moikka, eli ongelmani parisuhteessa.
olemme tunteneet nykyisen kanssa noin 6kk. ja olemme kertoneet toisillemme kaiken edellisistä suhteista.siinäpä tulikin kompastus itselle henkisesti.
eli jos kertoisin itsestä.
oon aika kunnollinen 23v kaveri, ikinä en ole harrastanut yhdenyön suhteita ja poikuuteni menetin 19w.aivan tarkotuksella niinkin myöhään, mahdollisuuksia olisi ollut vaikka kuin...mutta hain sitä oikeata...ja sehän kestikin 2vuotta.
eli ongelmaan.
emäntäni menetti neitsyytensä 15 vuotiaana yhenillan juttuna varmaan 25v kaverille...mitä en voi todellakaan tollaista asiaa hyväksyä.
toinen.
oli puolitoistavuotta sitten sängyssä noin 35v miehen kanssa kuka oli NAIMISISSA ja jolla oli 2 LASTA.
mitä en myöskään voi hyväksyä.
näitä kahta asiaa en vaan yksinkertaisesti voi sulatella koska omastamielestä nuo asiat ovat väärin.
emäntäni haluaisi enemmän, mutta noiden "virheiden" ansiosta olen todella varpaillani, jotenkin vaan vien ajattelun tulevaisuuteen...entä jos näin kävisi toiste.
en ole ensimmäinen kellä tälläisia on.
eräs tuttuni on käynyt köyrimässä naimisissa olevaa naista, ja nyt hän on kiinnostunut PALJON eräästä tytöstä, mutta tyttö taasen ei hyväksy tätä asiaa ollenkaan ja alkaa "skitsoileen".
myöskin itse "skitsoilen".
olis kiva saada kokemuksia/ajatuksia.
yritän kyllä sulatella asiaa parhaani mukaan...siihen sitte meneeki aika kauan aikaa...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.