millainen on siivellä eläjä-tyyppi?

blackwoman

niin eli kertokaa millanen ihminen on ns. siivellä eläjä?

34

6441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piru

      ainakin kaiken kalliin. Tämän lisäksi voidaan käyttää hyväksi toisen suhteita ja muuta sosiaalista ympäristöä.

      • opiskelija

        Ei noin voi yleistää, sillä periaatteella olisin itsekin siivelläeläjä. Olen opiskelija, eikä minulla ole rahoja kalliisiin tai hintaviin tuotteisiin. Asun poikaystäväni omistusasunnossa, enkä maksa siitä euroakaan, en osallistu sähköön tai muihin maksuihin, saan jopa joskus häneltä rahaa kun itselläni ei ole. Maksan koulunkäyntini ja laskuni itse, muuhun Kelan 240 euroa ei juuri riitä (olen koulussa toisella paikkakunnalla), ja jos riittää niin sijoitan sen kyllä meihin, esim. käymällä kaupassa. Käyn silloin tällöin töissä kun töitä on ja työskentelyyn mahdollisuus. Siitä tulevat tulot käytän yhteisiin menoihin, mutta yleensä syömässä ja elokuvissa käydään poikaystävän rahoilla. En tuo suhteeseen juurikaan rahaa, mutta hoidan osuuteni kodin kunnossa pitämisellä: siivous, kokkaus & pyykinpesu. Niistä huolehdin yksin ainakin siihen asti että olen valmistunut ja päässyt työelämään. Taloutemme rahatulot ovat ehkä epätasapainossa, mutta siivelläeläjäksi en itseäni todellakaan sano!!

      • realisti
        opiskelija kirjoitti:

        Opiskelija, et sä ole siipeilijä, johan sä sen itsekki tuossa kerrot lauseissa:

        "Olen opiskelija", "Maksan koulunkäyntini ja laskuni itse", "jos riittää niin sijoitan sen kyllä meihin, esim. käymällä kaupassa", "Käyn silloin tällöin töissä kun töitä on ja työskentelyyn mahdollisuus" ja erityisesti lauseessa "hoidan osuuteni kodin kunnossa pitämisellä: siivous, kokkaus & pyykinpesu."

        Siipelijä olisit silloin jos et tekisi puoliakaan näistä.

        Että ole hyvällä omallatunnolla vain :o)

      • Anonyymi
        opiskelija kirjoitti:

        Ei noin voi yleistää, sillä periaatteella olisin itsekin siivelläeläjä. Olen opiskelija, eikä minulla ole rahoja kalliisiin tai hintaviin tuotteisiin. Asun poikaystäväni omistusasunnossa, enkä maksa siitä euroakaan, en osallistu sähköön tai muihin maksuihin, saan jopa joskus häneltä rahaa kun itselläni ei ole. Maksan koulunkäyntini ja laskuni itse, muuhun Kelan 240 euroa ei juuri riitä (olen koulussa toisella paikkakunnalla), ja jos riittää niin sijoitan sen kyllä meihin, esim. käymällä kaupassa. Käyn silloin tällöin töissä kun töitä on ja työskentelyyn mahdollisuus. Siitä tulevat tulot käytän yhteisiin menoihin, mutta yleensä syömässä ja elokuvissa käydään poikaystävän rahoilla. En tuo suhteeseen juurikaan rahaa, mutta hoidan osuuteni kodin kunnossa pitämisellä: siivous, kokkaus & pyykinpesu. Niistä huolehdin yksin ainakin siihen asti että olen valmistunut ja päässyt työelämään. Taloutemme rahatulot ovat ehkä epätasapainossa, mutta siivelläeläjäksi en itseäni todellakaan sano!!

        Eli olet ns kotiprostituoitu.

    • nainen32

      Siipiveikot hurmaavat psykopaattisella olemukslaan.He ovat yleensä aivan hurmaavia supliikkimiehiä.HALUAT maksaa heidän menojaan!!Itse et näe heidän rahoistaan vilaustakaan,ne he törsäävät täysin itsekeskeisesti omiin menoihinsa(yleensä esim.päihteisiin)

    • Maria

      Mulla on sellainen tyyppi kotonani... eikä lähde vaikka yrittäisi pihalle heittää.

      • hehhee!

        ...muuttaa hissun kissun. Hommaat toisen kämpän valmiiksi ja irtisanot/myyt nykyisen etkä kerro mitään. Valitset jonku semmosen muuttopäivän kun äijä on josain kuusessa, otat tietty avaimen eka vaivihkaa poies (vaikka ennen sitä aamua kun äijä lähtee johki ja sä muutat, ei se yhtä avainta avainnipusta kaipaa ennenku tulee takasi).

        Uutta osoitetta et kerro. Pakkaat äijän kamat rappukäytävään, jätä vaikka lappu et sait häädön kun ei maksettu vuokria kun äijä käytti rahat. Jos hän on tosi siivelläeläjä, niin eihän sen nimeä oo ees talonkirjoissa, eli jos se ei virallisesti asu ko. osoitteessa, ei sille tartte muutosta mitään kertoakaan eikä se voi isännöitsijällekään mennä valittaan.

        Helpointa tämä toteuttaa esim, kun joutuu vaihtamaan paikkakuntaa opiskelu- tai työpaikan vaihtamisen vuoksi. Kunhan et kerro opiskelupaikan tai duunin löytymisestä miehelle. Muutat viä puhelinnumeron esim. vuodeksi salaiseksi, vaihdat auton toiseen, (ettei rekkarin perusteella pysty jäljittään omistajaa), jne...

      • Maria
        hehhee! kirjoitti:

        Olispa se vaan niin helppoa. Oma syy kun annan sen elää siivellä, itseäni voin vain syyttää. Et varmaan usko mutta kerran vaihdoin jo asuntoa mutta nyt on ukko taas mun luona... itkeäkö vai nauraa, en tiedä. Niin kauan se elää siivellä kuin mä vaan annan sen tehdä niin. Kohta loppuu kyllä rahat, aika paha on osa-aika työntekijän elättää kahta yksin. Hulluinta tässä on se että ukko tienaa ainakin puolitoistakertaisesti sen minkä minä mutta hänen rahansa menevät... hömms... mä en tiedä?

      • Pöljä
        Maria kirjoitti:

        Siinä menee oma aikansa kun tajuaa ettei huono suhde parane(poikkeuksiakin varmaan on ?? toiv. ainakin)tai siihen kun tajuaa et parempi ilman jne.
        Kai sä oot jutellu asiasta kunnolla miehen kans ja sanonu ettet haluu olla elättäjä yms. ja et kummankin pitää samalla lailla osallistua menoihin yms. Vaik eihän tommosta pitäs tarvita sanoa erikseen kellekään.

      • Maria
        Pöljä kirjoitti:

        Toki olen jutellut. Mies vain on niin taitava osaamassaan asiassa eli siipeilijänä. Ja mussa on elättäjän ja hoivaajan vikaa:/ No, kun rahat ei enää millään riitä, katsotaanpas mitä sitten tapahtuu. Kerran jo velkaannuin tämän miehen vuoksi, se ei enää kuitenkaan käy.

      • Minä

        .. itse pääsin omasta siipeilijästäni melko helposti eroon. Nyt sen olen minäkin lopulta tajunnut että mies oli hyväksikäyttäjä joka mm. haukkui minut hämäräksi tyypiksi kun kehtasin pyytää puolta vuokrasta. Omat rahat meni yllätys yllätys viinaan ja varmaan huumeisiinkin. Ulkonäkö hurmaava ja käytös naistenmiehen. Yksi kerta riitti kyllä mulle tätä lajia miehiä!

      • ghfjhfjghgfh
        Maria kirjoitti:

        Olispa se vaan niin helppoa. Oma syy kun annan sen elää siivellä, itseäni voin vain syyttää. Et varmaan usko mutta kerran vaihdoin jo asuntoa mutta nyt on ukko taas mun luona... itkeäkö vai nauraa, en tiedä. Niin kauan se elää siivellä kuin mä vaan annan sen tehdä niin. Kohta loppuu kyllä rahat, aika paha on osa-aika työntekijän elättää kahta yksin. Hulluinta tässä on se että ukko tienaa ainakin puolitoistakertaisesti sen minkä minä mutta hänen rahansa menevät... hömms... mä en tiedä?

        säästää tietysti rahaa omaan asuntoon, sitten kun rahat koossa, jättää sut. :o

      • Anonyymi

        Ota yhteys viranomaisiin.

      • Anonyymi
        Pöljä kirjoitti:

        Siinä menee oma aikansa kun tajuaa ettei huono suhde parane(poikkeuksiakin varmaan on ?? toiv. ainakin)tai siihen kun tajuaa et parempi ilman jne.
        Kai sä oot jutellu asiasta kunnolla miehen kans ja sanonu ettet haluu olla elättäjä yms. ja et kummankin pitää samalla lailla osallistua menoihin yms. Vaik eihän tommosta pitäs tarvita sanoa erikseen kellekään.

        Mun läheisellä sama tilanne,ei ymmärrä,että toinen kusettaa ja vauvakin syntyy tuohon soppaan...

      • Anonyymi
        Minä kirjoitti:

        .. itse pääsin omasta siipeilijästäni melko helposti eroon. Nyt sen olen minäkin lopulta tajunnut että mies oli hyväksikäyttäjä joka mm. haukkui minut hämäräksi tyypiksi kun kehtasin pyytää puolta vuokrasta. Omat rahat meni yllätys yllätys viinaan ja varmaan huumeisiinkin. Ulkonäkö hurmaava ja käytös naistenmiehen. Yksi kerta riitti kyllä mulle tätä lajia miehiä!

        Näitä on liikaa ;(

      • Anonyymi
        hehhee! kirjoitti:

        ...muuttaa hissun kissun. Hommaat toisen kämpän valmiiksi ja irtisanot/myyt nykyisen etkä kerro mitään. Valitset jonku semmosen muuttopäivän kun äijä on josain kuusessa, otat tietty avaimen eka vaivihkaa poies (vaikka ennen sitä aamua kun äijä lähtee johki ja sä muutat, ei se yhtä avainta avainnipusta kaipaa ennenku tulee takasi).

        Uutta osoitetta et kerro. Pakkaat äijän kamat rappukäytävään, jätä vaikka lappu et sait häädön kun ei maksettu vuokria kun äijä käytti rahat. Jos hän on tosi siivelläeläjä, niin eihän sen nimeä oo ees talonkirjoissa, eli jos se ei virallisesti asu ko. osoitteessa, ei sille tartte muutosta mitään kertoakaan eikä se voi isännöitsijällekään mennä valittaan.

        Helpointa tämä toteuttaa esim, kun joutuu vaihtamaan paikkakuntaa opiskelu- tai työpaikan vaihtamisen vuoksi. Kunhan et kerro opiskelupaikan tai duunin löytymisestä miehelle. Muutat viä puhelinnumeron esim. vuodeksi salaiseksi, vaihdat auton toiseen, (ettei rekkarin perusteella pysty jäljittään omistajaa), jne...

        Juuri näin.

      • Anonyymi
        Pöljä kirjoitti:

        Siinä menee oma aikansa kun tajuaa ettei huono suhde parane(poikkeuksiakin varmaan on ?? toiv. ainakin)tai siihen kun tajuaa et parempi ilman jne.
        Kai sä oot jutellu asiasta kunnolla miehen kans ja sanonu ettet haluu olla elättäjä yms. ja et kummankin pitää samalla lailla osallistua menoihin yms. Vaik eihän tommosta pitäs tarvita sanoa erikseen kellekään.

        Tyttäreni elää tällä hetkellä semmosen että elättää miestä. Kai tajuaa joskus erota.

      • Anonyymi
        Minä kirjoitti:

        .. itse pääsin omasta siipeilijästäni melko helposti eroon. Nyt sen olen minäkin lopulta tajunnut että mies oli hyväksikäyttäjä joka mm. haukkui minut hämäräksi tyypiksi kun kehtasin pyytää puolta vuokrasta. Omat rahat meni yllätys yllätys viinaan ja varmaan huumeisiinkin. Ulkonäkö hurmaava ja käytös naistenmiehen. Yksi kerta riitti kyllä mulle tätä lajia miehiä!

        Minun tyttäreni maksaa kaiken ja on sanonut että alkaa riittämään kohta.

    • agostiini

      siivellä eläjä,joka on kuin avuton paska aatu lieroista lieroin.

    • hiiiih

      10 vuotta ja nosto? :D

      • Lieppo62

        201888

      • Kovapinta
        Lieppo62 kirjoitti:

        201888

        Anteeks mitä.

      • Anonyymi
        Lieppo62 kirjoitti:

        201888

        Sekasin tuo on..m

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekasin tuo on..m

        Toai hyvännäköinen ruma akka.

    • GoneIn60Hours

      Suomalainen psykopaatti NATSI nainen. Myrkyttäävät koko yhteiskunnan, ja sen jälkeen kaikki pörrää kännissä kuin käki.

    • Anonyymi

      Latexia ha nahkatakin. Lieppo62

    • Anonyymi

      Miksihän raha on asia,jolla tehdään kiusaa esim just narsistit. Ite ajattelen,että raha on energiaa,jolla asioita pyöritetään. Lahjoitan omaisille rahaa tarpeeseen. En ajattele,että ketään pitäisi kiusata sen varjolla. Narsistithan ei maksa osuuttaan mistään.

    • Anonyymi

      Putler ja sen sellaiset.

    • Anonyymi

      Kun kahden ihminen tulot poikkeaa toisistaan huomattavasti, niin toisen vastuu kasvaa kohtuuttomasti. Jos vauraamman tilanne on huono, niin ei siinä toista enää siivelle ottaa!

      Itse olen persaukinen mies eikä tulisi mieleen mennä naisen siivelle vaikka toisella olisi miljardi euroa ja kultainen sydän. Toisaalta ei kukaan hillopurkilla varustettu mene halpaan edes pillun antamisessa.

      • Anonyymi

        Mä olen persaukinen vuoskymmenet sitten eronnut eläkeläisakka joka ei pienipalkkaisena osa-aikaisena saanut edes kunnon eläkettä kerrytettyä vaan edelleen kituuttaa pienessä vuokrakämpässä. Joitakin miehiä on ollut vuosien saatossa tyrkyllä kumppaniks mutta tökkäs heti kun alkoivat ekoilla treffeillä ensimmäisenä luettelemaan omaisuuttaan.

        Itse olen persaukinen mies ja voisin ajatella samoin. Vaikka tapaisin hyväsydämisen ”herliiniperijätren” ja saisin kolme toivomusta alladinin pullon hengeltä omaan eläämäni, niin tulisi mieleenkään mennä toisen siiven alle tai ottaa mitään vastaan. Se ei pidä paikkaansa, että tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka antaa!

        Kun tulee se tiukka paikka, niin köyhä on heikoilla ja lentää kuin seppotyn keihäs!

        Kyllä, näin se menee. Osui noihin tyrkyllä olleisiin yksi joka ei omaisuuttaan luetellut heti, mutta saneli mulle mitä pitää kaupasta tuoda tullessani kun menen käymään......no ostokset vein mutta rahaa hän ei niistä tarjonnut.......toisella kerralla hän oli mun luona käymässä ja yhdessä kävimme kaupassa, kassalla löi omat ostoksensa minun ostosten jatkoksi ja meni pakkaamaan ostoksia, vaivihkaa löin kapulan hihnalle ja erotin hänen ostokset omistani.......nolona meni sitten omansa maksamaan, vei mut kotiin ja lähti samantien.

    • Anonyymi

      Onko se siivelle tulijan syy jos tyhmä mies on vedätettävissä ja alkaa itse tyrkyttämään kaiken.

    • Anonyymi

      Nuorena luulin, että kaikki ovat niin rehtiä, että maksavat omat kulunsa ja lainansa,kunnes todellisuus paljastui,ovat selkärangattomia lieroja.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      79
      1525
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1004
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      902
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      139
      674
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      74
      633
    Aihe