Ollaan miehen kanssa oltu parisen vuotta yhdessä. Hänellä on lapsi edellisestä suhteesta ja nyt hän haluaisi lapsen minun kanssani. Itsekin olen aikoinani haaveillut lapsesta, että toki haluan joskus perheen. Nyt kuitenkin ajatus tuntuu todella kaukaiselta ja epämiellyttävältä. Johtuu paljolti siitä, että tunne mustasukkaisuutta hänen jo olemassaolevasta lapsesta. Hänelle se on esikoinen ja se special, hän on kokenut jo isyyden jne, hänelle ei meidän lapsi olisi enää mitään ja hän 'tietäisi jo kaiken'. Kun itselleni kaikki olisi uutta.. Varmaan todella naurettavaa olla tuollaisesta 'mustis'..? En vaan pääse ajatuksesta irti. Ja siitä, että hänen sukulaiset ym. tutut varmastikin vertailisivat minua ja lasta mieheni exään ja heidän lapseensa.. ÄRH!! Vihaan niiden olemassaoloa. En voi sietää.. Nyt vihaan jo kaikkia lapsia ja tunnen kauheaa ahdistusta aina kun näen lapsia, isoja tai pieniä. Niissä pitää olla kiinni 18 vuotta! Ei enää mitään omaa elämää, aina kaikki pyörii vaan lapsen/lasten ympärillä. Aina saa olla soittelemassa lapsenvahtia jos johonkin haluaisi mennä. Seksiäkään olisi turha enää varmasti odottaa. Itse olen stressaantunut jo kahdesta isosta koirastamme, kun niissä on niin paljon huolehtimista (missä kuitenkin lapseen verrattuna hyvin vähän..). Miten ihmeessä kasvan aikuiseksi ja saan nämä ajatukseni lapsista edes vähän positiivisemmiksi?!
Lapset pilaa suhteen?
ahdistunutN
283105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
joku lapseton mies tilalle. Kyllä miehiä maailamssa riittää.
ei lasta tosiaankaan kannata hankkia. Kannattaako suhdettakaan jatkaa, kun mies ja hänen lapsensa ahdistavat noin paljon?
Ei mies itsessään niinkään ahdista, lapset vain. Eikä kyse ole ainoastaan hänen lapsesta, vaan kaikista muistakin. Kaikilla tuttavillammekin on lapsia ja aina kyläillessä lapset ovat räkänokkineen koko ajan ympärillä pörräämässä, että ei saa aikuiset mitään rauhaa. Ja sitten vielä kaikki jutunaiheetkin keskittyy niihin! Vaikka onhan elämässä paljon muutakin kuin lapset.
Mieheni lapsi ei (onneksi) asu meillä. Niin silloin kyllä pärjätään ja tulen hyvin toimeen lapsen kanssa. Ajatus vain siitä, että olisi kokoajan sellainen 'taakka' niin ahdistaa.
hoida pikemminkin ehkäisy niin varmaksi, ettet vahingossakaan tule raskaaksi. Ota itsellesi aikalisä,sellanen 5-8vuotta ja mieti asiaa sitten uudelleen.
Jos edelleen on noin teinix-ajatukset päässä, yritä saada sterilisaatio.
Tuumaat asiaa aika paljon! Tekisi mieli mutta ei kuitenkaan... ajatus pelottaa. Kaksi vuotta on hieman liian lyhyt aika oppia tuntemaan toisiaan minun mielestä. Meillä yhteistä historiaa takana kahdeksan vuotta ja tuleva vauva on saanut miehestäni esiin ihan uusia piirteitä, negatiivisiäkin!! Suhteen perustan pitää olla silloin kunnossa että tällaiset pystytään käsittelemään.
Ihan vihjeeksi, koiraa ei voi mitenkään verrata lapseen. Koira ei ikinä opi ilmaisemaan tunteitaan niinkuin ihminen. Lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan, itsenäistyy, muuttaa omilleen - koira ei. Ja toinen vaikka miehelläsi onkin lapsi jo ennestään, hän rakastaa kaikkia tuleviakin lapsia yhtä paljon!
Suosittelen että tuumaatte asia jonkun aikaa vielä....
ihan oikeassa olet. Muiden lapset ovat todella räkänokkia ja ärsyttäviä. Samassa pinteessä olen ja vihaan mieheni räkänokkalapsia ja ei se siitä koskaan parane. Jos vain voit ja olet nuori ota ilman muuta mies ilman muiden naisten synnyttämiä räkänokkia joita tulen inhoamaan lopun elämäsi. Yäk
että saisit lapsia ja eroaisit,niin tietysti olis ihan ok,jos joku yhtä kiivaasti vihaisi ja inhoaisi sinun räkänokkalapsiasi?
No siis siitä olen ihan saletti, että kaikille tulee sellainen vihan ja inhon tunne, miten sopeutua kumppanin lapsiin.
Itselläni on ongelmana miehen lapsi, enkä tiedä haluanko koskaan omia lapsia jne. kuten alussa kirjoittelinkin.. Mieheni on myös sanonut, että jos asiat olisi toisinpäin (minulla olisi lapsi exäni kanssa) hän tuskin voisi kuvitellakaan seurustelevani kanssani. Hänen mielestään ei voisi asua ja olla ja katsella joka päivä ex-mieheni siittämää lasta, kun exäni on sellainen luuseri..
Että sellaista, näyttää olevan kumminkin päin vaikeuksia sopeutua näihin räkänokkiin.
mieheni lapsi ei ole minulle mikään räkänokka,välitän hänestä aidosti.
Hyppää syliin kun katsotaan telkkaria,haluaa oma-aloitteisesti tulla meille,vaikka omat lapseni eivät olisi edes kotona.En toivottavasti ole ainoa tällainen uusperheen äiti.
voi mitään sille, minkälaiset vanhemmat hänellä/heillä on. Mun tietääkseni missään vaiheessa ei lapsilta kysytä, haluaako ne edes syntyä, saati, että mihin perheeseen. Syyttömiä lapset on vanhempiensa virheisiin.
Jos olet nuoria vielä (esim. alle 35v.), on turha kiirehtiä. Eikä vanhemmankaan ole pakko lapsia tehdä.
Minä ajattelen vähän samanlailla kuin sinä: Jos tekisin lapsen mieheni kanssa (jolla on jo kaksi), en ainakaan haluaisi, että he muistuttavat mieheni ed. suhteen lapsia tai että häntä heihin verrattaisiin.
Myöskin ajatus vastuusta, metelistä, sotkusta yms. kauhistuttaa. Siksi syönkin ehkäisypillereitä :) Mieheni haluaisi lapsen: kokonaisen perheen, jossa on isä, äiti ja lapsosia (nyk. lapsensa etälapsia, onneksi).
että lapsia pitäisi sitten tehdä "kun on tarpeeksi ikää".Ihmiset ajattelevat usein,että kaikki kiva on mennyt sitten kun tulee lapsia ja viivyttävät sitä päätöstä hamaan vanhuuteen.Yksi pointti on se,että niitä ei ehkä sitten enää vaan niin tulekaan,kun se sattuisi teille sopimaan.Toinen asia on se,että lapsista pitää huolehtia se 18 vuotta,jos aloitusikä on vanhemmalla n.40 vuotta,oletkin jo lähellä eläkeikää,kun homma on suoritettu.Itse olen alle viisikymppinen ja jo neljän lapsen mummo,lapset on aikuisiksi saateltu,kasvatusvastuuni on ohi.Auttelen tietysti lastenlasten kanssa,mutta se on vaan mieluista,hoitovastuu on vanhemmillaan.
parempi/ja turvallisempaakin tehdä(jos vain mahdollista)nuorempana..itse olin 26vuotias,kun ensimmäinen lapseni syntyi..ja viimeisen vauvelin tehdessäni olin jo 35 vuotias.
Siksi neuvoni onkin Kannattaa tehdä lapset nuorempana,silloin kun itse vielä jaksaa heidän kanssaan touhuta paremmin.
Lapset nimittäin imevät kaiken energian vanhemmistaan..joskin toisaalta myös voimaakin olemisellaan antavat.
Totta sekin että "lapsista pitää huolehtia se 18 vuotta",mutta oikeastaan vauva-aika on enemmänkin niitä perustarpeista huolehtimista,myöhemmin lapsen kasvatus on se kaikkein "rankin"homma,ja paha tlanne on silloin kun lapsi on murrosiässä..ja äiti elää samaan aikaan vaihdevuosi myllerrystään.
tuohon tilanteeseen lapsen hankkimista. Vaikka miehesi kanssasi lapsen haluaisikin, et sinä selvästikään ole valmis äidiksi. Voi olla mahdollista, ettet koskaan tule haluamaan lapsia ja sekin on täysin sallittua.
On kuitenkin täysin älytöntä olla mustasukkainen miehen lapselle ja ajatella, ettei teidän lapsenne olisi miehelle enää mitään ja vain esikoinen merkitsee jotain. Ei se noin mene. Vanhemmilla riittää rakkautta lapsilleen, vaikka niitä olisi kolmekymmentä, eikä lapsia pistetä paremmuusjärjestykseen sen perusteella, onko nämä tehty exän, nyksän vai naapurin rouvan kanssa.
Odotan itse lasta miehelleni, jolla jo entuudestaan lapsi. Myöskin itselläni on lapsi aiemmasta liitosta. Asumme kaikki yhdessä, enkä todellakaan ajattele niin, että tämä toinen lapsi on jotenkin vähemmän "special" kuin esikoiseni, eikä miehenikään varmasti ajattele noin.
Niin kai se on että kaikille lapsille riittää rakkautta.. Mutta en tiedä sitten, itse koen jotenkin että toinen lapsi/tai lapset jäävät vähemmälle huomiolle kuin ensimmäinen. Toisella kerralla kaikki menee jo rutiinilla, kun on jo aiempaa kokemusta eikä riitä aikaa lapselle ehkä niin paljon kuin ensimmäiselle, kun se oli silloin niin uutta jne, että kaikki oli erilaista ja uutta ja jaksoi panostaa enemmän.
Tai itse ainakin ajattelen näin oman lapsuuteni vuoksi kaiketi.. Itse olin esikoinen ja saanut paljon huomiota ja rakkautta kuin pikkuveljeni. Minua käytettiin jos jonkinmoisissa lastentapahtumissa ja huolestuttiin jos pienemmistäkin jutuista, ei toisen kanssa sit jaksettu enää käydä missään tai tehdä mitään. Mut on sitäkin kyllä rakastettu, että en sitä sano.. Mut jotenkin vaan.. Rasittaa ajatus lapsesta.
Sit kun mieheni sukulaiset jaksavat hössöttää tuota miehen aikaisempaa lastakin, vaikka se ei ole enää edes mikään vauva, vaan kohta jo koululainen.. Se varmaan siitä ärsyttääkin, sellainen höösääminen ja turhanpäivänen lässytys. Haluaisin lapsen/lapsia, mutta en mieheni kanssa :< niin lapsellista, että ihan vihaksi pistää! Tiedän.
ajatella noin, mikäli kuitenkin uusperheestä miehesi kanssa joskus haaveilet saati lapsista. Kasva ensin rauhassa itse aikuiseksi...
Miksi niin usein syytetään pieniä ja viattomia aikuisten virheistä?
Lapsi ei pilaa mitään, aikuisten väärät valinnat/asenteet/odotukset voivat pilata.
Mistä kummasta sä olet lukenut, että >niissä pitää olla kiinni 18 vuotta?<
Eiköhän se vanhemmuusprojekti kestä kuule ihan koko loppuelämän.
Vai onko sinun omat vanhempasi *hyllyttäneet* sinut 18 vuotiaana?
Ei jokaisen ihmisen tarvitse hankkia lapsia.Tunnen ihmisiä,jotka suhtautuvat niin vihamielisesti kaikkeen lapsiin ja lasten vanhemmuuteen liityvään,että en voi ymmärtää,miksi he tekisivät lapsia.Jos ajatuskin siitä lapsen tuhoamasta entisestä seksikkäästä vartalosta yököttää,jos imettäminen kuulostaa aivan ällöltä,"alapäätäni en aio repiä minkään kakaran takia" (tämänkin olen kuullut),pelkkää sotkua ja kitinää...Älkää silloin hankkiko lapsia,ehkä se on myös sen syntymättömän lapsen etu.
No siis jatkuuhan se vanhemmuus toki läpi elämän, mutta 18 vuoteen astihan on kuitenkin alaikäinen ja täytyy olla oikeasti vanhempana ennen kuin lapsi sit itsenäistyy..
Ja tuhoaahan lapsi väkisinkin jotain, vartalo muotoutuu millaiseksi sattuu ja alapää venyy? Mitä iloa elämästä sit on kun lapset jo aikuisia ja mies kenties jo lähtenyt ja itse on yksinäinen (kun lapsetkaan ei enää asu kotona ja perustaa omaa perhettään kenties) ja rupsahtanut eikä ketään enää kiinnosta mikään?
Noh, ehkä sit joutaakin jo hautaan :D
Itsellä on viisi lasta,alapää ei ole rupsahtanut ja muutenkin olen suht kunnossa.Lapsista on osa jo maailmalla perheineen,mutta tippaakaan en ole yksinäinen.Työelämässä olen vielä toivottavasti vuosia ja elämääni piristävät lapsenlapsien vierailut,myös avomiehen lapset ja lapsenlapset ovat tervetulleita.Eli jokaisella on tapansa elää ja olla,toinen nauttii toisenlaisesta elämänmenosta kuin toinen.
oikestaan muiden lapset ovat aika ällöttäviä. Omat vanhemmat tietysti tuntevat toisin
sinunkin ihana pikku pilttisi voi olla ällöttävä...
Oma lapsi, naapurin kakarat. Mutta ei siinä ajatellussa minusta mitään pahaa ole. Pääasia, että omaansa rakastaa. Mitä niistä muista välittämään. :)
Toisten lapset ovat ällöttäviä, tyhmiä ja usein rumiakin. Näin on näreet!
3- 18 vuotiaasta lapsesta ei ole mitään iloa vaan pelkkää kiukuttelua. Ja sitten murroikä
Lapseni on 4 vuotta enkä kaipaa vaippaikää yhtään! :)
Mulla oli samat ajatukset aikoinaan..No tulinpa sitte raskaaks ja nytte on ihana lapsi..:) Tosin ajatukset miehen sukuun vois vaan olla positiivisemmat..:/ tuntuu et ne o vastaan joka asiassa..enkä voi sietää niitä.