Työasioissa valehtelua

En oikein löytänyt sopivaa palstaa kirjoittaa pahasta olostani. Tämä liittyy työasioihin, ei ihmissuhteisiin varsinaisesti.
2 miestä kiusasi, nöyryytti, valehteli ja kohteli minua törkeästi. Olin riippuvainen heistä eli oli pakko totella tai sitten olisi pitänyt lähteä pois. Aina kun yritin puolustautua tai sanoa pahasta olostani, käskivät häipymään.
Jatkuvaa kiristystä sillä että minusta hankkiudutaan eroon kun olen niin tyhmä, laiska ja saamaton.

Todella ilkeitä, inhottavia ja epäoikeudenmukaisia tyyppejä.

On vieläkin tosi paha olo tapahtuneesta. Miten voi olla noin pahoja ihmisiä, sitä en käsitä.
7740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Et kai ole enää riippuvainen heistä? Kai olet vaihtanut työpaikkaa? Todella törkeää käytöstä! Jaksamisia sulle!

P.S. Tutkimuksen mukaan Suomi on työpaikkakiusaamisen kärkimaita. Mistähän ne lapsetkin saavat mallin koulukiusaamiseen? Kysynpä vain!

Äänestä
  • Se oli alkuun sellaista nälvimistä ja sitten kun sanoin että heidän aiheuttama paha olo on heikentänyt suorituksiani, niin sitten kostivat ja hylkäsivät. Haukkuvat minua ympäriinsä kostoksi. Minun olisi pitänyt suoritua paremmin heidän mielestään. Mitään tavoitteita ei koskaan kerrottu minulle etukäteen.

    Täydellisen epäoikeudenmukaisia yksilöitä. Yritän jatkossa välittää heitä kaikin tavoin.

    Suomessa sallitaan huono käytös kun kukaan ei uskalla puuttua mihinkään eikä henkisestä väkivallasta ole näyttöä.

    Olen kuumeinen ja sairastunut flunssaan tämän tapauksen johdosta. Kun on aina huono olo.

    Äänestä

  • -kiusattu- kirjoitti:

    Se oli alkuun sellaista nälvimistä ja sitten kun sanoin että heidän aiheuttama paha olo on heikentänyt suorituksiani, niin sitten kostivat ja hylkäsivät. Haukkuvat minua ympäriinsä kostoksi. Minun olisi pitänyt suoritua paremmin heidän mielestään. Mitään tavoitteita ei koskaan kerrottu minulle etukäteen.

    Täydellisen epäoikeudenmukaisia yksilöitä. Yritän jatkossa välittää heitä kaikin tavoin.

    Suomessa sallitaan huono käytös kun kukaan ei uskalla puuttua mihinkään eikä henkisestä väkivallasta ole näyttöä.

    Olen kuumeinen ja sairastunut flunssaan tämän tapauksen johdosta. Kun on aina huono olo.

    ...jos näin on, niin olet hyväksi käytetty oikein kunnolla. Ja tosiaan haikailet vielä perään, niin läheisriippuvainen kaiken lisäksi. Hae apua itsellesi kunnalta tai yksityisesti.

    Äänestä

  • läpipaistava kirjoitti:

    ...jos näin on, niin olet hyväksi käytetty oikein kunnolla. Ja tosiaan haikailet vielä perään, niin läheisriippuvainen kaiken lisäksi. Hae apua itsellesi kunnalta tai yksityisesti.

    Pakkohan se on töissä käydä. Ei minulla mitään tunteita niitä miehiä kohtaan ollut, vanhempia ovat. Ehkä tämä palsta oli väärin valittu.

    Tämä aiheuttaa minulle sydänsuruja, koska ne puhuvat minusta pahaa takanapäin ja koska ovat ansioituneita niin heitä uskotaan.

    En voi ymmärtää mitä iloa on kiusata tilapäistyöntekijää joka oli täysin riippuvainen niistä miehistä. Ne muun muassa haukkuivat aina sitä kuin heikko ja surkea olen vaikka naisilta ei saisi vaatia samoja nostoja kuin miehiltä.

    Hirveitä sovinisteja, kaiken lisäksi.

    Pakko on jossain töissä käydä, jotta elää. Senhän ne tiesivät vallan hyvin.

