Olen seksisuhteessa useamman kuin yhden naisen kanssa. Henkisesti olen tyhjentynyt viimeisten vuosien aikana aivan täysin. Tapailen useita naisia, jotka ovat naimisissa, kihloissa, seurustelevat tai jotain vastaavaa. Tällä hetkellä pyöritän neljää eri naista; kaikki asuvat eri paikkakunnilla kuin minä. Jokainen heistä on omalla tahollaan suhteessa ja jokainen heistä pettää Avo/aviomiestään, poikaystäväänsä tai kihlattuaan. En pidä itsestäni. Olen tyhjä. Harrastan näiden naisten kanssa seksiä usein. Viimeisen vuoden aikana olen tavannut noin 100 - 150 naista, joiden kanssa olen ollut seksisuhteessa. Heistä 90% on ollut tänä aikana suhteessa toisen miehen kanssa. Joihinkin näistä miehistä olen jopa tutustunut.
Työskentelen ihmisten parissa. Osaan käyttää ihmisiä hyväkseni luomalla heihin aidon mielikuvan siitä, että olen ujo, mukava, melkeinpä kokematon naisten kanssa.
En ole tyytyväinen elämääni tällaisenaan. Olen hakenut apua, mutta "helpot naiset" viettelevät ja vievät mennessään. Lähden kaikkiin mahdollisuuksiin mukaan, en karsasta ketään. En valikoi. Jännitys tekee seksistä upeaa.
Toisinaan toivon jääväni kiinni oikein kunnolla.
Tämä ei ole kivaa.
Miksi tämänkaltainen elämä on niin helppoa? Miksi satunnaiset seksisuhteet viekottelevat "varattuja" naisia/ihmisiä niin paljon, että he ovat valmiita riskeeraamaan suhteensa lihan ilojen vuoksi? Luulen, että syy tähän on siinä, että heiltä, yhtä lailla kuin minulta.. puuttuu mielenkiinto tämän hetkiseen tilanteeseen. Sisältöä haetaan sieltä mistä sitä normaalisti pitäisi saada; toisista ihmisistä. Eikä syyttä; yhteiskunnallinen merkitys tässä on kuitenkin se, että sosiaalinen yhteiskunta on pienentynyt ja pinnallistunut. Omakuvaa ei saada enää vahvistettua. Keinot itsensä löytämiseksi ovat muuttuneet primitiivisiksi.
Työskentelen ihmisten parissa. Osaan käyttää ihmisiä hyväkseni luomalla heihin aidon mielikuvan siitä, että olen ujo, mukava, melkeinpä kokematon naisten kanssa.
En ole tyytyväinen elämääni tällaisenaan. Olen hakenut apua, mutta "helpot naiset" viettelevät ja vievät mennessään. Lähden kaikkiin mahdollisuuksiin mukaan, en karsasta ketään. En valikoi. Jännitys tekee seksistä upeaa.
Toisinaan toivon jääväni kiinni oikein kunnolla.
Tämä ei ole kivaa.
Miksi tämänkaltainen elämä on niin helppoa? Miksi satunnaiset seksisuhteet viekottelevat "varattuja" naisia/ihmisiä niin paljon, että he ovat valmiita riskeeraamaan suhteensa lihan ilojen vuoksi? Luulen, että syy tähän on siinä, että heiltä, yhtä lailla kuin minulta.. puuttuu mielenkiinto tämän hetkiseen tilanteeseen. Sisältöä haetaan sieltä mistä sitä normaalisti pitäisi saada; toisista ihmisistä. Eikä syyttä; yhteiskunnallinen merkitys tässä on kuitenkin se, että sosiaalinen yhteiskunta on pienentynyt ja pinnallistunut. Omakuvaa ei saada enää vahvistettua. Keinot itsensä löytämiseksi ovat muuttuneet primitiivisiksi.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Yhden kanssa oleminen on niin haastellista ja vaikeaa että kyllä se monelle on ihan liikaa.
Kaikki maailman asiat on helpompia kuin parisuhde.
Tein päätöksen ja haastoin itseni keskittymään vain yhteen ihmiseen. Ihan piruuttanikin kun tää nykymeininki on ihan syvältä.
Nyt vasta sisältöä onkin kun yrittää ottaa tosissaan selvää jonkun ihmisen ajatuksenjuoksusta, toiveista, haluista, tunteista, suuttumisista ja kaikesta mitä se mukanaan kantaa. Sitten pitäis vielä avata itsensä toiselle.
Onhan siinä työtä.
Mutta en kaipaa niitä aikoja kun vehtasin monen kanssa. En kerkiäis millään tekeen sitä.
Päätös
käyttäytymistä, vaan lopeta se. Muutu. Kun ihmiset eivät ole tyytyväisiä elämään ja itseensä, eivät saa henkisiä juttuja ja vahvistusta omalle minäkuvalleen, korviketta haetaan primitiivisistä jutuista kuten seksistä -kuten sanoit. Ihmiset ovat henkisesti tyhjiä. Henkisillä asioilla ei ole mitään virkaa. Ihmiset eivät usko Jumalaan ja joka ei usko Jumalaan, ei usko itseensä. Ihmisten pitäisi enemmän uskoa Jumalaan, lopettaa ylenpalttinen nautinnollinen elämäntyyli ja kekittyä olennaiseen.
Oletko Helsingistä...?
aloitukseen ja epäilyni osoittautuivat todeksi. Joku sekoittaa ilmeisesti minut tähän aloituksen Johnnyyn. Joku NM:stä, ellen ihan väärässä ole. :D
Minä olen Helsingistä.
lääkitystä, joka hieman jarruttaisi halujasi?
Suuntaisitko huomiosi johonkin uuteen harrastukseen?
Hae edelleen ammattiapua!!!!
>>>En ole tyytyväinen elämääni tällaisenaan. Olen hakenut apua, mutta "helpot naiset" viettelevät ja vievät mennessään.
Sinulla on harhoja. Ei sinulla oikeasti ole mitään naissuhteita, kuvittelet vain. Hakeudu hoitoon.
sä et koskaan yrittänyt edes ottaa vakavasti. sut otetaan ja leikitään. turha lelu oot
Niin.
En olekaan. Siitäkö oli kyse? Tiedän hyvin olevani naisille pelkkä penis. Hyvä pano. Helppoa seksiä. Kysymys taitaa olla ennemminkin siitä, että tämä on mahdollista.. ja siitä, että Miksi ihmeessä tämä on mahdollista?
Ei nyt puhuta rakkaudesta mitään. Monin tavoin yksinäisiä ja kaipaavia on pilvin pimein. Parisuhteessa ehkä naisia jopa enemmän. Ei siinä paljoa tarvi; muutama mielialaa kohentava lause, hiukka ihailua ja halua - jotakin, mitä ei ole hetkeen saanut.
Kun itse pari vuotta sitten luvan kanssa tutustuin miehiin, vaikka seurustelin, oli useilla heistä sama juttu taustalla. Parisuhde, mutta kylmä sellainen, tai toinen yltiömustasukkainen, tai sitten ihan vapaa tapaus;-). Vapaan kokeilun seurauksena tapasin nykyisen mieheni - enkä enää vaihda:-)! Johan tässä on reilut 2 vuotta uusperhe-elämää takana:-).
…melkoiseen jamaan laittanut!
Toivottavasti muuten puhut vain ja ainoastaan omista kokemuksista, rehellisesti ja vilpittömästi? - Sillä jos et puhu omasta toiminnastasi, vitsisi on melko huono. Jos taasen esiinnyt jonain muuna henkilönä syyllistyt pilkkaamiseen. Puhumattakaan siitä, että tekstisi voitaisiin yhdistää johonkin samanlaiseen henkilöön, syyllistyt panetteluun ja sitä kautta kunnianloukkaus on lähellä. Pitää olla siis tarkkana mitä kirjoittaa julkisesti ja tiedossa hyvät tavat, netissäkin.
Mitä tulee kysymykseesi - Miten on mahdollista?, vastaisin seuraavasti:
Toiminta on mahdollista koska aikuiset ihmiset joilla on kaikki täysoikeudet yhteiskunnassa tehdä mitä haluavat (ei rikollista), kykenevät tekemään mitä haluavat; kun kerran mistään laittomista asioista ei ole kyse. Ja laittomuudestahan sinunkaan hommassasi ei ole kyse.
Jos tuo mainitsemasi luku (100-150 naista) pitää paikkansa, et ole mitenkään poikkeus tämän päivän yhteiskunnassa… http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/sinkun-elamaa/teppo-m-kertoo-miten-nainen-isketaan
Tosin miehellähän menee yleensä laskut sekaisin 30:n jälkeen ja muutoinkin näissä "naisten kaatohommissa" on aina hyvän miehen lisää, joten todellinen lukusi on lähempänä 50 kuin 100-150. Joka tapauksessa…
Sen sijaan, että mietit muiden (naisten) toimintaa, tulisi sinun keskittyä ainoastaan itseesi. Tällä hetkellä olet kovin kaukana tasapainoisesta elämästä ja se näkyy kirjoituksessasi. Moni unohtaa sen, että ihminen on henkisen ja fyysisen kokonaisuuden summa. Sinun omassa (ja kenties näiden naistenkin) toiminnassa näkyy että pelkällä fyysisellä nautinnolla yritätte korjata itsessänne sitä vikaa joka vaatii ennen kaikkea korjaamista henkisellä tasolla. Jos nämä mainitsemasi naiset eivät ole avoimessa suhteessa, he syyllistyvät pettämiseen. Pettämiseen suurin vaikuttava tekijä on ns. kylmentynyt parisuhde tai "harmaan tylsä arki". Toisin sanoen elämän tavoitteet katoavat kun perhe on perustettu, lasten kasvatus ja pitkä asuntolaina vain näköpiirissä. Yleensä ne asiat on saatu järjestykseen jotka omassa (tai yhteiskunnan silmissä) elämässä tulisi saavuttaa: oma asunto ja puoliso, kaksi lasta, farmariauto ja koira. Kun ne kaikki on hankittu, niin 7-10 vuoden avioliiton jälkeen tulee tavaton tyhjyys- Tyhjyys siitä, että kaikki halutut asiat on saavutettu ja edessä näkyy vain tylsää, turvallista harmaata arkea jota näkyy loputtomiin. Samoin on sinun laitasi.
Riippuen elämänkatsomuksesta, kärsitte "Olemisen sietämättömästä keveydestä" tai "synnillisestä elämästä". Vaikka onkin kyseessä vastakohta-asettelusta, niin kyseessä on tavallaan samasta asiasta. Koska naisten normaali perhe-elämä on ollut tylsän puisevaa jo pitkän aikaa, he pitävät sitä keveää olemista sietämättömänä ja siksi hakevat "jännitystä elämään" irtosuhteella. Sinä taasen kärsit siitä että olet saanut petikumppaneita liian helposti (valehtelemalla) ja et pääse heistä eroon, koska olet addiktoitunut. Sinulta puuttuu samoin elämääsi ohjaava ns. Kultainen Lanka. Harvalla meillä on elämän tarkoitus panna kaikkia paikkakunnan naisia, sillä se on jo täysin matemaattinen mahdottomuus… ja sinä tiedät myös sen!
Synti ymmärretään lähinnä kristillisessä merkityksessä käskyjen rikkomisena. Sana Synti tulee kuitenkin kreikankielisestä sanasta ja tarkoittaa -Maalin ohi ampumista. Toisin sanoen "synnillisestä elämästä" kärsivällä on hukkunut Kultainen Lanka jota hän noudattaa elämässään ja näin ollen ei elä vaan olelee. Kaikki kymmenen käskyä noudattaminen ei tarkoita synnitöntä elämää (=maalin ohi ampumista), jos elämiselle ei löydy tarkoitus vaan muuttuu "Olemisen sietämättömästä keveydeksi", vaikka kaikesta huolimatta ei joisi, polttaisi tupakkaa, kävisi vieraissa jne. Perusajatuksena on äärimmäinen vapaus valita mitä elämässään tekee, mutta tekee ajatuksella - ei vain nauti vapaudesta, sillä silloin vapauskin muuttuu sietämättömäksi. Ihminen, jopa aikuinenkin, tarvitsee rajoja ja viisas aikuinen osaa rajat laatia itselleen ennen kuin on tapojensa orja (addikti). Joten lopeta se hölmöily!!
Tarkoitukseni oli siis ymmärryttää tällä "lyhyellä" selvityksellä mistä asiassa on kyse ja etenkin selvittää itsellesi, miten sinun tulisi toimia. Se että kiinnität näihin naisiin huomiota, älä tee niin!! Ota itsestäsi kiinni jos pidät itseäsi miehenä ja lopeta moinen hölmöily. Ja ennen kaikkea pyydä naisilta anteeksi, sillä kyllähän kaikki tietää että noita sänkykavereita saa helposti, mutta fiksu tekee sen rehellisellä tavalla. Onnea valintaasi!!
tv. Avoin suhde-palstan Tasavertainen
PS.Jouduin muuten muuttamaan nimimerkkiäni, sillä joku on rekisteröinyt Suomi24:ään käyttämälläni nickilläni. Mutta sehän ei itseäni haittaa, josko muitakaan.
Osuit täysin oikeaan. Elämäni ei ole lainkaan tasapainossa. Sen sijaan; suunta on täysin hukassa. Mutta minkä tässä voi. Omaa typeryyttähän tämä on. En kiellä.
...voit asiallesi tehdä jotain. Jopa niin, että käännät kelkan täysin toiseen suuntaan. Tällä en tietysti tarkoita sitä, että sinun pitäisi alkaa selibaattiin ja ryhtyä munkiksi, vaan ns. parannat tapasi. Koskaan ei ole liian myöhästä aloittaa "uusi elämä". Kuten vanhan sanonnan mukaan: "Toivoa on niin kauan kuin on elämää".
Itseäni vain harmittaa se, että sinunlaisesi "miehet" pilaavat sekä itsensä, suhteessa olevien naisten elämää, että meidän "tylsien ja rehellisten keskivertomiesten", jotka sanovat olevansa avoimessa suhteessa, mainetta. Tosin itseäni asia ei niinkään häiritse, sillä seksin "vonkaaminen" vierailta naisilta (tai tutulta vaimoltani) ei ole koskaan kannattanut. Muista sukupuolista en osaa sanoa, mutta seksi ylipäätänsä ei kannata olla heteromiehellä prioriteetti nro 1. Ehkä vasta kolmonen... ;)
Älä hautaudu itsesääliin tai käyttäydy ylimielisesti, kun joku latelee sinulle totuuksia. Jos siis vastauksesi minulle oli vilpitön, niin ennenkaikkea olet ymmärtänyt mokanneesi. Kun sinulla vielä miehisyyttäkin löytyy (uskon näin), niin lopetat toimintasi ja aloitat elämäsi uudestaan. Et suuntaa mihinkään psykiatrille, vaan harrastuksen pariin. On totta, että juttusi on ennenkaikkea päänupista kiinni, mutta senkin voi selvittää ilman pillereitä tai istuntoja.
Otat yhteyttä parhaaseen mieskaveriisi (jos sellainen löytyy) ja aloitat uudestaan vanhan harrastuksesi. Jos sellaista ei sinulta löydy enää, niin aloitat uuden. Ei sen tarvitse olla "miehisiä" harrastuksia, kuten benjihyppyjä tai syvänmeren sukellusta. Se voi olla tänä päivänä vaikkapa villaneuleiden kutomista, sillä "tosiäijät" harrastaa mitä haluaa. Ties vaikka löydät sen elämänkumppanisi virkkuukoukun äärestä.
Lopuksi...
On totta että me (ihmiset) piipahdamme vain hetkisen aikaa täällä Telluksen päällä. Se mihin me täältä lähdemme, onkin eri juttu. Vaikka kuinka huidomme ja hosumme, emme ehdi kaikkia asioita toteuttamaan elämässämme. Ehkä viisi tai kuusi, kuka ties. Emme saa mitään mukanamme kun lähdemme, mutta voimme antaa tuleville jotain aineellista ja - ennen kaikkea henkistä pääomaa.
Avoin suhde tai seksi ylipäätänsä ei ole yksi ainoa totuus tähän kaikkeen - elämiseen. Avoin suhde antaa kuitenkin mahdollisuuksia luoda mahdollisuuksia, jos niitä haluaa. Tekee seksiä yhden tai kymmenen kanssa, niin molemmissa tapauksissa voi sattua ja satuttaa, sekä itseä että toista kohtaan kun sen tekee väärällä tavalla. Pitää siis ennenkaikkea kyetä katsomaan ITSEÄÄN peiliin senkin jälkeen kun ne "mahdollisuudet" ovat oman itsensä edessä.
Tarttuminen tai tarttumatta jättäminen niihin mahdollisuuksiin, on kuitenkin viime kädessä itsestä kiinni.
jos en jaksa tehdä mitään tälle asialle?
Hyvää uutta vuotta, ja eikun asiaan...
Suomen kielessä käytetään usein 'jaksaminen'-sanaa ilmaisten muutakin kuin uupumista. Tuskinpa sinä oikeasti olet niin väsynyt fyysisesti jatkuvasta panemisesta, ettet hetken tauolla saisi itseesi taasen virtaa. Toki kyseessä (tapauksessasi) voi olla henkinen väsyminen näihin ns."suhteisiin", tapaasi hallita elämää tai kuten aiemmin sanoin: "Olemisen sietämätön keveys", jolloin ihminen tarvitsee muita piristäviä virikkeitä. Niitä saat muista harrastuksista kuin huijaamalla naisia sänkyysi. En kuitenkaan usko, että olisit täydellisesti uupunut, sillä tännekin olet asiaasi tuonut esille ja se on yleensä merkki epäjärjestyksestä, muttei epätoivosta.
Sinun tapauksessasi veikkaan 'ei jaksa' tarkoittavan: 'ei kykene', 'ei osaa' tai 'ei halua' lopettaa moista toimintaa. Olet siis joko addiktoitunut toimintaasi, ettet kykene lopettamaan sitä; osaat naisten jallittamisen "jalon" taidon, muttet osaa ihmissuhteiden ylläpitoa ja niihin liittyviä koukeroita; tai yksinkertaisesti olet haluton muuttamaan nykyistä tilannettasi, sillä se antaa tietynlaisen turvallisuuden tunteen itsellesi (=varma seksi, ei turhaa sitoutumista parisuhteeseen jne.) ja muutos jättäisi sinut ns. puille paljaille. Minuun ei siis pure selitys - "ei jaksa", sillä ihminen jaksaa kyllä jos vain löytyy riittävästi motivaatiota.
Tarkoitukseni ei ole alkaa ns. "käännyttämään" sinua, sillä aikuinen ihminen vastaa viime kädessä itsestään. Jos myöskin jatkat seksiä näiden varattujen naisten kanssa niin voipa hyvinkin olla ettet edes ns. "jää kiinni rysänpäältä". Voihan olla että näillä naisilla löytyy juurikin Avoin Parisuhde, joten tuskinpa kiinni jääntiä edes tulee. Varmaa on kuitenkin että sinun elämäsi (tai ainakin osa siitä) valuu hukkaan ennen kuin huomaatkaan. Toivottavasti ainakin osaat vanhainkodissa kehua seinänaapureille "kaataneesi naista kuin heinää hallayönä". Siihen Ville ja Kalle vastaavat: "Älä Sinä 'Joni' jauha taas tuota iänikuista p***aa". Teit niin tai näin, toivotan onnea ja menestystä!
Niin, minua ei kiinnosta välittää. Olen tyytyväinen tilanteeseen, eikä sitä voi muuttaa mikään. Tämä on tapa, jolla hallitsen elämääni. Sinä haluat hallita suuria kokonaisuuksia, minä vain elän :)
En kykene on myös varmaan jonkinlainen peruste sille, etten halua, enkä jaksa. Elän hetkestä toiseen ja se on kenties sitten syntiä, tai epäeettinen lähestymistapa asiaan. Todennäköisesti olen myös haluton muuttamaan nykyistä tilannettani, ja elän jonkinlaisessa viettien maailmassa näiden asioiden suhteen. Mutta kuten sanoin; en ole kiinnostunut muuttamaan elämäntapaani.. ainakaan riittävissä määrin niin paljoa, että se myötäilisi esittämääsi "jaloa ihmissuhdetaitoa". En tunne sanaa turvallisuus tässä tilanteessa. Tämä on kaikinpuolin sytyttävää ja merkityksellistä.
Todennäköisesti minulla ei sitten löydy riittävästi motivaatiota, mitä se sitten loppujen lopuksi tarkoittaakaan.
Olisi varmaankin todella hienoa olla kaltaisesi aikuinen, joka analysoi kaiken merkityksen ja noteeraa elämässä sellaisetkin tekijät, joiden perusoletuksena on yleishyvä elämä. Volvo, kultainen noutaja, kaksi lasta ja pinnallinen parisuhde. Mutta ei; ei minulle.
Ensiksi kirjoitat:
"En ole tyytyväinen elämääni tällaisenaan. Olen hakenut apua, mutta "helpot naiset" viettelevät ja vievät mennessään. Lähden kaikkiin mahdollisuuksiin mukaan, en karsasta ketään. En valikoi. Jännitys tekee seksistä upeaa.
Toisinaan toivon jääväni kiinni oikein kunnolla. Tämä ei ole kivaa."
Sitten kuitenkin myöhemmin jatkat:
"Olen tyytyväinen tilanteeseen, eikä sitä voi muuttaa mikään. Tämä on tapa, jolla hallitsen elämääni. Sinä haluat hallita suuria kokonaisuuksia, minä vain elän :)"
Jotenkin yritän miettiä, että mitä tällä kirjoittelulla olet halunut viestittää. Kuten sanoin, olet aikuinen ihminen ja teet kuten haluat. Tarkoitukseni ei ole muuttaa sinua, eikä yrittää korottaa itseäni sinua paremmaksi. Yritin vain aluksi tuoda julki miten pääset kenties itseäsi vaivaavasta ns."ongelmasta".
Se miten sinä elät, on oma asiasi. Vain se harmittaa, että lipevällä käytökselläsi huijaat naisia sänkyysi, vaikka naiset (kenties) haluaisivat ns. normaalia parisuhdetta (Volvot, kultaiset noutajat jne.). Hyvä sinäänsä on että tuo asian julki: Sinunlaisia 'auervaaroja' riittää silmänkantamattomiin. Moni nainen ei vain aina osaa tänä päivänä erottaa Seksisuhteen ja seurustelun, puhumattakaa muusta. Vanha sanonta: "Kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa", pitää edelleen paikkansa.
Olen parisuhteessa, mutten pinnallisessa (omasta mielestäni!). Rakastan vaimoani, hän (toivottavasti) minua. Kaikista asioista ei aina puhuta, ja täytyy sanoa ettei sitä omaltanikaan osalta tule rakkautta aina hehkutettua; siitä pitää huolen lasten kasvatus. Olemalla avoimessa suhteessa, pyrin kuitenkin pitämään vaimoni tietoisena asioista joka normaalisti (ja tahtomattakin) aiheuttaisi mustasukkaisuutta. Se kun yleensä on sellainen asia joka voi järkyttää parisuhteen balanssia. Tämä EI tarkoita sitä, että pitäisi olla kuksimassa naisia tai edes haluasi olla sitä tekemässä. Olemalla kuitenkin avoin ja rehellinen, vakuuttaa toisen siitä että haluaa olla uskollinen ja haluaa kulkea tämän ihmiselon hänen kanssaan hamaan loppuun asti.
Olemalla uskollinen, ymmärretään nykyään liian paljon fyysistä uskollisuutta ja unohdetaan henkinen uskollisuus. Ihmiset hakeutuvat parisuhteeseen pelkästä ulkonäöstä, ihastuksesta ja siitä "hyvänolon tunteesta" kun "elämäni rakkaus astui kuvioihin". Hetken päästä arjen tultua, huomaa ettei tuo kumppani ollutkaan "Se oikea" ja sitten erotaan. Usein vielä lapset astuu kuvioihin... ja soppa on valmis.
Sinä elät erillaista elämä. Tarkoitukseni EI ole syyttää sinua tai yrittää muuttaa sinua sellaiseksi, jollaiseksi et tule koskaan olemaan. Etkä sinä todellakaan vaikuta persoonahäiriöiseltä ihmiseltä. Sinun tapasi elää on toisellainen, joka kenties johtuu persoonastasi ja temperamentistasi http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/millainen-on-temperamenttisi/ .
Vain tapasi hoitaa "suhteesi" näiden naisten kanssa saa pyyhkeitä minulta. Jos sen valehtelun sijaan sanoisit suoraan haluavasi seksiä, niin asia olisi kunnossa. Kaikki tietäisivät mistä on kyse ja siten voisivat joko jatkaa kanssasi tai lopettaa nämä "suhteet". Ymmärrän toisaalta, ettet halua sitä tehdä: harvat naiset haluavat pelkkää seksiä miehen kanssa, puhumattakaan varatuista miehistä. Siksi olen itsekin jo luopunut toivosta ;)
Totta puhuen en kuitenkaan seksiä pidä ihmiselle kaikkein täkeimpänä asiana. Toki en pitäisi pahana asiana, jos sellainen nainen joskus löytyisi jonka vaimonikin sulattaisi (hänelle kans!). Sellaista tuskin tulee [koputtaa puuta].
Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa elää, vaikkakin uskovaiset sanoisivat toisin. Sinä haet elämän iloa naisista, minä lapsista. Tärkeintä on kuitenkin olla tietoinen itsestään ja siitä mitä elämässään haluaa. Voi olla sitten tyytyväinen kiikkustuolissa istuessaa, että kyllä tämä kaikki kannatti. Vielä kerran...
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja menestystä elämässäsi, sillä sitä hyvää (tuuriakin) tarvitset jatkossakin. Älä unohda kuitenkaan ystäviäkään, niitä tarvitset/hyödyt elämässä eniten.
Olenkin ratkaissut tilanteeni näin. Onhan tässä kuitenkin kulunut aikaa.
tylsiä vastauksia joita ei jaksa lukea
Olet pahasti tunnevammainen. ja toivon et hakeudut hoitoon.
Leikistä lähtenyt juttu on paisunut velvoitteeksi, olethan niin hyvä ihminen ;)
Tuon osaa kuka vaan, miellyttämisen taidon, vaan sinulle käy päänupissasi pahoin jos et hae apua.
Kun sanoit tuolla jollekin vastaukseksi, että et jaksa muuttaa mitään nykytilateessasi, niin kirjoitanpa sinulle itsesi vastakohdasta. Saat ajatella siitä mitä haluat enkä ole sanomassa, mitä sinun tulee tehdä. Itse päätät omasta elämästäsi, tietenkin - niin kuin kaikki teemme.
Minulla on ollut vain kolme seksisuhdetta elämän aikana ja olen jo 30 mies. Yksi niistä, viimeisin kesti reilut seitsemän vuotta. Arvostan pitkiä ihmissuhteita ja suhteen päättyminen oli pettymys, vaikka itse jouduin aktiivinen sen lopettamiseksi olemaan. Olen nyt ollut sinkkuna monet vuodet. Irtoseksiä en harrasta lainkaan vaan ne asiat hoidan omatoimisesti. Olen mielestäni hyvin onnellinen ja nautin vapaudestani. Uuteen suhteeseen olen valmis, jos minulle sopiva nainen löytyy. Jos ei löydy, mikä on hyvinkin mahdollista, elän tyytyväisenä elämääni eteenpäin. Minulla on muutakin sisältöä elämässäni kuin parisuhde.
Olen tapaillut monia vapaita naisia viime vuosina ja pidän itselleni kunnia-asiana, että en ryhdy suhteeseen, ellen ole varma omista tunteistani toista kohtaan. Joskus tässä saatan olla liiankin varovainen, kun en ole ihan varma tunteistani. Kannattaisi varmaankin joskus kokeilla ja antaa mennä vaan, mutta en halua joutua tilanteeseen, jossa sanon naiselle hänen olevan ihan mukava, mutta....(suhteiden päättäminen on todella vaikeaa tyylikkäästi). Jos suhteeseen alan, sitoudun siihen täysillä ja pidän kaikin tavoin omasta puolestani huolen, että nainen voi olla tyytyväinen niin minuun kuin muutoinkin elämäänsä. Se on ehkä taas sellainen kunnia-asia sekin.
Naisseuraani valikoin siis erittäin tarkoin ja siksi varmaan sinkkuna elämäni jatkuukin. Ujo en ole mutta en mikään seuramieskään. Naiset ovat yleisesti ottaen kiinnostuneita minusta ja arvostavat minua sekä tekemisiäni. Parisuhde on kuitenkin niin vakava juttu minulle, että ei sitä ihan tosta noin vaan kykene aloittamaan. Siinä on niin monta asiaa, mikä pitää kolahtaa yhteen. Tämän realiteetin olen ymmärtänyt ja sen vuoksi en epätoivoisesti seuraa etsikään. Pidän kuitenkin ovet avoimina ja yritän tutustua naisiin siihen tilaisuuden saadessani.
Ehkä muutama sana vielä mainitsemistasi "helpoista naisista". Sellaisia tuolla yöelämässä liikkuu ja niitä yritän parhaani mukaan välttää, koska heillä on usein monenlaisia ongelmia joko suhteissaan tai yksin ollessaan muuten elämässään.
Toisinkin voi siis elää kuin sinä ihmissuhteissa ja en ymmärrä, mikset sinäkin haluaisi.
Jos olet ollut noin monen naisen kanssa niin olet luultavammin myös saanut tai tartuttanut tauteja ja tehnyt osan raskaaksi. Kirjoitat pelkkää puppua. En usko pätkääkään mitä kerrot.
Mutta mikä olikaan elämän tarkoitus? Sinulle? Minulle? Tehdä rahaa? Jäädä eläkkeelle?