..palauttakaa mut maanpinnalle jos oon tässä se lapsellinen tai muuten vaan yli reagoin..
Tilanne on se että olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa pian 6 vuotta,
Ollaan 23 ja 25 vuotiaita, noin puolenvuoden seurustelun jälk. muutimme yhteen ja n. vuosi sitten yht. omistusasunto.
Ongelma on tämä, varmaan pieni juttu, mutta jokakerta tulee samasta asiasta kauhea riita,
Välillä vietämme viikonloppuja ihan vaan kahestaan,
useammin kuin ennen... mikä on kiva oikein hyvä asia, sellasta ei ennen ollut,
mutta välillä on kiva lähteä baareilemaan ym. muuta illaviettoa,
useimmiten ei ole ongelmaa kun menen itse toiseen kaupnkiin missä itselläni on enemmän kavereita, kuin asuinpaikkakunnallamme,
poika ystävän kaverit on siellä missä asumme, yksi syy miksi siellä asumme, niin ja asunnot olivat paljon halvempia,
ihan aina en halua mennä toiseen kaupunkiin, kun junat poispäin kulkee huonosti esim. itsesäni olisi kiva olla samassa porukassa
mutta hän ei sitä halua, koska silloin ei voi rentoutua ja kuulemma puhua "pillujuttuja" ja naisista ja eikä se muutenkaan ole sama asia,
muut sen kavereista on sinkkuja...
...ja baarissahan viimeistään tapaa myös niitä naispuolisia kavereita
(mitkän on kyllä okeastikin vain kavereita) (mut mun seura ei kelpaa)
ymmärrän poikien illat tietenkin, enkä ole missään nimessä aina tunkemaasa mukaan, yleensä samassa porukassa iltaa vietetään kun on vappu, uusivuosi ym. mut onko se sitten minun puolelta liikaa jos olisi kiva joskus muullonkin olla,
ehkä kerran parissa/ kolmessa kk' ssa sitä ehdotan..
sen lisäksi että on joku juhlapyhä,
onko noin kaikissa suhteissa?
oonko se vaan mä kuka vaatii liikaa?
kun en ees oo sellanen, kuka pelästyis roisia läppää :)
..oon ennemminkin mukana, kerran yksi sen kaveri sano et oon vähänkyn yksi jätkistä (se oli kohteliaisuus) ..siitä kyllä on aikaa,
oon hoikka, naisellinen, nätti, ei voi olla mikään juttu ettei kehtais liikkua mun kanssa ihmisten ilmoilla, se ite on aika tukeva ym.
(ei haittaa mua)
harmittaa toi asia ku ei tiiä mikä sitten olis normaalia, mun omien kavereitten kundikaverit viettää niitten kaa aikaa, ne on ehkä seurustellu vaan n. 3 vuotta.
mut tää ongelma on alkanut suurinp. siitä asti ku oltiin seurusteltu n. vuosi,
kun alettiin seurustella se oli ekan 6kk äärimmäisen omistava, nyt ei enää sit seura kiinnostakkaan, illan vietto mielessä..
Tilanne on se että olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa pian 6 vuotta,
Ollaan 23 ja 25 vuotiaita, noin puolenvuoden seurustelun jälk. muutimme yhteen ja n. vuosi sitten yht. omistusasunto.
Ongelma on tämä, varmaan pieni juttu, mutta jokakerta tulee samasta asiasta kauhea riita,
Välillä vietämme viikonloppuja ihan vaan kahestaan,
useammin kuin ennen... mikä on kiva oikein hyvä asia, sellasta ei ennen ollut,
mutta välillä on kiva lähteä baareilemaan ym. muuta illaviettoa,
useimmiten ei ole ongelmaa kun menen itse toiseen kaupnkiin missä itselläni on enemmän kavereita, kuin asuinpaikkakunnallamme,
poika ystävän kaverit on siellä missä asumme, yksi syy miksi siellä asumme, niin ja asunnot olivat paljon halvempia,
ihan aina en halua mennä toiseen kaupunkiin, kun junat poispäin kulkee huonosti esim. itsesäni olisi kiva olla samassa porukassa
mutta hän ei sitä halua, koska silloin ei voi rentoutua ja kuulemma puhua "pillujuttuja" ja naisista ja eikä se muutenkaan ole sama asia,
muut sen kavereista on sinkkuja...
...ja baarissahan viimeistään tapaa myös niitä naispuolisia kavereita
(mitkän on kyllä okeastikin vain kavereita) (mut mun seura ei kelpaa)
ymmärrän poikien illat tietenkin, enkä ole missään nimessä aina tunkemaasa mukaan, yleensä samassa porukassa iltaa vietetään kun on vappu, uusivuosi ym. mut onko se sitten minun puolelta liikaa jos olisi kiva joskus muullonkin olla,
ehkä kerran parissa/ kolmessa kk' ssa sitä ehdotan..
sen lisäksi että on joku juhlapyhä,
onko noin kaikissa suhteissa?
oonko se vaan mä kuka vaatii liikaa?
kun en ees oo sellanen, kuka pelästyis roisia läppää :)
..oon ennemminkin mukana, kerran yksi sen kaveri sano et oon vähänkyn yksi jätkistä (se oli kohteliaisuus) ..siitä kyllä on aikaa,
oon hoikka, naisellinen, nätti, ei voi olla mikään juttu ettei kehtais liikkua mun kanssa ihmisten ilmoilla, se ite on aika tukeva ym.
(ei haittaa mua)
harmittaa toi asia ku ei tiiä mikä sitten olis normaalia, mun omien kavereitten kundikaverit viettää niitten kaa aikaa, ne on ehkä seurustellu vaan n. 3 vuotta.
mut tää ongelma on alkanut suurinp. siitä asti ku oltiin seurusteltu n. vuosi,
kun alettiin seurustella se oli ekan 6kk äärimmäisen omistava, nyt ei enää sit seura kiinnostakkaan, illan vietto mielessä..
Vastaukset 10
Vanhimmat
...aika sekameteli soppa, en nyt ottanut paljoa selvää.
Mutta oletko keskustellut hänen kanssaan asiasta?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poikien kirjoitustaidot luvattoman heikot/1135241473707
Taitaa myös tyttöjen kirjoitustaidot olla luvattoman heikkoja.
Poikakaverisi kaverit muuten ovat aika outoja, sinkkuja mutta kaiket illat vain juttelevat baareissa miesten juttuja sen sijaan että olisivat hameväen perään.
Ehkä se sun poikaystäväsi haluaa niitten kavereidensa kanssa katsella naisia ja testata löytyykö vientiä. Siksi et ole tervetullut mukaan. Ihan tuttu kuvio, vaikka voin olla väärässäkin toki. Ihmettelen vaan jos ne kerta kaikki on sinkkuja niin tuskin ne vaan puhuu 'niitä' juttuja vaan kyllä ne naisia siellä luultavasti yrittää. En tarkoita että sinun poikaystäväsi etsisi uutta mutta jokin viehtymys sinkkutyyliseen elämään hänellä on. Kai se on normaaliakin kun noin nuoria olette?
Mulla oli vuosia sitten samanlainen tilanne kuin aloittajalla. Syyksi selvisi myöhemmin mustasukkaisuus. Eksäni oli mustasukkainen minusta, sillä hänen kaverinsa olivat kehuneet minua niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltanikin. Hän ei yksinkertaisesti kestänyt sitä, että tulin hyvin toimeen hänen kavereidensa kanssa. Nyt kun erostamme on kulunut monta vuotta, pidän vieläkin yhteyttä hänen ystäviinsä..
Nykyisessä suhteessa oli myös alkuaikoina samankaltainen tilanne. Ihmettelin, miksi minua ei kysytty kaveritapaamisiin mukaan ikinä. Tuntui, että poikaystäväni häpesi esitellä minua heille/en ollu tervetullut. Tällä kertaan syynä olivat nykyisen avopuolisoni mustasukkaiset kaverit.. Kaikki kaveriporukasta olivat silloin vielä sinkkuja ja pelkäsivät menettävänsä yhden kavereistaan minulle. Poikienillat oli pidettävä ehdottomasti poikieniltoina (ja niitä oli oltava joka viikonloppu, muuten merkitsi että poikaystäväni olisi tossun alla), ja minun oli varottava etten soita niiden iltojen aikana kertaakaan poikaystävälleni.. Muutoin sain kuulla hänen kavereiltaan mutkan kautta olevani itsekeskeinen paska ämmä.
Tähän ei auttanut muu kuin aika, ja nykyään tulemmekin hyvin toimeen hänen kavereidensa kanssa.. Kerran ängin itseni väkisin mukaan heidän illanviettoonsa ja silloin saivat huomata, että myös minusta on äijäporukan jatkoksi. En todellakaan ole sellaista tyyppiä, joka vahtisi koko iltaa poikaystäväni sanomisia ja kaljankittailua, ja itseasiassa juttelen ja oleskelen tälläisinä iltoina enemmän miehen kavereiden kuin hänen itsenstä kanssa.
Voisiko sinun tilanteessasi olla kysymys jommasta kummasta?
Epäselvä toi sun tekstisi sen ongelman suhteen - tai siis ymmärrän, että et sallisi poikakaverisi viettää poikieniltoja?
No tarkotin kyllä sitä että käydään baareissa lähes joka viikon loppu, no ei ehkä ihan joka vkl, mutta usein,
Jos kysyn kerran kahessa/kolmessa kk'ssa
et voiskos kanssa tulla, niin vastaus on aina EI.
Ja myöskään sitä ei vois vähempää kiinnostaa tulla ikinä mun ja mun kavereitten mukaan illanviettoon.
Se on tullu mun mukaan kuuden vuoden yhdessä olon aikana ehkä n..? no ei ees kerran vuodessa.
Olemme olleet mieheni kanssa lähes viisi vuotta ydessä. Käymme melko usein baareissa, ehkä noin pari-kolme kertaa kuussa. Välillä tosin kuukaudenkin välejä.
Me liikumme yleensä samassa porukassa baarissa. Kaveriporukassamme tosin yleensäkkin liikutaan "pariskunnittain". Mielestäni tämä on todella kiva asia. Ja usein loppuiltaa kohti miehet ja naiset hieman jakautuvat omiin kuppikuntiinsa :) Joskus ollaan toisaalta mieheni kavereidenkin kanssa menossa, ja olen ikään kuin "yksi äijistä". Minusta on todella tärkeää tutustua mieheni kavereihin, ja olenkin iloinen siitä, että useimmista heistä on tullut minulle todella tärkeitä ystäviä, joita näen toisinaan ilman miestänikin.
Sanoisin, että yritä tutustua miehesi kavereihin, ja tosin päin. Kerro miehellesi kuinka tärkeää se sinulle olisi. Ei yhteisen baari-illan viettäminen saisi olla noin vaikeaa.. Ymmärrän toki, että välillä on virkistävää tuulettua erikseenkin, mutta rajansa kaikella.. Nyt kissa pöydälle, suhde ei mielestäni ole nyt täysin rehellinen, tai sitten miehesi haikailee liiaksi sinkkuaikoja..
Kaverit liikkuvat baareissa ja bileissä aina pariskunnittain (jos eivät ole sinkkuja), ja toinen osapuoli jää kotiin vain jos on ihan liian väsynyt lähteäkseen mukaan.
Tuollaista epäsivistynyttä ja salamyhkäistä meininkiä ei täällä ilmene. Että kumppania pitäisi syrjiä ja jättää kaveriporukoista ulkopuolelle.
Itse asiassa ei tarvitse yrittää enään tutustua niihin, kyllä uudetvuodet jne. ollaan kaikki koolla,
jopa mä saan tulla..
Ja kyllä mä tavallaan tunnen kaikki melko hyvin,
en kuitenkaan soittais ite jollekkin ja kysyis kahville, tuntuis oudolle..
välil vaan tuntuu et sillonku oon itekkin mukana, niin ennemminkin et se olis joku velvollisuus
kundikaverille et välil pitää mut ottaa joskus tosi harvoin,
eikä niin että se olis siitä kiva et tuun.
Niin ja miten puhua tosta sen kanssa, kun se ei suostu puhumaan.
Paitsi ehkä riidan myötä.................
Ootte niin nuoria vielä.. Älä tyydy tuollaiseen kohteluun. Pyydä poiystävääsi laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Mikäli poikienillat ovat numero ykkönen, jossakin mättää. Ehkä hän ei ole ihan kypsä vielä sitoutumaan. Jokatapauksessa, jokainen nainen ansaitsee olla miehelleen ykkönen! Vähempään ei tarvitse tyytyä, pätee tietysti myös toisinpäin.