    Pienellä paikkakunnalla tuollaisilla tyypeillä on paljon valtaa.

    Mitä tekemistä tällä asialla on läheisriippuvuuden kanssa? Oletko niin rikas että sinun ei tarvitse käydä töissä kun tuollaista kysyt.

    Mene työpaikkakiusaamispalstalle. Siellä voit saada parempia vastauksia kuin täällä. Tuo edellinen oli täysin asiaton veto.
    Olen pahoillani puolestasi. Törkeää kohtelua olet saanut! Eräs nainen nokki minua työpaikalla ja voin sanoa että kyllä se oli kamalaa kun aina sai sietää nalkutusta aamusta iltaan.

    Äänestä

  • -kiusattu- kirjoitti:

    Pakkohan se on töissä käydä. Ei minulla mitään tunteita niitä miehiä kohtaan ollut, vanhempia ovat. Ehkä tämä palsta oli väärin valittu.

    Tämä aiheuttaa minulle sydänsuruja, koska ne puhuvat minusta pahaa takanapäin ja koska ovat ansioituneita niin heitä uskotaan.

    En voi ymmärtää mitä iloa on kiusata tilapäistyöntekijää joka oli täysin riippuvainen niistä miehistä. Ne muun muassa haukkuivat aina sitä kuin heikko ja surkea olen vaikka naisilta ei saisi vaatia samoja nostoja kuin miehiltä.

    Hirveitä sovinisteja, kaiken lisäksi.

    Pakko on jossain töissä käydä, jotta elää. Senhän ne tiesivät vallan hyvin.

    Pienellä paikkakunnalla tuollaisilla tyypeillä on paljon valtaa.

    Mitä tekemistä tällä asialla on läheisriippuvuuden kanssa? Oletko niin rikas että sinun ei tarvitse käydä töissä kun tuollaista kysyt.

    Ovatko he jotain sun työnantajia? Kuinka kauan sun tilapäisen työsuhteesi pitäisi vielä kestää? Etkö voi ottaa yhteyttä vaikka työvoimatoimistoon ja kertoa tästä työpaikkakiusaamisesta? Samalla voit kysäistä, olisiko mahdollista saada vaihdettua johonkin toiseen paikkaan töihin, koska tämä on sulle henkisesti raskasta. Sanot että sä voit vaikka tehdä siivoojan hommia mielummin, kuin roikkua väkisin tässä nykyisessä paikassa.

    Äänestä

  • DS. kirjoitti:

    Valitin saamastani törkeästä kohtelusta työpaikkalääkärille. Äijät eivät edes uskoneet että olen kuumeinen ja syyttivät lintsaamisesta.

    Työpaikkalääkäri määräsi sairaslomaa ja uskoi kun sanoin et äijät kiusaa mut hengiltä ja noi nostamiset käy selän päälle. Lääkäri sanoi puhuvansa asiasta eteenpäin ja pääsen toiseen tehtävään. Katsotaan nyt mitä siitä seuraa.

    Heti kun saan todistuksen kouraan muutan jonnekin pois. Ei työttömyyspaikkakunnalla ole mitään töitä tarjolla muutenkaan. Siksi nuo ovat tuollaisia. Kohta tämä onneksi loppuu. Tän viikon sain sairaslomaa ja lääkäri sanoi et jos ei selkäkipu parane saan lisää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-onneton- kirjoitti:

En oikein löytänyt sopivaa palstaa kirjoittaa pahasta olostani. Tämä liittyy työasioihin, ei ihmissuhteisiin varsinaisesti.
2 miestä kiusasi, nöyryytti, valehteli ja kohteli minua törkeästi. Olin riippuvainen heistä eli oli pakko totella tai sitten olisi pitänyt lähteä pois. Aina kun yritin puolustautua tai sanoa pahasta olostani, käskivät häipymään.
Jatkuvaa kiristystä sillä että minusta hankkiudutaan eroon kun olen niin tyhmä, laiska ja saamaton.

Todella ilkeitä, inhottavia ja epäoikeudenmukaisia tyyppejä.

On vieläkin tosi paha olo tapahtuneesta. Miten voi olla noin pahoja ihmisiä, sitä en käsitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu