Luuserius miehen logiikalla

Luuseriudessa on se ikävä puoli, että luuseriuden syihin ei oikein kenelläkään ole ratkaisuja. Ei edes Jumalalla, koska Jumalahan päättää, minkälaisia meistä ihmisistä tulee. Jos Hän on jostakin ihmisestä päättänyt tehdä tietynlaisen, niin sille on syynsä. Jumala myöskin on tiennyt, että kyseinen ihminen tulee olemaan luuseri.

Nimittäin jos ihminen on vääränlainen, eikä siten sovi kuvaan, hän ei oikein voi olla ihmisten kanssa yhteistyössä. Elämähän on ihmisten kanssa olemista ja jos joku koetaan vääränlaiseksi, hänen kanssaan ei haluta olla tekemisissä ja sen takia vääränlainen ihminen on auttamattomasti luuseri. Kaikki ohjeet, jotka kehoittavat luuseria ryhdistäytymään ja muuttumaan ovat luuserin ongelman vähättelyä ja täyttä roskaa. Ongelma on luuseri itse, ei hänen käyttäytymisensä. Toki luuseritkin voivat elää normaalia sosiaalista elämää, mutta silloin kun on kyse teoista, eikä vain sanoista, luuseri jää rannalle.

Luuserius on erilaisuutta, mikä aiheuttaa sen, että luuserille annetut neuvot ovat tehottomia. Sellaista ihmistä ei voi neuvoa, jota ei ymmärrä. Todellinen luuserius onkin juuri sitä, että mitkään neuvot eivät luuseriin tehoa. Ne, joihin neuvot tehoavat, eivät ole luusereita. Luuserit ovat inhimilliseltä kannalta siis toivottomia tapauksia. Monesti niin toivottomia, että luuseri itse ei sitä edes tajua. Toiset saattavat aavistella, että niin on, tai sitten hekään eivät tajua asiaa.

Luuserissa on vikoja, joita luuseri ei itse pidä vikoina ja jotka toisenlaisessa ympäristössä eivät olisikaan vikoja. Jos ympäröivä sosiaalinen ympäristö on omaksunut näkemyksen, jonka mukaan ihminen voi muuttua minkälaiseksi tahansa tuosta noin vain, on se luuserin kannalta hankalaa, sillä häntä vaaditaan koko ajan muuttumaan. Luuseri ei kuitenkaan kykene muuttumaan ja sen takia häntä syytetäänkin siitä, että hän on laiska, eikä halua muuttua oikeanlaiseksi ihmiseksi. Näin luuseri syyllistetään ja hänet eristetään. Hänet leimataan pahaksi, moraalittomaksi ja kyvyttämäksi vain siksi, ettei hän kyennyt olemaan mitään, mitä hän ei ole.

Tietynlaisissa yhteiskunnissa aina tietynlaiset ihmiset joutuvat luusereiksi. Heidät opitaan huomaamaan ja heidän kelvottomuudestaan rakennetaan yleisesti hyväksyttyjä ajatusrakennelmia. Mutta koska luuseriuden ytimessä oli se, että luuseria ei ymmärretä, ovat myöskin aatteet ja ajatukset luusereista sinänsä epätosia, tai ainakin vähintäänkin ohi ampuvia. Luuseri ei myöskään ymmärrä enemmistöä ja sen takia molemmat osapuolet, voittajat ja luuserit huutavat toistensa ohi. Jos voittajat ja häviäjät ymmärtäisivät toisiaan, ei olisi olemassa voittajia ja häviäjiä.

Luuserin ongelmiin etsitään vastauksia, mutta tulokset eivät ole koskaan rohkaisevia. Jos ne olisivat rohkaisevia, kyseessä ei enää olisi luuseri. Ongelmahan on luuseri itse. Siksi on täysin hyödytöntä uudelleenkouluttaa ja valmentaa. Ei ole kyse taidoista, eikä kyvyistä. On vain kyse ihmisestä, joka ei ihmisenä kelpaa juuri millekään taholle.

Luusereita myös vihataan ja viha on sekä syy luuseriudelle, että sen seuraus. Luuseria vihataan siksi, että hänessä on ei-toivottuja ominaisuuksia, joita ei saa pois ja häntä vihataan myös siksi, että hän vihan vuoksi ajautuu luuseriksi. Luuseri koetaan taakkana ja jos ihmisen maailmankatsomus on fasistinen, hän myöskin haluaisi vapauttaa maailman luusereista. Sellainen ihminen, jota ei vihata, ei ole luuseri. Pidetyt ihmiset saavat nimittäin sen, minkä haluavatkin.

Koska luuseria vihataan, häntä vaaditaan yrittämään muutosta ja mitä enemmän luuseri yrittää, sitä enemmän häntä vihataan. Hän nimittäin tunkeilee ei-toivottujen ominaisuuksiensa kanssa erilaisissa paikoissa ja häiritsee ihmisiä. Ja kun luuseri taas kerran väsyy ja lakkaa yrittämästä, häntä vihataan sen takia, että hän heittäytyy muiden elätettäväksi.

Luuseriin suhtaudutaan välinpitämättömästi monesti, koska ihmiset ymmärtävät, jos jostakin ihmisestä ei ole mitään hyötyä. Sellainen ihminen ei myöskään kiinnosta, paitsi jos sellaisella ihmisellä on joitakin triviaaleja ominaisuuksia, joita voi käyttää hyväksi. Jos luuseri ei halua, että häntä käytetään hyväksi, joutuu luuseri tyytymään siihen, että hänellä ei ole mitään merkitystä minkään asian kannalta.

Luuserin kohtaama viha, torjunta, väärinymmärrykset ajavat luuserin ulos yhteiskunnasta, eli luuseri "syrjäytyy" tavalla tai toisella. Sitähän ei-toivottuna eläminen on. Syrjäytymisen seurauksena luuseri katkeroituu ja katkeruus vain lisää ei-toivottuna ominaisuutensa luuserin syrjäytyneisyyttä. Elämänsä ehtoopuolella luuseri ehkä tajuaa, miten tyhjä arpa hänen elämänsä on ollut.

Luuseriutta on eri tasoista ja toiset ihmiset ovat vain osaittain luusereita. Monet epäitsekkäät ihmiset auttavat syrjäytyneitä ja luuseritkin kokevat onnenpotkuja. Joku toinen luuseri saattaa auttaa luuseria ja luuseri pääsee kuin ihmeen kaupalla esimerkiksi siivoamaan vessoja. Ehkä kymmenen vuoden päästä hän ostaakin vanhan Ford Escortin ja saa sen avulla itselleen luuseri-muijan. Hän ehkä siittää lapsia, saa siitä uusia kokemuksia ja lapsilisiä. Hän muuttaa isompaan asuntoon ja seuraa lasten kasvamista. Mitä enemmän hän tekee lapsia, sitä enemmän hänellä on tekemistä ja sosiaalituloja. Kovin moni ei enää huomaa hänen luuseriuttaan, mutta tarkkanäköinen voi havaita, että luuserimme on jollain lailla häviäjien kastia kuitenkin.
29524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

perseelle, niin johan luuseri siitä piristyy ja lähtee kuntoutumaan. Edut pois ja sitten onnistuneesta suorituksesta vaikka sossun tätiltä päänsilitys.
Jumalalle sama juttu!

Äänestä
  • perseelle, niin tosiaankin saattaa päästä mielisairaalaan kuntoutumaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    perseelle, niin tosiaankin saattaa päästä mielisairaalaan kuntoutumaan.

    että pääsee mielisairaalaan, jos tarvetta on! Mut ne on jo terveydenhuollon juttuja. En ota kantaa.

    Tarkoitin, jos tajusit - semmosta etiäppäin kantavaa potkaisua.

    Äänestä

  • gips kirjoitti:

    kun on kuitenkin kyse ihmisestä?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    kun on kuitenkin kyse ihmisestä?

    Tuskin koskaan käytännössä luuserin ohjaamista kokeilen.

    Äänestä

  • gips kirjoitti:

    Tuskin koskaan käytännössä luuserin ohjaamista kokeilen.

    vähän huono kasvatusmenetelmä elollisten olentojen kohdalla.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    vähän huono kasvatusmenetelmä elollisten olentojen kohdalla.

    tosta oon eri mieltä, mut en ehdi nyt enempää. Alan ommella hametta illaksi ja poikkean pikkujouluissa.

    Kivat teille :)

    Äänestä

  • gips kirjoitti:

    tosta oon eri mieltä, mut en ehdi nyt enempää. Alan ommella hametta illaksi ja poikkean pikkujouluissa.

    Kivat teille :)

    Jatka samaa rataa, niin et ainakaan tule luuseriksi. ;)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Jatka samaa rataa, niin et ainakaan tule luuseriksi. ;)

    Luulenpa että ymmärrän mitä tarkoitat. Ei potkimisella, oli se sitten henkistä tai fyysistä, auteta syrjäytynyttä tai syrjäytyvää. Päinvastoin.

    Äänestä

  • caput.mortuum kirjoitti:

    Onkohan se oikeasti joku aivovaurio kun jotkut luulee, että potkimalla päähän jo potkittua saa jotain hyvää aikaiseksi? Sellaista on väitetty, että se olisi aivoissa joku vamma tms.

    Voisi tietysti miettiä että millaisia ovat ne ns. positiiviset potkut, joista Gips taisi puhua. Onko sellaisia olemassakaan? Vai aiheuttavatko ne vain lisää tuskaa sille, joka ei kykene elämään niin kuin pitäisi?

    Äänestä

  • caput.mortuum kirjoitti:

    Voisi tietysti miettiä että millaisia ovat ne ns. positiiviset potkut, joista Gips taisi puhua. Onko sellaisia olemassakaan? Vai aiheuttavatko ne vain lisää tuskaa sille, joka ei kykene elämään niin kuin pitäisi?

    slangisana. Se on näiden Sarasvuon kavereiden omaksumaa retoriikkaa, joka perustuu siihen näkemykseen, että ihminen täytyy pakottaa liikkeelle. Se on luuserien ongelman vähättelyä, koska vain pieni osa luusereista on aloitekyvyttömiä.

    Äänestä

Ihan hyvä muuten, mutta päätelmäsi ei ota huomioon sitä, että joku voisi tietoisesti haluta olla erilainen. Onko "luuseri" siis myös ihminen, joka ei ota vastaan neuvoja muilta siksi, ettei itse halua?

Äänestä
  • ihminen ole luuseri, joka on sitä, mitä haluaa.

    Äänestä

  • Että joku tietty ihminen ei ole suostunut muuttumaan haluamasi kaltaiseksi ja olet itse katkeroitunut luuseri....

    Äänestä

  • scale kirjoitti:

    ihminen ole luuseri, joka on sitä, mitä haluaa.

    Luuseri on laiska ja kiero lusmuilija. Erilainen taas vahva persoona.

    Äänestä

  • asia niin.... kirjoitti:

    Että joku tietty ihminen ei ole suostunut muuttumaan haluamasi kaltaiseksi ja olet itse katkeroitunut luuseri....

    "vai onko
    asia niin.... 28.11.2008 klo 18.19
       Että joku tietty ihminen ei ole suostunut muuttumaan haluamasi kaltaiseksi ja olet itse katkeroitunut luuseri...."

    En halua loukata sua, mutta äsken mielessäni kävi sellainenkin ajatus, että lukukyvyssäsi olisi vikaa.

    Ei mua pidetä missään luuserina, että kiitos vain kysymästä.:) Tää palsta lienee ainoa paikka, missä olen sellaisia kommentteja koskaan saanut.

    Äänestä

  • siitä syystä, että neuvot eivät auta luuseria. Luuseri on luuseri siksi, että hän ei ihmisenä kelpaa.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    "vai onko
    asia niin.... 28.11.2008 klo 18.19
       Että joku tietty ihminen ei ole suostunut muuttumaan haluamasi kaltaiseksi ja olet itse katkeroitunut luuseri...."

    En halua loukata sua, mutta äsken mielessäni kävi sellainenkin ajatus, että lukukyvyssäsi olisi vikaa.

    Ei mua pidetä missään luuserina, että kiitos vain kysymästä.:) Tää palsta lienee ainoa paikka, missä olen sellaisia kommentteja koskaan saanut.

    Syyllistyit muuten kehäpäätelmään. Kerron vain, jollet itse sattunut huomaamaan.

    Äänestä

  • scale kirjoitti:

    ihminen ole luuseri, joka on sitä, mitä haluaa.

    Tosta asiasta vois olla melko pitkälti samaa mieltä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    siitä syystä, että neuvot eivät auta luuseria. Luuseri on luuseri siksi, että hän ei ihmisenä kelpaa.

    "Luuseri ei ota vastaan neuvoja
    ... 28.11.2008 klo 18.26
       siitä syystä, että neuvot eivät auta luuseria. Luuseri on luuseri siksi, että hän ei ihmisenä kelpaa."

    Kuka sen parhaiten tietää, että mikä "luuseria" parhaiten auttaa? A.) luuseri itse, vaiko b.) luuserin ympäristö? Kuka tietää parhaiten, mikä on hyväksi sinulle? A.) sinä itse, vaiko b.) sun ympäristö? Sellaisiin en viittaile mitenkään, että sä olisit luuseri...

    Äänestä

  • scale kirjoitti:

    ihminen ole luuseri, joka on sitä, mitä haluaa.

    Olen ennenkin sanonut ja sanon taas kerran että väärällä tavalla erilaista ei hyväksytä. Oikealla tavalla erilainen tietää mitä haluaa ja tekee sen omasta tahdostaan. Voi kuinka paljon on ihmisiä, jotka haluaisivat olla ihan tavallisia, mutta eivät siihen kykene.

    Äänestä

  • mutta.... kirjoitti:

    "Luuseri ei ota vastaan neuvoja
    ... 28.11.2008 klo 18.26
       siitä syystä, että neuvot eivät auta luuseria. Luuseri on luuseri siksi, että hän ei ihmisenä kelpaa."

    Kuka sen parhaiten tietää, että mikä "luuseria" parhaiten auttaa? A.) luuseri itse, vaiko b.) luuserin ympäristö? Kuka tietää parhaiten, mikä on hyväksi sinulle? A.) sinä itse, vaiko b.) sun ympäristö? Sellaisiin en viittaile mitenkään, että sä olisit luuseri...

    keinoja tilanteen parantamiseksi ei juurikaan ole.

    Äänestä

  • scale kirjoitti:

    ihminen ole luuseri, joka on sitä, mitä haluaa.

    Sellainen, joka onnistuu, ei todellakaan ole luuseri.

    Äänestä

  • asia niin.... kirjoitti:

    Että joku tietty ihminen ei ole suostunut muuttumaan haluamasi kaltaiseksi ja olet itse katkeroitunut luuseri....

    luuserius on eri asia kuin pettyminen. Me tunnistamme luuseriuden kyllä, kun kohtaamme sitä.

    Äänestä

  • asia niin.... kirjoitti:

    Että joku tietty ihminen ei ole suostunut muuttumaan haluamasi kaltaiseksi ja olet itse katkeroitunut luuseri....

    Sitä en äsken ottanut huomioon, että jos tarkoititkin kirjoittamaani asiaa, etkä viitata mun _persoonaani_. Anteeksi siinä tapauksessa.

    Kun kuitenkin mun viestiini nähdäkseni vastasit(?), tulkitsin tän kirjoittamasi viittaukseksi mun luuseriuteeni.:)

    Tän:

    "vai onko
    asia niin.... 28.11.2008 klo 18.19
       Että joku tietty ihminen ei ole suostunut muuttumaan haluamasi kaltaiseksi ja olet itse katkeroitunut luuseri..."

    Sori vielä kertaalleen, jos ymmärsin väärin.

    mä oon itekin luuseri ja siks kirjottelen täälä palstalla

    Äänestä

Valtioita, yksilöitä, yhteiskuntia, firmoja, perheitä, parisuhteita....

Ei kaikki ole saanut elämäänsä samanlaisia lähtökohtia, eikä tule koskaan saamaankaan, mutta kaikkien elämää olisi tuettava ja nostettava. Siitä tunnemme että meissä on ihmisyys ja inhimillisyyttä.

"Ei uuttta aurinkona llaa, rikkaat sortaa köyhiä"

"Voi häntä joka ei vanhurkaudella huonettaan rakenna"

"Vanurskaus kansakunnan nostaa , synti on häpeä"

"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"

Äänestä
  • On olemassa tietty ihmisryhmä, johon kuuluvilla oma napa on koko elämän keskipiste. Itsensä jumaloiminen on nykyään yleistä, mutta mikään ei ole oksettavampaa kuin se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

.............................. kirjoitti:

Luuseriudessa on se ikävä puoli, että luuseriuden syihin ei oikein kenelläkään ole ratkaisuja. Ei edes Jumalalla, koska Jumalahan päättää, minkälaisia meistä ihmisistä tulee. Jos Hän on jostakin ihmisestä päättänyt tehdä tietynlaisen, niin sille on syynsä. Jumala myöskin on tiennyt, että kyseinen ihminen tulee olemaan luuseri.

Nimittäin jos ihminen on vääränlainen, eikä siten sovi kuvaan, hän ei oikein voi olla ihmisten kanssa yhteistyössä. Elämähän on ihmisten kanssa olemista ja jos joku koetaan vääränlaiseksi, hänen kanssaan ei haluta olla tekemisissä ja sen takia vääränlainen ihminen on auttamattomasti luuseri. Kaikki ohjeet, jotka kehoittavat luuseria ryhdistäytymään ja muuttumaan ovat luuserin ongelman vähättelyä ja täyttä roskaa. Ongelma on luuseri itse, ei hänen käyttäytymisensä. Toki luuseritkin voivat elää normaalia sosiaalista elämää, mutta silloin kun on kyse teoista, eikä vain sanoista, luuseri jää rannalle.

Luuserius on erilaisuutta, mikä aiheuttaa sen, että luuserille annetut neuvot ovat tehottomia. Sellaista ihmistä ei voi neuvoa, jota ei ymmärrä. Todellinen luuserius onkin juuri sitä, että mitkään neuvot eivät luuseriin tehoa. Ne, joihin neuvot tehoavat, eivät ole luusereita. Luuserit ovat inhimilliseltä kannalta siis toivottomia tapauksia. Monesti niin toivottomia, että luuseri itse ei sitä edes tajua. Toiset saattavat aavistella, että niin on, tai sitten hekään eivät tajua asiaa.

Luuserissa on vikoja, joita luuseri ei itse pidä vikoina ja jotka toisenlaisessa ympäristössä eivät olisikaan vikoja. Jos ympäröivä sosiaalinen ympäristö on omaksunut näkemyksen, jonka mukaan ihminen voi muuttua minkälaiseksi tahansa tuosta noin vain, on se luuserin kannalta hankalaa, sillä häntä vaaditaan koko ajan muuttumaan. Luuseri ei kuitenkaan kykene muuttumaan ja sen takia häntä syytetäänkin siitä, että hän on laiska, eikä halua muuttua oikeanlaiseksi ihmiseksi. Näin luuseri syyllistetään ja hänet eristetään. Hänet leimataan pahaksi, moraalittomaksi ja kyvyttämäksi vain siksi, ettei hän kyennyt olemaan mitään, mitä hän ei ole.

Tietynlaisissa yhteiskunnissa aina tietynlaiset ihmiset joutuvat luusereiksi. Heidät opitaan huomaamaan ja heidän kelvottomuudestaan rakennetaan yleisesti hyväksyttyjä ajatusrakennelmia. Mutta koska luuseriuden ytimessä oli se, että luuseria ei ymmärretä, ovat myöskin aatteet ja ajatukset luusereista sinänsä epätosia, tai ainakin vähintäänkin ohi ampuvia. Luuseri ei myöskään ymmärrä enemmistöä ja sen takia molemmat osapuolet, voittajat ja luuserit huutavat toistensa ohi. Jos voittajat ja häviäjät ymmärtäisivät toisiaan, ei olisi olemassa voittajia ja häviäjiä.

Luuserin ongelmiin etsitään vastauksia, mutta tulokset eivät ole koskaan rohkaisevia. Jos ne olisivat rohkaisevia, kyseessä ei enää olisi luuseri. Ongelmahan on luuseri itse. Siksi on täysin hyödytöntä uudelleenkouluttaa ja valmentaa. Ei ole kyse taidoista, eikä kyvyistä. On vain kyse ihmisestä, joka ei ihmisenä kelpaa juuri millekään taholle.

Luusereita myös vihataan ja viha on sekä syy luuseriudelle, että sen seuraus. Luuseria vihataan siksi, että hänessä on ei-toivottuja ominaisuuksia, joita ei saa pois ja häntä vihataan myös siksi, että hän vihan vuoksi ajautuu luuseriksi. Luuseri koetaan taakkana ja jos ihmisen maailmankatsomus on fasistinen, hän myöskin haluaisi vapauttaa maailman luusereista. Sellainen ihminen, jota ei vihata, ei ole luuseri. Pidetyt ihmiset saavat nimittäin sen, minkä haluavatkin.

Koska luuseria vihataan, häntä vaaditaan yrittämään muutosta ja mitä enemmän luuseri yrittää, sitä enemmän häntä vihataan. Hän nimittäin tunkeilee ei-toivottujen ominaisuuksiensa kanssa erilaisissa paikoissa ja häiritsee ihmisiä. Ja kun luuseri taas kerran väsyy ja lakkaa yrittämästä, häntä vihataan sen takia, että hän heittäytyy muiden elätettäväksi.

Luuseriin suhtaudutaan välinpitämättömästi monesti, koska ihmiset ymmärtävät, jos jostakin ihmisestä ei ole mitään hyötyä. Sellainen ihminen ei myöskään kiinnosta, paitsi jos sellaisella ihmisellä on joitakin triviaaleja ominaisuuksia, joita voi käyttää hyväksi. Jos luuseri ei halua, että häntä käytetään hyväksi, joutuu luuseri tyytymään siihen, että hänellä ei ole mitään merkitystä minkään asian kannalta.

Luuserin kohtaama viha, torjunta, väärinymmärrykset ajavat luuserin ulos yhteiskunnasta, eli luuseri "syrjäytyy" tavalla tai toisella. Sitähän ei-toivottuna eläminen on. Syrjäytymisen seurauksena luuseri katkeroituu ja katkeruus vain lisää ei-toivottuna ominaisuutensa luuserin syrjäytyneisyyttä. Elämänsä ehtoopuolella luuseri ehkä tajuaa, miten tyhjä arpa hänen elämänsä on ollut.

Luuseriutta on eri tasoista ja toiset ihmiset ovat vain osaittain luusereita. Monet epäitsekkäät ihmiset auttavat syrjäytyneitä ja luuseritkin kokevat onnenpotkuja. Joku toinen luuseri saattaa auttaa luuseria ja luuseri pääsee kuin ihmeen kaupalla esimerkiksi siivoamaan vessoja. Ehkä kymmenen vuoden päästä hän ostaakin vanhan Ford Escortin ja saa sen avulla itselleen luuseri-muijan. Hän ehkä siittää lapsia, saa siitä uusia kokemuksia ja lapsilisiä. Hän muuttaa isompaan asuntoon ja seuraa lasten kasvamista. Mitä enemmän hän tekee lapsia, sitä enemmän hänellä on tekemistä ja sosiaalituloja. Kovin moni ei enää huomaa hänen luuseriuttaan, mutta tarkkanäköinen voi havaita, että luuserimme on jollain lailla häviäjien kastia kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu