avoliittoon

Älkää turhaan kiirehtikö muuttoa jos kerta tuolta vielä tuntuu! Keskustelkaa aiheesta ja sinä anna itsellesi aikaa, kyllä ne tunteet sieltä nousevat (hyvätkin ;) kunhan niitä ei pakota eikä sorvaa. Mielestäni tuossa tilanteessa kun toisella on lapsia ja toisella ei, niin lapsiin kiintyminen yms ymmärtäminen ja uusien juttujen omaksuminen vie vielä enemmän aikaa kuin tilanteessa, jossa kummallakin on ennestään lapsia. Jotta rauha maahan!

Toisekseen ei niitä tunteita toisen lapsia kohtaan välttämättä edes tule eikä niihin sillä tavalla kiinny.. Keskustelkaa ja keskustelkaa! Tuokin mahdollisuus kun pitää oikeasti ottaa huomioon :)

Vaan mitä tahansa sitten teetkin niin ole rehellinen tunnoistasi, koska vain siitä on hyvä jatkaa eteenpäin :)

Moi! elän suhteessa jossa on mieheni lisäksi hänen kaksi lastaan (teini-ikäisiä), aluksi minun oli vaikea käsittää ettei mies ole yksistään minua varten, että minun täytyisi jakaa hänet, halusinpa sitä tai en. sinulle voin sanoa, että helpommalla pääset kun et ala kilpailla kumppanisi huomiosta, et etenkään hänen entisensä ja hänen lastensa kanssa, satutat siinä vaan itsesi.. sanon tämän ihan siksi, että itse taistelin todellakin mieheni huomiosta, ja sain kantapään kautta kokea, että vaikka miten sattuikin se ettei hän 'ole kokonaan minun', oli se parempi kuin ettei hän todellakaan olisi millään tasolla ollut minun.

tällaiset suhteet ottaa aikaa, mutta ne antaa todella paljon. itse en suhdettani vaihtaisi toiseen.
Lykkyä sinulle, pidän peukkuja yhteisen elämänne puolesta!!!