Abortti..

Ajattelin turvautua tuntemattomien mielipiteisiin, koska omiani en osaa tulkita..Eli olen 30 vuotias 3 lapsen yksinhuoltaja. Olen seurustellut kesästä lähtien miehen kanssa, jonka lastakin odotan. Suhteemme on ollut erittäin värikäs, oikeastaan siitä asti kun plussasin. Raskaaksi tulin koska olimme kumpikin idiootteja ja siihen ei löydy minkäänlaista puolustusta! Tällä hetkellä asumme erillään, olen määräaikaisessa työssä joka loppuu ensivuoden kesäkuussa, samalla minä jäisin äitiyslomalle.

Asun työsuhdeasunnossa jonka asumisoikeus tietysti loppuisi kun työsuhteenikin päättyy. Uutta sopimusta tuskin saan kun raskauteni selviää. Edellisen suhteeni vuoksi luottotiedoissani on merkintä ja ennen kuin olen hoitanut vanhat velkani, ei meille voida uutta asuntoa mistään tajota, joten sekin tuo lisää stressiä elämääni. Raskausviikkoja on tällä hetkellä 7 4. Eli kysymykseni on, mitä helvettiä mun&meidän pitäisi tehdä tässä tapauksessa? Elämäni olisi helppoa jos vain keskeyttäisin raskauden,jatkaisin töissä ja keskittyisin olemassa oleviin lapsiini. Valitettavasti tässä uudessa suhteessa miehellä on jonkun tason mielenterveysongelmia, jonka takia tiedän, että loppupeleissä lapsi jäisi minun vastuulleni täysin yksin. En vain tiedä jaksanko taas aloittaa kaiken alusta ja taas yksin.Kaikki lapseni ovat jo kouluikäisiä ja elämä on vihdoin helpottunut, lasten isä aikoinaan otti ja lähti 18 kesäsen tytsyn kanssa, silloin jäin yksin.Nyt 3kk seurustelun perusteella on niin vaikea luottaa, että tämä kestää ainiaan ja varsinkin kun mies keksii riidanaihetta mistä tahansa (omien psyykkisten vaikeuksien tähden)Mies saattaa saada jostakin ajatuksen, että petän häntä ja se vie voimia saada häntä ymmärtämään, etten ole niin tehnyt. Yhtenä iltana mies sai hermoromahduksen ja oli todella pelottavan oloinen..Olin varma, että hän löisi minua jollen olisi hiljaa..Hän kertoikin, että joskus hänen tekee mieli rikkoa tavaroita kun hermostuu minuun. Hän on lähettänyt vihaisena viestejä jossa haukkuu minua "ämmäksi, nartuksi,huoraksi" jne..Hän ehdotti, että muuttaisin lasteni kanssa hänen asuntoon, mutten koskaan tee moista virhettä. Olen ollut ennen miehen armoilla ja joutunut pihalle lasten kanssa, siihen en koskaan enää lähde.Asunto jossa minun lapseni asuvat saa olla minun nimissäni. Järkeni sanoo "tee raskaudenkeskeytys" mutten tiedä mitä sydämeni sanoo...
121002
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

tekisin tällä kertaa niin kuin järkesi sanoo, tunteet sanovat aina tälläisissä tilanteissa toista.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta viestistäsi!Olet kyllä oikeassa kyllä minä tiedän miten tässä kannattaa toimia, ennemmin olen hyvä äiti näille olemassa oleville lapsilleni, kuin väsynyt 4 lapsen yksinhuoltaja joka asuu jossakin slummissa.

    Äänestä

  • kirsikka80 kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta viestistäsi!Olet kyllä oikeassa kyllä minä tiedän miten tässä kannattaa toimia, ennemmin olen hyvä äiti näille olemassa oleville lapsilleni, kuin väsynyt 4 lapsen yksinhuoltaja joka asuu jossakin slummissa.

    olemassaolevien lastesi paras pitää olla etusijalla.
    Jaksamisia!

    Äänestä

olen samaa mieltä että tuossa tilanteessa sun kannattaa tehdä raskaudenkeskeytys.
ja toinen mikä sun kannattaa tehdä, on se että eroat miehestä!
mieti nyt itsekin, mitä SINÄ saat suhteesta, jossa mies huorittelee ja epäilee sua koko ajan?
ja en usko että lapsillekaan on kovin hyväksi olla sellaisen ihmisen seurassa, jolla on psyykkisiä ongelmia.
ja kannattaa alkaa jo nyt etsimään pitempiaikaista asuntoa jossa ei ole mitään määräaikoja, tulee varmasti turvallisempi tunne kun ei tartte miettiä että minne sitten muuttaa kun määräaika umpeutuu.
eli ihan ekaks uusi kämppä hakuseen
toiseksi abortti
ja kolmanneksi hankkiudut eroon miehestä!
voi kuulostaa julmalta mutta en usko että suhteenne miehen kanssa ainakaan paranee, jos on jo nyt haukkunut, ja epäilee kaikenlaista ja yrittää sitoa pyytämällä yhteenmuuttoa..
sä kyllä tulet löytämään kiltin, mukavan ja tervejärkisen miehen joka rakastaa sua ja jota sinä rakastat, ilman epäilyksiä ja pelkoja, niinhän äitinikin löysi miehen n. 35 vuotiaana ja neljän lapsen yh:na.

Äänestä
  • Joo kiitos vain mielipiteestä, mä varasin ajan tosiaan jo sosiaaliseen luottoon ja saan lainaa koska olen työssä ja tulot antaa periksi, joten saan maksettua sen vanhan velan pois, jonka jälkeen haenkin asunnon jossa voimme asua työpaikastani riippumatta. Mies on tänään soitellut ja koittanu itsesäälin kautta manipuloida minua jatkamaan raskaus..sitä odotinkin. Vihaan itseäni koska tässä iässä pitäisi olla järkeä ja ei voi olla tämän nolompaa tilannetta! Kuinka olenkaan voinut olla itsekeskeinen ja ajattelematon ääliö. Noh nyt vaan ois otettava aivot käteen ja mietittävä miten toimin jatkossa.

    Äänestä

Sä olet näemmä tehnyt oikein olan takaa niitä virheitä. Tässä tilanteessa olisi parasta tehdä se abortti ja pistät suhteen lopullisesti poikki siihen mielenterveysongelmaiseen mieheen. Ole hyvä äiti lapsillesi ja tee työsi hyvin. Ne on nyt tärkeimmät asiat tässä tapauksessa. Kun nuo pahimmat taakat on pois elämästä, niin sinunkin olosi helpottuu.

Äänestä

Niin sanoo minunkin järkeni. Siis että "tee raskaudenkeskeytys".

Et joudu siitä helvettiin tms...

On parempi LAPSENKIN kannalta, että se/hän syntyy HYVIIN olosuhteisiin kuin että "pallona pyörimään" keskelle "sirkusta"...

Niin. Tämä oli minun mielipiteeni.

By the way - uskon jälleensyntymään, että jos se lapsesi ei synny nyt tiettyyn kehoon (= sinulle), niin myöhemmin sitten johonkin muuhun kehoon (joko sinulle tai muualle)...

Äänestä

Kuules vaikka sinulla on luottotiedoissa merkintä niin kyllä vuokrafirmat sinulle asunnon vuokraavat! Joudut tosin pulittamaan kahden/kolmen kuukauden vuokratakuut siinä missä luottohäiriötön ihminen maksaa vain puolen kuukauden vuokran suuruisen takuun. Raha-apuakin saa kun sitä osaa hakea eli edes kysyä neuvoa vaikka sosiaalitoimistosta jos eurot eivät muuten riitä tms..

Itse en tekisi aborttia, en pystyisi siihen, olisi tilanne sitten mikä ikinä hyvänsä. Vaikka olisitkin yksin niin onhan niitä kaikenlaisia porukoita, tukiryhmiä yms mistä löytää seuraa ja missä voi jakaa kokemuksiansa. Neuvolasta varmasti löytyy kysymällä apua tähänkin pulmaan :)

Miettisit siis ja puntaroisit tilannetta ensin juurikin vain itsesi kannalta, moinen vajavainen mies kannattaa jättää pois laskuista heti suoriltaan. Selviät kyllä kunhan teet itsellesi selväksi miten toimit ja miksi. Ja olet sinut asioiden kanssa.

Äänestä
  • no ap:llä voi olla myös siinä vaiheessa mahdollisuus saada lapsi jolla myöhemmin ilmenee myös psyykkisiä ongelmia, koska lapsihan perii vanhemmiltaan geenit, ja näin ollen on 50/50 mahdollisuus että äiti joutuu kestämään lapsensakin oireilut..kestäisitkö sinä..entäs sitten ne lapsen vierailut iskän luona, ja varmana tulee kaiken maailman kostoiskuja henkisesti sairaalta iskältä, ja kiristystä jos ei saa nähdä lasta tiettyyn aikaan silloin kun hänelle sopii.
    onko lapsen sitten mukavampi syntyä tällaisiin oloihin?
    -mahdollisuus sairastua henkisesti
    - oikutteleva ja sairas isä joka huorittelee äitiä
    - hyppiminen kahden kodin välillä
    ja ties mitkä muut syyt voivat tehdä lapsen elämästä hankalaa.
    osoittaa vain luonteenlujuutta jos pystyy ajattelemaan lapsen parasta näinkin ja päätymään abortointiratkaisuun. ja missään vaiheessa ap ei maininnut että lapsi olisi toivottu..
    jos olisin itse samassa tilanteessa, tekisin AIVAN VARMASTI abortin.

    Äänestä

Abortti on murha. Ilman oikeudenkäyntiä tapatat viattoman!

Itsekkyyden huippu, että lapsi saa maksaa hengellään äitinsä mukavuuden halusta tai kostonhalusta miehelle.

Teet synnin jos teet abortin.

Äänestä
  • Huomatkaa ja ihailkaa; kristillistä lähimmäisenrakkautta ja empatiaa. Vedän oletuksen kristillisyydestä tuosta synti-käsitteestä.

    Kyllä tuolle on jo pakko pottuilla.

    ***

    Äänestä

tilanteessasi tekisin abortin. Ajattele, että joudut lapsen saamisen myötä olemaan tekemisissä juuri tämän mielenterveysongelmaisen miehen kanssa, ja muutkin lapsesi joutuvat kärsimään siitä. Sinun ei pidä laittaa itseäsi entistä vaikeampaan tilanteeseen. Kyllä sulla on varmasti kolmen lapsen yksinhuoltajana jo tarpeeksi kestämistä elämässäsi. Sulla ilmeisesti on muiden lasten murrosiät vasta tulossa. Ja voin yhden murrosikäisen yh-äitinä sanoa, että jos tässä olisi vielä vauvakin, niin en tiedä kuinka selviäisin. Ei pidä ottaa itselleen liian suurta taakkaa. Kaikkea ei jaksa yksin. Ajattele näitä kolmea jo olemassaolevaa lastasi ja heidän tulevaisuuttaan. Jos vielä löydät itsellesi kunnollisen, tervejärkisen miehen, voit myöhemmin vielä saada lapsen. Älä tuomitse itseäsi (sillä se ei ole sinun asiasi, eikä kenenkään muunkaan tällä palstalla) ja tee se järkevä päätös, mieluummin kuin tunteisiin perustuva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirsikka80 kirjoitti:

Ajattelin turvautua tuntemattomien mielipiteisiin, koska omiani en osaa tulkita..Eli olen 30 vuotias 3 lapsen yksinhuoltaja. Olen seurustellut kesästä lähtien miehen kanssa, jonka lastakin odotan. Suhteemme on ollut erittäin värikäs, oikeastaan siitä asti kun plussasin. Raskaaksi tulin koska olimme kumpikin idiootteja ja siihen ei löydy minkäänlaista puolustusta! Tällä hetkellä asumme erillään, olen määräaikaisessa työssä joka loppuu ensivuoden kesäkuussa, samalla minä jäisin äitiyslomalle.

Asun työsuhdeasunnossa jonka asumisoikeus tietysti loppuisi kun työsuhteenikin päättyy. Uutta sopimusta tuskin saan kun raskauteni selviää. Edellisen suhteeni vuoksi luottotiedoissani on merkintä ja ennen kuin olen hoitanut vanhat velkani, ei meille voida uutta asuntoa mistään tajota, joten sekin tuo lisää stressiä elämääni. Raskausviikkoja on tällä hetkellä 7 4. Eli kysymykseni on, mitä helvettiä mun&meidän pitäisi tehdä tässä tapauksessa? Elämäni olisi helppoa jos vain keskeyttäisin raskauden,jatkaisin töissä ja keskittyisin olemassa oleviin lapsiini. Valitettavasti tässä uudessa suhteessa miehellä on jonkun tason mielenterveysongelmia, jonka takia tiedän, että loppupeleissä lapsi jäisi minun vastuulleni täysin yksin. En vain tiedä jaksanko taas aloittaa kaiken alusta ja taas yksin.Kaikki lapseni ovat jo kouluikäisiä ja elämä on vihdoin helpottunut, lasten isä aikoinaan otti ja lähti 18 kesäsen tytsyn kanssa, silloin jäin yksin.Nyt 3kk seurustelun perusteella on niin vaikea luottaa, että tämä kestää ainiaan ja varsinkin kun mies keksii riidanaihetta mistä tahansa (omien psyykkisten vaikeuksien tähden)Mies saattaa saada jostakin ajatuksen, että petän häntä ja se vie voimia saada häntä ymmärtämään, etten ole niin tehnyt. Yhtenä iltana mies sai hermoromahduksen ja oli todella pelottavan oloinen..Olin varma, että hän löisi minua jollen olisi hiljaa..Hän kertoikin, että joskus hänen tekee mieli rikkoa tavaroita kun hermostuu minuun. Hän on lähettänyt vihaisena viestejä jossa haukkuu minua "ämmäksi, nartuksi,huoraksi" jne..Hän ehdotti, että muuttaisin lasteni kanssa hänen asuntoon, mutten koskaan tee moista virhettä. Olen ollut ennen miehen armoilla ja joutunut pihalle lasten kanssa, siihen en koskaan enää lähde.Asunto jossa minun lapseni asuvat saa olla minun nimissäni. Järkeni sanoo "tee raskaudenkeskeytys" mutten tiedä mitä sydämeni sanoo...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu