Ilmaistyö pitäisi kieltää, olipa ilmaistyö naamioitu sitten minkä nimikkeen alle tahansa. Sillä on monenlaisia haitallisia seurauksia työelämään. Kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus palkkaa työstä. Työttömälläkin.
1980-luvulla tai edes 1990-luvun puoliväliin asti jos joku olisi ehdottanut ilmaistyötä minkä nimikkeen alla tahansa, siitä olisi noussut sellainen haloo, että homma olisi päättynyt ajatuksen tasolle.
Tai taisihan Esko Aho 1990-luvun alkupuolella julkistaa Vanhasen suunnitteleman työreformin ja se sai silloin tylyn suhtautumisen - ettei olisi ollut peräti niitti Ahon poliittiselle uralle. Nyt työreformi on todellisuutta ja Vanhanen pääministerinä.
Ilmaistyö tehtiin laajasti mahdolliseksi vuoden 2006 tehdyllä lainmuutoksella. Kyllä ilmaistyötä on työmarkkinatuen alusta (muistaakseni vuoden 1995 tai 1996 alusta) ja kuntouttavaa työtoimintaa koskevan lain voimaantulosta (2002) alusta lukien ollut jossain määrin, mutta se oli hyvin rajattua ja nykyiseen nähden vähäistä. Tuossa nähdään se, että kun annetaan pahalle pikkusormi, niin ennen pitkää se vie koko käden.
Jos stoppia ei ilmaistyölle tehdä, niin ties, mihin se vielä johtaa. Siinä käy ennen pitkää nyt työssäolevillekin huonosti, sillä miksi työantaja ottaisi palkattua työvoimaa, jos ilmaiseksikin ja vielä tuen kera on saatavissa. Ilmaistyö myös alentaa yleistä palkkatasoa. Olisi siis kaikkien yhteinen etu vastustaa ilmaistyötä.
Kyllä ennenkin oli harjoittelijoita. Harjoittelu oli mainittu jopa TES:issä. Mutta silloin myös harjoittelusta maksettiin palkka. Vähemmän kuin itse ammattilaiselle, mutta kohtuullinen palkka kuitenkin, olisiko ollut jotain 10 - 15 %;lla alennettu alan TES-palkka tai jotain sellaista.
Toistan: KENENKÄÄN ei pitäisi suostua ilmaistyöhön, jos vain suinkin pystyy sellaisesta kieltäytymään. Ilmaistyöt loppuvat sinä päivänä, kun ei ole enää niihin suostuvia.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kieltäytykää kaikki muutkin, minullekin yritettiin salaa tyrkyttäää, kunnes tajusin.
Ei Suomessa ole muita ilmaistöitä kun vapaaehtoistyöt, sillä talkoissakin saa ruokapalkan ja välillä kulukorvauksiakin. Määräaikaisissa työllisyystoimenpiteissäkin vähintään työmarkkinoille tuetaan (on rahaa), lisäksi vieläpä ylläpitokorvataan ja on jopa mahdollista saada korotettua ylläpitokorvausta.
"Määräaikaisissa työllisyystoimenpiteissäkin vähintään työmarkkinoille tuetaan (on rahaa), lisäksi vieläpä ylläpitokorvataan ja on jopa mahdollista saada korotettua ylläpitokorvausta."
Samat edut ne ovat myöskin valtion ja kunta-alan työntekijöillä, mutta sillä erotuksella, että edut ovat 3-4 kertaa suuremmat.
-------------
Ikävä kyllä Suomessa on orjatöitä. Laki ”kuntouttavasta” orjatyötoiminnasta tuli pitkäaikaistyöttömyyden kourissa sinnittelevälle Suomelle todella huonoon aikaan, olisi saanut jäädä tulematta kokonaan. Lain myötä auenneet hyvät kyykytysmahdollisuudet ovat olleet monille, siis tosi monille toivottomille ihmisille uusi naula arkkuun. Yksi pahamaineinen kuntouttavan loispummiyritystoiminnan piste on Helsingissä metalli- ja elektoniikkaromun kierrätyskeskus Orja-Työ & Kyykytys-Toiminta ry. Samanlaista toimintaa on muuallakin, esim Oulussa, ja kaikki tämä veronmaksajien kustannuksella.
Eli tavoitteena on orjuuttaa, kyykyttää ja pakottaa työttömät orjatyöelämään. Ei tosiaan voi millään ymmärtää tuota aivan turhanpäiväistä loispummiyrittäjien urputusta, koska ongelma on ihan oikeasti orjatyö- ja orjatyövoimamarkkinoiden kapeikot ja loispummiyrittäjien tukien kohtaanto-ongelma. Suomessa on pakko asioida orjatyövoimatoimistossa tai orjatyövoiman palvelukeskuksessa saadakseen edes perustoimeentulon, joka sekin usein menetetään antamalla perusteettomia karensseja.
------------------------
Vain typerä irrottaa asiayhteydestä yhden sanan ja sen perusteella muodostaa käsityksen koko lauseesta tai tekstistä.
Sehän toki tiedetään että olet tämän palstan provopelle, mutta että päivästä toiseen jankkaat ettei ilmaistyötä Suomessa ole, kun täällä keskustellaan siitä, että joutuu antamaan työpanoksensa ilman että siitä saa työsuhteen etuja.
No ei ole ilmaistyötä ei...mutta on VÄÄRIN pakottaa ketään antamaan työpanoksensa ilman että SOLMITAAN TYÖSOPIMUS.
Joko meni jakeluun???
Kysymyshän on määräaikaisista työllisyystoimenpiteistä esim. työharjoittelusta, työvalmennuksesta, työkokeilusta tai kuntouttavasta työtoiminnasta. Eihän tuossa ole mitään mainintaa työsopimuksesta ja työsuhteesta, joka on eri asia.
Aikalailla olet ulalla näissä asioissa! Joo, että korotettut ne ja ne avustukset&päivärahat, varmaan siis tulevat lähellekään oikeaa, normaalia, työstä maksettavaa liksaa. Kyllä tuossa enemmänkin on kyse "ilmaistyöstä", vaikka nyt siis pari latia hengenpitimiksi maksetaankin.
Luepa nyt huolella mitä tekstissä kirjoitettiin.
Äkä kommentoi tänne typeryyksiä, kun et mitään mistään ymmärrä.
Yksi orjatyön pahimmista puolista selviää seuraavasta lainauksesta alempana olevasta viestistä (http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000039779524):
'''Tämä ilmaistyövoima on lisäksi niin paniikit siitä, että työnantaja antaa potkut kesken harjoittelun/valmennuksen jolloin se tulkitaan työttömän syyksi ( vaikkei olisikaan) joka puolestaan tietää karensseja, että sillä pelolla nämä saadaan tekemään ihan mitä tahansa turhaa/vaarallista/ tehtäviin kuulumatonta hommaa jota kukaan muu ei suostuisi/viitsisi tehdä.'''
Toinen paha juttu on sitten se, että ilmaistyön teettäminen vie viimeisenkin itsetunnon työttömältä. Työtön tuntee itsensä todella epäkelvoksi, kun hänen ei katsota ansaitsevan edes vähimmäispalkkaa työstään. Sen lisäksi vielä pyritään teettämään kaikki työpaikan roskahommat. Jos ei tuosta viimeinenkin itsetunto häviä, niin mistä sitten. Tuollaisella kyykyttämisellä on vielä arvaamattomat seurauksensa, joita tuskin enää kovin kauaa tarvitsee odottaa.
Työttömienyhdistyksissäkin tämä ilmaistyö eli orjatyö rehottaa näkyvästi. On kyllä huonoa mainosta yhdistyksiltä, joiden mielestäni pitäisi osata arvottaa työtöntä muutenkin, eikä vain orjana.
Mutta näissä yhdistyksissähän pomot saa oikeaa palkkaa, niin mitäpä muulla on sitten väliä, kun oma nahka on pelastettu.
Jotain outoa työmarkkinoissamme todella on, kun tästä "orjatyö-resevistä" on tullut keskeinen työntekijäryhmä maahamme. Ylipäätänsä on väärin, että valtio rahoittaa yrityksiä välillisesti tarjoamalla "ilmaistyövoimaa" normaalin työsuhteen sijaan. Tietysti tällainen järjestelmä tarjoaa toisaalta työttömälle mahdollisuuden tutustua uuteen alaan ja yritykseen, mutta toisaalta se vie yritykseltä kannustimen työllistää ketään, kun samantasoista työvoimaa saa ilmaiseksikin. Voisi siis sanoa, että valtio on pilannut suomalaiset työmarkkinat täysin, mutta miksi?
Olen itse palkkatyössä, mutta ikävä kyllä näen omassakin työpaikassa näitä "orjia", joista ollaan kiinnostuneita juuri niin pitkään kuin ovat ilmaisia. Eihän tässä mitään järkeä ole! Eikö tässä järjestelmässä ole jokin aika pahasti vinossa?
Joo olen huomannut aivan saman asian. Että miksi valtio rahoittaa yrityksiä välillisesti tarjoamaan ilmaistyövoimaa normaalin työsuhteen sijaan. Ja aika vaikea on saada mitään töitä koska tuo nykyinen systeemi on pilannut työnsaanti mahdollisuudet. Koska yritykset huomaavat sen että jaa ilmaiseksi saadaan työtekijöitä harjoittelemaan tms. Ja tasan tarkkaan ovat niin pitkään yritykset kiinnostuneita kun harjoittelijat ovat ilmaisia. Mutta kysyppä harjoittelun päätteeksi töitä niin et varmasti niitä (OIKEAA PALKKATYÖTÄ SAA SIITÄ FIRMASTA) vaan saat vastaukseksi jotakin epämääräistä selittelyä. Ja kaiken huippuna ovat erillaiset säätiöt/järjestöt jotka saavat rajattomasti työharjoittelijoita käyttöönsä. Ja vielä lisäsin sen asian että sitä en ymmärrä että miksi valtion pitää tukea sellaisia yrityksiä jotka eivät tule koskaan voittoa tekemään tai saatika pystyisivät palkkaamaan työntekijöitä (ILMAN VALTION AVUSTUKSIA). Ja sitä ihmettelenkin että miksi ihmeessä säätiöt/järjestöt saavat älyttömiä valtion tukiaisia esim jopa kaiken huippuna saavat esim pakettiauton käyttöönsä ilman diesel veroa tms. Ja jotakin ihmeellisiä investointia avukstuksia kyllä valtio antaa kannattamattomille yrityksille. Esim http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/10_tuet_ja_avustukset/12_investointiavustus/index.jsp. Jotakin hämärää on kyllä suomen työmarkkinoilla edellä mainituilla asioilla suomen valtio tekee sen että työttömien on todella hankalaa saada töitä. Ja sen on kaiken huippu kun sitten työttömiä osoitetaan syyttävästi, Eli ilmesesti suomen valtio ei halua poistaa työttömyyttä vaan ylläpitää sitä edellä mainituilla toimenpitellä.