YLLÄTYKSIÄ

Mitäpä miehet tykkäisitte jos oma rakkaanne toimisi näin?

Odotin miestäni tänään töistä ja sain kaupassa käydessäni kuningatarajatuksen. Ostin yrttimarinoidun paistin, yrttikastiketta ja kermaperunoita ja salaatinteko aineet. Tänään tekisin miehelle herkullisen kynttiläillallis yllätyksen.

Laitoin ruoan, pukeuduin seksikkääseen silkkitoppiin, hameeseen ja puin mieheni minulle ostamat pohkeiden ympäri nyöritettävät korkokengät jalkaan. Meikkasin, hajustin itseni ja annoin paksun mustan tukkani olla vapaana. Ja odotin kultaani palaavaksi töistä.

No mies tuli kotiin. Kysyi miksi olin niin juhlavana ja lähti apteekkiin ennen ruokaa. Palasi, söi hyvällä ruokahalulla "herkullista" ruokaa ja se siitä.

Ei mitään kehuja vaivannäöstäni, ulkonäöstäni...ei mistään.... katsoi hetken televisiota ja meni sitten sänkyyn lukemaan. Hän ei edes reagoinut kun kysyin äkkiä eikö hän huomaa mitä tekee minulle. Kerroin että olen onneton tällaisessa suhteessa jossa mikään tekemiseni ei saa vastakaikua. Olen vuosia odottanut että saisin edes yhden hemmetin kukkapuskan. Ei ole tullut sitäkään koskaan.

Tämä oikeasti loukkaa. Haluaisin huomiota ja rakkautta mutta mieheni ei huomaa. Hän kävelee juhlapöytään kuin arkiseen ruokapöytään, syö, kiittää ja jatkaa askareitaan. Onko minun väärin toivoa että edes joskus sain ns. romanttisen teon takaisinkin päin. Olen viidesti järjestänyt tällaisen superillallisen ja aina ilta päättyy samoin. Kun miestä ei kiinnosta oman tyttönsä onnellisuus niin se ei näemmä kiinnosta.

:(

Saatteko te miehet tuollaisia yllätyksiä? Muistatteko huomioida naistanne? Tajuatteko te nainenkin on elävä olento joka tarvitsee paljon rakkautta ja hitusen palvontaa.

Tylsää olla aina tällainen vakiokaluste. Kohta annan olla ja etsin itselleni salasuhteen joka uskaltaa ja osaa rakastaa minua. Joka huomioi ja osoittaa että olen arvokas. Kohta -mutta en ihan vielä!
232696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

tuntuu olevan. Ei romantiikkaa mutta RAKKAUTTA saattaa silti olla.

Äänestä
  • että rakkautta on. Hän rakastaa minua mutta en näytä olevan edes yhden romanttisen elkeen arvoinen :(

    Ja arvaapa mitä? Luulen että omasta rakkaudestani ei ole kohta enää mitään jäljellä!

    Äänestä

On kyllä ihmeellinen temppu. Viisi kertaa?

Mulle tuli vaan mieleen, että sillä miehelläs on varmaan aika paljon stressiä tai muuta huolenaihetta.

Eihän nyt toisen ihmisen vaivannäköä voi jättää huomioimatta noin?

Äänestä
  • ..hän ei vain näe mitään syytä huomioida... Voisi kai verrata hajamieliseen ihmiseen, ei kiinnostu eikä kykene ymmärtämään kuin vain itsensä.

    Usko ja toivo meni ensin ja nyt alkaa loppumaan rakkauskin. Liekö mies havahtuu sitten kun on liian myöhäistä...

    ...ehkäpä osaa arvostaa sitten uutta vaimokettaan enemmän kuin minua koskaan. Olen seurustellut hänen kanssaan 16vuotiaasta. Hän oli silloin 18.

    Äänestä

tuollaista kuulee niin usein.

ja sitten ne miehet, jotka osais arvostaa tuollaista vaivannäköä ja yllätyksellisyyttä, joutuvat riutumaan sinkkuina...

tasan ei käy onnenlahjat, monessakaan mielessä!

