tällä palstalla on useaan otteeseen väitetty, että demokratia ja kristinusko olivat kulkeneet käsi kädessä. jokainen aatehistoriaa tarkemmin tunteva tietää, että tämä on täyttä höpö höpöä. vai oliko muita mielipiteitä?
demokratian ja kristinuskon yhteys?
umpi-hetero
13260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kansallisvaltioiden historia osoittaa, että valtiot, joilla on ollut ja on edelleenkin kristillisiä arvoja mukailevat perusarvot, ovat nopeimmin ja varmimmin (olleet tai) tulleet demokraattisiksi valtioiksi ja myös päinvastoin, demokraattiset valtiot ovat omaksuneet kristillisten avojen mukaiset perusarvot. Nyt tietysti kysyt, mitkä ovat ne kristilliset perusarvot. Ne ovat juuri demokraattisiakin arvoja mukailevia arvoja, joissa on myös hengellisiä ulottuvuuksia demokraattisten lisäksi.
Aatehistoriaa näköjään voi tulkita myös ateistisen tarkoituksenmukaisesti, historiaa vääristellen. Tietysti, jos demokratian käsitettä tulkitaan toisin kuin demokratialla yleisesti käsitetään, voidaan tietysti vetää vaikka minkälaisia yhteenvetoja tahansa. Me tiedämme myös, että demokratia-käsite on aikojen ja ihmiskunnan kehityksen mukana kehittynyt, kuten aatehistoriaa tuntevat tietävät.
kulkevat käsikädessä.Demokratiassa uskonharjoitus on kunkin yksityisasia ja demokratiassa pyritään myös sukupuolten tasa-arvoon kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla, nämä tavoitteet ovat vastoin kristinuskon ja monen muunkin uskonnon opetuksia.Mitä pienempi uskonnon kosketuspinta ihmisten ja yhteiskunnan elämässä on ollut sen helpompi ja mahdollisempi on ollut siirtyminen demokratiaan.
Ajatuksesi on täysin ristiriidassa historiallisen totuuden kanssa, vaikka kuinka yritätkin selitellä.
Sekoitat nyt liberalismin ja siihen osittain sisältyvän individualismin ja demokratian keskenään.
kansallisvaltiot syntyivät "jumalan kanssa kimpassa" olleen itsehallitsijan ympärille. valistuksen myötä 1700 -luvulta lähtien ihmisten välinen tasa-arvo lisääntyi eikä ihmisiä enää jaettu säätyihin.
mitä tulee niihin kristillisiin arvoihin, niin olisi hyvä tutustua länsimaisen filosofian klassikoihin ennen kuin puhuu asiasta yhtään mitään. plus vielä että jos kyse on "vain" kristillisistä arvoista, niin miksi ihmeessä nyky-japanissa ei sitten syödä ihmisiä?
että noita uskovia on ihan jokaisessa valtiossa riippumatta siitä minkälainen homma on vallassa. Tään ajattelemisen vapauden eteen on muuan luther tehny paljon. Tiesitkö älypää että uskovien tähtäimessä on tään maallisen ajan jälkeen tuleva ikuisuus vai osaatko kenties sillai ajatella. Uskooko siihen ikuisuuteen se on sitten jokaisen ihmisen omassa päätäntä vallassa ja minusta uskovat nimeomaan uskko tähän. Tiesitkö älypää että noilla sun mielipiteillä on vaan merkitys sulle ittellesi. Eikö sullä älypää ole muuta kuin hellareiden palstalla pään aukominen. Luin kerran että sulla olis akkaki lähteny käveleen enkä yhtään ihmettele. Ei mulle älypää ole koskaan ykskään hellari tullut räkyttään ja ne jotka tunnen on kyllä ihan yhteiskuntavastuullisia kansalaisia jotka huolehtii asioistaan ja elävät hyvin tasapainoista ja suhteellisen stressitöntä elämää. Keskustelen kyllä mielelläni niin jehovalaisten hellareiden kuin minkä vaan liikeiden edustajien kanssa eikä tarvi puoleen eikä toiseen räkyttää niinku sinä teet.
1) luther muuten kannatti maaorjuutta. onko maaorjuus sinusta "demokraattista"?
2) uskovien maallisen ajan jälkeen siirrytään taivaaseen, jossa ei ole yleistä äänioikeutta, ei sananvapautta eikä näin ollen tasa-arvoa. lisäksi "kuninkaana" toimiva jumala rääkkää ikuisuudesta toiseen toisinajattelijoita helvetin tulessa. miten hän tässä suhteessa eroaa hitleristä tai stalinista?
3) natsit nousivat valtaan juuri siksi, että niin harvat puhuivat heitä vastaan. juuri siksi pitää "räksyttää". juuri siksi.
milloin nää hellarit tai jehovan todistajien tai muun uskonnolisen yhdistyksen tavoite on ollut maallinen valta kerro älypää..kerro
sarah palinilta. tai sitten uudestisyntyneeltä beorge "usan huonoin presidentti kautta aikojen" bushilta. tai ota yhteys vaikka täällä suomessa päivi räsäseen ja hänen porukkaansa. ynnä voit kysyä asiasta nikki "eroelta". hän kun on täällä kehunut olleensa ahkerasti mukana räsäsen taustajoukoissa viime ek-vaalien aikoihin.
tähän maailmalliseen, Jumalan sanan vastaiseen mihinkään perustumattomaan ja mihinkään pääsemättömään, mitä liekään on ja tarkoittaa, demokratiaan?!
Kuitenkin osoittautunut täysin Jumalan sanan ja hengen vastaiseksi harrasteluksi.
Pimeyden puolen hyväksi, touhuksi!
Puolustaja.
on suurelta osin hyvin maallistunut, nimellisesti kristityitä on paljon ja fundamentalisteja etenkin Suomessa suhteessa melko vähän. Maallistunut kristinusko sallii nykyään naisille täyden ihmisarvon ja hyväksyy seksuaaliset vähemmistöt. Tämä ei tietenkään tarkoita vähänkään fundamentalistisempia kristillisiä liikkeitä.
Maallistumisen asteessa kristinusko on edellä islamia, jossa sukupuolten välisestä tasa-arvosta ei ole tietoakaan ja primitiivinen tapakulttuuri ympärileikkauksineen ja rituaaliteurastuksineen rehottaa. Myöskään seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ei islamin yhteydessä voida puhua.
kiihkofundanmentalistista islamia ja islamia? sinusta siis kaikki islamin uskoiset ovat fundamentalisteja? kaikki tämän maailman islamin uskoiset siis hurraavat nyt mumbain terroristeille? eli myös kaikki suomessa asuvat islamistit ovat näiden iskujen takana?
ps. meneppäs muuten käymään niin "kaukaisessa" maassa kuin puola. kysy siellä homoseksuaalinen oikeuksien perään. tai mene käymään virallisesti ateistisessa kiinassa. kysele siellä homojen oikeuksien perään.
Jos joku uskonnollisin syin haluaa kieltää naista katsomasta vierasta miestä silmiin tai kättelemästä tätä, on mielestäni fundamentalisti. Fundamentalisti on niin ikään hän, joka sallii lastensa sukupuolielimiä silvottavan uskonnollisen perinnäistavan vuoksi. Joka vaatii, että eläimet pitää teurastaa erityisen julmalla tavalla, halal-teurastuksella, on mielestäni fundamentalisti. Ja tietysti jokainen, joka lähtee osoittamaan mieltään partaukosta piirrettyjen kuvien vuoksi.
Sikäli, kuin mm. edellä julkituomani tavat ja asenteet eivät johon kuhun muslimiin sovi, ei hän ole fundamentalisti.
Demokratia on ihmisen tuhoontuomittu yritys parantaa maailmaa omin keinoin.
Kristin uskossa tiedetään että ihmisen yritykset eivät voi onnistua ja lopulta koko maailma tuhoutuu niihin yrityksiin. Juuri siksi Jeesus tuli pelastamaan maailman:Joh. 12:47
Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.