Kivaa kun tämän palstan löysin.
Huomenna on taas uusi työpäivä.
Palkka on surkea, työtunteja aika vähän, mutta ei parane tästä purnata vaan olen ajatellut että työolosuhteet ovat nyt sitä mitä ovat.
Vaan pistää miettimään pitemmän päälle mitä tapahtuu kun työparina on harvinaisen vaivalloinen tapaus.
Ihmisenä ei mitenkään epämiellyttävä vaan hänen käytöksensä on jotain aivan uskomatonta.
Ja se että hän puhuu erittäin kovalla äänellä, on
epämiellyttävää, kerroin että kuulen hyvin.
Ehkä hän ei itse kuule ja siksi huutaa?
Tehdään parina töitä, hän on erittäin tehokas, energinen ja vastuullinen.
Niin vastullinen että puhuu puolestani, etten saa lausettani loppuun ja tekee omia päätelmiään jotka eivät lainkaan pidä paikkansa.
Haluaa suorittaa kaiken yksin. Ei luota toiseen. Kääntää kummallisen ovelasti asiat nurin, edellisenä päivänän sovitut asiat joutuvat yön aikana turbulensiin ja aamulla kaikki on toisin.
Ja niin että olen usein sitten ulkona kuin lumilyhty.
Vaan ei auta ylemmilleen puhua, kun tämä on sellainen "todellinen" pomon ystävä....tiedättehän.
Vie pomoa kuin litran mittaa.
Pomo ei ollenkaan ymmärää kuinka sitä viedään.
Säälisin tuota olentoa, mutta en voi muuta kuin ajatella kuinka joku voi olla niin näkemätön.
Ei näe tai halua nähdä.
Jokainen on perso ihailulle ja kehuille, vaan se on kyllä työnjohtajan kohdalla huono merkki kun sellaiseen sortuu.
Mielestäni hän on löperö, laiska, kyllästynyt (?). Voikos olla tyhmäkin? Jotenkin kyllä siinä mielessä että antaa yhden pyörittää koko rulettia mielensä mukaan.
Tämä on onneksi tai toivottavasti sellainen työpaikka jonka pitäisi loppua jo kesäkuussa, mutta pitkä on taival.
Antakaa nyt mulle jotain voimaa jostain.......
Huomenna on taas uusi työpäivä.
Palkka on surkea, työtunteja aika vähän, mutta ei parane tästä purnata vaan olen ajatellut että työolosuhteet ovat nyt sitä mitä ovat.
Vaan pistää miettimään pitemmän päälle mitä tapahtuu kun työparina on harvinaisen vaivalloinen tapaus.
Ihmisenä ei mitenkään epämiellyttävä vaan hänen käytöksensä on jotain aivan uskomatonta.
Ja se että hän puhuu erittäin kovalla äänellä, on
epämiellyttävää, kerroin että kuulen hyvin.
Ehkä hän ei itse kuule ja siksi huutaa?
Tehdään parina töitä, hän on erittäin tehokas, energinen ja vastuullinen.
Niin vastullinen että puhuu puolestani, etten saa lausettani loppuun ja tekee omia päätelmiään jotka eivät lainkaan pidä paikkansa.
Haluaa suorittaa kaiken yksin. Ei luota toiseen. Kääntää kummallisen ovelasti asiat nurin, edellisenä päivänän sovitut asiat joutuvat yön aikana turbulensiin ja aamulla kaikki on toisin.
Ja niin että olen usein sitten ulkona kuin lumilyhty.
Vaan ei auta ylemmilleen puhua, kun tämä on sellainen "todellinen" pomon ystävä....tiedättehän.
Vie pomoa kuin litran mittaa.
Pomo ei ollenkaan ymmärää kuinka sitä viedään.
Säälisin tuota olentoa, mutta en voi muuta kuin ajatella kuinka joku voi olla niin näkemätön.
Ei näe tai halua nähdä.
Jokainen on perso ihailulle ja kehuille, vaan se on kyllä työnjohtajan kohdalla huono merkki kun sellaiseen sortuu.
Mielestäni hän on löperö, laiska, kyllästynyt (?). Voikos olla tyhmäkin? Jotenkin kyllä siinä mielessä että antaa yhden pyörittää koko rulettia mielensä mukaan.
Tämä on onneksi tai toivottavasti sellainen työpaikka jonka pitäisi loppua jo kesäkuussa, mutta pitkä on taival.
Antakaa nyt mulle jotain voimaa jostain.......
Vastaukset 12
Vanhimmat
naispuolinen vähän vanhempi työkaveri samassa huoneessa. Kun itse tulin uutena taloon niin oletin että hän opastaa osittain mua töihini. Kysyessäni selkeästi jotain yksityiskohtaa niin hän aloitti aina alkeista, siis puhui asioista jotka osasin ja joita en ollut kysynyt. Hänen äänensä nousi koko ajan kun hän teki selväksi ympäristölle miten hän uutta neuvoo. Samoin hän hiihteli kumarassa perässäni ja vei ottamiani töitä selkäni takaa hiljaa pöydälleen, Siis työt olivat paperitöitä toimistossa. Tämä johti minun puoleltani senlaatuiseen ärtymyksen tunteisiin että pelkästään hänen äänensä kuuleminen sai minut sisäisesti kiukun partaalle. Samoin hiippailu otti sen verran pattiin että pari kertaa oli pakko poistua huoneesta etten räjähtäisi. Tässäkään ihmisessä ei ollut sinänsä vikaa mutta työkaverina se oli painajainen. Ei auttanut mitkään nätisti puhumiseni vaan hän jatkoi samalla linjalla niin kauan kun lähdin talosta pois. Kukahan onneton hänen kanssaan tänäpäivänä työskentelee.
Niin.
Toista ei varsinaisesti voi syyttää mistään, hän ei kiusaa, ei ilkeile, eikä herjaa jne.
Vaan on niin ettei häneltäkään saa kunnon vastauksia vaan vaahtoaa niitä omia juttuja, ekasta päivästä tähän päivään.
Tunne on sellainen kuin olisin aina siellä sitä ensimmäistä päivää ja hänen kuuluu katsella kuinka pärjään.
Uskomatonta on myös se että hän hiukan kypsempi pakkaus ja aina niin raivostuttavan energinen.
Myös toverini innostuu silloin uskomattomiin suorituksiin jos hän saa yleisöä. Vaikka tosiaan osaan ne työt jo vaikka silmät ummessa hän alkaa oudon neuvomiskohtauksen jos joku tulee siihen viereen tai vain kävelee ohi!
Pienen pientä hetkellistä marttyyrihenkeäkin olen joskus havainnut.
Jos ehdin ottamaan vapaan työvälineen itselleni niin hän tulee viereen ja, katsoo seinään ja lausuu hyvin surulliseen hiljaiseen ääneen (silloin hän osaa puhua hiljaa):
"- no, minä otan tämän huonomman sitten...."
Ja lähtee hyvin pää kumarassa pois, sen "huonomman" työvälineen kanssa.
Kuulin että minua ennen oli olut joku joka oli ollut "huono" ja joutunut pois.
Uumoilen että se "joku" oli polttanut päreensä pahemman kerran ja luovuttanut.
Minä en luovuta, kopkopkop, nyt pitää koputtaa puuta!
Ymmärrän myös tilanteesi. Tämä "neuvominen" on mielestäni vain alemmuudentunnosta ja huonosta itsetunnosta kärsivien ihmisten tilaisuus "päteä" ja yritys selittää ympäristölleen oma hyödyllisyytensä.
Itse olen alle kolmekymppinen vasta pari vuotta opintojen jälkeen työelämässä ollut nainen.
Minulla miespuolinen lähemmäs 60v pomo joka haluaa "päteä" joka asiassa, eli jos kysyn jotain yhtä pientä asiaa tai pyydän tarkennusta. Hän alkaa kertoa minulle alkeita jostain asiasta ja kaikkea muuta mahdollista epäoleellista, joka usein enemmin vain hämmentää kuin selventää asiaa. "Neuvot" vain suorastaan rönsyilevät pomon suusta, ja kovaan ääneen tietenkin. Siinä tulee itselle vaan sellainen olo, että pitääkö pomo minua tyhmänä vai rakastaako hän vain niin paljon omaa ääntään? Tästä asiasta on valiettavasti syntynyt tälläinen outo ja kiusallinen noidan kehä koska yleensä teen työni hyvinkin itenäisesti ja oma-aloitteisesti ja pyrin aina viimeiseen asti olemaan kysymättä neuvoja ja vain sen takia koska jos kysyn jostain en jaksa aina kuunnella uudestaan ja uudestaan että 1 1=2 ja luulen että tämän takia pomolleni on tullut jonkinlainen pätemisen tarve ja huonommuuden tunne koska en periaatteessa tarvitse häntä mihinkään niin tämä aiheuttaa sen että kun jotain joudun kysymään niin hän saa tilaisuuden "päteä" ja olla tarpeellinen. Hän ei vain yksinkertaisesti välillä ymmärrä että sen takia minulla ne korkeakoulupaperit ovat koska olen jo opiskellut alani perusteet ja ettei hänen joka asiaa minulle tarvitse uudelleen opettaa.
Kateutta vai narsismia? Rasittavaa ainakin.
Ei muuta kuin liiton miehet asialle. Eiköhän sitä kautta saada järki tähänkin asiaan!
Jessus! Kaksi akkaa ei tule työpaikalla toimeen ja tähän pitää hommata ammattiliitto mukaan setvimään leidien eripuraa! Eikö nykymaailmassa enää osata hoitaa mitään itse? Kaikkeen pitää pyytää joku viranomainen selvitysmieheksi. Ei työpaikalla tarvitse viihtyä ja asiat selviää puhumalla tai sitten vaan on ymmärrettävä, että ihmiset on erilaisia. Kaikki ei mene aina oman pillin mukaan.
se ymmärrys pitäisi löytyä aina siitä joka on vasta tullut taloon. Miksei uuttakin voitaisi ymmärtää, ei toki tarvitse muuttaa menetelmiä uuden takia, mutta jos uuden työtavat tai persoona eivät sodi työpaikan tehtävää eli työn tekemistä/suorittamista vastaan niin miksi uusi on se vikapää! Täh. Hetken kuluttua kaiketi se uusikin saatta ottaa ne vanhat tavat ja menetelmät ok vastaan/omaksua, outoa.
Helpottaa tietää, että joku muukin tekee töitä narsisti-manipulaattorin kanssa. Sama kuvio. Positiivistakin löytyy, olet kuitenkin ilmeisesti vielä hengissä. Äkkiä ne kuukaudet sujahtavat sinne kesäkuulle, mutta väärinhan se on joutua odottelemaan toista aikaa, kun pitäisi saada ainukainen elämänsä elää ihan tässä hetkessä..joka päivä
Kiitos taas sympatiasta.
Kiva kun tuntuu että muillakin on koettu samaa.
Toivottavasti ei kirjoitukseni aivan ruikutusta ole, mutta kun itse joustaa ja joustaa joka ikinen päivä toisen pillin mukaan, sitä alkaa pelätä itseään.
Työssäni on niin paradoksaalisia tilanteita että se menee joskus komiikan puolelle, ihme vaan kun ei naurata yhtään.
Viikonloppuna joku sanoi tilanteestaan, ei työssä vaan muuten elämästään:
" tässä on ollut vaihtoehtona alkoholismi tai
uskoon tulo, mutta selvisin selväjärkisenä".
Aika raju vertaus, mutta tuon ajatteleminen auttaa. Olisin valtavan pettynyt itseeni jos ottaisin loparit jonkun hankalan tyypin vuoksi.