Äänestä
  • Näin se vain taitaa olla. Jos mies on romanttinen, hän on liian pehmeä. Jos mies sanoo kauniita asioita, hän on peluri. Jos miehellä on ulkonäköä, hän seurustelee.

    Kaikki kolme väärin minun kohdallani :/

    Äänestä

Se rakkaus sitten lopulta tosiaan kuolee. Tai sitten opit olemaan vähään tyytyväinen, minä en oppinut kun sain vielä tehdä kaikki arkisetkin hommat yksin. Joskus ei vaan käsitykset ja luonteet kohtaa...

Äänestä
  • ja on se sitten varmaan uskottava ettei tämä tästä miksikään muutu.

    Olen vielä nuori kokemaan vaikka mitä, vaikka rakastaisinkin, en jaksaisi enää elää epätyydyttävässä suhteessa. Kun ei puhe auta niin ei sitten mikään!

    Äänestä

Mmm....maukas ateria ja täydellinen seuralainen. Miehesi pitää sinua itsestään selvyytenä. Arkisena asiana. Kokeilepas näin: laitat tekstiviestin missä vihjaat mitä hyvää on tarjolla. Aloitat aamulla ja päivän mittaan saat miehen odottamaan jotain erityistä. Ja kun tulee hän tietää mitä on tulossa, osaa suhtautua ja käyttäytyä.

Jos tästäkin huolimatta käytös on entistä, tee ruoka, jätä seksyt vaatteet tuolin reunalle ja lähde iltaa kaverien kanssa viettämään. Jätä lappu, että tässä nämä mitä tarviit minulta kun minua itseäni et edes huomaa!

Äänestä
  • Tuota voisi kutsua jo hyväksikin ideaksi. Täytyypäs kokeilla kunha eilinen katastrofaalinen juttu unohtuu mielestäni. Ei näitä yllätyksiä jaksa tiuhaan järjestää kun tekee usein ihan turhaa työtä. Olkoonkin että minulla oli mukavaa ja olin innostunut yllätystä järjestäessäni. Ajan kuluessa tuollainen p.... unohtuu ja taas hoksaan että voisin nyt yrittää uutta ylläriä.

    Eli säästetään osuva ideasi tulevaisuuden varalle. Pidin varsinkin siitä viimoisesta osuudesta ;) missä olen itse tyttöjen kanssa radalla.

    Äänestä

  • naisolento kirjoitti:

    Tuota voisi kutsua jo hyväksikin ideaksi. Täytyypäs kokeilla kunha eilinen katastrofaalinen juttu unohtuu mielestäni. Ei näitä yllätyksiä jaksa tiuhaan järjestää kun tekee usein ihan turhaa työtä. Olkoonkin että minulla oli mukavaa ja olin innostunut yllätystä järjestäessäni. Ajan kuluessa tuollainen p.... unohtuu ja taas hoksaan että voisin nyt yrittää uutta ylläriä.

    Eli säästetään osuva ideasi tulevaisuuden varalle. Pidin varsinkin siitä viimoisesta osuudesta ;) missä olen itse tyttöjen kanssa radalla.

    niin, en kyllä olisi varma siitä vaatekasasta tuolilta, että huomattaisko sitä kun se ei edes eilen kysyttäessä muistanut mitä minulla oli päällä. Väitti että olin mekossa vaikken ollut. Eikä ollut edes vilkaisuut jalkoihinkaan missä oli mieheni itse ostamat ja hänen kovasti tykkäämät kengät.

    Äänestä

Olet itse valinnut miehesi. Sinulla on ollut siihen omat valintaperusteesi. Niihin ei kuulunut nuo ominaisuudet, joita nyt olet jälkikäteen vaatimassa. Miksi et silloin valinnut miestä, joka osaa ottaa huomioon toisen. Sellaisia miehiä on paljon olemassa.

Äänestä
  • Kuule luulen että jos on alkanut seurustelemaan ja ihastunut 16 vuotiaana ei paljon ole ollut "valintaperusteita". Muussa olet oikeassa, miksi kärvistellä huonossa suhteessa, ottaos ja lähde!

    Äänestä

  • No joo. Itse olen jo kohta viisi vuotta asunut saman miehen kanssa ja yllätyksiä, ikäviäkin, ilmenee vieläkin harva se kuukausi. Ihmiset muuttuvat ja peittelevät ikäviä puoliaan. Näin se on, sika tulee säkissä ja sen kanssa on joko opittava elämään tai tehdä jotain muuta.

    Äänestä

että kuinkas vanha neiti on? jotenkin veikkaisin 19-20v...

jos "ukkos" on samaa ikäluokkaa, voi olla ettei hän vielä oikeen osaa arvostaa kaikkia naisten vaivannäköjä. vanhempana kyllä sitten :D

Äänestä
  • naisolento on 25v ja mies 27.

    Äänestä

  • naisolento kirjoitti:

    naisolento on 25v ja mies 27.

    sitten otan osaa, ei se mies enää 27v mihinkään muutu!

    jos vaihat nopeasti ukkoa, niin saatat ehtiä alta 30v naimisiin! :D

    mietippä sitä.

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    sitten otan osaa, ei se mies enää 27v mihinkään muutu!

    jos vaihat nopeasti ukkoa, niin saatat ehtiä alta 30v naimisiin! :D

    mietippä sitä.

    Avioliitto ei sitten nappaa ollenkaan. -eikä muksujen hankkiminenkaan! Joten ei tässä kiire ole.

    Äänestä

  • naisolento kirjoitti:

    Avioliitto ei sitten nappaa ollenkaan. -eikä muksujen hankkiminenkaan! Joten ei tässä kiire ole.

    Huono tuuri käynyt, täytynee sanoa!
    Itselläni tilanne on toisin päin. Ulkomaalainen poikaystäväni pitää minua kuin prinsessaa eikä yllätyksistä ja romanttisista kynttiläilloista ole tullut loppua. Keskiverto suomalainen mies vain sattuu olemaan juro ja arkipäiväinen.

    Äänestä

Aika zombielta se sun ukkos vaikuttaa. Joskus kun oma tyttöni samantapaista saa aikaiseksi tehtyä niin aivan varmasti hän saa käsittelyn makuukammarin puolella myöskin :) Usein sitä vaan arkielämässä vaipuu niihin samoihin rutiineihin ja miehet kyllä osaa olla todella eläviä kuolleita. Selitä ongelmasi sille äijällesi ja jos ei edelleenkään mee jakeluun niin hmmmm... en tiiä pelle mikä pelle! Kyllähän oman naisen pitää ainakin kukkapuska parin kuukauden välein saada. Eihän tässä yhteiselossa ole mitään järkeä muuten!
Ei paljoa kiinosta asua jonkun kanssa sen takia vaan että siinä on joku!

tsemppiä!

Äänestä

Olen itse nainen ja voin hyvin kuvitella, että jos minun mieheni olisi tehnyt vastaavan "illallisen", kun itse tulen nuutuneena ja hetken huilaamista kaipaavana kotiin, en osaisi muuta kuin syödä ja yrittää päästä tilanteesta pois. Olisin varmaan ihan lukossa jo sen takia, että tilanne ärsyttäisi, koska toinen odottaisi kehuja ja itse ei yhtään olisi sillä tuulella. Meitä ihmisiä on niin monenlaisia. Toiset tykkää yllätyksistä ja toiset ei. Toisilla saattaa olla hyvinkin huono päivä, kun itse on innostunut yllärien järkkäämisestä.

Ehkä siis jo etukäteen sovittu, vaikkapa ravintolareissu voisi olla hyvä. Tai se, että antaa sille toiselle tilaa kun tulee kotiin, eikä ole kärttämässä kehuja vaan on itse vaan hyvällä tuulella, kyllä se sitten toiseenkin tarttuu ja ehkä lähtee mukaan. Ihmiset on minusta niin hirveän vaativia, kun koko ajan pitäisi olla skarppina ja kehumassa, eihän sellaista jaksa.

Äänestä
  • Mutta ainahan se olisi helpompaa jos toiveet ja teot kohtaisivat molemminpuolin. Stressistä ja väsymyksestä ei ollut kylläkään kyse kun mies palasi vasta edellisenä iltana viikon kestäneeltä ulkomaamatkalta mieskavereidensa kanssa. Tuli mieleeni sekin oliko tekoni liikaa.... nimittäin se syyllisyys jos jotakin tapahtui tuolla matkalla. Ja sitten oma muija järkkää tuollaisen hemmotteluillan. Tulisi siinä varmaan karummallekin miehelle omantunnontuskia. No en tiedä, enkä välitä tietääkään mutta tilanne oli otollinen huonontamaan jo muutenkin laimeata suhdetta. Juups.

    Äänestä

no niin, kuulosti tutulta. jos nyt yhtään lohduttaa niin muista se, ettei se sun miehes sitten muuallekaan niitä kukkia kanna tai runoja lausu...tiedän, että on ärsyttävää yrittää yksin. lopeta yllärit ja ole välillä ei niin saatavilla.
keksi omia menoja kavereittes kanssa, varmasti huomaa kohta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naisolento kirjoitti:

Mitäpä miehet tykkäisitte jos oma rakkaanne toimisi näin?

Odotin miestäni tänään töistä ja sain kaupassa käydessäni kuningatarajatuksen. Ostin yrttimarinoidun paistin, yrttikastiketta ja kermaperunoita ja salaatinteko aineet. Tänään tekisin miehelle herkullisen kynttiläillallis yllätyksen.

Laitoin ruoan, pukeuduin seksikkääseen silkkitoppiin, hameeseen ja puin mieheni minulle ostamat pohkeiden ympäri nyöritettävät korkokengät jalkaan. Meikkasin, hajustin itseni ja annoin paksun mustan tukkani olla vapaana. Ja odotin kultaani palaavaksi töistä.

No mies tuli kotiin. Kysyi miksi olin niin juhlavana ja lähti apteekkiin ennen ruokaa. Palasi, söi hyvällä ruokahalulla "herkullista" ruokaa ja se siitä.

Ei mitään kehuja vaivannäöstäni, ulkonäöstäni...ei mistään.... katsoi hetken televisiota ja meni sitten sänkyyn lukemaan. Hän ei edes reagoinut kun kysyin äkkiä eikö hän huomaa mitä tekee minulle. Kerroin että olen onneton tällaisessa suhteessa jossa mikään tekemiseni ei saa vastakaikua. Olen vuosia odottanut että saisin edes yhden hemmetin kukkapuskan. Ei ole tullut sitäkään koskaan.

Tämä oikeasti loukkaa. Haluaisin huomiota ja rakkautta mutta mieheni ei huomaa. Hän kävelee juhlapöytään kuin arkiseen ruokapöytään, syö, kiittää ja jatkaa askareitaan. Onko minun väärin toivoa että edes joskus sain ns. romanttisen teon takaisinkin päin. Olen viidesti järjestänyt tällaisen superillallisen ja aina ilta päättyy samoin. Kun miestä ei kiinnosta oman tyttönsä onnellisuus niin se ei näemmä kiinnosta.

:(

Saatteko te miehet tuollaisia yllätyksiä? Muistatteko huomioida naistanne? Tajuatteko te nainenkin on elävä olento joka tarvitsee paljon rakkautta ja hitusen palvontaa.

Tylsää olla aina tällainen vakiokaluste. Kohta annan olla ja etsin itselleni salasuhteen joka uskaltaa ja osaa rakastaa minua. Joka huomioi ja osoittaa että olen arvokas. Kohta -mutta en ihan vielä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu