoa ystävällisesti "ei kiitos". Omakin äitini antaa joskus krääsää, mutta hän ei kehitä tuollaista kriisiä vaikka en ottaisi sitä vastaan.
Lukutaitoiset ymmärsivät että kun saan niitä kamalia kippoja ja kuppeja, en koskaan ikinä tässä elämässä haluaisi pahoittaa lahjan antajan mieltä sillä että sanon "en halua tuommoista". Minulle on opetettu että lahjahevosen suuhun ei katsota ja ajatus on aina tärkein, ei sillä lahjalla niin väliä ole. Kyllä niistä kipoista sitten aikanaan eroon pääsee. Asian ydin on vain se että sinä haluat pahoittaa anoppisi mielen ja nautit joka solullasi kun hän sitten sättii sinua. Saatpahan sitten parkua täällä kuinka kauhea anoppisi on. Hyi helvetti...
Ja ne tekee sen hyvin, piilovittuilu on kaikkien pahinta, parasta olisi leikkiä tyhmää niin kyllähän anoppia ärsyttäisi :) poikalasten äidit ovat yleensä kiinni pojissaan( ei toki kaikki) mutta suurin osa, näkevätkö lie jollain tasolla siinä miehensä nuorena, varsinkin jos poika on isänsä näköinen ehkä oma parisudhe ei pelaa tai jotain, ja se on totta että vittuilua ei jaksa vuodesta toiseen, oma pahaolo ja katkeruss puretaan nuoreen tyttöön
Suora puhe voi olla tuollaisen manipuloinnin edessä hyvin vaikeaa. Itseäni ainakin suututtaisi tuollainen itkeminen ja tunteilla kiristäminen niin paljon, että kieltäytymisestä tulisi todella helppoa. Sanoisin, että et sinä kävele minun tahtoni yli sillä, että sydemestä ottaa.
Eräs strategia mikä toimii aika hyvin on, ettei kieltäytymisen jälkeen antaudu selittelemään mitään syitä. Tämä on siitä tehokas konsti, ettei siinä jää vastaväitteille mitään tilaa.
Kaikkein fiksuin tapa on kuitenkin kertoa anopille missä asioissa hän voi olla ihan oikeasti avuksi ja kertoa minkälaista "apua" ei suostu ottamaan vastaan.
"Aikuisten ihmisten olisi hyvä osata hoitaa myös vaikeitakin tilanteita. Nykyisin on suosittu tapa on lyhyt jänteisyys "
Mitä tekisit itse jos äitisi kohtelisi vaimoasi huonosti? Tulisi kotiinne kutsumatta? Kurksitelisi ikkunoistanne? Penkoisi kaappejanne ja haukkuisi sisutustanne ja määräilisi teillä? Valittaisi joka asiasta ja ruikuttaisi ja heittäytyisi uhriksi heti kun asioita ei tehtäisi hänen pillinsä mukaan? Ilkeilisi jatkuvasti vaimollesi?
Vaimo on kohteliaasti ja fiksusti toiminut (toisin kuin anoppi) ja yrittänyt keskustella anopin kanssa. Anoppi ei ota kuuleviin korviinsa vaan pahentaa käytöstään entisestään. Jos miniä yrittää puhua anoppi huutaa päälle kuin 2 vuotias uhmaikäinen. Miniä on sietänyt tilannetta 2 vuotta. Vaikea tilanne ei etene. Mikä sinusta on riittävän pitkä aika kestää paskaa niskaan ennekuin voi sanoa, että voi kaikkensa antaneena ja yrittäneenä lähteä? Minusta vain tyhmä ihminen antaa kohdella itseään huonosti vuosikausia. Vuosikin on pitkä aika antaa huonosti kohtelevalle ihmiselle mahdollisuus parantaa tapojaan.
"Hetken päästä työnantaja etsii itselleen uusia työntekijöitä, jotka eivät ole yhtään erotettuja parempia. "
Voi kyllä nykyinen mieheni joka ei ole mammanpoika on paljon parempi miehenä kuin ex-ni joka oli ihan äärimmäinen tapaus. Nykyisen mieheni kanssa elämme omaa aikuisten ihmisten ihanaa elämää. Exäni oli jo "naimisissa" äitinsä kanssa, nyt minulla on vapaa mies joka oli jo tavatessamme oikeasti sinkku.
anopin sanomaa:
" yhdellä tutullani oli tuollainen samanlainen paskanruskea tukka kuin sinullakin"...
" sinähän voit hiljaa mielessäsi ajatella, mutta mitään sinä et saa mihinkään sanoa"...
" oletpa sinä kattanut pöydän rumasti ".... (oltiin meillä ei anopilla)
" miksi tuo on lipasto on siirretty!..." (anoppi taas meillä)...
ei niinkään piilovittuilua enää...
Totta, ex-anoppisi on ollut ilkeä ihminen mutta näihin pätee edelleen se mitä tuossa sanoin, eli "lopeta ilkeily tai pysy minusta kaukana".
Jos anoppi lohkaisee tämänkaltaisia kommentteja, niihin voi antaa ihan samalla mitalla takaisin, kylmän rauhallisesti ilman minkäänlaista provosoitumista.
" yhdellä tutullani oli tuollainen samanlainen paskanruskea tukka kuin sinullakin"...
-Ai, mahtaako olla mulle sukua kun meillä suvussa kaikilla on paskanruskee tukka...
" sinähän voit hiljaa mielessäsi ajatella, mutta mitään sinä et saa mihinkään sanoa"...
-Tämä nyt riippuu siitä mihin yhteyteen asia liittyy, minullekin on suurinpiirtein noin sanottu kun mieheni pyysi minut mukaansa isänsä perunkirjoitukseen, ja ihan aiheesta sanottiin tuo
" oletpa sinä kattanut pöydän rumasti ".... (oltiin meillä ei anopilla)
-Juu, meillä on aina ollut tapana kattaa rumasti...
" miksi tuo on lipasto on siirretty!..." (anoppi taas meillä)...
-Ihan anopin kiusaksi, että saadaan edes jotain puhumista...
Kyllä se anoppi kyllästyy ilkeilemään kun antaa sanan sanasta, tai sitten arvosi nousee arvaamattomiin. Oma miniäni on sen luontoinen että varmasti saisin parhaasta sanasta jopa kaksi takaisin ja kovasuinen kun olen, arvostan tätä ominaisuutta hänessä paljon. Säälittävintä minusta olisi jos miniä kävisi miehelleen parkumassa pahasta anopista, kyllä aikuisen ihmisen pitää itse hoitaa omat ristiriitansa. Näistä miehelle valittavista miniöistä minulle tulee mieleen pikkutyttö joka käy isille kantelemassa kun joku kiusaa. Että kun valitetaan että mies ei ole saanut napanuoraa poikki äitiinsä, niin sama fiilis tulee, tyttö hakee isänkorviketta miehestään.
Luulen että osa anopeista vaan kokeilee kepillä jäätä ja katsovat mistä puusta se miniä on veistetty ja jos anoppi huomaa että tyttö on itsenäinen ja ns kova luu, arvostus nousee huomattavasti ja toimeen tullaan ihan hyvin sen jälkeen. En tiedä itsekkään kuinka häijy olisin jos miniäni olisi joku itku-iita. Minua kun ärsyttää naiset joilla voi vaika lattian pyyhkiä ja he vaan kiittävät kovasti.
joku entinen koulukiusaaja tai työpaikkakiusaaja kun kerran pyyhit heikommillasi lattiaa ja jos joku asettuu kiusattua puolustamaan niin tämä saa turpiin...Omituinen tapa hakea valtaa..
Ok, tuo on jo sen verran selkeää vittuilua, että ex-miehesi olisi pitänyt tehdä tuollaisesta loppu. Eli teit siis minun mielestäsi ihan oikein kun annoit miehellesi kenkää.
Kritisoin toisenlaisia tapauksia, nimittäin sellaisia, joissa vaimo on epäterveellä ja tuhoisalla tavalla mustasukkainen. Olen itse nähnyt, että sellaisiakin tapauksia on olemassa.
Jos oma äitini sanoisi vaimolleni jotain tuollaista, niin vaatisin häntä pyytämään vaimoltani anteeksi.
No ex-miehesi sai ilmeisesti tavoitteensa läpi ja sai taas pojan takaisin itselleen. Todella sairasta.
Niin, sitähän minäkin että jossain se raja menee :) itse en ole kylläkään koskaan törmännyt sellaiseen, että miniän puolelta olisi ollut. Enemmänkin olen nähnyt ja kuullut noista, joissa äiti ei osaa päästää irti ja kunnioita normaaleja rajoja. Uskon toki, että voi olla niinkin päin, että miniä voi olla aiheetta mustis.
halua olla ilkeitä. Joillain ihmisillä on halu haastaa riitaa jatkuvasti. Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta mennä toisen kotiin haastamaan riitaa. Anoppi voi haastaa riitaa omassa kotonaan niin paljon kuin lystää jos haluaa olla niin moukkamainen ja ilkeä ihminen, mutta toisten koteja pitää kunnioittaa ja toisen erilaisuutta. Anoppiakin taitaa tässä ärsyttää se kun miniänsä on fiksumpi eikä lähde mukaan tuohon samanlaiseen ala-arvoiseen riidan kylvämiseen. Minähän olisin itse ollut silloin yhtä typerä kuin anoppini jos olisin ladellut samalla lailla takaisin. Itse jäin fiksummaksi ja viisammaksi vaikenemalla. Sen verran pitää ihmisellä olla tunneälyä että miettii miltä omat sanomiset muista ihmisistä tuntuu. jos ei yhtään mieti sitä, niin on kyllä todella itsekäs ihminen.
Tuota ihmettelen, miten joku tavara voi saada noin suuren merkityksen?
Minä olen pitkän elämäni aikana saanut epämiellyttäviä lahjoja vaikka kuinka helvetisti, ja aina ne on vastaan otettu. Eihän niitä ole pakko esillä pitää eikä käyttää, jonnekin ne vaan on laitettu ja aikaa myöten ne on hävinneet mikä minnekin.
Kun anoppi kuolee ja lakkaa tuomasta niitä roinia kotiinne, joku muu tuo niitä kuitenkin. ei elämä niin hienosti ja tasaisesti ja oman mielen mallisesti mene, että kaikki lahjat ja tuliaiset on aina just nappiinsa sitä oikeata ja ainoata tyyliä, mistä sattuu suuresti tykkämään.
Mitä pahaa siinä on, jos anoppi tuo matkalta tuliaiseksi astiaston tai pyyhkeen? Mihin kohtaan se erityisesti koskee ja ottaa? Jos anoppi vielä matkusti teidän rahoilla, niin onhan kohtuullista, että tuo jotain tuliaiseksikin, vai mitä?
Taidat olla itsekin niitä ihmisiä, joiden ihmissuhteet ja onnellisuus on tavaroista kiinni. Surullista.
Sinä teet nyt aivan kummallisia tulkintoja. Ei todellakaan juolahtanut mieleenikään että kukaan voisi loukkaantua jos sanon kipoille "ei kiitos". Enkä ole erehtynyt toista kertaa kieltäytymään. Sanoinhan jo, että opin jo tuosta yhdestä kerrasta että helpommalla pääsee kun ottaa ne romut nurkkiinsa.
Mutta se nyt vaan kertoo ihmisestä jotakin todella epämiellyttävää että hän viitsii kehittää tuollaisen kohtauksen mokomasta asiasta. No eipä noita tilanteita ole usein ilmennyt, taisi itsekin tulla järkiinsä. Se oli sitä alkuaikojen totuttelua.
Kiva että joku ymmärsi mistä on kyse. :-)
Joo, ei tuosta mitään pitempiä traumoja syntynyt ja nykyään olemme ihan hyvissä väleissä. Noudatin kyllä silloin aikoinaan päinvastaista strategiaa eli kuuntelin kärsivällisesti anopin itkut ja selittelin.
Siinä on kyllä perää että käsitys "auttamisesta" voi sukupolvien välillä ylipäänsä olla erilainen. Yritän ymmärtää sodan ja pula-ajan nähneitä ihmisiä, joille tosiaan on joskus ollut valtavan suuri ilo saada jotain tavaraa. Ja heidän pitäisi puolestaan yrittää ymmärtää, että nykyään maapallo on hukkumassa turhaan roinaan ja nuorempi sukupolvi voi kokea sen tyrkyttämisen piittaamattomuudeksi ympäristöstä.