Itsetuntoni parisuhdeasiossa on tällä hetkellä aika lailla nollassa. En ole aikuisiällä varsinaisesti seurustellut vajaata kuukautta pidempään. Syyn näen olevan lähinnä omassa hieman estyneessä ja ujossa persoonallisuudessa. Samaan aikaan lähes kaikki tuttavat ovat jo löytäneet sen vakituisen seurustelukumppanin. Luonnollisesti tämä johtaa negatiivisiin ajatuksiin omasta itsestä - ihminen etsii kuitenkin elämässään pohjimmiltaan vain hyväksyntää ja arvostusta kanssaihmisiltä. Minulle kaikki parisuhteen etsimiseen liittyvät asiat aiheuttavat tällä hetkellä vain stressiä, koska olen selvästi oman osaamisalueeni ulkopuolella. Kun katson taaksepäin, mitä on tullut elämässä tehtyä, huomaan että olen aina pyrkinyt korvaamaan huonoa parisuhdeitsetuntoa pyrkimällä menestymään muilla osa-alueilla elämässä. Koen sen tavallaan helpommaksi - omaa todellista persoonallisuutta on mahdotonta tai erittäin vaikeaa muuttaa, mutta sen sijaan muuten elämässä voi päästä pitkällekin kovalla työnteolla ja motivaatiolla. Toisaalta huomaan, että en osaa olla tyytyväinen nykyisiin saavutuksiin, vaan koen jatkuvasti tarvetta tehdä jotain enemmän. Voisin kuvitella, että löytämällä toimivan parisuhteen, joka sitten lopulta johtaisi ehkä perheen perustamiseen, oppisin arvostamaan itseäni tällaisena kuin olen. Nyt koen, että kun minulta puuttuu rakkaus elämästä, minun tulee mielenkiintoisilla harrastuksilla, elämyksillä ja työssä menestymisellä saavuttaa itseni ja muiden arvostus.
Kai jollain tasolla myös edelleen kuvittelen, että sen arvostetun ammatin myötä myös parisuhteen löytäminen olisi helpompaa. No tuskin ketään tullaan kuitenkaan kotoa hakemaan, eli kyllä ne aloitteet on edelleen tehtävä itse. Ehkä nettitreffeille pääsee tulevaisuudessa nykyistä useammin, kun tuleva ammatti on perinteisesti sijoittunut korkealle arvostusmittauksissa, mutta ehkä se paksu palkkapussikaan ei kuitenkaan ihan riitä kovin pitkälle näissä asioissa? Mitä mieltä raati on, onko ura, harrastukset ja elämysten etsiminen yleisesti tärkeämpiä (iki)sinkuille? Toisaalta olen myös usein ajatellut niin päin, että miksi etsiä taloudellista menestystä elämästä, kun ei ole kuitenkaan ketään jonka kanssa jakaa sen tyyppistä elämää.
Kai jollain tasolla myös edelleen kuvittelen, että sen arvostetun ammatin myötä myös parisuhteen löytäminen olisi helpompaa. No tuskin ketään tullaan kuitenkaan kotoa hakemaan, eli kyllä ne aloitteet on edelleen tehtävä itse. Ehkä nettitreffeille pääsee tulevaisuudessa nykyistä useammin, kun tuleva ammatti on perinteisesti sijoittunut korkealle arvostusmittauksissa, mutta ehkä se paksu palkkapussikaan ei kuitenkaan ihan riitä kovin pitkälle näissä asioissa? Mitä mieltä raati on, onko ura, harrastukset ja elämysten etsiminen yleisesti tärkeämpiä (iki)sinkuille? Toisaalta olen myös usein ajatellut niin päin, että miksi etsiä taloudellista menestystä elämästä, kun ei ole kuitenkaan ketään jonka kanssa jakaa sen tyyppistä elämää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tekstisi oli kuin minun päästäni! Olen nainen, 20 myös, ja minulla on jokseenkin kova tarve menestyä. Olen myös ollut sinkkuna jo pidemmän aikaan.
Olisiko se niin, että työhön ja koulutukseen voi aika paljon itse vaikuttaa, mutta Sitä Oikeaa ei voi kaupasta ostaa?
olen myös 20 nainen, enkä ole koskaan seurustellut. Pieniä "juttuja" on ollut lukuisia, mutta ei mitään vakavaa. Olen AINA ollut se aloitteen tekijä, joten ei siitäkään ole kyse seurustelemattomuudessani.
Olen aika yksinäinen ja pyrin korvaamaan tämän tunteen opiskelulla jne. Tuntuu välillä, että pyrin täyttämään tyhjiötä elämässäni opiskelulla, jonka voisi täyttää joku ihminen.:(
Muille toitotan, etten edes halua lapsia tai mennä naimisiin. Mutta sisimmässäni olen sitä mieltä, että jos nyt tapaisin sen oikealta tuntuvan miehen, voisin perustaa perheen vaikka tähän paikkaan hänen kanssaan!
Taas on mahdollisesti eräs mukava mies kiikarissa...eihän sitä koskaan tiedä?:)