Moi!
olen 40v nainen ja olen alkoholistiperheen aikuinen lapsi ja olen lähtenyt kotoa nuorena kun halusin parempaa elämää ja en jaksanut sitä alkoholisti ilmapiiriä. Minulla menee nyt hyvin ja olen onnellinen , mutta tälläine asia minua häiritsee, kun äitini syrjii minua, kun minulla menee paremmin kuin sisaruksillani ja häntä on vaikea miellyttää niin ei haluta käydä ollenkaan kylässä. kannatteisko vaan unohtaa koko asia ja jatkaa omaa elämää, koska tämä on pitemmän päälle stressaavaa, kun kuitenkin sisimmässäni ootan, että äiti hyväksyisi minutkin, mutta luultavasti niin ei tule koskaan käymään. KUn käyn kylässä ja me jutelllaan niin meillä en sellaiset viileät välit ja hän ei koskaan kysy mitä minulle kuuluu tai ei ole koskaan ollu puolestani onnellinen.
olen 40v nainen ja olen alkoholistiperheen aikuinen lapsi ja olen lähtenyt kotoa nuorena kun halusin parempaa elämää ja en jaksanut sitä alkoholisti ilmapiiriä. Minulla menee nyt hyvin ja olen onnellinen , mutta tälläine asia minua häiritsee, kun äitini syrjii minua, kun minulla menee paremmin kuin sisaruksillani ja häntä on vaikea miellyttää niin ei haluta käydä ollenkaan kylässä. kannatteisko vaan unohtaa koko asia ja jatkaa omaa elämää, koska tämä on pitemmän päälle stressaavaa, kun kuitenkin sisimmässäni ootan, että äiti hyväksyisi minutkin, mutta luultavasti niin ei tule koskaan käymään. KUn käyn kylässä ja me jutelllaan niin meillä en sellaiset viileät välit ja hän ei koskaan kysy mitä minulle kuuluu tai ei ole koskaan ollu puolestani onnellinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niin se on, että kaikki kärsjistyy alkoholistin perheessä. Myös koko perhe sairastaa.
Tunteet kuohuvat, ei ymmärretä toista, eikä halutakaan.
Sinun on parassta elää oma elämäsi uusin ihmisin.
ja minullakin hyvin samanlainen kokemus. Ilmapiiri tunneköyhää ja kyllähän se ahdistaa. Enpä muista milloin vanhempani olisi minulle soittanut ja kysynyt kuulumisiani. Toisinaan suren sitä, että isovanhemmat ovat sellaisia kuin ovat ja lapsenlapset eivät pääse siitä vanhemmudesta nauttimaan. Nyt meillä pieni poika ja tuntuu välillä ettei heitä koko homma oikein kiinnostakkaan. Riipaisee välillä kun muilla on tosi ihania mummuloita jotka ymmärtävät ja jeesaavat...En voisi kuvitellakaan vieväni omille vanhemmilleni ja lapsiani. Kyllä näyttäää toivottomalta, että suhteet lämpenisi ja heillä olisi kyky jotenkin asettua tilanteeseen. Ollaan möllötetään kotona vaan ja otetaan kuppia, arvostellaan muita ja ei kyetä vaikeista asioista puhumaan. Voitte vaan kuvitella mitä helvettiä se oli silloin kun oli lapsi ja nuori. Huh, sitä en toivo kenellekkään. Mutta kyllähän näitä suomenmaassa riittää. Onneksi oma elämäni on hyvässä jamassa ja asiat ok, mutta kyllähän tuollaiset kokemukset haavat jättävät. Nykyään tulee väliin sellainen surullinen olo. Jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville.
kasvanut alkoholisti-perheessä. Hänen isä oli alkoholisti joka kuoli kun mieheni oli vasta 4 ja mieheni veli oli 3.
Mieheni äidin elämään tuli uusi mies aika äkkiä kuvioihin joten siitä se ryyppääminen lähti. Pojat olivat alle kouluikäisiä, kun äiti lähti miesystävän kanssa baariin ja pojat yksin kotona.
Muutenkin se oli joka päiväistä juomista ja on edelleen.
Nyt mieheni juo myös..sillä on vähän lähteny tuo mopo käsistä...meillä on vähän runsas vuoden ikäinen lapsi. Itse sanoi minulle ettei hän tee lapselleen samaa, mitä itse on joutunut kokemaan...näköjään tekee sitä samaa kuin äitinsä hänel.
En itsekkään voi viedä lastani anopille, kun heistä ei koskaan tiedä et koska ovat ottaneet ja koska eivät..ei vaan pysty luottamaan.
Itse olen kasvanut perheessä jossa alkoholia käytetään kohtuudella ja sitäkin tosi tosi harvoin. En ole vanhempiani nähnyt koskaan kännissä..ne ottavat vain saunakaljan ja se on siinä.
Itse en juo lainkaan..joskus nuorena tuli juotuu välil, mutta kun täytti 18v niin se ei enää kiinnostanut...nyt siis olen jo 28v.
Miehesi ei pääse niistä asioista yksin eroon eikä myöskään yksin sinun avulla. Hänen on mentävä terapiaan mahdollisimman pian jottei varmasti itse joudu samaan jamaan!!
Älkää jääkö odottamaan pahinta, vaan heti soittelemaan psykiatreja ja psykologeja läpi. Hänet otetaan varmasti hyvin vastaan kun kertoo että on alkoholisti perheessä ja itselle meinaa tulla samat ongelmat, lapsikin on ja vaimo. Älkääkä luovuttako avun jos avun saanti on hankalaa vaan hakekaa sitä sitkeästi, ihan vain oman lapsenne takia!!!
Älkää antako teidän lapsenne joutua kärimään alkoholistivanhemmasta vielä kun teillä on hyvä mahdollisuus hoitaa asia kuntoon!!
Laittakaa se lapsi nyt ensimmäiselle paikalle ja hänen vuokseen tehkää kaikkenne!
Itse kävin nuorena pari vuotta terapiassa ja sain etäisyyttä perheeseeni ja ongelmiini ja terapeutin kautta aloin oivaltaa millaista on elää normaalia elämää ja näin jälkikäteen ajatellen se oli minun pelastukseni, että löysin ihmisen jonka kanssa sain jakaa näitä ajatuksiani ja kokemuksiani.
Nykyään avun hakeminen on helpompaa , kuin silloin , ku minä olin nuori niin nämä asiat olivat tabuja ja ei saanut kertoa ulkopuolisille perheen asioista. Vanhempani eivät tiedä vielä tänäkään päivänä, että olen käynyt terapiassa ja en aio kertoa asiasta ollenkaan. Toivotan voimia ja jaksamista kaikille jotka ovat samassa tilanteessa.
ja olet saanut itsellesi apua. Alkoholisti vanhempamme eivät parane ennenkuin myöntävät asian ongelmallisuuden itselleen. Itse olen ollut kanssa vähän liian kiltti sanomaan vanhemmilleni....kätevästi katsos kasvatettu, että ole hiljaa ja asoista ei saa puhua. Tekisi vaan joskus omista ikävistä kokemuksista heille kertoa, jospa kokisivat itsekin sitä tervettä syyllisyyttä tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Kannattaa lukea kirjoja näkymättömistä lapsista alkoholisti perheissä. Tätä olen itse ainakin ollut tosi vahvasti ja olen edelleen suhteessa heihin. Mutta onneksi minulla on oma perhe, jossa taaaas on niiiin toisenlaista, ihanaa. Mutta olisi se niin hienoa kun olisi sellainen terveellinen ilmapiiri mummolassa. Harmittaako ketään kun omista isovanhemmista ei ole tukea?? Mua harmittaa niin hemmetisti ja joskus ottaa niin pattiin kun joku selittää mitä isovanhemmat on tehnyt ja auttanut...tulee kyyninen olo ja ajattelee, että v####ko tuo kun kuitenkin tietää mun tilanteen!
Tiesin aina, että se on tunne-elämän sairaus, mutta nyt vasta kun olen 30-vuotias, olen tajunnut tämän OIKEASTI. Isäni joi paljon ja hänellä on aina ollut ongelmia viinan, tupakan ja naisten kanssa. Olin vähällä sairastua, kun join paljon 14-19 -vuotiaana, mutta sitten älysin hakea apua ja menin kolmeksi vuodeksi terapiaan. Kun aikuisiällä on selvinnyt sukutaustat, olen ymmärtänyt, mistä vamma syntyy. Ihmiset joutuivat liian koville sota-aikana ja siirtivät tunnevamman seuraavalle sukupolvelle. Tämä näkyy koulukiusaamisena, juopotteluna ja vihan lietsomisena yhteiskunnassamme. Suomi on oikein esimerkkimaa väkivaltatilastoissa ja alkoholin käytön suhteen.
Ei sellaisia ihmisiä voi muuttaa mieleisekseen, jolla on tunnevamma. Jos he eivät itse älyä parantua, niin mitään muuta ei ole tehtävissä. Omalla käytöksellä voi tehdä selväksi, ettei suvaitse ilkeilyä, kylmyyttä tai vihamielistä käytöstä. Kenenkään ei tarvitse sellaista sietää.
Isäni oli krapulassa tai kännissä hyvin pirullinen. Se oli hirveää sietää sellaista käytöstä. Aikuisenakin olen kokenut häpeää, mutta totuus on hyvä tuoda esille. En jaksa salata sitä. Jos hän on veemäinen humalassa, niin minä en ole siihen syypää. Ja selvinpäin hän arvosteli muita. Hän oikein nautti siitä, että sai olla yläpuolella tai pääsi niskan päälle. Itse olen sortunut menemään siihen mukaan, mutta olen oppinut jo puolustautumaan pikkuhiljaa. Tunnistan tällaiset kotialkoholiongelmaiset esim. työpaikoilla. Ne ovat esim. johtavassa asemassa olevia keski-ikäisiä äijiä, jotka saattavat olla hyvinkin pirullisia.
Minkä te laskette alkoholismiksi?
Itse olen 16w. tyttö en tule toimeen vanhempieni kanssa, yksi syy on alkoholi.
16 alkoholiannosta viikossa ja jos perjantaina menee puolikas kossupullo/viinipullo, 10 lonkeroa ja lauantaina sama määrä ja sunnuntaina parannellaan olotilaa sekä viikolla otetaan saunakaljoja tai tissutellaan punaviinillä, niin se on alkoholismia. Jotkut tekevät monta viikkoa putkeen töitä ja sitten ryyppäävät olan takaa. Monet alkoholiongelmaiset ovat työnarkomaaneja.
Alkoholin käyttö on valitettavan monessa perheessä ongelmana. Sitä puolustellaan, että enhän minä niin paljon ota. Aina kun lapsi joutuu katsomaan vanhempiaan humalassa, se on ongelma. Vanhempi ei ole silloin oikeasti läsnä ja se on todella ahdistavaa katsella vierestä.
Alkoholi on ongelma silloin, kun se aiheuttaa pahaa oloa lähimmäisissä tai työpaikalla.
Jos aikuisella on lapsi(a), niin sen/niiden ei kuulu koskaan joutua katselemaan sitä aikuista kännissä.
Jos se aikuinen kuvittelee, että kyllä hän voi kännitellä lasten silmissä, niin silloin hän on jo aika pahasti alkoholisoitunut.
Mistään lonkero- tai pullo- tai ryyppymääristä en tiedä, ihmiset ovat niin erilaisia. Itse tulen huppeliin jo yhdestä viinilasillisesta aterian yhteydessä.
katella, ku vanhemmat ryyppää. Melkei joka viikonloppu sama juttu eli ne ryyppää pe-su. Viikolla ottaa saunakaljaa, mut ei ne sillon oo kännissä. Kello on n. 16 ja mun mutsi on jo ihan kännissä.
Oon siis 16w.
paikkaa johon voisit mennä pois kotoa? vaikka mummola tai muu sellainen? tarkoitan siis vaikkapa la-su yöksi jos vanhempasi ovat jurrissa viikonloppuna, saisit nukkua rauhassa.. ei 16-vuotiaan kuten minkään ikäisen lapsen pidä joutua katselemaan vanhempiaan humalassa!
Eipä oo mitään paikkaa minne mennä. Miten te olette nuorempana jaksaneet, jos vanhempanne ovat käyttäneet paljon alkoholia?
MINÄ EN JAKSA ENÄÄ!
Oikeasti kannattaa hakea apua mene vaikka terveyskeskuksen lääkäriin luulis että siellä osattaisiin neuvoa. Itse olen viettänyt lapsuuteni aivan karseissa oloissa. Ainut miten keksin päästä siitä helvetistä oli että muutin heti peruskoulun jälkeen omaan työsuhdeasuntoon työn valitsin siten että saan vaan asunnon. Voin sanoa että helppoa ei ollut joten kehoitan hakemaan apua koska ehkä siten voisi saada hieman helpotusta. Minulla ei ollut ketään joka olisi neuvonut ja vanhemmat olivat iskostaneet päähän että kenellekkään ei saa puhua, jos joku aikuinen tervejärkinen ihminen olisi hommannut apua olisin kyllä kiittänyt nyt. Ihme että olen ylipäätään hengissä ja töissä ja talous asiat suht hyvin enkä ole ratkennut huumeisiin enkä alkoholisoitunut. Olen selviytynyt vaikka tiedostan sen miten syvät henkiset vammat tämä on minuun jättänyt. Nyt kun joulukin lähestyy olen ajatellut katkaista välit kokonaan luulen että en edes joulukorttia laita ennen aina sen verran laiton mutta nyt tuntuu että enää en jaksa teeskennellä mitään vaan siellä saavat keskenään tapella ja ryypätä. Voimia sinulle ja kannattaa avata suu ja hakea apua toivon että uskallat tehdä sen.