Olen jo toistakymmentä vuotta aktiivisesti yrittänyt löytää miestä itselleni, heikoin tuloksin. Pari seurustelua ja muutama pitempi tutustuminen eivät ole johtaneet sen pitemmälle. Nyt ei ole pariin vuoteen ollut taas mitään.
Joskus mietin, olenko kranttu, kun etsin vähän itseni kaltaista miestä. Miehen ulkonäkö ei ole minulle ratkaiseva, älykkyys ja itsetunto sen sijaan ovat. Unelmana olisi tasaveroinen parisuhde.
Koulutukseltani olen tohtori, joten toivon, että mieskin olisi akateeminen. Työ on minulle tärkeää ja olen kai jonkin verran urasuuntautunut - toivon, että mies hyväksyy sen. Minulle on tärkeää myös, että mies hyväksyy minun kristillisen vakaumukseni. Ei tarvitse olla samaa mieltä, kunhan hyväksyy, että usko on minulle tärkeä osa elämää.
Etsin miestä, jonka itsetunto ei joudu liikaa koetteille, jos vaimo menestyy työssä tai muuten elämässä. Mistä tällaisen löytäisin? Alan jo lähestyä viittäkymppiä ja tunnen olevani ikisinkku...
Joskus mietin, olenko kranttu, kun etsin vähän itseni kaltaista miestä. Miehen ulkonäkö ei ole minulle ratkaiseva, älykkyys ja itsetunto sen sijaan ovat. Unelmana olisi tasaveroinen parisuhde.
Koulutukseltani olen tohtori, joten toivon, että mieskin olisi akateeminen. Työ on minulle tärkeää ja olen kai jonkin verran urasuuntautunut - toivon, että mies hyväksyy sen. Minulle on tärkeää myös, että mies hyväksyy minun kristillisen vakaumukseni. Ei tarvitse olla samaa mieltä, kunhan hyväksyy, että usko on minulle tärkeä osa elämää.
Etsin miestä, jonka itsetunto ei joudu liikaa koetteille, jos vaimo menestyy työssä tai muuten elämässä. Mistä tällaisen löytäisin? Alan jo lähestyä viittäkymppiä ja tunnen olevani ikisinkku...
Vastaukset 45
Vanhimmat
Älä tingi kriteereistäsi, nuo ovat hyviä ominaisuuksia kaikki. Todennäköisesti kyse on vain sattumasta, et ole sattunut löytämään sopivaa. Riippuu myös omasta ulkonäöstäsi.
Tuo usko saattaa olla monille paha paikka riippuen tietysti siitä, millä tasolla se on - tuskin se kenellekään kuuluu, uskotko Jumalan olemassaoloon tms, mutta jos moraalikäsityksesi pohjaa vahvasti raamattuun (eli jos olet hyvin konservatiivinen), niin se voi kyllä karsia jonkun verran juuri noita akateemisia miehiä, jotka ovat oman käsitykseni mukaan aika usein ateisteja.
Saako tohtorin kanssa olla mistään eri mieltä?
hankalampaa löytää vastaavaa mies seuraa, koska nykyään naiset ovat miehiä korkeammin koulutettuja ja miehet eivät useinkaan odota korkeaa koulutusta kumppaniltaan. Toisaalta kukapa sitä muuta haluaisi kuin itselleen sopivan kumppanin ja siinä koulutuksella on jonkinlainen rooli. Itsekin haluan akateemisena miehenä akateemisen naisen rinnalleni. Uskovaisuutta en tosin kumppanissani jaksaisi, koska en itsekään ole uskovainen ja on vaikea nähdä kuinka se sielunkumppanuus uskovaisen kanssa voisi syttyä. Oma kokemukseni on myös, että rehellisten ateistien tai ainakin defacto ateistien määrä on korkeampi korkeasti koulutettujen joukossa kuin vähemmän koulutettujen. Kumppanin löytäminen ei siis varmasti ole sinulle helpompaa kuin useimmille, mutta ehkä sen "oikean" löytäminen on sitten lopulta sitäkin palkitsevampaa.Peukkuja!
... sillä kaikkea ei voi aina saada.
"Joskus mietin, olenko kranttu, kun etsin vähän itseni kaltaista miestä. Miehen ulkonäkö ei ole minulle ratkaiseva, älykkyys ja itsetunto sen sijaan ovat. Unelmana olisi tasaveroinen parisuhde."
Tasaveroinen parisuhde, hmmm.... ???!
Mun vakaa mielipide (korkeakoulun käyneenä miehenä) on se, että työ on työtä ja vapaa-aika on vapaa-aikaa. Ammatilla ja koulutuksella ei ole väliä, kunhan työssään viihtyy ja sillä tulee toimeen. Tai yleensä ottaen, ihminen on oma-aloitteinen ja pyrkii elmässään jollain tapaa eteenpäin.
Mietitään hetki niitä koulutuksen varjopuolia, jotka ikävä kyllä pätevät osaan naisista. Mitä koulutetumpi nainen, sitä urakeskeisempi ja täydellisyyteen (jopa sairaanloisesti) pyrkivä. Entä, kun eteen tulee perheen perustaminen ja lapset ? Käy helposti niin, että työ ja ura menee lasten edelle, kun lasten pitäisi mennä joka tilanteessa kaiken muun edelle. Tiedän omalta työpaikalta yhden naisen, jolla työ näyttää menneen jo ajat sitten perheen edelle. Voi vain kuvitella, miltä lapsista ja miehestä (jos sellainen on) tuntuu tuossa tilanteessa.
"Koulutukseltani olen tohtori, joten toivon, että mieskin olisi akateeminen. Työ on minulle tärkeää ja olen kai jonkin verran urasuuntautunut - toivon, että mies hyväksyy sen. Minulle on tärkeää myös, että mies hyväksyy minun kristillisen vakaumukseni. Ei tarvitse olla samaa mieltä, kunhan hyväksyy, että usko on minulle tärkeä osa elämää."
Jokin aika sitten deittasin melkein kaltaistasi (tosin kolmekymppistä) naista. Suhde kariutui siihen, että naiselle ei kelvannut tämmöinen mitätön 'peruskristitty'. No, mitä tästä opin ? Sen, että 'vääräuskoisena' en deittaile enään uskovien naisten kanssa. Toinen syy oli se, että nainen mietti ja murehti tulevaisuutta ja omaa uskonnollista vakaumustaan aivan liikaa. Jopa mietti etukäteen syitä, joiden vuoksi suhteemme tulisi kuitenkin kariutumaan.
No, ei millään pahalla, mutta tuossa tilanteessa menin sanattomaksi. Mulla on tapana uskoa parisuhteeseen ja sen kestävyyteen. Jos ei usko suhteen toimivuuteen, silloin suhteeseen ei kannata edes pyrkiä, vaan elää yksin ja olla leikkimättä muiden tunteilla.
"Etsin miestä, jonka itsetunto ei joudu liikaa koetteille, jos vaimo menestyy työssä tai muuten elämässä. Mistä tällaisen löytäisin? Alan jo lähestyä viittäkymppiä ja tunnen olevani ikisinkku..."
Onko työssä menestymisen hinta ylisuorittaminen parisuhteessa ? Jos on, silloin kannattaa elää yksin. Ainakin itse pyrkisin pitämään työn ja parisuhteen erossa toisistaan.
/Kolmekymppinen poikamies
Vaikeaa voi olla tosiaan löytää tuohon uskoosi sopivan kumppanin. Akateemisia kyllä on riittävästi, mutta kuten ehkä tiedät juominen ja naiminen kuuluu läheisesti opiskeluun, joten jos olet kaikkea "syntiä" vastaan niin ainoa vaihtoehto on ottaa itsellesi uskovainen mies.
...tuo nyt on aika karkea yleistys :D Kyllä yliopisto-opiskelijoissa aika paljon on myös absolutisteja ja kaiken maailman aatteellisia tyyppejä muutenkin, uskovaisten määrästä en tiedä mutta kai heitäkin jonkin verran on. Toki osa edustaa sitä tyypillistä teekkarikulttuuria juominkeineen päivineen, mutta eivät toki kaikki.
Olen itse akateeminen, tosin ainoastaan maisteri.
Minusta akateemiset miehet ovat kunnianhimoisia, vallanhimoisia, suorituskeskeisiä,kilpailuhenkisiä enkä oikein viihdy heidän kanssaan. Valitettavasti tuo sama suorituskeskeisyys ja kunnianhimo näyttää vaikuttavan myös yksityiselämään, mm. nainen valitaan sen mukaan, että nainen täydentäisi miehen ansioluetteloa.
En oikein tiedä miten miehet suhtautuvat vertaiseensa naiseen (sinuun, esimerkiksi). Ainakin useat tuntemani akateemiset miehet haluavat sellaisen naisen, joka on äidillinen kodin hengetär eikä kilpaile miehen kanssa.
Oma mielipiteeni on siinä, että jotkut ei-akateemiset miehet ovat paljon mukavampia ja suvaitsevaisempia kun eivät kilpaile koko ajan jostakin (en oikein tiedä mistä nuo akateemiset miehet oikein kilpailevat ihmissuhteissa).
En tiedä onnistuuko sellainen suhde, että molemmat ovat äärimmäisen kunnianhimoisia, kilpailuhenkisiä, vallanhimoisia yms.
Voisiko mies kokea sinut uhkana? Ikäisesi miehistä löytyy nimittäin paljon sovinisteja, joiden täytyy aina voittaa nainen.
Suosittelen laajentamaan miesvalintaasi myös ei-akateemisiin. Sieltä löytyy sydämen sivistystä.
ajateltuna taidat olla toinen nainen(akateeminen),joka päästää ilmoille ajatuksia liittyen johonkin muuhunkin kuin siihen heidän "arvo"maailmaan /järjestykseen.
Monesti ovat hyvin suppealla alalla tiedot ja käytännön elämässäkin aletaan luokittelemaan ihmisiä sen ammatin/rahapalkan mukaan.
Ja takerrutaan monesti hyvin pieniin asioihin kun ollaan kanssakäymisissä ihmisten kanssa.Vaatimukset usein aika kaukana realiteeteistä.
Liekö sitten koulutuksessa vika vai perinnöstä äidinmaidossa.
Kyllähän ihmisellä pitää olla jonkin verran kiinnostusta elämässään,mutta raha nyt ei saisi aina olla se ainoa kriteeri..kaikkeahan ei voi mitata rahassa eikä myös saada!
Niin minä olen kylläkin mies, eikä kuvaamasi sovi minuun juuri lainkaan.
Olen kyllä kilpailuhenkinen ja erittäin kunnianhimoinen, mutta en todellakaan sovinisti saatikka kodin hengetärtä toivova mies (en edes halua perustaa perhettä, parisuhteen vain). Itsetuntoni ei todelakaan kärsi menestyvästä naisesta vierellä, päinvastoin sellaisen juuri haluan. En jaksa elättää mitään kassaneitiä tai amiksesta valmistunutta parturikampaajaa.
Mukavasta en tiedä, muta kyllä akateemiset miehet erittäin suvaitsevaisilta näin omasta näkökulmastani vaikuttavat. Siinä missä perusamismies on rasisti ja sovinisti ja homofoobikko, niin ainakin omalla yliopistollani olen törmännyt omilla aivoillaan ajatteleviin, aatteellisiin, erittäin suvaitsevaisiin ihmisiin. Ja ala on teknillinen, veikkaan että humanistisella puolella miehet ovat vielä 'parempia' tässä mielessä.
Kyllä minusta kaksi kunnianhimoista ihmistä sopivat yhteen, onpahan jotain yhteistä eikä kumpaakaan ärsytä toisen kunnianhimo ja urakeskeisyys.
Heitin ilmaan ajatuksen, ettei kannattaisi rajoittaa seuranhakuaan pelkästään akateemisiin miehiin.
Onnellisuus on jotain muuta. Kyky nauttia pienistä asioista, luonnosta, hiljaisuudesta, läheisyydestä. Mitä tekemistä näillä asioilla on työn tai koulutuksen kanssa?
Rahalla ei voi ostaa elämänsisältöä.
Sehän on selvä asia, että jokainen osaa omiaan kehua. Kukapa sen kissan hännän nostaisi ellei kissa itse.
Enempi on kyse siittä, että korkeastikoulutetuilla on amisfobia. Jollain tavalla katsotaan oikeudeksi arvostella, jos itsellä sattuu olemaan parempi koulutus. Pitäisi vain muistaa, että näitä perusduunareita tarvitaan, olipa sitten kampaaja, kaupankassa, hitsari tai rekkakuski kyseessä. Sinunkin hyvinvointisi riippuu osittain näistä ihmisistä.
Ehkä se oma napa on monilla niin iso, ettei nähdä asioita kokonaisuutena.
Arvostakaa toisia, koulutukseen katsomatta :)
"korkeastikoulutetuilla on amisfobia". Näin varmaan joillain on, valitettavasti. Voi olla miehillä tai naisilla. Aika harvinaisia (tilastojen mukaan) ovat ne liitot, joissa puolisoiden välillä olisi suuri koulutusero. Ja vielä harvinaisempia ne, joissa vaimon koulutustaso olisi selvästi miestä korkeampi.
Olen joskus miettinyt, että saattaisin rakastua vaikka puuseppään, jos hän olisi oikein hyvä puuseppä, lähinnä taidepuuseppä. Samoin saattaisin ehkä rakastua johonkin yrittäjään - silloin pohjakoulutus voi olla hyvinkin erilainen. Maatalousyrittäjän puolisoksi minusta ei ehkä olisi, se kun yleensä vaatii maalla asumista. Mutta jos mies on tavallinen duunari (esim. varastomies) vailla mitään pyrkimystä kehittää itseään eteenpäin, en usko, että jaksaisin olla montaa hetkeä kiinnostunut.
Jossain tutkimuksessa mainittiin, että nainen yleensä ihastuu silloin, kun näkee miehen olevan innostunut jostain. Sitä minäkin kai etsin: toivon näkeväni, että mies on ihan oikeasti innostunut jostain, haluaa toimia jonkin asian puolesta, on aktiivinen toimija.
Niin eihän se ole mitenkään uusi asia, että nainen ei rakasta miestä, vaan sitä tunnetta, joka naiselle tulee, kun huomaa miehen olevan innostunut, kiinnostunut, aktiivinen tai mies tekee joitain asioita vain ja ainoastaan naisen vuoksi. Eli nainen loppujen lopuksi rakastaa omaa tunnettaan eli itseään.
Sitä en tiedä onko tälläinen rakkaus pitkäkestoista, riippuu kait sitten siittä miehen aktiivisuudesta. Varmaan samaa tasoa kun mies rakastuu naiseen pelkästään kauneuden vuoksi, mutta tunnetusti ikä jättää jälkensä kauneuteen.
" nainen ei rakasta miestä, vaan sitä tunnetta, joka naiselle tulee, kun huomaa miehen olevan innostunut..." Olen ajatellut, että miehen innostus kertoo jotain olennaista hänestä, kertoo, mikä hänelle on tärkeää elämässä. Ja innostuessaan mies yleensä on hyvällä tuulella - ehkä se antaa liiankin hyvän kuvan ihmisestä, jos häntä ei tunne vielä sen enempää.
En siis ajattele, että nainen rakastuisi omaan tunteeseensa vaan miehen innostuminen on naiselle ehkä samanlainen merkki kuin naisen hymy miehelle. Kumpikin etsii kumppania, jonka kanssa voisi olla onnellinen ja nuo innostus tai hymy tavallaan lupailevat onnellista arkea.
Minullakin on koulutusta saman verran, menestystä enemmän enkä ole uskonasioista turhan tarkka.
Oikea aika tutustumiseen olisi tosin ollut jo parikymmentä vuotta sitten...
Jokainen voi pitää rimaa niin korkealla kuin itse haluaa, vaikkei olisikaan missi/mister tai alusvaatemalli.
Siittä olen varma, että koulutus ei suoraan tarkoita sitä, että ihminen olisi fiksu kumppani. Koulutuksella haetaan enemmän sitä taloudellista vaurautta, mutta sitä ei vaan suoraan kehdata sanoa.
Itse olen ehkä poikkeus, sillä naisen koulutus, hyvä ura tai hyvä palkka ei todellakaan haittaa minua. Ehkäpä se on enemmän naisten ongelma, sillä he eivät halua joutua siihen tilanteeseen, että joutuisivat maksaamaan enemmän yhteisistä hankinnoista.
Alkuperäiselle mietittävää, millaisista paikoista olet kumppania etsinyt? Vai oletko itse edes aktiivinen? Oletko vanhanaikainen ja odotat, että mies tekee aloitteen? Jos olet lähes 50v, niin sopisiko sinulle kumppaniksi yh-isä? Vai onko suunnitelmissa vielä omia biologisia lapsia?
Koulutetuilla miehillä on usein rahaa sen verran että naisten suhteen on valinnanvaraa ja koska miehelle naisen ulkonäkö on koulutusta tärkeämpi asia parin valinnassa, mies todennäköisesti valitsee nuoren ja vähemmän koulutetun naisen kuinn vaihdevuosi-ikäisen tohtorin. Rumalla naisella ei tee mitään, ihan sama onko ämmä amis vai proffa.
Minkähän alan tohtori olet? Jostain kumman syystä vaikuttaa että turhien alojen akateemiset akat yleensä etsiä näitä akateemisia miehiä. Toiseksi jos miehen pitää olla älykäs niin tuskinpa älykäs mies kovin hirveästi jotain satukirjaa arvostaa ja sen uskovia.
Joskus taannoin lehdissä esiteltiin tutkimusta siitä, miten paljon suomalaisissa on niitä, jotka eivät elämänsä aikana mene naimisiin. Siitä jäi mieleen, että naisten puolella nimenomaan kaupungeissa asuvien, korkeasti koulutettujen parissa oli paljon yksineläviä. Miesten parissa yksineläjät olivat enemmän maaseudulla ja vähemmän koulutusta saaneita. Nämä ryhmät eivät oikein kohtaa, elämänmallit ja -toiveet ovat niin erilaisia. Ajattelin, että minäkin olen nyt noita tilastotietoja.
Kun etsin akateemista miestä, en välttämättä etsi hyväpalkkaista miestä. Enemmän merkitsee koulutuksen tuoma ajatusmaailman avaruus tai tapa käsitellä asioita. Tutustumisvaiheessa en kerro olevani tohtori, sen kerron vasta, jos olen tosissani kiinnostunut jostain.
"Alkuperäiselle mietittävää, millaisista paikoista olet kumppania etsinyt? Vai oletko itse edes aktiivinen? Oletko vanhanaikainen ja odotat, että mies tekee aloitteen?"
Käyn tansseissa ja olen kokeillut nettideittailua. Ja tietysti on silmät auki kaikissa paikoissa, missä on ihmisiä liikkeellä - vaikkapa työn merkeissä koulutuksissa, yleisötapahtumissa jne. Omasta mielestäni olen kohtuullisen rohkea: haen mielelläni miehiä tansseissa naisten hakuvuorolla ja käyn joskus jututtamassa vieraitakin miehiä. En kuitenkaan kehtaa sanoa suoraan, että haluaisin tutustua vähän enemmän. Enkä pyytää kahville, jos ei ole aikaisemmin jotenkin tuttu ihminen. Ehkä tähän vaikuttaa se, että edellytän mieheltä jotain aloitekykyä ja jos sitä ei ole alussa, ei sitä varmaan löydy myöhemminkään elämässä. En halua tohvelisankaria.
"Sopisiko sinulle kumppaniksi yh-isä?"
Joo, olen seurustellut yhden yh-isän kanssa. Lapset eivät ole este, jollei niitä ole erityisen monta ja kunhan ne eivät kaikki ole murkkuiässä.
Empä sitten tiedä mistä kenkä puristaa. Ehkä se on tämä elämän karu totuus, ettei kaikille sitä kumppania löydy. Tai voisihan sitä löytyä, mutta en itse kyllä suosi mitään pakko- tai kulissiliittoja.
Tietysti herää kysymys, miksi fiksu, älykäs, itsenäinen, aktiivinen, reipas, vahva, rohkea ja karismaattinen nainen tarvitsee "johtaja" miehen? Sanonta mies vie ja nainen vikisee pitäisi toteutua. Onko se vanhanajan perua, että miehen pitää olla perheenpää? Vai onko naisille ulkoiset puitteet loppujen lopuksi tärkein asia, aivan kuten nykypäivän häät.
Vahva mies voi hinata perässään tohvelisankari naista, mutta toisin päin yhdistelmä ei vaan toimi!!
Näkeehän niitä moniakin pariskuntia, joissa vaimo on selvästi se johtava ja aktiivinen osapuoli ja mies kulkee perässä sen mitä ehtii ja jaksaa. Mutta itselleni en osaa sellaista liittoa kuvitella. Toivon, että miehelläkin on omaa aloitekykyä ja aktiivisuutta.
Yksi "rajoite" seuranhakuun mulla on: en ole suostunut kenenkään omaa huonoa avioliittoaan itkevän miehen kuuntelijaksi tai sekavassa erovaiheessa olevan miehen terapeutiksi. Edellytän, että toinen saa itse ensin omat asiansa järjestykseen ennen kuin voidaan jotenkin järkevästi tutustua.
Monet miehet (tutkimustenkin mukaan) syöksyvät uuteen suhteeseen ennen kuin ovat selvittäneet itselleen, miksi edellinen suhde/liitto meni pieleen. En halua olla särkemässä kenenkään toisen avioliittoa, enkä halua sitä riskiä, että toinen eroahdistuksessaan ripustautuisi minuun. Yleensä siitä ei seuraa kovin tasapainoista uutta liittoa.
Tästä on tietysti seurauksena se, että yleensä mulla ei ole kauheasti mahdollisuuksia paremmin tutustua kehenkään eroavaan/eronneeseen mieheen ennen kuin hän sitten jo seurustelee jonkun muun naisen kanssa. Joku muu ehtii aina ensin... Ja jos joku tuttu jää leskeksi, en ihan heti kehtaa sanoa, että olisin kiinnostunut tutustumaan paremmin.
Käyn tansseissa ja olen kokeillut nettideittailua. Ja tietysti on silmät auki kaikissa paikoissa, missä on ihmisiä liikkeellä - vaikkapa koulussa, työssä, yleisötapahtumissa jne. Haen tuntemattomia naisia tansseissa miesten hakuvuorolla ja koitan hieman jututtaakin. En kuitenkaan kehtaa sanoa suoraan, että haluaisin tutustua vähän enemmän. Enkä pyytää kahville, jos ei ole aikaisemmin jotenkin tuttu ihminen. Ehkä tähän vaikuttaa se, että edellytän naisen osoittavan edes jotakin kiinnostusta minuun ja jos sitä ei tapahdu alussa, ei sitä varmaan tule koskaan tapahtumaan. En halua jääprinsessaa.
Sarkastisesta sävystä huolimatta kaikki tuo pitää paikkansa. Jos tästä pitäisi oppia jotakin, niin perille ei pääse jos ei mene edes puoleenväliin asti.
Ja joo, tohtoriksi aikova nainen olisi vallan ok, jos muutkin ominaisuudet olisivat kunnossa ja tässä ikäluokassa ylipäänsä törmäisi sellaisiin etsimässä seuraa. Opiskelukavereitakin kun miettii, niin juuri niillä fiksuimmilla tuntuu olevan suurimmat vaikeudet löytää naisseuraa, vaikka persoonaltaan olisi täyttä suhdeainesta.
"Ehkä tähän vaikuttaa se, että edellytän naisen osoittavan edes jotakin kiinnostusta minuun ja jos sitä ei tapahdu alussa, ei sitä varmaan tule koskaan tapahtumaan. En halua jääprinsessaa."
Olen luullut, että miesten olisi helpompi ilmaista kiinnostustaan kuin naisten, koska se sopii paremmin kulttuuriseen malliin tai perinteeseen. Itse naisena yritän ilmaista kiinnostustani hymyilemällä, ehkä pienellä silmäpelillä tai johdattamalla keskustelua vähän syvällisempiin aiheisiin kuin sään tai orkesterin arviointiin. Ja sekin on tietysti kiinnostuksen osoitusta, jos useamman kerran haen jotain vierasta tanssiin.
Olen vähän epäillyt, että mies saattaa pelästyä, jos nainen on kovin aktiivinen, mutta onko se väärä käsitys? En halua olla päällekäyvä.
"Olen luullut, että miesten olisi helpompi ilmaista kiinnostustaan kuin naisten, koska se sopii paremmin kulttuuriseen malliin tai perinteeseen."
En minä ainakaan ole oppinut mitään lähestymisen mallia tai perinnettä. Olen elänyt koko aikuisikäni vääristyneessä sukupuolijakaumassa, ja olen nähnyt hädintuskin ollenkaan normaalia lähestymiskäyttäytymistä. Lisäksi olen ihmistyypiltäni aika kaukana ns. keskimääräisestä enkä pysty luottamaan siihen, että kiinnostuksenosoitukseni herättää positiivisia reaktioita. Enkä varmasti ole ainoa mies, jolle kiinnostuksen osoittaminen on vaikeaa.
"Ja sekin on tietysti kiinnostuksen osoitusta, jos useamman kerran haen jotain vierasta tanssiin."
Puoliväli taitaakin rikkoutua (ainakin sukupuoleen suhteutettuna), vaikka en sitä edellisessä viestissäni myöntänyt. Se on toki hyvä. Silti jonkun kohdalle osuvan täytyy ottaa hoitaakseen se loppumatka, oli se miten lyhyt tahansa. Ja joskus ihmisillä on huonoja päiviä, jolloin yksinkertaisenkin vastakaiun antaminen on mahdotonta.
"Olen vähän epäillyt, että mies saattaa pelästyä, jos nainen on kovin aktiivinen, mutta onko se väärä käsitys? En halua olla päällekäyvä."
Riippuu kai miehestä. Mielestäni asiallinen lähestymisyritys ei koskaan ole haitaksi ko. miehen silmissä, päinvastoin. On useitakin naisia, joiden kanssa olisin voinut lähteä kahville tutustumaan paremmin, mutta kysyminen olisi tuntunut ylimitoitetulta sillä tuttuuden ja kiinnostuksen asteella. Tässä kai pätee sama vinkki kuin aloitteen tekemiseen naiselle: ehdota luontevaa tapaa viettää aikaa kahdestaan (pelkkä tanssi on liian vähän), mutta jätä samalla mahdollisuus kieltäytyä tyylikkäästi.
Aloitteellisuuden kylkiäisenä tulee toki hutilaukauksia ja pakkeja, ehkä tylyjäkin. Itse en kuitenkaan pahastuisi siitä, jos kuka tahansa joskus tanssiin hakemani ottaisi esille lähemmän tuttavuuden tekemisen. Osalle tulisi annettua kohteliaat pakit, mutta valtaosan kohdalla lähtisin ainakin kerran juttelemaan enemmän.
Tanssitettavaa valittaessa tulee itse asiassa kohtuullisen hyvin esiin se, ketä pitää kiinnostavana. Miten naisilla? Miten suuri osa hakemistasi miehistä olisi potentiaalista treffiseuraa? Jos naisten haulla et päässyt tanssimaan, olivatko kaikki hakuriviin jääneet miehet liian vastenmielisiä haettavaksi?
"Tanssitettavaa valittaessa tulee itse asiassa kohtuullisen hyvin esiin se, ketä pitää kiinnostavana. Miten naisilla? Miten suuri osa hakemistasi miehistä olisi potentiaalista treffiseuraa?"
Niissä tanssipaikoissa, joissa itse käyn, käy paljon tanssinharrastajia. Suurin osa naisista hakee miehiä heidän tiedetyn tai oletetun tanssitaitonsa perusteella, ei niinkään ulkonäön. Mutta ilman muuta mukavan tai iloisen näköisellä on enemmän vientiä kuin myrtsillä.
Jos tulee joku sellainen tanssi, jota kaikki eivät välttämättä osaa (vaikkapa hidas valssi), haen vain sellaisia miehiä, joiden otaksun sen osaavan. Mieluiten haen suunnilleen oman ikäisiä miehiä. Siisti pukeutuminen on ehdoton vaatimus.
Vieraita miehiä haen vain johonkin yleisesti tuttuun tanssiin - foksia, valssia tai tangoa. Ja voi tylsyys, jos sekään ei mieheltä onnistu. Silloin pitää olla kyllä tosi erityisen oloinen mies, että siinä tilanteessa viitsisi keskusteluakaan vääntää, kun harmittaa kehno tanssi.
Lavoilla on jonkin verran sitä ongelmaa, että kävijöiden ikärakenne painottuu sinne vähän varttuneempien pariin. Käyhän siellä runsaasti ihan nuoriakin, mutta minulle sopivan ikäisiä ei ole kovin iso joukko kerrallaan. Toisaalta eihän minun tarvitse löytää kuin yksi hyvä mies ;)
Olen itsekin nainen ja väitellyt. Melko nopsaan huomasin että miesten kanssa menestyy paremmin jos kikattelee ja pyörittelee silmiään. Missään tapauksessa mitään syvällistä pohdintaa ei ensimmäisen puolen vuoden aikana kannata suustaan päästää.
Se taasen riippuu millaisessa porukassa olet pyörinyt. Kaikkia ei vaan blondi naiset kiinnosta.
Tuossa eräs toinenkin nainen jo kirjoitti.
Minusta nuo statushakuiset akateemiset miehet etsivät nimeomaan kaunista, yksinkertaista naista, joka nostaa heidät jalustalle. Ihailee miehen aikaansaannoksia, palvoo mielistelle, puhuu pikkutytön äänellä yksinkertaisesta asioista.
Nainen on sellainen viihdyke noille miehille, ei mikään tasa-arvoinen, vertainen ihminen.
Ota huomioon että valtaosa akateemisista ikäisistäsi miehistä on perinteisen roolimallin kannalla etkä sinä edusta sitä. Tasa-arvo on tullut vasta viime aikoina eivätkä sinun ikäisesi miehet sellaista noteeraa. (eivät opi mitään uutta enää)
Eikös valtaosa tohtoritason miehistä ole muuten naimisissa joten ei kai niitä vapaana kovin paljon juoksentele muutenkaan. Ovat suosittuja aviomiehiä rahan/statuksen perässä juokseville pinnallisille naisille.
Jotenkin minusta tuntuu ettei vika ole kylläkään sinussa vaan ennemminkin näissä mainitsemissani olosuhteissa. Jos olisit 20 vuotta nuorempi tilanteesi olisi parempi koska tasa-arvo on edennyt sen ikäisiin miehiin.
pohjanoteeraus. Vai että akateemiset miehet haluavat "bimboa" ja menevät naimisiin rahan/statuksen perässä juoksivien naisten kanssa. Et taida kovin montaa akateemista miestä tuntea tai sitten olet itse haaveillut juuri niistä miehistä, jotka toimivat kuvailusi mukaisesti. Et taida myöskään tuntea kovin montaa akateemisen miehen kumppania. Kaikki itseni tuntemat ovat ihan tavallisia mukavia naisia.
Se varmasti pitää paikkaansa, että moni akateeminen mies ei edellytä kumppaniltaan akateemisuutta, mutta ei se tarkoita, että he kuolaisivat bimbgojen perään sen enempää kuin muutkaan miehet. Oman kokemukseni mukaan tilanne on päinvastainen. Alemman koulutuksen omaavat miehet ovat niitä, joiden on vaikeaa sulattaa naisen korkeampaa koulutusta. Lisäksi on hiukan huvittavaa, kun akateeminen nainen, joka vaatii mieheltä akateemisuutta (ja sen mukanaan tuomaa statusta?) valittaa kuitenkin ei-akateemisista naisista, jotka arvostavat miehen korkeaa statusta. Akateemisen ihmisen luulisi pystyvän vähän huolellisempaan itsensä tarkasteluun.
Valtaosa 50 miehistä on sovinisteja koulutuksesta riippumatta. Minä kohtaan sellaisia miehiä jatkuvasti ja näin asia valitettavasti on.
Kuinka monella 50 tohtorilla on samantasoinen (tohtori) vaimo?
Ei tämä yksinkertaisten naisten preferoiminen ole mitenkään akateemisten miesten juttu, kyllä valtaosa miehistä haluaa päästä helpolla parisuhteessa. Se onnistuu parhaiten itseään tyhmemmän naisen kanssa, joka nostaa miehen jalustalle ja ihailee kaikkea mitä mies tekee. Äidillinen, hoivaviettinen nainen joka tyytyy vähään on miesten unelma.
Eikös näiden vastausten tarkoitus ole kertoa alkuperäiselle kysyjälle, että vika ei ole välttämättä hänessä vaan olosuhteissa. Siis tohtoritasoinen nainen ei ole miesten unelma parisuhdemarkkinoilla.
Ketäpä miestä ei kiinnostaisi nainen, joka edes vähä osaa kotiaskareita. Aivan kuten naisia kiinnostaa remonttireiskat.
Mutta onhan niitä kotihengettäriä, jotka ovat kuitenkin fiksuja, koulutettuja, älykkäitä. Eli ei se ole suoraan verrannollinen, että äidillinen nainen olisi tyhmä.
Jollet tiedä millaisia ovat sovinistit, niin sitten et.
En minä haikaile tohtoreiden tai akateemisten johtajien perään enkä kuvittele sellaisille edes kelpaavani.
Tässä oli kysymys alkuperäisen kirjoittajan asioista.
Ongelmasi saattaa johtua siitä, että etsit väärästä paikasta. Jos etsit älykkyyttä ja itsetuntoa, koulutus ei näitä asioita suoraan takaa. Et ehkä tiedä, mutta miesten maailmassa akateemiset miehet, eivät ole jalustalla ensimmäisenä. Jos sanot niiden olevan kunnianhimoisia, et ole edes nähnyt oikeata kunnianhimoa, jota löytyy huippu-urheilijoista. Akateemiset miehet ovat niitä luusereita, jotka eivät urheilussa pärjää ja sitten siirtyvät sinne koulutusputkeen. Miesten maailmassa urheilijat ovat aina hierarkiassa ylimpinä. Tämän maan kovin nimi on Teemu Selänne, joka on käynyt vain peruskoulun. Opiskelu on vain lahjattomia varten.
Miesten maailmassa nämä korkeasti koulutetut eivät ole kauhean korkeassa asemassa. Heitä pidetään nössöinä, epämiehekkäinä. Miesten maailmassa hierarkiassa ylimpänä ovat aina urheilijat Teemu Selänne on tämä maan kovin nimi. Selänne ei ole käynyt kuin peruskoulun.
Joko helpotti?
Urheilija ei sinänsä poikkea mistään muusta ihmisryhmästä, jonka edustajat suhtautuvat intohimoisesti tekemisiinsä. Lähes poikkeuksetta historian sivuille jäänet säveltäjät, taitilijat, tutkijat tai urheilijat ovat ollet hyvin tuottelijaita. Menestys lisää motivaatiota, mutta se ei automaattisesti tee kenestäkään hyvää ihmistuntijaa tai unelmaehdokasta. Parisuhteessa pitää olla riittävästi aikaa hoitaa myös suhdetta.
Ihme että tässä urheilua ylistävässä vuodatuksessa ei ollut mainintaa Myllylästä, Nykäsestä, Tikkasesta, Kankkusesta, Sievisestä tai Häkkisestä. Ura ohi ja avioliitto kaput. Marcus Grönholmille olen valmis nostamaan hattua. Mies maksoi veronsa kotikuntaansa, välittää perheestään ja on muutenkin tasapainoinen ja sympaattinen ihminen. Ei mitään sekoilua aktiiviuran jälkeen.
Hulluja riittää jokaisessa ammattiryhmässä.
Osa ex-urheilijoista on muuten akateemissa maailmassa kunnostautuneita, kyllä ainakin SM-tason urheilijoita sieltä löytyy. Kyllähän kunnianhimoa tietysti pitää miehessä vähän sietää, mutta ei liiaksi.
Kuitenkin ne muut asiat ovat tärkeämpiä minulle kuin tohtorintutkinto, MM-mitalit tai palkka. Vähättelemättä mitenkään tutkintoja tai urheilumenestystä. Vaatii kovaa työtä, se on selvää.
Mutta, kun alkuperäinen kysyjä haluaa akateemisen miehen niin sallittakoon se hänelle. Minusta sydämen sivistys on kaiken A ja O. Sitä voi toki tohtoritasoisella maailmanmestarillakin olla, eivät ne toisiaan pois sulje tietenkään. Sellaisille miehille en tietenkään kelpaa, joten siinä mielessä asialla ei ole merkitystä.
Tuliko edes mieleen ajatus, että viimeksi mainitulla rallikuskilla saattaisi olla tavallista fiksumpi puoliso. Joka siis oikeasti kestää miehen menestymisen ylpistymättä siittä itse.
Siis en väitä, että kaikki miehet olisivat toimineet fiksusti, mutta kyllä se liitto on aina silti kahden kauppa.
Onhanse aina niin sööttiä ajatella, että nainen on "uhri" ja mies pelkkä peluri. Mutta ei ne asiat aina niin yksiselitteisiä ole.
Eräs mies kertoi olevansa tohtori. Ei kuitenkaan muistanut väitöskirjansa aihetta eikä tiedekuntaa.
Ilmeisesti on hienoa sanoa olevansa tohtori, kun kerran tuollaista suustaan päästää.
Olenhan minä tyhmän näköinen, mutta kuitenkin.
Minustakin on aika rasittavaa, kun jotkut ensimmäisenä kehuvat oppiarvoillaan ja kertovat olevansa tohtoreita tai jotain muuta, millä he luulevat tekevänsä vaikutuksen kuulijaan. Monesti ne kehujat ovat sellaisia, jotka hädin tuskin ovat väitöksestä selvinneet. Ja sitten oppiarvo on noussut päähän. Joku kehuja saattaa tosiaan olla jopa valehtelija.
"Jos etsit älykkyyttä ja itsetuntoa, koulutus ei näitä asioita suoraan takaa." Olen ihan samaa mieltä, koulutus ei välttämättä takaa älykkyyttä, eikä myöskään käytöstapoja, senkin olen joutunut joskus toteamaan. Joskus on aika törppöjä akateemisia miehiä (ja naisiakin).
Tarkoititko urheilijoista kirjoittaessasi, että älykkyys ja kunnianhimo liittyisivät toisiinsa? Eivät minun mielestäni. Joku voi olla lahjakas ja kunnianhimoinen urheilija, vaikka ei niin erityisen älykäs olekaan.
Kun etsin puolisoa, toivon, että mies olisi jossain määrin kunnianhimoinen itsensä, ammattinsa, jonkun tärkeän harrastuksensa tms. kehittämisessä, mutta en halua miestä, jolle raha ja asema ovat elämän tärkein asia.
Yksi asia mitä etsin miehessä: toivon, että hän osaisi nauraa myös itselleen.
AP puhui kunnianhimoisuudesta OMANA ominaisuutenaan - ei vaadi samaa mieheltä. Akateemista miestä toki vaatii. Mutta ei missään kohdin yhdistä akateemista miestä kunnianhimoiseksi mieheksi, puhumattakaan, että väittäisi, että KAIKKI akateemiset miehet olisivat kunnianhimoitia. ;-)
Se on se kuuluisa "klik" joka sekoitti prinssin pään kun porvaristytön kohtasi.
Ei siinä mietitty taustoja eikä koulutuksia.
Osalta ihmisiä "klik" jää kuulematta kokonaan.
Ehkä näin on käynyt alkuperäiselle kirjoittajallekin.
Se kuuluisa "klik" - voiko sen kuulla vain kerran elämässään vai monta kertaa? Olen ajatellut, että on hyödytön murehtia sitä, miksi en joskus nuorena vastannut miesten kutsuihin. Yritän rakentaa elämää eteenpäin ja etsiä niitä mahdollisuuksia, mitkä nyt ovat käsillä. En osaa ajatella, että kaikki olisi rakkauden suhteen jo menetetty.
Ei koulutus tai työ mikään este ole. Tiukkapipoinen natsiasenne sen sijaan on. Ihmiset on vajaita, eikä niiltä voi mahdottomia vaatia.
"Ei koulutus tai työ mikään este ole."
Ystäväni ((nainen)kertoi, että hän jäi kerran keskelle tanssilattiaa, kun sattui kertomaan tanssittajalle, että hän on tekniikan lisensiaatti.
Toinen ystävä (mies) puolestaan oli jäänyt keskelle tanssilattiaa, kun kertoi daamilleen, että hän on pappi.
Koulutus tai työ saattaa olla este, jos siihen liittyy muiden mielissä vahvoja ennakkoasenteita.