Onneni on se että pystyn yleensä jättämään ajatuksistani työn täysin ulkopuolelle kun lähden sieltä pois, nyt vaan viimeviikko oli niin tavallistan kammottavampi, että oli pakko kirjoittaa tänne.
Olen huomannut että ne jotka ovat lähteneet/joutuneet pois, heissä on aina se syy!
Työyhteisö ei katso missä oikeasti on se mätä omena vaan mennä porskuttaa kummallisen subjektiivisen ajattelunmallin mukaan että aina uudessa työntekijässä on vika.
Mietin välillä, mikä minussa on vikana, en ehkä ole tarpeeksi yhteistyökykyinen tms. Minun työkaveri ei sano aamulla huomenta, mutta anna kun pomo tulee paikalle, niin kyllä tulee kiire lähteä tupakalle viettämään hauskoja hetkiä yhdessä. Minulle sitten sanotaan, että pitäisi ilmoittaa tarkemmin, milloin lähden töistä, kun on tullut valituksia siitä, kun ei vastata puhelimeen. Saatana minä istun kun tatti työpöytäni ääressä paitsi ruokatuntia. Jotenkin vaan tuntuu niin raskaalta epäonnistua, kun oikeasti yritin parhaani. Enkä jaksaisi mennä tämän asian takia millekään kallonkutistajalle. Täytyy vaan keskittyä elämässä muihin asioihin, kuin työhön, kaikkien ei kai tarvitse olla niin menestyviä.
Valitettavasti moni joutuu suuren osan elämästään viettämään epätyydyttävässä työyhteisössä.
Jos työ ei natsaa, niin silloin mukavat työtoverit ja saumaton yhteityö voi pelastus.
Jos taas työtoverit ei natsaa millään niin onko kivassakaan työssä tyydyttävää olla?
Silloin voisi kysyä ollako vai ei.
Toiveikkaana voisi odotella vain ihmettä, jota tuskin tapahtuu, että hankala yksilö poistuu.
Mutta valitettavasti se kaikkein kauhein noita-akka on ja pysyy ja valaa myrkkyään.
Silloin valiettavasti juuri sinunkaltaiselle tunnolliselle, mukavalle ihmiselle käy juuri noin:
miettii itsekseen omia vikoja, joita tuskin on, sinäkin mietit yhteistyökykyäsi, eli ympäristö on jo saanut sinut epäilemään että olet huono.
Tsempataan ja katsotaan.
Kumpa joskus loytyisi tyoyhteiso jossa ei olisi kenellakaan tarvetta nolata toista. Olisi jopa innostavaa tehda toita. Teilla on noita-akka, meilla useita noita-ukkoja, joita ei kiinnosta itse tyo, elake-ika on tulossa, kiinnostaa vain manipulointi, oman mielipiteen esiintuominen milla hinnalla hyvansa, jaljen jattaminen, tasta kuljin mina, ja kaikilla oli huono olo, koska minullakin on. Meilla noita-ukot johtavat noita-akkoja, akat eivat edes huomaa missa mennaan. Psykologista sodankayntia.
Ei kiinnosta osallistua, ei kiinnosta mikaan muu kuin tyo ja palkka. Eika kohta sekaan.
Näitä maailmassa riittää, näet pomojen mielistelijöitä, ja jos ei pomolla itsetuntoa, niin se on tilanne, että voi voi...
En voi sulle voimia antaa, (vähästä on vaikea antaa), kun itse olen vähän samanlaisessa tilanteessa, mutta kai se kuuluu ihmisyyteen, että viimeiseen asti toivoo, että ennen eläkepäiviä tulee vielä sekin päivä, kun löytää jostain kohtuuterveen työyhteisön...
Mutta sulla sentään sillä tavalla "helppo" tilanne, että kirjoitat, että ei ole ihmisenä epämiellyttävä. Usko pois, epämiellyttäviä työkavereitakin on. Ja silloin huutaminen vielä pientä. Tarina kertoo, että työpaikalla voidaan lyödäkin, esim. naiset toisiaan... Onhan näitä nähty, joskus lehdestäkin luettu...