Surku

Erosta 3kk ja itkettää aivan kamalasti. Töissä olen ollut ihan normaalisti, mutta on päiviä milloin ei yksinkertaisesti pysty selviämään ilman itkua. Antaisin kaiken/kaikkeni jotta vain saisin ihmisen jota rakastan niin suuresti takaisin.

Voisihan ne asiat tietenkin huonomminkin olla, mutta tällä hetkellä surkuttelen vain itseäni enkä ketään muuta.
3927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis olitko sinä onnelinen parisuhteessa mutta vastapuoli ei? Etkö huomannut mitään outoa hänen käytöksessään, muuttuiko se mitenkään vai mitä tapahtui?

Äänestä
  • Ongelma oli minussa. Ilmeisesti minun pitää menettää jotain tajutakseni mitä olen tehnyt.

    Ja ero tuli kuin salama kirkaalta taivaalta.
    Ilmeisesti toinen ei vaan ollut onnellinen.

    Äänestä

Mä tiedän että tää vastaus ei helpota sun oloa paljoakaan, mutta ehkä antaa valonpilkahduksen.
Muista aina että et ole ainoa samassa tilanteessa. Itse itken myös, herään keskellä yötä painajaisiin, koko elämä ja ihminen ihan romuna. Mutta ei auta kuin selvitä vaan jotenkin, minuutti, tunti, päivä, ilta, yö, aamu, kerrallaan.

Erosta on tehty paljon kirjoja, niitä luen öisin kun en unta saa. Suosittelen, vaikka usein kyyneleet kastelevat sivut.

Yritä pitää kiinni arki rutiineista, vaikka kuinka pahaa tekisi. Syö hyvin, ulkoile, hoida ja pidä huolta itsestäsi. Sinun täytyy nyt huolehtia sinusta.

Nuo asiat eivät ole helppoja toteuttaa, mutta pakko yrittää vaan.

Antaisin tämän tuskaisen ruumiini vaikka roviolle poltettavaksi yhdestä rakkaani halauksesta....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surku1 kirjoitti:

Erosta 3kk ja itkettää aivan kamalasti. Töissä olen ollut ihan normaalisti, mutta on päiviä milloin ei yksinkertaisesti pysty selviämään ilman itkua. Antaisin kaiken/kaikkeni jotta vain saisin ihmisen jota rakastan niin suuresti takaisin.

Voisihan ne asiat tietenkin huonomminkin olla, mutta tällä hetkellä surkuttelen vain itseäni enkä ketään muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu