Otsikko nyt ei välttämättä ihan ole asiassa mutta
Onkohan kenelläkään tällaista ongelmaa.....? tai edes jotain sinnepäin.
elikkäs olen ollut suhteemme alussa aika arka ja ujo sanomaan mielipiteitäni, ja muutenkin kamalan ujo.
No viime aikoina olen vähän oppinut sanomaan mitä haluan ja tunnen.
Ja luulin, että suhteemme tästä paranisi, kun olen vähän rohkaistunut, eli olen alkanut tekemään aloitteita. Luulin, että mieskin tykkäisi, jos ehdotan jotain. Esim. kysyn että voinko hieroa häntä (ennen en uskaltanut tai viitsinyt edes tuollaista ehdottaa) Ja minulla on ollut tosi iso kynnys, että ensimmäisen kerran uskalsin sanoa tuonkin.
Toivoin tietysti että mies ilahtuisi...... mutta hän vain tiuskaisi jotain. Ihan kuin ei edes olisi huomannut, että tein jotain mitä en ole ennen tehnyt! Sain siitä sitten niin pahan mielen, että en enää uskalla mitään ehdotella.
Tai kun sanon, että haluaisin, että hän tulisi viereeni, niin hän vain jotain äyskäisee, että en nyt, kun katson telkkua.
Luulin siis, että mies olisi ilahtunut, että hyvä kun osaan jo sanoa asioita mitä haluaisin.
´
Nyt tunnen sitten itseni inhottavaksi ja vastenmieliseksi, kun mies ei reagoinut toivomallani tavalla......... tiedän että olen yliherkkä, loukkaannuinko siis turhasta........?
Mieskin kyllä tietää, miten herkkä olen, ja siksi olisinkin olettanut että hän olisi ilahtunut tai edes jotenkin ystävällisesti suhtautunut noihin minulle "rohkeisiin" tekoihin.
Onkohan kenelläkään vastaavaa ollut... ja miten enää uskallan mitään ehdottaa tai kertoa mielipiteitäni, kun saan vain pahan mielen.
Olen myös enemmän alkanut puhumaan tuntemuksistani, mutta mies ei ota kuuleviin korviinsa. (vaikka tiedän, että hänenkään mielestä meillä ei oikein hyvin ole mennyt aiemmin.) Hän vain on jotenkin tyytynyt tilanteeseen, eikä näytä olevan ollenkaan halukas mitään korjaamaan, odottaa vain, että asiat itsestään paranisi. Hän on sanonutkin joskus, että kyllä tämä tästä vielä paranee. mUtta miksi hän ei tajua, että ei asiat itsestään parane?
Onkohan kenelläkään tällaista ongelmaa.....? tai edes jotain sinnepäin.
elikkäs olen ollut suhteemme alussa aika arka ja ujo sanomaan mielipiteitäni, ja muutenkin kamalan ujo.
No viime aikoina olen vähän oppinut sanomaan mitä haluan ja tunnen.
Ja luulin, että suhteemme tästä paranisi, kun olen vähän rohkaistunut, eli olen alkanut tekemään aloitteita. Luulin, että mieskin tykkäisi, jos ehdotan jotain. Esim. kysyn että voinko hieroa häntä (ennen en uskaltanut tai viitsinyt edes tuollaista ehdottaa) Ja minulla on ollut tosi iso kynnys, että ensimmäisen kerran uskalsin sanoa tuonkin.
Toivoin tietysti että mies ilahtuisi...... mutta hän vain tiuskaisi jotain. Ihan kuin ei edes olisi huomannut, että tein jotain mitä en ole ennen tehnyt! Sain siitä sitten niin pahan mielen, että en enää uskalla mitään ehdotella.
Tai kun sanon, että haluaisin, että hän tulisi viereeni, niin hän vain jotain äyskäisee, että en nyt, kun katson telkkua.
Luulin siis, että mies olisi ilahtunut, että hyvä kun osaan jo sanoa asioita mitä haluaisin.
´
Nyt tunnen sitten itseni inhottavaksi ja vastenmieliseksi, kun mies ei reagoinut toivomallani tavalla......... tiedän että olen yliherkkä, loukkaannuinko siis turhasta........?
Mieskin kyllä tietää, miten herkkä olen, ja siksi olisinkin olettanut että hän olisi ilahtunut tai edes jotenkin ystävällisesti suhtautunut noihin minulle "rohkeisiin" tekoihin.
Onkohan kenelläkään vastaavaa ollut... ja miten enää uskallan mitään ehdottaa tai kertoa mielipiteitäni, kun saan vain pahan mielen.
Olen myös enemmän alkanut puhumaan tuntemuksistani, mutta mies ei ota kuuleviin korviinsa. (vaikka tiedän, että hänenkään mielestä meillä ei oikein hyvin ole mennyt aiemmin.) Hän vain on jotenkin tyytynyt tilanteeseen, eikä näytä olevan ollenkaan halukas mitään korjaamaan, odottaa vain, että asiat itsestään paranisi. Hän on sanonutkin joskus, että kyllä tämä tästä vielä paranee. mUtta miksi hän ei tajua, että ei asiat itsestään parane?
Vastaukset 8
Vanhimmat
joko mies on kyllästynyt sinuun ja haluaa päästä eroon sinusta tai sitten hän kiusaa sinua.
Miehen välinpitämättömyys on paha asia.
Hmmmm.. Hienoa että oot rohkaistunu tekemään aloitteita! Mies on varmaan vaan hämmentyny uudesta asetelmasta. Jatka vaan rohkeasti, ja jos tollainen jatkuu niin yritä ottaa miehen kanssa puheeksi se. Kerro hänelle et se on sulle iso kynnys ja tarvitset häneltä tukea ja rohkaisua tollasissa jutuissa. Kannattaa myös valita sellaisia hetkiä ettei oo joku tv tai muu viemässä mielenkiintoa toisaalle eikä mies oo nälkäinen tai ärtynyt ;) kaikkee hyvää teiän suhteeseen!
Moi! Olen itsekin kokenut tuon saman, etten aikaisemmin uskaltanut miehelleni ehdotella juurikaan mitään. sitten kun tosiaan ehdotin niin tiuskimista tai jotain murinaa sai kuulla.. ajattelin ensin sen menevän ohi, mutta ei. hän olisi vaan halunnut että olisin ollut aina ujo ja hiljainen, ettei minulla olisi omaa tahtoa ollenkaan (tämä kaikki selvisi vasta sitten kun lopetin suhteen sillä se tuhosi omantuntoni täysin...) mies tosiaan oli niin ilkeä jos jotain ehdotin... toivon ettei teillä tilanne mene tähän! mutta onnellisempi olen nyt uudessa suhteessa, jossa voin puhua asioita eikä minulle tiuskita/ haistatella mistään. millainen suhde on suhde jossa toinen elää omaa elämäänsä huomioimatta toisen tarpeita? ei minkäänlainen.
haluaa neitsytvaimon. Puhtaan.
Ja ehdotteleva nainen on huora, pilalla. Likainen.
että tervetuloa 2000-luvulle!
Tommonen ukko saa mun mielestä olla yksin vaik koko ikänsä ja pestä ihan ite vaan ne kalsarinsa!
Voiks joku oikeesti ajatella noin??
Hyi H#¤"@#%&VETTI!!!
etkä pysty olemaan oma itsesi?
minä olin huonossa suhteessa puoli vuotta. olin alussa aika ujo ja arka, mies taas oli määrätietoinen ja itsevarma. pikkuhiljaa aloin sanomaan mielipiteitäni enemmän ja miehestä tuli todella kontrolloiva ja manipuloiva. mies "kertoi" mitä vaatteita sain käyttää, mitä ruokaa minun tulisi syödä, haukkui minua lihavaksi (olen kokoa s) sanoi, että kävelen väärällä tavalla, juon teetä väärällä tavalla, häntä hävettää mennä minun kanssa mihinkään... käytännössä tein kaiken väärällä tavalla.
olin todella onneton tuossa suhteessa, mutta en siinä vaiheessa edes tiennyt miksi, koska minusta tuli hieman riippuvainen tuosta miehestä. olin muutenkin vieraassa maassa enkä tuntenut monia ihmisiä sieltä... kun palasin suomeen aloin ajatella taas omilla aivoilla, toivotin hyvästit miehelle, (hän edelleen lähettää minulle ilkeitä viestejä) ja jatkoin elämääni.
nyt olen uudessa suhteessa, joka on niin erilainen edellisestä suhteesta. tässä uudessa miehessä on omat vikansa tottakai, mutta hän hyväksyy minut semmoisena kuin olen, hänen kanssaan on helppo puhua kaikesta, ja se merkitsee minulle nyt valtavasti.
Jotenkin tulee mieleen, että olette aika nuoria ihmisiä. Tärkeintä rakkaudessakin on ensin tuntea itsensä ja halunsa.Ja kumppaniahan ei voi muuttaa mieleisekseen...niin se vaan on.